Mansikanpoimijat Ukrainasta: "Vain sade voi pysäyttää meidät, tulimme hakemaan rahaa"

Pohjanmaa on vielä unenpöpperössä. Usvaisen ja utuisen pellon laidalla Pirttikylässä noin 150 ihmistä seisoo vieri vieressä mansikkapenkkien reunoilla.

Mansikanpoimijat ovat pukeutuneet lämpimästi ja ovat valmiina aloittamaan päivän urakan. Kello on kolme aamuyöllä.

Ryhmänvetäjä Vasyl Liutenko, 31, seisoo keskellä mansikkapeltoa ja ohjeistaa venäjäksi. Jämäkässä komentamisessa on ripaus huumoria ja leikkimielisyyttä.

Seisomme Anders ja Niklas Långin mansikkapeltolohkolla Närpiössä. Veljekset ovat palkanneet tänä vuonna 180 ukrainalaista kausityöntekijää. Suurin osa poimii mansikoita, vadelmia ja herneitä. Osa työskentelee pelloilla ja metsässä.

Liutenko on työskennellyt kaksitoista vuotta Långin tilalla. Hän asuu Kiovassa vaimon ja 7-vuotiaan pojan kanssa ja on ammatiltaan kääntäjä. Kotiin hän soittaa kolmesti päivässä.

Marjatila työllistää Liutenkoa nykyisin yhdeksän kuukautta vuodesta. Hän auttaa rekrytoimaan ukrainalaisia työntekijöitä ja pitää huolen, että kaikki asiat toimivat, matkustamisesta byrokratiaan, työhön ja asumiseen.

Työntekijät eivät ole tulleet Suomeen leikkimään. Mansikanpoimijoiden työstä lähtee satojen taimien ja lehtien melodinen rapina. Työntekijät vievät mansikoita traktorin kuljetuskonttiin ja juoksevat takaisin. Työnjohtajat näyttävät oikean penkkirivin. 

– Tämä on kuin kone, jonka liikkeen vain sade voi pysäyttää, sanoo Liutenko.

– Ottakaa mädät marjat pois ja jättäkää kypsymättömät marjat poimimatta. Olkaa huolellisia.

Vuosikymmenten historia ulkomaalaisista työntekijöistä

Maatilan historia on sikatuotannossa, jota Långien vanhemmat harjoittivat. Sikojen tuotanto lopetettiin tilalla vuonna 2016. Näiltä ajoilta on muistona metallinen possukyltti maatilarakennuksen katolla.

Nyt lähes kaikki työ keskittyy mansikoihin. Peltoa on 168 hehtaaria, joista mansikkaa kasvaa 45 hehtaarin alalla ja vadelmaa on viisi hehtaaria. Myös viljanviljely ja metsä ovat osa liiketoimintaa.

Tilan historia on samalla ulkomaalaisten työntekijöiden historiaa. Sadat kausityöntekijät ovat tehneet pohjanmaalaisilla maatiloilla ja kasvihuoneilla vuosikymmenten ajan työtä, josta ihmiset ovat heränneet kiinnostumaan koronapandemian myötä. Muun muassa Jugoslavian hajoamissotien aikaan 1990-luvulla Pohjanmaalle saapui pakolaisia turvaan ja töihin.

Ajan kuluessa myös tila kasvoi. Långin tilan ensimmäisinä vuosina 1992–93 istutettiin 5000 mansikan taimea 0,3 hehtaarin alueella. Nyt niitä kasvaa yli puolitoista miljoonaa viidenkymmenen hehtaarin alueella.

Närpiössä kuuluu 30 eri kieltä

Pohjalaiskaupungissa puhutaan noin kolmeakymmentä kieltä, mutta 80 prosenttia asukkaista on ruotsinkielisiä. Ulkomailta tulleiden asukkaiden määrä on 13 prosenttia, miltei kolme kertaa enemmän kuin muualla Suomessa.

Långin tilalla on työskennellyt aikaisempina vuosina muun muassa vietnamilaisia, puolalaisia, venäläisiä ja valkovenäläisiä. Tällä hetkellä lähes kaikki työntekijät tulevat sodan runtelemasta Ukrainasta.

Suomi ja Ukraina ovat molemmat Venäjän läntisiä naapurimaita. Kiovasta Helsinkiin on sama matka kuin Helsingistä Utsjoelle.

Tiukat aikataulut ja säännöt

Kivenheiton päässä pelloilta virtaa Närpiönjoki, josta pumpataan vettä mansikoiden kasvuun. Mansikkamaan reunalle on pysäköity kaksi linja-autoa, jotka kuljettavat poimijoita ympäri Närpiön ja Pirttikylän peltoja. Toinen busseista on Nysse, tuttu näky tamperelaisille joukkoliikenteen ystäville.

Liutenko saapui tänä vuonna Suomeen 17. päivä maaliskuuta. Hän on työn jäljestä tarkka, kuin erotuomari, joka suojelee sekä työntekijöitä että työn laatua.

Tinkimätön aikataulujen ja sääntöjen noudattaminen on hänen mukaansa palvelus kaikille. Jos työntekijä poimii myyntikelvottomia marjoja, hän ei saa palkkaa kyseisestä laatikosta.

Neljän hehtaarin alueen poimimiseen menee noin puolitoista tuntia. Sadonkorjuukautena palkka maksetaan kerättyjen marjakilojen mukaan.

Päivän ansio jopa 200 euroa

Päivän poimintatyöllä voi ansaita 150–200 euroa. Palkka maksetaan muovisten numerolaattojen perusteella, joita poimijat kiinnittävät keräyslaatikoihin. Muissa töissä heille maksetaan työnantajan mukaan maatalousalan vähimmäispalkkaa, joka on 8,71 euroa tunnilta.

Liutenko kertoo, että 75 prosenttia työntekijöistä on opettajia, jotka tulevat lomalla kausityöntekijöiksi. Opettajan keskipalkka Ukrainassa on 200–300 euroa kuussa.

Muut työntekijät ovat esimerkiksi pienten kylien viljelijöitä, jotka kasvattavat kirsikkapuita, perunaa ja viljaa. Nuorin poimija on 16-vuotias ja iäkkäin noin 60-vuotias.

– Rakensimme tänne oman pienen yhteiskunnan. En voi sanoa, että olisimme yhtä perhettä, mutta varmasti olemme ryhmä ystäviä, sanoo Liutenko.

Huolestuttava matka Helsinkiin

Matka Suomeen oli huhtikuussa poikkeusolosuhteiden takia hankala. Koronapandemian vuoksi suoria lentoja Ukrainasta Suomeen ei lennetty. Työntekijöiden oli liikuttava Ukrainasta linja-autolla Minskiin Valko-Venäjälle.

Huhtikuun ensimmäisellä viikolla kahdeksan ukrainalaista työntekijää nousi koneeseen. 

Perillä Helsingissä odotti yllätys. Rajavartijat eivät päästäneet työntekijöitä Suomeen. Monet kausityöntekijät olivat työskennelleet viitenä, kahdeksana tai jopa kymmenenä vuotena Långin tilalla. He ovat joutuneet maksamaan kausityöluvasta noin 400 euroa Migrille, Maahanmuuttovirastolle.

Vasily Liutenko soitti Ukrainan suurlähetystöön ja otti yhteyttä ulkoministeri Pekka Haaviston sihteeriin Katariina Prepulaan. Ukrainan ja Suomen ulkoministeriöt viestittelivät keskenään ja pyrkivät löytämään ratkaisun. Kaikki valmistelutyöt tehtiin Liutenkon mukaan ajoissa, mutta koronapandemia muutti kaiken.

Työntekijät ensin koronatestiin 

Ukrainalaiset yöpyivät ensin lentokentän käytävillä kaksi yötä ja sitten kolme yötä lentokenttähotellissa. Viidentenä päivänä poliisi ilmoitti, että maatiloille voi lähteä.

Huhtikuun episodista opittiin, eikä tilanne ollut enää niin hankala, kun tilalle matkusti seuraavan kerran 140 kausityöntekijää kesäkuussa.

Ryhmä ukrainalaisia työntekijöitä matkusti juhannuslauantaina Ukraine International Airlines -lentoyhtiön charterlennolla suoraan Helsinkiin. Ennen lentoa työntekijät testattiin koronaviruksen varalta, ja heille oli varattu oma terminaali. Matkan ajan he istuivat turvallisen etäisyyden päässä toisistaan.

Perillä odotti linja-auto, joka kuljetti suoraan tilalle. 

Uusi päivä valkenee. Yön aikana on satanut vettä, ja mansikoiden on kuivuttava ennen poimimista. Sen takia työt on aloitettu vasta viideltä. Hiekkatie kiemurtelee latojen, peltojen ja ojien välissä.

Historiallisen lämpimän kesäkuun vuoksi työhön on ryhdyttävä jo varhain. Koleassa säässä mansikoiden poimiminen on vaikeaa, helteellä mahdotonta.

– Ihmiset ja marjat menevät paskaksi, jos sää on surkea, sanoo Anders Lång, 52.

Nyt on levon ja vapaa-ajan aika, vihdoin.

Noin 90 työntekijää asuu Pirttikylällä asuinkompleksissa, joka on kuin morsiamen pukeutumisohjeista rakennettu kokonaisuus: jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua, jotain sinistä. Tilat ovat aikaisemmin kuuluneet tieliikennelaitokselle.

Toinen satahenkinen yhteisö asuu muutaman kilometrin päässä vuokratuissa asuinrakennuksissa.

Kausityöntekijöiden majoituspaikat tunnistaa pohjalaisista umpipihoista. Pyykkinaruilla kuivuu työvaatteita, ja talojen seinustoilla nojaa polkupyöriä läjässä.

Koronapandemian vuoksi kaikki ruokatilaukset, vessapaperit ja muut tarvikkeet toimitetaan suoraan työntekijöiden majoituspaikalle.

Borssikeittoa ja elokuvia netistä

Keittiönpöydän ääreen ovat kokoontuneet Keski-Ukrainasta kotoisin olevat Zhanna Shults, Eduard Skolniy, Roman Makarenko, Viktoria Balenko ja Inna Vdovychenko. He pelaavat tikkiä ja odottavat, että liedellä muhiva päivällinen valmistuu. 

Tänään valmistetaan ukrainalaista leipää ja borssikeiton tapaista keittoa. Osa nukkuu viereisessä huoneessa parvisängyissä, ja toiset katsovat elokuvia tabletilta. Toisessa rakennuksessa pestään pyykkiä. Kellarisauna on käytössä joka päivä.

Liutenkon puhelin pärisee koko ajan.

– Da, otlichno. Kyllä, täydellistä.

Liutenko kiertää ympäri tuttuja taloja, joissa myös hän itse majoittui kaksitoista vuotta sitten.

– Dasvidaniya. Näkemiin.

Toisen talon pihalla istuvat veljekset Sasha, 27, ja Jaroslav Chub, 23, sekä Viktoria, 20. He ovat painumassa yöpuulle. Jaroslav ja Viktoria menivät naimisiin vuosi sitten. Viktoria on juuri valmistunut koulusta ja suorittanut loppukokeen etäyhteydellä Suomesta käsin.

He ovat kotoisin pieneltä Sobotinovkan kylältä, joka sijaitsee Kirovohradin alueella Keski-Ukrainassa. Siellä he kasvattavat lehmiä, kanoja ja sikoja.

– Aikaisin herääminen on vaikeaa. Kotona Ukrainassa ei ole herätyskelloa, sanoo Sasha.

– Maatilalla vaaditaan lihasvoimaa, jos haluaa saada jotain aikaiseksi, kertoo Jaroslav.

Koronapandemian keskellä kaikki on toisin.

– Ukrainassa koronauutisointi on kauhukuvilla täytettyä, kolmikko kertoo.

Heillä on pelko siitä, miten päästä takaisin kotiin, jos jotain vakavaa tapahtuu. He ikävöivät sukulaisia, ystäviä ja yleisesti kotia. Aikaisempina vuosina heidän äitinsä ovat matkustaneet mukana Suomeen.

Erityisesti ne työntekijät, jotka ovat olleet useita vuosia töissä tilalla, kokevat Pirttikylän toiseksi kodikseen.

Vapaa-ajallaan he pelaisivat lentopalloa, kävisivät uimarannalla tai pyöräilisivät lähijoelle kalaan, jos koronapandemia ei pakottaisi elämään täydellisessä eristyksessä muusta yhteiskunnasta. Kaupoissa käyminen ei houkuta, sillä Suomi on kallis maa.

– Emme tule kauppojen takia vaan hankkimaan rahaa, he toteavat.

Rehellisiä ihmisiä ja kaunista luontoa

Tulevaisuudessa he haluavat perustaa yrityksen, jotta voisivat työskennellä itselleen eivätkä muille. Viktoria haluaisi perustaa vaateliikkeen.

– Suomi on täynnä hyviä ja rehellisiä ihmisiä ja kaunista luontoa. Kotona ei ole mitään sellaista.

Toisessa talossa on myös ruoanlaitto käynnissä, illalliseksi on keittoa. Vladislav Tocatyk kuorii perunoita. Seinällä on lista, josta näkee, ketkä laittavat ruokaa ja ketkä siivoavat. Yleensä miehet kuorivat kasviksia ja siivoavat, ja naiset valmistavat ruoan.

Alakerrassa on suihkuja ja sauna. Ulkona löytyy myös huusseja. Talojen pesualtaissa on oma lämminvesivaraaja, jotta lämmin vesi ei pääse loppumaan kaikilta yhtä aikaa. 

Avomaan mansikan markkinat ovat joka vuosi erilaiset. Arctic Pearl Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 2,4 miljoonaa euroa. Markkinoinnissa käytetään nimitystä Maalahden marjat.

– Taivaan alla kasvattaessa on aina riskinsä. Kyllä tämä on eräänlaista hulluutta, Lång sanoo.

Hän tarkkailee tietokoneelta kosteusarvoja ja lämpötiloja, joita anturit mittaavat pelloilla ja lähettävät suoraan sähköpostiin. Mansikan viljely on tarkkaa työtä, joka on täysin riippuvainen säästä ja olosuhteista. Ja tietenkin ihmisistä.

– En halua nalkuttaa tyhjästä, mutta asiat pitää hoitaa hyvin. En koe olevani kenenkään yläpuolella.

Robottikärry hyödyntää satelliittidataa

Viestintä sujuu venäjäksi, englanniksi ja elehtien, piirtämällä ja näyttämällä.

Penkin muokkaamisessa tilalla häärii keväisin automatisoitu ”robottikärry”, joka hyödyntää satelliittidataa. Istutustöitä tekevät ihmiset, mutta tärkein rooli heillä on sadon poiminnassa. 

– Se on meidän tilan kuolema, jos poimiminen automatisoidaan koneille.

Lång pelkää, että silloin isot tuottajat valtaavat markkinat ja syövät pienet mennessään.

Kun työntekijöiden saanti haluttiin keväällä turvata, ulkoministeriö perusti listan, jolle tilat saivat nimetä toivomiaan työntekijöitä. Långin marjatila sai listalle ainoastaan yhden ihmisen.

Hän on Alina Hanzhenko, 23, joka on tehnyt neljänä vuonna töitä tilalla. Suurimmalla osalla työntekijöistä on kolmen neljän kuukauden työlupa, Alinalla kahdentoista.

Hanzhenko saapui Suomeen jo 20. huhtikuuta. Myös hän lensi Minskistä Helsinkiin, josta hänet haettiin autolla suoraan marjatilalle. Tämän jälkeen hän vietti neljätoista päivää karanteenissa.

Ensimmäisenä kesänä hän poimi marjoja, mutta siirtyi seuraavina vuosina pakkaamoon. Siellä hänen englannin kielen taidostaan on suuri hyöty, sillä muut pakkaajat eivät puhu englantia.

– Laitan vaa’an päälle muistilappuja, joihin kirjoitan pakkausohjeita ja kuljetusaikatauluja.

Kausityön rahat riittävät vuodeksi

Alina Hanzhenko majoittuu sadan metrin päässä pakkaamosta, marjatilan pihan talossa. Hän jakaa huoneen kahden muun naisen kanssa, joihin hän on tutustunut ensimmäistä kertaa Suomessa. Heistä on tullut läheisiä ystäviä, jotka tapaavat myös Ukrainassa.

Hanzhenko ei vielä tiedä, koska palaa takaisin kotiin. Viime vuonna paluu oli syyskuussa, tänä vuonna työt voivat jatkua lokakuuhun.

Hanzhenko asuu Talnessa, joka on noin 14000 asukkaan kaupunki Keski-Ukrainassa. Hän opiskeli yliopistossa kauppatieteitä, mutta töiden löytäminen osoittautui vaikeaksi ilman työkokemusta.

Kausityöstä ansaitut rahat riittävät koko vuodeksi Ukrainassa, joten aikaa jää enemmän perheelle. Hanzhenko asuu yhdessä siskonsa kanssa, jolla on kaksivuotias poika. Vanhemmat ovat töissä kivitehtaalla.

– Tottakai minulla on unelmia. Toivon, että ne toteutuvat pian.

Työpäivän jälkeen hän käy salilla, kävelyllä Pirttikylän rauhallisilla poluilla ja katselee tv-sarjoja. Ellei covid-19 kiusaisi maailmaa, hän todennäköisesti liikkuisi enemmän, erityisesti Vaasassa.

– Pidän todella työstäni ja työkaverini ovat hyvin ahkeria. Minulla on työ, ja se on tärkeintä.

Hän viettää elokuussa syntymäpäiviään Suomessa. Kakkuun ei kuitenkaan laiteta mansikoita.