
Libanonilaisessa tabbulessa käytetään runsaasti yrttejä, salaatin tulee olla väriltään vihreä. Myös tomaattia pitää olla paljon. Toiset pitävät salaatista tuoreena, mutta minun mielestäni sen maku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä."
Tabbule
neljälle 2 nippua lehtipersiljaa ½ nippua tuoretta minttua 5 keskikokoista tomaattia 1 iso sipuli 2 sitruunan mehu 20 g bulguria (vehnäsuurimoita) 6 rkl laadukasta oliiviöljyä suolaa rouhittua mustapippuria salaatinlehtiä koristeluun
1. Silppua persilja ja minttu hienoksi. Pilko tomaatit pieniksi paloiksi ja hienonna sipuli. Sekoita yrtit, tomaatit ja sipuli kulhossa. Purista sekaan sitruunamehu. 2. Liota bulgur vedessä pienessä astiassa. Purista siitä käsin vesi pois ja lisää se salaatin joukkoon. 3. Lisää öljy salaatin joukkoon, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita huolellisesti. 4. Levitä salaatinlehdet tarjoiluvadille ja kumoa tabbule niiden päälle. Tarjoile salaatti sellaisenaan, leivän seuralaisena tai vaikka grilliruokien kanssa.