
Mari Perankosken yöunet keskeytyivät järkyttävään meluun: ”Täti on vähän vihainen” Mari Perankoski kuvasi videon yöllä häirinneestä meluajasta. (Iltalehti 24.6.2022)
Mediat jakavat villeinä tämän pariskunnan somepäivitysten sisältöä viihdeuutisiinsa. Esimerkiksi iltapäivälehtien netissä pariskunnan kommellukset vuodenvaihteen Thaimaan-lomalta olivat klikkihittejä:
Jouni Hynynen jäi lemmenlomallaan kiipeliin – Mari Perankoskelta tilanteeseen naseva reaktio – Rokkari pinteessä taas, Hynynen toteaa. (Ilta-Sanomat 3.1.2023)
Mari Perankoski ja Jouni Hynynen ovat 52-vuotiaina paitsi tunnettu taiteilijapariskunta myös someroolimalleja. He tuntuvat esiintyvän julkisuudessa ”aitoina”, useimmiten meikkaamattomina ja laittautumattomina eivätkä aina aivan sopuisinakaan. Se saa somekansan heräämään ja viihdemediat tekemään juttuja pariskunnan viimeisimmistä somehullutuksia.
Äskettäin Hynynen jakoi Instagramissa videon siitä, kuinka hän sävelsi bändilleen uutta biisiä, ja videon mukaan samaa riffiä oli tullut hinkattua Perankosken mielestä ihan tarpeeksi: Kaksi vuorokautta tätä samaa! Eiks nyt joku ammattibasisti voisi tulla tänne hoitamaan tämän!
Kaksikon huumorilla on kansan keskuudessakin kysyntää, sillä heidän Instagram-tileillään riittää seuraajia (Perankoskella seuraajia on 37 000, Hynysellä 32 000).
Hölmöily on mahtavaa, kun sitä pystyy itse kontrolloimaan.
Kaikki on heidän somessaan arkista, parisuhdekiistoista kommelluksiin. Moni muukin meistä on tuskailut Ikea-hyllyä kasatessa ja päästellyt painokelvottomuuksia.
– Meillä on somessa nuhjuista normiarkea. Rakkaudellista, mutta minua oikeasti otti kuuppaan esimerkiksi se Jounin bassonsoitto. Piti instassa kysyä, onko muilla ollut samanlaista, Perankoski kertoo.
– Tämä on tavallisen elämän esille tuomista. ”Tällaista on meillä, tällaista tavallista.” Mitä muunlaista se voisi edes olla? Silti se, että meidän Instagram-päivityksistä tehdään uutisia, tuntuu epämiellyttävältä, Hynynen sanoo.
– Asiahan on silloin julkista, kun se on Instagramissa. Facebook on ystäville, Instagram taas kaikille, Perankoski puolustautuu ja jatkaa: – Hölmöily ja hauskuutus on mahtavaa, kun sitä pystyy itse kontrolloimaan.
Pariskunnan somebrändi tuntuisi siis olevan poikkeuksellisen hyvin hallussa. Vai onko?
– Sehän ei ole ollenkaan hallussa, Jouni tokaisee.
– Emme pyri mihinkään. Eihän meillä ole mitään brändiä, Mari väittää.
”Someni on vastaisku kaikelle, mikä on olevinaan hienoa”
Mari Perankoski intoutui aikanaan tekemään roiseja somepäivityksiä kontrolloidakseen omaa kuvaansa mediassa. Hänen oli väitetty nähdyn ”röyhyttelemässä tupakkaa lentoasemalla”, vaikka hän ei tuolloin edes tupakoinut.
– Someni on vastaisku tuollaisille uutisille. Vitsailen koko ilmiölle. Kun sketsiviihdettä ei enää oikein pääse tekemään, ajattelen ne päivitykset minisketseinä. Ne jutut ovat myös useimmiten ihan hetkessä syntyneitä, vähän sinne päin tehtyjä ja rujoja. Osaan ottaa ihan hyviä kuvia, mutta en ole ikinä laittanut hyviä kuvia Instagramiin, Perankoski sanoo.
Ja tämä on Perankosken päivitysten toinen tarkoitus: ”Sotia kaikkea sitä vastaan, miten hienoa pitäisi olla.”
– Emme viihdy missään Dubaissa infinity poolilla. Tai jos altaalla ollaan, näytetään instassa, miten vaikeasti keski-ikäisen rokkarin jalka nousee altaan reunalle.
Mari ja Jouni -tv-ohjelmaa on kyselty, mutta heitä ei kiinnosta – mutta taas kesäteatteri....
Heidät on nähty myös telkkarissa. Nelosen Kimpassa-tv-ohjelmassa Perankoski ja Hynynen kertoivat juontajapari Hanna Brotherukselle ja Mikko Kuustoselle pari vuotta sitten pidäkkeettä elämästään, mainiten jopa aamuerektion.
Toikkaroiville julkkisperheille antoi tv:ssä esimerkkiä Ozzy Osbourne perheineen. Olisiko Suomessa mahdollista joskus nähdä Hynynen ja Perankoski -show?
Oman tv-sarjan (ja kirjan) tekemistä on taiteilijapariskunnalle kuulemma ehdotettu jo vuosia sitten, mutta ne eivät ole pariskuntaa kiinnostaneet. Toistaiseksi on tehty yhdessä vain Radio Villa Mayhem -podcast, kun koronapandemia vei esiintymistyöt keväällä kolme vuotta sitten.
Yhteinen työprojekti on kuitenkin luvassa ensi kesäksi. Heinäkuussa Sotkamossa nähdään Ilkka Heiskasen ohjaamana ja dramatisoimana Veikko Huovisen kesäteatteriesitys, jossa Mari Perankosken rinnalla näyttelee Jouni Hynynen, ensimmäistä kertaa.
– Olen tästä kauhuissani, Hynynen sanoo.
– Hyvin se menee, Perankoski kannustaa ja muistuttaa:
– On luvattu, että saat näytellä Jutta Grahnin aviomiestä. Makaat vaan sängyn alla ja huudat…
– … tissit!
Kun Mari kohtasi Jounin
Jouni ja Mari tapasivat ensimmäisen kerran Ruisrockissa vuonna 2010, kun kuvattiin Nelosella nähtyä piilokameraohjelmaa Yksi lensi yli Marin pesän. Kuvausryhmä oli festivaaleilla, ja näyttelijä Kari ”Hissu” Hietalahti tunsi Hynysen ja järjesti tapaamisen.
Ensikohtaaminen oli muodollinen, vaikka Perankoski tunnustaa ”kattelleensa” ja Hynynen sanoo olleensa ”aika liekeissä”. Mari aloittaa:
– Oli alusta lähtien sellaista, että olisi tunnettu pidempäänkin. Ei mitään kättelyä, että ”päivää päivää”…
– … oli outo fiilis. Ei koskaan ole ollut sellaista. Kun antautui juttelemaan, tuntui, että tajusi kaiken, Jouni jatkaa.
Hietalahti toimi runsas vuosi myöhemmin amorina ja usutti Perankosken ja Hynysen tutustumaan toisiinsa. MTV:n Roba-tv-sarjan ensimmäisen kauden kuvausten jälkeen Hietalahti vei työryhmän Helsingin Tavastialle katsomaan Hynysen luotsaamaa Kotiteollisuus-yhtyettä.
– Olin eronnut, ja Hissu sanoi: teidän pitää olla yhdessä. Ei me oltais ilman Hissua ikinä edes tavattu. En ollut käynyt Kotiteollisuuden keikalla koskaan, Perankoski muistelee.
Eikä hän ehtinyt sinne nytkään, seurue saapui Tavastian legendaariseen takahuoneeseen vasta puolen yön jälkeen.
– Se oli ensimmäinen kerta, kun nähtiin työn ulkopuolella. Siitä se sitten vähitellen lähti, Hynynen kertoo.
”Onneksi emme tavanneet tosiamme jo teini-iässä”
He alkoivat huomata menneisyydessään, mieltymyksissään ja valinnoissaan kummallisia samankaltaisuuksia. Alkaen siitä, miten kummallakin suu tapaa loksahtaa auki. Ja siitä, miten intohimoisesti kumpikin suhtautuu numeroon seitsemän. Sekä siitä, miten kumpikin tahoillaan, Perankoski Varkaudessa ja Hynynen Lappeenrannassa, on kerännyt samanlaisia nuoruuskokemuksia, ikäeroahan heillä on vain muutama viikko.
– Elimme molemmat punkkarinuoruuden. Se oli harvinaista siihen aikaan. Varkaudessa oli varmaan kuusi punkkaria. Muistamme hyvin samat bändit, Maho Neitsyen ja muut. Aina kuitenkin sivuutettiin toisemme. Se on hyvä. Teini-iässä olisimme varmaan tappaneet toisemme. En kuitenkaan koskaan ollut käynyt Lappeenrannassa ennen kuin me Jounin kanssa alettiin niin sanotusti kikkailemaan, Perankoski kuvailee.
Jounin äidin piti tarkistaa, ollaanko me sukulaisia, ennen kuin mentiin naimisiin.
Ehkä samankaltaisuudelle löytyy selitys myös siitä, että molempien juuret ovat samalla kylällä, Sonkajärven Paisuassa. Marin isän isä ja Jounin äiti ovat kotoisin Paisuasta.
– Siellä asuu meidän molempien sukulaisia, parin kilometrin säteellä vierekkäisissä taloissa, Hynynen kertoo.
– Jounin äidin piti vielä tarkistaa, ollaanko sukulaisia, ennen kuin mentiin naimisiin, Perankoski jatkaa.
Eivät olleet, häät vietettiin syyskuussa 2016. Silloin Mari Perankoskesta tuli virallisesti Hynynen, vaikka käyttää julkisuudessa taiteilijanimenään edelleen tyttönimeään.
”Tuo Jouni on maailman huonoin kalenterin kanssa”
Siitä alkoi avioelo, jossa heitä auttaa paitsi huumorintaju, mutta myös se, että Mari pitää molempien kalenterit järjestyksessä.
– Jouni on maailman huonoin kalenterin kanssa.
– En osaa sitä yhtään. En merkitse mitään ylös.
Kahden silpputyötä tekevän taiteilijan arjessa yhteiset hetket olisivat vähissä, jos omaa, yhteistä aikaa ei sovittaisi ja kalenteroitaisi etukäteen.
– Minulla 6–7 työnantajaa vuodessa ja Jounilla on tuommoista biisintekoa, studiota, keikkoja, kirjoittamista. Jouni on ehkä työteliäin ihminen, jonka tiedän, kollegoideni Elina Knihtilän ja Tiina Lymin ohella, Perankoski sanoo.
– Jouni pitää viedä väkisin mahdollisimman syvälle viidakkoon, ettei se koko aikaa tee ja mieti uusia biisejä tai katso jotain sähköposteja.
– Jos on biisintekovaihe päällä, en pysty pysäyttämään sitä. Kuviota on hankala selittää, mutta onneksi ei paljon tarvitsekaan, Hynynen hymähtää.
Vaikka Perankoski on viime vuodet keskittynyt lähinnä kameratöihin ja tv-sarjakuvauksiin, hän muistaa teatteritöidensä ajalta, miten sisäänsä imaiseva projekti uuteen näytelmään valmistautuminen oli. Paljon samaa on musiikinteossa ja levyttämisessä.
– Minun työni ovat nakutettuja. On kuvauksia 10–12 tuntia ja se on siinä, mutta Jounilla ei ole työaikaa.
Kun Hynynen valmistelee Kotiteollisuuden tai sooloprojektinsa Maanalaisen Armeijan levytystä, se merkitsee jopa yhdeksän kuukauden sukellusta musiikkiin. Sen aikana hän ei pahemmin ole läsnä puolisolleen Marille – ainakaan henkisesti.
– Kun Mari kertoo jotain, katson silmiin ja viestin, että näethän, en ymmärrä puoliakaan, mitä puhut.
Kun levy on vihdoin valmis, Hynynen järjestää siivoamatta jääneen työhuoneensa, jynssää paikat. Sitten hän kiertelee asunnossa levottomana muutaman päivän ajan ja miettii, mikä olisi seuraava projekti.
– En osaa olla tekemättä mitään.
Silloin on hetki aikaa tutkailla ja kartuttaa kirja-, sarjakuva- ja levykokoelman aarteita. Tai perehtyä muihin keräilykohteisiin, kuten tupakkiaskien varoituskuviin, joita Hynysellä on tullut leikattua talteen muutama muovikassillinen. Mari Perankoski ei keräile mitään.
– Minä olen laittanut niin monta sukulaista hautaan ja siivonnut niiden jälkiä, että tavarapaljous ahdistaa. Pikemminkin haaveilen kuolinsiivouksesta.
Iso mies jännittää
On aika valokuvata. Pariskunta alkaa pelata biljardia ja hullutella. Hynynen tunnustaa, että on jännittänyt tätä kuvausta ja haastattelua aamusta asti. He ovat julkisuudesta tuttu pariskunta, mutta olleet vain hyvin harvoin yhteisissä jutuissa. Niinpä aamulla Jounille iski päälle jännitys.
– Mutta sitten Mari pelleili ennen kuin pääsin edes pois sängystä. Silloin totesin: ”Tästä tulee hyvä päivä”, Hynynen sanoo.
Rouva Hynysen (o.s. Perankosken) aamupelleilyn sisältöä ei tässä avata sen tarkemmin. Siihen on kuulemma kuitenkin liittynyt karhuasu ja se, miten sen alta paljastuikaan.
– Tässä vaiheessa avioliittoa huumori on se tärkein asia, Mari sanoo.
Jouni Hynynen
Syntyi: 15. 2. 1970 Joutsenossa.
Asuu: Helsingissä ja Lappeenrannassa.
Perhe: avioliitossa Marin kanssa. Yksi tytär aiemmasta liitosta.
Ajankohtaista: näyttelee heinäkuussa Sotkamossa Veikko Huovisen teksteihin perustuvassa näytelmässä.
Mari Hynynen (o.s. Perankoski)
Syntyi: 10. 3. 1970 Varkaudessa.
Asuu: Helsingissä ja Lappeenrannassa.
Perhe: Avioliitossa Jounin kanssa. Yksi aikuinen poika aiemmasta liitosta.
Ajankohtaista: näyttelee heinäkuussa Sotkamossa Veikko Huovisen teksteihin perustuvassa näytelmässä.