Apu

Marja Packalén: "Kahden vuoden päästä voin alkaa vedellä kuubalaisia sikareita"

Marja Packalén: "Kahden vuoden päästä voin alkaa vedellä kuubalaisia sikareita"
Näyttelijä Marja Packalén tahtoo noudattaa vanhan miehen viisasta ohjetta: melkein rakasta itseäsi!
Julkaistu: 17.1.2022

Näyttelijä Marja Packalén, 73, on viettänyt vilkasta elämää eläkkeelle jäämisen jälkeen. Töiden lisäksi hän nauttii puutarhassa puuhailusta, käsitöistä ja vesijuoksusta. Kahden vuoden päässä saattavat häämöttää myös uudet nautinnot, vaikka kuubalaiset sikarit.

Tähdittämäsi Kämppikset-tv-sarja ­kertoo kimppakämpässä asumisesta ja tiiviistä kahden sukupolven yhteisöstä. Oletko elämäsi varrella asunut koskaan kämppiksen kanssa?

Perustimme teatterikoulun jälkeen Ahaa-lastenteatterin 70-luvun alussa. ­Silloin asuimme Vehmaisten kansakoululla yhdessä pienen porukan kanssa.

Meillä oli asunnot talossa ja harjoittelimme juhlasalissa.

Se sujui ihan hyvin, mutta meillä ei ollut minkäänlaista muuta omaa elämää. Siihen väsyi. Olen vähän epäsosiaalinen ihminen, tiedän kyllä ihmisiä, jotka ­asuvat porukassa.

Tähän ikään asti olen viihtynyt hyvin itseni kanssa. Minulla on työhuone ­kolmen naisen kanssa, jossa teemme ­käsitöitä.

Löysimme vanhan Kodin Kuvalehden, jossa haastateltiin satavuotiasta Arvia. Hän kertoi viihtyvänsä oikein hyvin itsekseen ja hänen elämänohjeensa oli: Pidä huolta itsestäsi, hoida itseäsi ja melkein rakasta itseäsi.

Miten korona-aika on vaikuttanut ­töihisi?

Olen onnekas, että vaikka olen eläkkeellä, olen saanut tehdä töitä. Se on etuoikeus kertakaikkiaan. Olen tehnyt 40 vuotta teatterityötä ja ollut kiinni aamusta iltaan.

Tällä tavalla on kiva tehdä töitä. Viimeksi olen saanut tehdä Kämppiksiä, kuvauksia riitti juhannukseen asti.

"Riskiryhmäläisenä teen joka aamu pikatestin kotona ja kuvauspaikalla ollaan ­maskit päässä. Vaikka olen saanut kaksi rokotusta, kyllä korona pelottaa."

Sitten olen mukana radiossa Ellen Thesleff -kuunnelmassa. Lisäksi olen Teemu Nikin uudessa lastenelokuvassa, sen kuvaukset jatkuvat tammikuussa.

Riskiryhmäläisenä teen joka aamu pikatestin kotona ja kuvauspaikalla ollaan ­maskit päässä. Vaikka olen saanut kaksi rokotusta, kyllä korona pelottaa.

Elämme outoja aikoja. Mitä me ihmiset olemme tehneet tälle maailmalle? Olin teatterissa ja koronapassilla pääsi tuolloin vaivattomasti sisään. Koronapassi olisi pitänyt saada aiemmin käyttöön, ­kulttuuriala on kärsinyt ihan turhaan. Teattereista ei ole lähtenyt yhtään tartuntaketjua.

Kun jäit eläkkeelle vuonna 2014, leppoisien vapaapäivien sijaan suuntasitkin pian suntion koulutukseen. Miksi?

Halusin keksiä jonkun aktiivisen homman, ettei muutoksesta tule liian iso, kun työt loppuvat. Ystäväni Tuula keksi, että haepa suntioksi.

Ajattelin, että en minä, en ole uskonnollinen ihminenkään.

Mutta sitten pohdin, että olisipa kiva päästä kouluun.

"Suntio ei ollut kutsumusammattini, vaikka sainkin arvokkaita muistoja. Suntion opinnot olivat siirtymisriitti eläkkeelle."

Suntion ammatti on­ ­järjestäjä, siivooja, puu­tarhanhoitaja, haudan­kaivaja, seremoniamestari. Siinä oli paljon tuttuja ­elementtejä jo Ahaa-­teatterin ajoilta paitsi tietysti hautojen kaivaminen.

Oli ihanaa olla koulussa vuosi ja tutustua uusiin ihmisiin. Teatteri on lopulta aika suljettu piiri. Toimin ­jonkun aikaa Kustavissa ja Malmin ­hautausmaalla.

Mutta ei se ollut kutsumusammattini, vaikka sainkin arvokkaita muistoja. Suntion opinnot olivat siirtymisriitti eläkkeelle.

Sinulla on ihana piilopaikka Liljendalissa, punainen mökki. Millainen ­henkireikä se on?

Kun tuli Uudenmaan sulku, olimme kaikki peloissamme, että minne uskaltaa mennä kävelylle. Oli ihana ajaa tunti mökille ja ihailla kevään alkua. Puuhailen siellä puutarhassa, nyt kesällä tehtiin lattia­remontti ja laitettiin ­hiiriverkot. Siellä ei ­tekeminen lopu.

Yleensä laitan auton talviteloille marraskuussa, mutta koronan aikana en laittanutkaan. Että voi ­lähteä vaikka huvikseen ajelemaan jos alkaa päässä mättää. Ja ­lattiaremontin ansiosta mökki lämpenee nykyään ­hetkessä.

On tärkeää pysyä liikkeessä. Vauhti vähän hiljenee iän myötä, mutta olen käynyt (koronarajoitusten sallimissa rajoissa, toim. huom.) vesijuoksemassa kaksi kertaa viikossa ja teen paljon käsitöitä. Saan niistä suurta nautintoa.

Jörn Donneria kun joskus haasta­teltiin, niin hän sanoi, että: Ihmisen ­kannattaa aina tehdä jotain. Jos ei muuta, niin istuttaa vaikka perunoita.

Lopetit muutama vuosi sitten ­tupakoinnin. Mistä päätös syntyi?

60-vuotiaana olin ollut polttamatta kolme vuotta. Sitten aloimme tehdä Pirkko ­Saision kanssa Odotus-näytelmää.

"Mietin, että kun täytän 75, keuhkoni ovat jo puhtaat ja voin loppumetreillä poltella vaikka kuinka paljon! Voisin alkaa vedellä kuubalaisia sikareita."

Olen addiktiivinen ihminen, mutta ­Saisio sai minut houkuteltua, että ­esityksen jälkeen otetaan yhdet oluet ja poltetaan yhdet tupakat. Silloin menin siihen lankaan ja seuraavalla viikolla ostin uuden askin. Jos nyt ottaisin yhden ­tupakan, se olisi menoa.

Asian pitää kypsyä päässä siihen pisteeseen, että päätös pitää.

Nyt kun olimme menossa Saision kanssa Tampereelle, annoin hänen ­polttaa autossa. Se ei haitannut minua.

Vain joskus, kun näen kadulla ihmisen joka sytyttää tupakan, tulee sellainen olo, että oi että kun mä voisin tehdä noin! Toisaalta nykyään en kärsi enää keuhkoputkentulehduksista. Lopetettuani mietin, että kun täytän 75, keuhkoni ovat jo aivan puhtaat. Sitten voin loppumetreillä poltella vaikka kuinka paljon! Voisin alkaa vedellä kuubalaisia sikareita...

Kerro jokin salaisuutesi.

Olen juuri syönyt rasiallisen suklaata. Tässä näkyy jälleen addiktiivinen ­luonteeni, en pysty ottamaan vain kolmea konvehtia.

Marja Unelma Packalén

  • Syntyi: 2. marraskuuta 1948 Helsingissä.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Perhe: kolme lasta ja kaksi lastenlasta.

  • Harrastaa: käsityöt, vesijuoksu, kävely, ­kirjallisuus, lukeminen.

  • Ajankohtaista: Kämppikset-sarja C Morella.

Kommentoi »