Apu

Maria Sid viettelee

Maria Sid viettelee

Svenska Teaternissa esiteltiin tulevaa kautta.
Teksti Tuula Nieminen
Mainos

Maria Sid, Shakespeare-fani, pääsee kuun lopussa Kesäyön unelman keijukaiskuningattarena puhumaan uustulkinnassa ruotsia ja englantia.

– Ääntämistä on treenattu! hän vakuuttaa. Kuosissa on juoksulenkkien ansiosta myös kroppa.

Kesällä Maria on filmannut dekkaria Ruotsissa ja ensi vuoden puolella hän lähtee teatterivaihtoon Kiinaan.

Kun nyt ensin viettelee aasiparkaa lavalla.

– Terveisiä Korsholman musiikkijuhlilta, tervehti rentoutunut Christina Indrenius-Zalewski, jonka edelliskesää määritti edesmenneen puolison Erik Bergmanin 100-vuotisjuhla. Svenskanin ex-pomo Lars Svedberg pulputtaa (nauhalta) risteilylaivoilla Helsingin vesillä.

– Tietysti omasta elämästä, Maria Sid paljasti roolinsa hekumallisuuden lähteen. Pitsipuku on siviilijuttu, mutta vie kantajansa fiiliksiin.

– Näin puolitoista vuotta sitten ruotsalaisen tv-dokumentin kahdesta pojaksi syntyneestä. He halusivat naisiksi, mutta katuivat ja palasivat miehiksi, Chris af Enehielm esitteli ohjauksensa Ångrarna. Taidenäyttely Forsblomilla päättyi hiljan.

Anna Hultin ja Johan Storgård ovat uurastaneet 25 vuotta Svenskanissa, Johan 10 johtajana. Lokakuussa he taistelevat Kuka pelkää Virginia Wolfia -näytelmässä ja muistuttavat, että Liz Taylorin ja Richard Burtonin leffa on erikseen.

Tuula Nieminen kuvat Petri Mulari

Julkaistu: 17.8.2012