Ranskan presidenttipeli käy kuumana: Voiko polttoaineen hinnan nousu tai miljardiskandaali vielä kaataa ennakkosuosikki Macronin?
Ranskassa valitaan maalle presidenttiä. Vaalien ensimmäinen kierros järjestetään sunnuntaina 10.4. Ennakkosuosikki on istuva presidentti Emmanuel Macron, joka on nostanut profiiliaan euroopalaisena johtajana, joka vie Eurooppaa eteenpäin ja neuvottelee Ukraina-asioista suoraan Putinin kanssa. Mutta presidenttipeli ei ole suinkaan Galliassa vielä pelattu.
Kun sota Ukrainassa alkoi kuukausi sitten, Ranskan presidentti Emmanuel Macronin suosio lähti selkeään nousuun. Tuohon asti 24 prosentin tienoilla keikkunut kannatusprosentti hyppäsi kertaheitolla 30 prosenttiin. EU:n puheenjohtajamaana Ranskalla on tärkeä rooli sotaa edeltäneissä ja sen aikana käydyissä neuvotteluissa, mikä Macronille sopii mainiosti. Vahvasti EU-myönteinen presidentti on kuin kala vedessä tilanteissa, joissa on kannettava vahvasti yksilöityvää johtajuutta.
Hallitsevana presidenttinä Macron, joka sodan alkaessa ei vielä ollut vahvistanut ehdokkuttaan, sai tilanteessa selkeää etumatkaa muihin ehdokkaisiin. Moni koki, että kansainvälisessä kriisissä Macron on mies paikallaan, varsinkin kun samanaikaisesti osa ehdokkaista, etenkin äärioikeiston Eric Zemmour ja Marine Le Pen, joutui setvimään aikaisempia lämpimiä suhteitaan Putinin Venäjään.
Kansallisen vaalikampanjan vetäminen ja kansainvälisen kriisin samanaikainen hoitaminen ovat kuitenkin verottaneet sekä Macronin suosiota että jaksamista.
Ranskalaisten huoli Ukrainan tilanteesta on ensijärkytyksen jälkeen osin laimentunut ja uutisvirta on turruttanut monen kansalaisen – varsinkin kun Macron ei ole aktiivisesta roolistaan huolimatta onnistunut viemään läpi ratkaisevia vetoja. Ukrainan sodan pitkittyessä esille on myös noussut pienempituloisen väestönosan tyytymättömyys hallitsevaan presidenttiin, joka ei ole kyennyt kaudellaan vähentämään eriarvoisuutta. Macronin suosio on jo pudonnut muutamalla prosenttiyksiköllä, samalla kun Le Pen ja laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon ovat vahvistaneet asemiaan.
Le Pen ratsastaa kansan suurimmalla huolenaiheella
Huomio on viime aikoina kääntynyt uudelleen Ranskassa tärkeisiin sisäpoliittisiin kysymyksiin ja sitä myötä Macronin kauden tuloksiin.
Tätä taustaa vasten mielipidekyselyjen selkeän kakkosen (23 prosenttia), Kansallisen rintaman Marine Le Penin tehtävä on ollut suhteellisen helppo.
Hän on keskittänyt kampanjansa ostovoiman parantamiseen, joka on ranskalaisten suurin huolenaihe tällä hetkellä. Ukrainan sodan talousvaikutukset, etenkin polttoaineen ja sähkön hinnan nousu, pahentavat huolta entisestään.
Vielä radikaalimpaa äärioikeistoa edustava Eric Zemmour (9 prosenttia), joka kampanjan alkumetreillä vei osan Le Penin äänestäjistä, on sittemmin kääntynyt Le Penille eräänlaiseksi valttikortiksi: Zemmourin räikeiden islam- ja maahanmuuttovastaisten puheiden rinnalla Le Pen näyttää tietyissä tilanteissa jopa maltilliselta, vaikkei hänen ohjelmansa sitä ole yhtään sen enempää kuin aiemmin.
Kolmanneksi mielipidemittauksissa kirinyt laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon näyttäisi 16 prosentillaan keräävän osan vasemmiston perinteisistä äänestäjistä, mutta jää toistaiseksi selkeästi Macronin ja Le Penin taakse.
Vaalien ensimmäisen kierroksen saattavat ratkaista myös ne yli 29 prosenttia kansalaisista, jotka eivät aio äänestää lainkaan, mutta jotka liikkeelle lähtiessään saattavat kaataa vaakakupin suuntaan tai toiseen – mutta jotka tuskin uhkaavat Macronin valta-asemaa.
Mikä Euroopan johtajan viittaa itselleen pukeneella Macronilla on ongelma? Voiton presidentinvaalien luulisi olevan näillä näytöillä jo kirkossa kuulutettu ensimmäisellä kierroksella?
Yhdeksän prosentin kannatuksellaan Eric Zemmour vei kampanjansa alkumetreillä osan Le Penin äänestäjistä. Hän on sittemmin kääntynyt Le Penille eräänlaiseksi valttikortiksi. Zemmourin räikeiden islam- ja maahanmuuttovastaisten puheiden rinnalla Le Pen näyttää suorastaan maltilliselta.
Macronin suurin heikkous on sisäpolitiikka
Vastaus on sisäpolitiikka, jossa piilee Emmanuel Macronin suurin heikkous: hän ei ole onnistunut kuromaan umpeen eriarvoisuutta, joka jakaa Ranskan vahvasti kahtia.
Yhtäällä ovat suurkaupunkien työssäkäyvä ylempi keskiluokka ja yritysmaailma, toisaalla pienten kaupunkien ja maaseudun asukkaat, jotka edustavat usein alempaa keskiluokkaa ja työväestöä ja kokevat putoavansa aina vain kauemmas yhteiskunnan tukiverkoista. Julkisten palvelujen vuosia jatkunut alasajo kohdistuu kaikista kovimmin nimenomaan tähän väestönosaan: sairaalapäivystykseen on aina vain pidempi matka, julkinen liikenne vähenee, asioiminen verovirastossa tai sosiaalitoimessa hankaloituu.
Mielenkiintoista on, että Macron on ollut tästä yhteiskuntaa kahtia repivästä railosta varsin tietoinen. Edellisen kampanjansa yhteydessä vuonna 2017 hän jopa toi sitä esille useaan otteeseen, todeten sen vahvistavan äärioikeistoa. Macron ilmoitti tuolloin haluavansa olla ”kaikkien ranskalaisten presidentti”. Sama teema toistuu nykyisessä kampanjassa, jonka iskulauseena on ”me kaikki”. (Kampanjan alkumetreillä teema oli ”teidän kanssanne”, mutta lause muokattiin nopeasti uusiksi.)
Viiden vuoden aikana railo on kuitenkin revennyt entistä suuremmaksi. Siitä näkyvin esimerkki on Macronin kauden merkittävin kriisi, keltaliivien viikoittaiset mielenosoitukset talvella 2018–2019. Keltaliiviprotestit toivat liikenneympyröihin ja kaduille kansalaisia, joista suurin osa ei ollut aikaisemmin ollut poliittisesti millään tavalla aktiivista: alemman keskiluokan, työväestön ja syrjäseutujen valkoiset asukkaat.
Laukaisijana oli polttoainevero, jonka taustalla oli poliittinen tahto vahvistaa ympäristöverotusta, mutta joka kohdistui kipeimmin harvaan asutettujen seutujen työssäkäyvään, pienituloiseen väestöön. Heille auto on välttämätön jokapäiväisessä elämässä. Sillä hoidetaan kauppa- ja lääkärikäynnit, viedään lapset kouluun ja ajetaan itse töihin. Kilometrejä kertyy kymmeniä päivässä, usein autoja tarvitaan kaksi, vaihtoehtoja ei ole ja julkiset palvelut karkaavat aina vain kauemmaksi.
Kumiluodilla silmään
Macron vastasi keltaliivien kriisiin ensisijaisesti virkavallan kautta. Poliisin voimankäyttö oli kovaa ja kohdistui kansalaisiin, jotka eivät olleet moisiin yhteenottoihin tottuneet. Palavat autot ja rikotut näyteikkunat, jotka tuohon asti kuuluivat lähinnä pahamaineisimpien lähiöiden mellakkakuvastoon, olivat yhtäkkiä osa pariisilaista lauantaiarkea. Viikoittaisissa mielenosoituksissa loukkaantui sisäministeriön mukaan 2 500 mielenosoittajaa ja 1 800 virkavallan edustajaa. Désarmons-les -järjestön mukaan viisi ihmistä menetti kätensä GLI-F4-kranaattien takia ja 20 menetti näön toisesta silmästä LBD 40 -aseella ammutuista kumiluodeista.
Poliisiväkivallan noustua esille Macronin ensimmäisen vastaus oli asian kieltäminen. ”Älkää puhuko repressiosta tai poliisiväkivallasta, tuollaiset sanat ovat asiattomia oikeusvaltiossa”, presidentti totesi, kun häneltä kysyttiin asiasta.
Kommentti jäi hiertämään, varsinkin kun muutamaa kuukautta aiemmin kesällä 2018 Macronin lähimpään kaartiin kuulunut turvamies Alexandre Benalla oli jäänyt kiinni vappukulkueen aikana tapahtuneesta pahoinpitelystä. Benalla oli mielenosoituksessa läsnä virkavallan riveissä, vaikkei hän ole poliisi.
Polttoainevero oli viimeinen pisara tympääntyneisyyteen, joka oli kytenyt jo pitkään, varsinkin kun Macronin ensimmäiset veropoliittiset päätökset olivat tuoneet helpotuksia ennen kaikkea yrityksille sekä keski- ja suurituloisille uusien verovähennysten kautta. Macron niin ikään poisti yli 1,3 miljoonan omaisuudesta maksettavan varallisuusveron. Hyvin nopeasti alettiin puhua ”rikkaiden presidentistä”.
Hiertämään ovat jääneet myös useat muut Macronin lausahdukset, jotka kertovat joko tietämättömyydestä tietyn väestönosan ongelmista – tai suoranaisesta halveksunnasta. Kautensa alkumetreillä Macron puhui ”ihmisistä, jotka menestyvät, ja ihmisistä, jotka eivät ole mitään”. Toisessa yhteydessä presidentti kehotti työtöntä nuorta puutarhuria siirtymään hotelli- tai ravintola-alalle ja laukaisi: ”Ei minun tarvitse kuin ylittää katu ja löydän teille töitä!” Tuorein lausahdus kuultiin koronapassin kohdalla, kun Macron totesi lehtihaastattelussa haluavansa ”vittuilla” rokotuksesta kieltäytyville kansalaisille.
Oliko suuri kansallinen keskustelu sanahelinää?
Mielenkiintoista on, että Macron on pyrkinyt luomaan keskustelua kansalaisten kanssa uusien foorumien kautta. Keltaliivien kriisin loppumetreillä hän lanseerasi ”suuren kansallisen keskustelun”, jossa kansalaiset saattoivat tuoda äänensä esille eri puolilla maata järjestetyissä tilaisuuksissa. Saman tyyppistä, tavallisten kansalaisten ääntä korostavaa debattia on käyty myös ilmastokysymyksistä. Käytännössä näillä aloitteilla ei kuitenkaan ole ollut päätösvaltaa ja niiden ehdotukset ovat useimmiten jääneet loppuraportin sivuille, ilman isompia muutoksia lakiin.
Kaikki tämä on syönyt tietyn väestönosan luottamusta valtiovaltaan ja sen kykyyn kuunnella kansalaisia sekä vahvistanut käsitystä yksinvaltias-presidentistä. Koronakriisi korosti kuvaa entisestään: presidentti teki ja esitti päätökset kriisin hoidosta yksin, useimmiten suorassa TV-lähetyksessä. Parlamentaarinen keskustelu päätöksistä jäi vähille.
Yritysmaailma, joka tuki vahvasti Macronia tämän ensimmäisen kampanjan aikana, selvisi koronakriisistä suhteellisen hyvin erilaisten valtiontukien kautta. Koko terveyskriisin ajan Macronin mottona oli ”maksoi mitä maksoi” – eli talouden ja työpaikkojen tukeminen tarvittaessa suurilla summilla. Macron uskookin vahvasti yrittäjyyteen talouden nostattajana. Kun Macronin politiikkaa lukee yritysmaailman logiikan kautta, se avautuu varsin selkeänä: kannattavuus, ketteryys ja tehokkuus tuntuvat johtavan päätöksentekoa enemmän kuin perinteiset poliittiset arvot, oli kyse sitten oikeiston tai vasemmiston arvoista. Macron johtaa Ranskaa kuin suuryritystä, jossa viestintä on usein totuutta tärkeämpää ja pääjohtajalla on viimeinen sana.
Tästä logiikasta kertoo osaltaan Ranskan senaatin tuore raportti, joka nostaa esille yritysmaailmasta tuttujen konsulttifirmojen käytön merkittävän kasvun valtionhallinnossa. Maaliskuussa julkaistun raportin mukaan valtio käytti viime vuonna yli miljardi euroa yksityisten konsulttifirmojen palveluihin, joilla on ratkottu muun muassa asumistuen uudistusta, rokotuskampanjaa ja it-ongelmia. Summa on kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2018. Joukosta on noussut esille etenkin amerikkalainen McKinsey-firma, jonka konsultteja oli mukana Macronin vaalikampanjassa viisi vuotta sitten ja joka ei ole maksanut veroja Ranskaan kymmeneen vuoteen.
McKinseyn henki saattaa kummitella Macronin vaalikampanjan yllä yllättävän sitkeänä.
Vaalien toinen kierros järjestetään sunnuntaina 24.4., jos yksikään ehdokas ei saa ehdotonta enemmistöä äänistä. Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että Ranskaa seuraavat viisi vuotta luotsaavan uuden presidentin nimi tiedetään vasta huhtikuun lopulla.
