Image

Pakko tanssia – Suomessa työskentelevä Maria Kotšetkova haluaa baletista lähestyttävää yli etnisyys- ja yhteiskuntaluokkarajojen

Pakko tanssia – Suomessa työskentelevä Maria Kotšetkova haluaa baletista lähestyttävää yli etnisyys- ja yhteiskuntaluokkarajojen
Huippubalettitanssija Maria Kotšetkova on opiskellut venäläisessä Bolšoi-balettikoulussa ja kansainvälistynyt San Franciscon start up -buumin yltyessä. Tänä vuonna Kotšetkova muutti Helsinkiin, koska Suomessa hän pystyi vielä syksyllä työskentelemään.
Julkaistu: 9.1.2021

Maski- ja iltapukuyhdistelmät saavat aulan näyttämään scifi-elokuvan tapahtumapaikalta. Kansallisbaletissa on alkamassa merirosvoeepos Le Corsaire. Ja ah, miten huuruiseen seikkailuun se viekään! Miehet miekkailevat rehvakkaasti, naiset käyskentelevät ”perinneasuissa” kuin 1980-luvun turistinuket maailmanmatkaaja­­tädin takanreunalla ja möhömahainen ruhtinas polttelee glitterpuvussa piippua sekä hallusinoi kukkaisnaisten tanssin.

Kun prinsessa Medora pyörähtää 25 fouette-piruettia ja sen jälkeen virnuilee kuin ei olisi tehnyt juuri mitään, yleisö kohahtaa maskiensa takaa. Ei vain siksi, että tanssija uhmaa painovoiman lakeja, kuten prima ballerinan mahdottomiin ihanteisiin kuuluu, vaan siksi, että lavalla pyörähtelee poikkeuksellinen tähti. Hän on Maria Kotšetkova, jota pidetään yhtenä maailman parhaista ja kiinnostavimmista balettitanssijoista.

”One of those can-do ballerinas with limitless technical capacities and boundless energy”, suitsutti New Yorker -lehti vuosi sitten hänen esiintymistään. Klassisen Bolšoi-koulutuksen saanut balettitanssija on voittanut lukuisia alan palkintoja. Hän ei ole kuitenkaan tanssinut vain balettitalojen tuotannoissa vaan myös Blood Orangen musiikkivideolla ja Art Basel Miami -taidebiennaalissa.

Ei ihan käy järkeen, anteeksi vain, että tuo 150-senttinen, uransa huipulla oleva kosmopoliitti on tällä hetkellä töissä Helsingin kaltaisessa tuppukylässä.

Hänen pitäisi olla Tokiossa, Lontoossa tai Berliinissä, jossakin maailman parhaista balettitaloista tanssimassa tai Pariisin muotiviikoilla jonkin huippumuotimerkin kekkereissä tyylikkäiden creativejen ympäröimänä.

Hänen pitäisi olla antamassa haastattelua New York Timesille tai Voguelle, ei Imagelle.

”Tuleeko tämä juttu vain paperilehteen vai nettiin? Käännetäänkö tämä englanniksi?” tiedustelee Kotšetkova, kun hän saapuu treeni­salista.

Villatakkiin, väljiin vaaleisiin housuihin ja värikkäisiin tennareihin sonnustautunut tanssija muistuttaa sirkeältä olemukseltaan hieman kolibria.

Kansallisoopperan tiedottaja vaikuttaa olevan motivoitunut tekemään Kotšetkovan olon mukavaksi. Kotšetkova pyytää kahvin sekaan maitoa. ”Because I didn’t have lunch today.” Pian tiedottaja kiikuttaa pöytään teräksisen tarjottimen täynnä kippoja ja kannuja touhukkuudella, joka saa miettimään Belle-kaunotarta palvelevia hahmoja Disneyn Kaunotar ja Hirviö -animaatioelokuvassa. Oopperatalon kaarevista lasi-ikkunoista Töölönlahden puut leimahtelevat syyskuussa punaisina, oransseina, keltaisina ja vihreinä samaan aikaan.

Kotšetkova etsii pitkään sopivaa istuma-asentoa muttei vaikuta löytävän sitä. Hänellä on ollut työntäyteinen päivä. Kotšetkova on saapunut Kansallisoopperaan puoli kymmeneltä (”todella varhainen aamu”) ja harjoitellut koko päivän Medoran roolia, jonka hän on esittänyt monesti aiemminkin.

Mitäs tykkäät Merirosvosta?

“Se on hyvin...hauska baletti”, Kotšetkova naurahtaa. Oh well, hän myhäilee ja hörppää kahvista niin kuin hänen mieleensä nousisi joukko sisäpiirivitsejä, joita on turha yrittää lähteä avaamaan ulkopuolisille.

"Olin yksi ensimmäisistä Instagramia ja Twitteriä käyttävistä balettitanssijoista. Tuntuu ihan hullulta ja jopa pelottavalta ajatella, kuinka isoksi ja vaikutusvaltaiseksi Instagram on kasvanut niin lyhyessä ajassa."

Instagram-videolla Kotšetkova tanssii espanjalaisen balettitanssija Joan Boadan kanssa ja alkaa yhtäkkiä kaatuilla dramaattisesti tanssiparinsa syliin Snoop Doggin Drop it Like it’s Hotin soidessa. Kotšetkovan @balletrusse-nimisellä Instagram-tilillä on 188 000 seuraajaa. Helsinki, Copenhagen, London, New York, Oslo lukee hänen profiilissaan heti nimen perässä.

Kotšetkova on syntynyt ja kasvanut Moskovassa. Tällä hetkellä hänellä on Yhdysvaltojen kansalaisuus. Hän toteaa, ettei ole vuosiin pitänyt itseään venäläisenä. Hänen isänsä on kuollut, äiti asuu yhä Moskovassa. Kotšetkova käy tapaamassa äitiään niin usein kuin voi mutta ei voisi kuvitella koskaan muuttavansa sinne.

”Jossain vaiheessa vain tajusin, että olen asunut ulkomailla niin kauan, etten enää koe yhteyttä synnyinmaahani, paitsi sen taiteeseen ja kulttuuriin.”

Ennen Helsinkiin saapumistaan Kotšetkova vietti kaksi vuotta ympäri maailmaa pörräävänä freelancerina. Hän matkusti maasta toiseen, produktiosta seuraavaan. Tahti oli niin kova, että hän tajusi, ettei hänen kannattanut hankkia vakituista osoitetta. Freelancer-­vuosiin mahtui ensimmäinen oma nykytanssiesitys New Yorkin Joyce-teatterissa.

Usein Kotšetkova käyttää kuvissa isoja kärpäslaseja tai suodattaa kuvansa Instagramin nostalgiankellertävillä perusfilttereillä, jotka olivat muodissa sovelluksen varhaisina aikoina 2010-luvun alussa.

Kotšetkova vietti lähes koko 2010-luvun start up -buumin ytimessä, Piilaakson liepeillä. Vuonna 2007 hän sai töitä San Franciscon baletista ja muutti Yhdysvaltoihin. Perille päästyään Kotšetkova tarvitsi puhelimen. Markkinoille oli juuri tullut iPhone, ensimmäinen laatuaan. Sillä saattoi paitsi soittaa myös hoitaa asioita netissä, joten hän hankki sen. Tech-buumi oli idullaan, täynnä uusia mahdollisuuksia. Kotšetkova kertoo, että hän on seurannut sitä läheltä, koska yksi hänen ystävistään oli Instagramin perustaja. Myös hänen ex-puolisonsa on teknologiayrittäjä.

”Olin yksi ensimmäisistä Instagramia ja Twitteriä käyttävistä balettitanssijoista. Sosiaalinen media oli niin pienimuotoista puuhastelua silloin aluksi. Tuntuu ihan hullulta ja jopa pelottavalta ajatella, kuinka isoksi ja vaikutusvaltaiseksi Instagram on kasvanut niin lyhyessä ajassa.”

Nyt Kotšetkovalla on viha–rakkaus-suhde internetiin ja sosiaaliseen mediaan. Hän kertoo arvostavansa sitä, kuinka tehokkaasti ihmiset voivat saada tietoa kiinnostuksenkohteistaan (”se on jotain, mitä en olisi lapsuudessani voinut edes kuvitella”), mutta olevansa huolissaan siitä, että ihmiset antavat sosiaalisen median ja tykkäys­ten keräilyn ohjailla tekemisiään.

”Balettimaailmassa ilmiö näkyy kuvina, joissa tanssijat menevät hulluihin spagaatteihin ja nostavat vaikka jalat pään taakse. Nuoret tanssijat kuvittelevat, että heidän pitäisi kyetä samanlaisiin asentoihin. Ei spagaatti­kuvilla ole mitään tekemistä tanssimisen kanssa! Baletissa on kyse tanssimisesta! Liikkeestä, estetiikasta, kauneudesta…” Kotšetkova innostuu.

Hän korostaa, että tekee omaa balettiaiheista Instagramia not for myself, but for the artform.

Hän korostaa erikseen, ettei ole tullut tunnetuksi Instagram-sisältönsä vaan taitojensa ansiosta. Kiistatonta on kuitenkin, että juuri internetin kautta kansainvälinen yleisö löytää Kotšetkovan, tai Mashan, niin kuin ystävät ja fanit hänet tuntevat.

Kirjailija Aura Nurmi on yksi lukuisista, netissä Mashaan ihastuneista faneista. Kun hän pääsi vihdoin katsomaan Merirosvoa Kansallisoopperaan, hän osti Kotšetkovalle lahjaksi kukkakimpun, venäläistä balettitraditiota kunnioittaen.

”Kun näin videon Mashasta tanssimassa Giselleä, yhtä maailman haastavimmista balettirooleista, luulin ensin, että video on nopeutettu. Ei ollut. Taitavuus vain korostuu siitä, että hän on lyhyt balettitanssijaksi, tavalla, joka ei vastaa perusstandardeja. Hän nostaa jalkaa ja hyppää korkeammalle kuin muut. Hän ei meikkaa eikä pukeudu korkosaappaisiin niin kuin tanssijat yleensä. Hän on trickster”, Nurmi selittää.

Syyskuussa kosmopoliittinen lentely työkeikkojen perässä on seisahtunut. Maailmalla ei juuri ole isoissa taloissa esitettävää balettia, paitsi Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Tuotannot on jäädytetty vähintään kevääseen 2021 asti, todennäköisesti pidempään.

Maaliskuussa Kotšetkova valmistautui Oslossa esitystä varten, kun epidemia iski Eurooppaan. Sähköposti alkoi täyttyä keikkojen peruutuksista, ensin lähiviikoiksi, sitten pitkälle seuraavaan vuoteen.

Kotšetkova koitti ylläpitää kuntoaan etäharjoituksilla, silityslautaa barrena eli balettiharjoituksissa tarvittavana tankona käyttäen. Hän asettui Tanskaan poikaystävänsä, koreografina työskentelevän Sebastian Kloborgin luokse. Yhdessä aiemminkin työskennellyt pariskunta tanssi Benjamin Millepiedin ohjaamalla Closer-videolla, Kloborgin asunnossa ja Kööpenhaminan kaduilla valkoisissa vaatteissa. Vapaa-aika ei tuntunut lomalta. Huoli tulevaisuudesta alkoi vaivata koko ammattikuntaa, etenkin tulonsa täysin menettäviä freelancereita.

”Tajusin, että minun on yksinkertaisesti hankittava työpaikka, jotta selviäisin. Toisaalta ehkä tauko oli hyvästä. Jos olisin tiennyt, että asiat kyllä järjestyvät ja pääsen Helsinkiin, ehkä olisin voinut jopa nauttia rauhasta. Pitää välillä pysähtyä ja miettiä, mitä elämältä haluaa. Eikä vain tanssia ympäri maailmaa kuin sekopää miettimättä ikinä, miksi tekee niin.”

Helsinkiin hän päätyi, kun kollega vinkkasi Oopperan & baletin johtajalle, että Kotšetkova saattaisi tarvita töitä Suomesta. Heinäkuussa Kotšetkova teki syksyksi ja kevääksi lead principal dancer -sopimuksen. Diiliin kuuluu rooleja klassisissa teoksissa: syksyllä tiedossa on Pähkinänsärkijän Klaara ja Merirosvon Medora, joita hän on esittänyt aiemminkin. Palkkioita ei Ooppera & baletti julkista, mutta talosta kerrotaan, että tähtitanssijasopimus on kaikille nimikkeen omaaville samanlainen.

"Tanssijat eivät kyseenalaista Putinia… Mutta en tiedä, eivät kai tanssijat välttämättä myöskään ole pro-Putin? Politiikan miettiminen ei kuulu Venäjällä tanssijoiden rooliin."

"Fatima’s next job could be in cyber” lukee mainoksessa, jossa nuori, tutuun pukeutunut tanssija solmii kärkitossuja jalkaansa.

Kuva on osa Britannian hallituksen lokakuussa lanseeraamaa Cyber First -mainoskampanjaa, jossa vihjataan, että koronaeristyksen koettelemien taiteilijoiden kannattaisi vaihtaa kyberturvallisuusalalle. Kampanja herätti kulttuurialalla raivoa: ”Tämä pitkälti tiivistää sen, miten paljon päättäjämme arvostavat taidetta”, kriitikot sanoivat. Sosiaalisessa mediassa esitettiin vaatimuksia siitä, että työttömiksi jääneet kulttuurityöläiset saisivat valtiolta tukea, ei kehotuksia alanvaihtoon.

Kotšetkova toteaa toistuvasti, miten kiitollinen hän on, että päätyi Helsinkiin, että saa pysyä liikkeessä, äänessään vakavaa huojentuneisuutta, kuin olisi selviytynyt vaarallisesta tilanteesta.

”Vaikeinta oli työ- ja oleskeluluvan saaminen Suomesta. Onneksi ystäväni auttoivat minua prosessissa. Kukaanhan ei tiedä, miten tässä seuraavaksi käy...”

Syyskuussa hän vielä suunnittelee pitävänsä Helsinkiä tukikohtana, josta matkustaa työkeikoille ympäri maailmaa. Kuukausi myöhemmin hän kertoo sähköpostiviestillä, että Euroopassa pahe-neva koronavirustilanne pakottaa ajattelemaan paikallisemmin ja suunnittelemaan myös muiden taideprojektien tekemistä Helsingissä. Marraskuussa Kotšetkova alkoi työstää teosta ranskalaisen nykytanssikoregrafi Julian Nicosian kanssa. Nicosia saapui projektia varten Suomeen, koska täällä saattoi, ainakin vielä syksyllä, tehdä tanssitaidetta koronasta huolimatta. Pari harjoittelee Helsingin Balettiakatemian tiloissa, jossa Kotšetkova myös järjesti oppitunnin.

Kulttuuri-instituutiot huolehtivat turvaväleistä ja painostavat maskien käyttöön. Syksyllä ei ole selvinnyt, että Kansallisbaletista olisi lähtenyt liikkeelle yhtään koronavirustartuntaa. Tätä juttua varten haastatellut ihmiset miettivät toiveikkaina, että pandemiatilanteen pitkittyessä voi käydä ninkin, että Helsingistä tulee baletin turvasatama, johon kansainväliset tanssitaiteilijat hakeutuvat. Marraskuussa tartuntojen määrät nousevat, ja yli 20 henkilön tilaisuudet kielletään kolmeksi viikoksi. Kansallisbalettikin sulkee ovensa muiden kulttuurialan instituutioiden tavoin.

Kotšetkova asuu yksin Sörnäisissä Kansallisbaletin hänelle etsimässä asunnossa. Moni hänen opettajistaan asuu eri puolilla maailmaa, joten yhteyttä pidetään puhelujen ja videoiden avulla. Hän kertoo viihtyvänsä alueella erilaisten ihmisten, kahviloiden ja baarien takia.

Instagramiin hän on julkaissut kuvia niin Kuvataideakatemian valmistujaisnäyttelystä, Ateneumista kuin Cinema Orionista katsomassa Tove-elokuvaa muumisukat jalassa. Hän kertoo lukevansa heavy literaturea, mieluiten klassikoita, ja mainitsee usein haastattelun aikana olevansa kiinnostunut yhdistämään balettia muihin taiteenlajeihin.

Taiteenlajien rajojen ylittäminen vaikuttaa loogiselta myös baletti­alan realiteettien kannalta. Klassisen baletin standardeissa 36-vuotias lähestyy eläkeikää. Keskimäärin se koittaa balettitanssijoille 40-vuotiaana. Kyse ei ole vain siitä, että laji ihailisi nuoruutta, vaan päivittäinen harjoittelu on niin kuluttavaa, että moni alkaa neljääkymppiä lähestyessä kärsiä esimerkiksi murtumista siinä määrin, ettei tanssiminen ammattitasolla enää onnistu.

Kotšetkova kertoo, ettei samaistu ”millenniaalien burn out” -puheisiin. Hänen mukaansa huipputasolla tanssiminen vaatii päivittäistä työskentelyä silloinkin, kun ei yhtään jaksaisi.

”Jos baletti on jotain, mitä teet nautinnon vuoksi, miksi kärsisit? Mutta jos se on jotain, mitä haluat tehdä kunnolla… Silloin pitää harjoitella ja esiintyä huonoinakin päivinä. Seuraavana päivänä saattaa tuntua jo paremmalta...”

Kotšetkova kuvaa työmoraaliaan skandinaaviseksi ja toteaa huvittuneesti, ettei se välttämättä ole myöskään täysin terve. Toisaalta hän tottui kurinalaisuuteen poikkeuksellisen nuorena.

Lapsena hän treenasi voimistelua ja taitoluistelua, mutta ”ei todellakaan!” välittänyt baletista tai haaveillut tutuun pukeutumisesta. Kun Kotšetkova oli 10-vuotias, hänen vanhempansa päättivät lähettää hänet legendaarisen, 1800-luvulta asti toimineen Bolšoi­balettikoulun pääsykokeisiin. Kotšetkova pääsi sisään, ja kahdeksan vuoden opinnot alkoivat.

1990-luvun puolivälissä suomalaiset keskivertoikätoverit popittivat poikabändejä ja notkuivat nuorisotalon diskossa. Kotšetkova oli täydessä työmoodissa: opiskeli Bolšoissa aamuyhdeksästä kuuteen ja illan harjoitukset päälle. Öiksi Kotšetkova pääsi kotiin, mutta intensiivisimpinä kausina hän nukkui vain parin tunnin unia.

”Inhosin sitä aluksi! Mutta Bolšoi-koulutukseen on niin käsittämättömän vaikea päästä. Ei siinä ole kyse mistään uuden harrastuksen aloittamisesta. Se on valinta, joka määrittää koko elämää. Jos pääset sinne, et enää kysele itseltäsi ’Haluanko tehdä tätä?’.”

Haastaviin balettiopintoihin pääsy ei tarkoita sitä, että ammatinvalinta olisi sinetöity. Moni opiskelija karsiutuu pois, milloin vammojen, milloin ”epäsopivan vartalon” vuoksi. Kotšetkova puhuu Bolšoista silti hartaudella.

”Se ei missään nimessä mielestäni ole ainoa oikea tapa opettaa balettia. Minulle se oli kuitenkin paras balettikoulutus, jonka saattoi saada. Arvostan venäläisessä baletissa eniten sitä, ettei se ole mikään eliitin harrastus. Esitysliput ovat halpoja ja koulutus valituille ilmaista.”

Baletin rooli Venäjällä on ollut usein toimia osana kansallista projektia. Keisarillisena aikana 1700-luvulta lähtien venäläistä balettia tehtiin tsaarin suojeluksessa. Neuvostoliiton aikana baletti kytkettiin kommunistisiin päämääriin. Leninin oppien mukaan sosialistien ei tarvinnut kehittää uusia taiteenlajeja: riitti, että porvarilliset taidemuodot valjastettaisiin kuvastamaan työväen sosiaalista todellisuutta. Kommunistisissa ihanteissa baletti edusti liikkeen ja ilmaisun vapautta, joka kertoi yhteiskuntajärjestelmän ylivertaisuudesta. Nyt balettia tehdään Putinin hallitsemalla Venäjällä.

Vuosi sitten Putinin kuvan rintaansa tatuoinut ukrainalainen balettitanssija Sergei Polunin ei saanut roolia Pariisista seksististen ja homovihamielisten somekommenttien takia.

”Tanssijat eivät kyseenalaista Putinia… Mutta en tiedä, eivät kai tanssijat välttämättä myöskään ole pro-Putin? Politiikan miettiminen ei kuulu Venäjällä tanssijoiden rooliin. Mutta ei kukaan tiedä, mitä siellä tänä päivänä oikein tapahtuu, koronan tai minkään muunkaan kanssa, totta puhuen.”

"Totta kai jotain tapahtuu, talot yrittävät palkata moninaisempia koreografeja, mutta vaadittaisiin kuitenkin jotain syvempää... Ohjelmia, joiden avulla baletista tehtäisiin lähestyttävää nuorille yli etnisyys- ja yhteiskuntaluokkarajojen."

1900-luvun taitteessa Pariisissa hurmasi Venäjältä ponnistanut avantgardistinen tanssiseurue, Ballets Russes. Italian ja Ranskan hovihuvituksena syntynyt taidemuoto junnasi tuolloin Euroopassa paikoillaan, mutta Ballets Russes teki sitä kokeellisella ja modernilla tavalla sekä nosti sen uudelleen muotiin. Ballets Russesin tähdistä, kuten Anna Pavlovasta ja Ida Rubinsteinista, tuli elokuvatähtien kaltaisia ikoneita. Taiteenlajit ylittyivät: Erik Satie sävelsi musiikin Jean Cocteaun ohjaamaan balettiin. Picassokin kokeili balettia taidemuotona: hänen suunnittelemansa balettipuvusto näyttää kasalta neliöitä, kartioita ja muita geometrisia muotoja.

Kotšetkovan Instagramissa käyttämässä @balletrusse-nimessä on ironiaa, mutta silti voisi väittää, että Kotšetkova yhdistää Ballets Russesin tavoin balettiperinnettä uuteen aikaan. Se, että langanlaiha, kalpea, huippukunnossa oleva balettitähti julkaisee Instagram-kuvia, joissa hän röhnöttää backstagella täydessä tällingissä, ei ehkä kuulosta tässä ajassa kovin vallankumoukselliselta. Kotšetkovan projekti vaikuttaa ensisijaisesti esteettiseltä, ei poliittiselta. Hän kiinnittää katsojan huomion baletin outouteen eikä yritä sliipata elämäänsä. Videoista välittyy huumorinsekainen arvostus taiteenlajin yli-inhimillisiä ihanteita kohtaan. Hän jakaa esimerkiksi videoita, joissa maailman legendaarisimmat balettiopettajat, kuten venäläissyntyinen Marat Daukayev, vääntelevät hänen jalkaansa surrealistisiin asentoihin. Kotšetkova kertoo, että baletin great teachersejä ei ole enää valitettavasti maailmassa kovin montaa jäljellä.

Pitäisikö baletin sitten uudistua jollain tavalla?

Kotšetkova makustelee ensin sanaa accessible, lähestyttävä, mutta lopulta toteaa, ettei se ole täysin sitä, mitä hän kaipaa.

”Baletin ei välttämättä kuulu muuttua lähestyttävämmäksi. Se on erityinen taidemuoto. Minun suhteeni taiteeseen on se, että pitää vähän opiskella, jotta voisi todella nauttia taidekokemuksesta, vaikka tietenkin balettiin voi rakastua, vaikkei siitä mitään etukäteen tietäisi.”

Taiteen ja taiteilijoiden pitää voida säilyttää mystisyytensä ja siksi taiteilijoiden ei pitäisi ryhtyä influenssereiksi, Kotšetkova sanoo. Digiteknologia ei innosta: hän on tehnyt useita videotuotantoja, mutta hänen mielestään baletin paikka on lavalla, yleisön edessä. Jotain uutta vetoa itseensä käpertynyt taidemuoto silti hänen mielestään kaipaa.

Kotšetkova korostaa, että baletista on moneksi, ja siksi nykybalettiakin vaivaavasta elitismileimasta tulisi pyristellä irti. Hän itse haluaisi nähdä enemmän alennuslippuja nuorisolle sekä taiteenlajit ylittäviä yhteistöitä, joista hän mainitsee haastattelussa useaan otteeseen.

Ongelma on joka tapauksessa olemassa, sillä balettiyleisö koostuu ympäri maailman pitkälti ikä­ihmisistä.

Vuonna 2020 muutosten tuulet eivät tule vain koronasta, vaan pysähdyksen keskellä myös Black Lives Matter on herättänyt ja kiihdyttänyt taiteilijoiden ja kulttuuri-instituutioiden pohdintoja eettisyydestä, representaatioista ja rakenteellisesta syrjinnästä. Kotšetkova toteaa, että balettiala laahaa sosiaalisesti edistyksellisissä kysymyksissä muita taiteen­aloja jäljessä. Hän jakoi tilillään Black Lives Matter -neliön (ja sai siihen venäläisiltä seuraajilta vihaisia kommentteja).

”Totta kai jotain tapahtuu, talot yrittävät palkata moninaisempia koreografeja, mutta vaadittaisiin kuitenkin jotain syvempää... Ohjelmia, joiden avulla baletista tehtäisiin lähestyttävää nuorille yli etnisyys- ja yhteiskuntaluokkarajojen. Jotkut balettitalot tällaista toki jo toteuttavatkin.”

Haastattelun jälkeen Kotšetkova nousee seisomaan, pyörittelee olkapäitään ja ojentelee jalkojaan ilmassa Kansallisoopperan aulassa. Hän sanoo, ettei ole tottunut istumaan paikallaan tuntia kauempaa. Ainoa sopiva haastatteluaika on järjestynyt muutama päivä ennen Merirosvon ensi-iltaa.

Kysyn baletin uudistumisesta lisää Kotšetkovan ystävältä ja kollegalta Eric Christisonilta. Christison on helsinkiläinen, klassisen balettimaailman jättänyt tanssija, joka tekee juuri sitä, mitä baletti Kotšetkovan mielestä tarvitsisi: tuo baletin taitoa paikkoihin, joissa sitä ei ole totuttu näkemään. Christison on tehnyt koreografioita huippumuotifirmoille, esimerkiksi Guccille. Hän toteaa, etteivät baletti-instituutiot tajua, mitä maailmassa tapahtuu, koska niitä johtavat ympäri maailmaa ennen kaikkea 50–60-vuotiaat valkoiset miehet. Se näkyy myös siinä, että talot toistavat yhä klassisten balettiteosten rasistisen stereotypisoivia representaatioita.

”Balettitanssijat ovat perillä Black Lives Matterin kaltaisista kysymyksistä, toisin kuin instituutioiden johtajat. Balettitanssijan rooli on kuitenkin baletti-instituutiossa tanssia, ei vaikuttaa esityksiin tai puuttua rakenteellisiin ongelmiin.”

Christison sanoo arvostavansa suuresti tapaa, jolla Kotšetkova vaalii baletin taitoa.

”Masha rakastaa syvästi, mitä tekee. Hänen kaltaiset ihmiset kannattelevat sukupolvelta toiselle kulkevaa traditiota, joka muuten uhkaisi unohtua. Baletin kuitenkin täytyy ratkaista tiettyjä ongelmia, jotta se voisi kukoistaa tulevaisuudessa.”

Myöhemmin Kotšetkova vastaa lisäkysymyksiin pitkästi sähköpostilla Kööpenhaminasta, jossa hän on käymässä poikaystävänsä luona. Pari ei ehdi tavata toisiaan niin usein kuin haluaisi mutta koittaa matkustaa toistensa luo niin usein kuin mahdollista.

Kun kysyn, mitä Kotšetkova lukee tällä hetkellä, hän vastaa hakeneensa juuri Harvardiin tekemään johtajaopintoja. Hän sanoo, ettei ole vielä varma, miten aikoo johtajakurssia hyödyntää.

”En ole varma, johtuuko hakeminen kokemuksistani baletin parissa. Joka tapauksessa haluan oppia, miten parantaa kommunikaatiota balettimaailmassa, joka on niin juurtunut vanhentuneisiin ideoihin ja käsityksiin. Aihe on minua aina kiinnostanut, mutta kaikelta tanssimiselta ei ole löytynyt aikaa.”

Kun Kotšetkova eläytyy prinsessan rooliin, on kuin jokaisen ilmeen takaa pilkistäisi ironista naurua, sellaista, mitä taiteilija voi nauraa hallitessaan tilanteen niin hyvin, että voi samanaikaisesti asettua sen yläpuolelle ja heittäytyä sen vietäväksi. Kuin olisi lavalla vain vähän leikkimässä.

Kommentoi »