Apu

Maaret Kallio tutustui Kambodžassa lastensuojelun ongelmiin: "Lasten sopeutuminen on sekä lohdullista että järkyttävää"



Maaret Kallio tutustui Kambodžassa lastensuojelun ongelmiin: "Lasten sopeutuminen on sekä lohdullista että järkyttävää"

Apu oli Kambodžan rutiköyhällä maaseudulla terapeutti Maaret Kallion matkassa. Kallion empaattisen katseen ja lempeät viisaudet tuntevat kaikki. Hän tutustui köyhän maan elämään je kertoi ajatuksistaan perheestä ja työstä.
Teksti Laura Friman
Kuvat Kaisu Jouppi

32 astetta, häikäisevä auringonpaiste. Kookospalmut kahisevat kilpaa ja sandaalin pohjaan tarttuu hienonhienoa hiekkaa.

Kuvankaunis maisema on kuin postikortista, mutta nyt ei olla ylellisessä lomakohteessa, vaan Kambodžan rutiköyhällä maaseudulla. Rankan reissun luonne on kaikkea muuta kuin luksusta: psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio on kansanmurhahistoriasta toipuvassa maassa tutustumassa World Visionin työhön. Hän on hyväntekeväisyysjärjestön lähettiläs, joka on erikoistunut Kambodžan hankealueen lastensuojelullisiin ongelmiin.

Yltä päältä hiekkainen nelivuotias tyttö juoksee kädet ojossa Kallion luo. Maaret nostaa tytön syliin, ja tämä painaa päänsä tiukasti hänen olkaansa vasten. Hellyysvaje on ilmeinen.

– Sylistä toiseen kiertävä lapsi on tietysti hurmaava, mutta myös huolestuttava. Eihän se nimittäin ihan normaalia ole, että kummallisen näköisen ventovieraan syliin hakeutuu ihan varauksetta. Lapsilla on kuitenkin kyky hakea sitä, mitä he tarvitsevat, Kallio sanoo.

Pian järjestön työntekijät kuulevat tytön tarinan: perheessä on viisi lasta, eikä äidillä ole varaa koko katraan ylläpitoon. Joinain päivinä pitää valita, kuka tänään syö ja kuka saa pelkkää vettä.

Äidin ilme on alistunut ja posket kyynelistä tahmeat. Äiti myöntää rukoilevansa säännöllisesti, että Jumala ottaisi jonkun lapsista pois. Sekin olisi helpompi kestää kuin kurja elämäntilanne.

Maaret Kallio hakeutuu kauemmas leikkiseuraa janoavista lapsista. Etäältä on helpompi tarkkailla muitakin kuin äänekkäimpiä ja avoimimpia tapauksia.

– Kovimmin sydämeen osuvat lapset, jotka ovat vetäytyneet omiin oloihinsa. He ovat jo luovuttaneet. Kasvoilla ei näy mitään: lasittunut katse ei enää osaa hakea kontaktia muiden kanssa.

Nyt lapset järjestäytyvät kolmeen jonoon. Kerhon vetäjät leikkaavat jonon kärjessä vuorotellen lasten kynnet, jotta taudit eivät pääsisi leviämään. Juuri kenenkään kotona ei ole kynsisaksien kaltaista ylellisyystuotetta. Kynsienleikkuun jälkeen harjoitellaan käsienpesua. Vettä, saippuaa ja kunnon vaahdotus!

Sitten Maaret leikittää taas pieniä touhuajia. Hän ei katsele lapsia yläviistosta, vaan kumartuu aina saman tien heidän tasolleen. Siniset silmät tapittavat lapsia uteliaasti ja, no, lempeästi.

Maaret Kallio tietää, että ihmismieli sopeutuu lähes millaisiin olosuhteisiin tahansa.– Se on lohdullista, mutta myös järkyttävää.

Maaret Kallio tunnetaan lempeästä katseestaan

Juuri tämän kiinteän katseen me tunnemme. Sen, ja lujasti lempeä -sloganin. Ne ovat Maaret Kallion tavaramerkkejä.

Kallio on nauttinut jo usean vuoden ajan eräänlaisen Suomen virallisen terapeutin roolista. Hän kirjoittaa, luennoi, kouluttaa ja pitää yksityisvastaanottoa – vaikka mitä.

Yksi meriitti tuntuu kuitenkin olevan ylitse muiden: naistenlehtien kansissa häntä tituleerataan kerta toisensa jälkeen ”televisiosta tutuksi”. Maaret Kallio ei häpeile pestejään sarjoissa Ensitreffit alttarilla, Kielletty rakkaus tai Yhden illan juttu, mutta tämä tuntuu silti kummalliselta.

– Miksi tuttu aina juuri televisiosta? Miksi ei vaikka blogistani tai kolumneistani? Tai kirjoistani? Niitä olen julkaissut useita.

Uusin on tänä vuonna ilmestynyt Lujasti lempeä – Mielen työkirja. Se tarjoaa konkreettisia keinoja ja harjoituksia hyvinvoinnin rakennuspalikoiksi. Niistä puhuessaan Maaret Kallio innostuu: hän voisi puhua työstään loputtomasti.

Häntä eniten kiinnostava teema on ikuinen: miksi ihminen toimii kuten toimii?

– Psyykkiset oireet eivät tule tyhjästä. Kun päästään oireen taakse ja juurille, mielipuoliselta vaikuttavakin toiminta osoittautuu lopulta tavallaan järjelliseksi. Vasta kun tietty toimintamalli muuttuu loogiseksi, sitä pääsee työstämään.

Maaret Kallio ei keskity kulissien ylläpitoon. – Kuka tahansa ajautuu hulluuden partaalle, jos kaikkien elämän palikoiden pitää olla hiottu ja kiillotettu.

Pelkoa vastaan ei kannata taistella

Paluulennolla Suomeen Maaret hakeutuu määrätietoisesti ikkunapaikalle. Matkalla kerätyt tarinat pyörivät mielessä, mutta siellä pyörii jotakin muutakin: edessä on kymmenen ihan kamalaa tuntia.

Maaret Kallio inhoaa lentämistä. Kaikkea pelkoa ei voi väistää, vaikka olisi kuinka kokenut terapeutti, jolla on takana vuosikaupalla omaakin terapiaa. Koulutuksensa ansiosta Kallio tietää kuitenkin, että pelkoa vastaan ei kannata tai voi taistella. Sen kanssa kannattaa oppia olemaan.

– Ankara lähestymistapa ei toimi! Se, että vain ilmoittaa itselleen tiukasti, kuinka turvallista lentäminen on ja sulkee pelon väkisin pois, vain ruokkii ja kiihdyttää sitä. Sen sijaan kannattaa miettiä, miten puhuttelisi pelkäävää lasta, Kallio sanoo.

Hänen mukaansa aikuinenkin kaipaa stressaavassa tilanteessa rauhoittajaa.

– Muistutan itselleni, että saan lentokoneessakin apua, jos sitä tarvitsen. Myös hengitysharjoitukset auttavat, kun syke nousee ja huomaan pälyileväni hermostuneesti ympärilleni.

Tämän lisäksi Kallio tietää jo tarkalleen, miten rakentaa lennosta itselleen mahdollisimman siedettävän. Hän vetäytyy omaan maailmaansa asettamalla silmille laput ja korville kuulokkeet. Klassinen musiikki ja äänikirjat auttavat omaan maailmaan vetäytymisessä.

Maaret Kallion mielestä julkisuus on epämiellyttävää, mutta mahdollistaa tärkeiden viestien viemisen eteenpäin.

"Minulla on myös puutteeni"

Monelle Kallion lentopelko voi tuntua yllättävältä. Se kuulostaa jotenkin niin – tavalliselta. Eikö hän olekaan superihminen!

Kallio itse ei oikeastaan tiedä, mitä hänestä ajatellaan. Parempi niin.

– En uskalla googlailla nimeäni tai käydä keskustelupalstoilla, hän sanoo tiukasti.

Yksi vanha blogikirjoitus on tosin jäänyt Kallion mieleen.

– Äitiysblogissa kirjoitettiin kirpakasti, että kaikki eivät vanhemmaksi tullessaan ”maaretkallioidu”, eli muutu jotenkin yliempaattisiksi ja yli-inhimillisiksi. Se tuntui ärsyttävältä! Enhän minä ole varsinkaan äitinä yhtään sellainen.

Sen sijaan Maaret on omien sanojensa mukaan ”ihan perusihminen”.

– Minulla on historiani ja omat puutteeni. Olen nopeatempoinen tyyppi, jonka hihat palavat perhe-elämässä usein. Kiristyn stressaantuneena siinä missä muutkin. Toisaalta osaan jälkeenpäin myöntää, että äsken minulla meni totaalisesti pieleen.

Maaret Kallio suosittelee tinkimätöntä itsetarkastelua myös muille. Aina ei tarvitse olla niin julmetun armollinen.

– Meille toitotetaan koko ajan, että itsensä pitää hyväksyä sellaisena kuin on. En oikeastaan ihan usko siihen, Maaret nauraa.

Itseltään saa ja pitää myös vaatia asioita, Kallio muistuttaa.

– Vaativa katsekin voi olla pehmeä. On ihan puppua väittää, että ei voi mitään sille, että heittelee vihaisena tavaroita. Aina ei kannata olla sellainen kuin on!

Jos Maaret Kallio osaa suuttua kotona siinä missä muutkin vanhemmat, hän on myös huomattavasti rennompi kuin kuvitellaan. Kallion huumori on paikoittain hyvinkin mustaa ja ronskia.

Rankka työ, rankat huvit, hän kuittaa.

– Totinen mielikuva minusta on varmaankin peräisin televisiosta. Siellä olen asiantuntija, enkä esiinny vitsiniekka-Maaretina. Syön minä aamiaista ja käyn vessassakin, vaikka sitäkään ei näytetä telkkarissa! Minussa elävät sulassa sovussa melankolinen pohdiskelija ja kepeä leikkijä, Kallio tuumii.

Maaret Kallio vieraili tammikuussa kambodžalaisessa koulussa World Vision -järjestön lähettiläänä.

Perhe tulee ensimmäisenä

Lentoa on jäljellä vielä viisi tuntia. Himalajan yllä kone tärisee kovassa tuulessa. Se tuntuu aika inhottavalta, mutta Kallio ohjaa mieltään katastrofiajatusten sijasta tietoisesti iloisemman äärelle. Kuten sen, että huomenaamuna hän pääsee kotiin, jossa odottavat kolme kaikkein läheisintä.

Kovin paljon Kallio ei perheestään – puolisosta ja kahdesta lapsesta – puhu. Se on peruja jo entisestä työstä seksuaalisen väkivallan uhrien parissa. Silloin Kallio todisti säännöllisesti raiskaajia vastaan oikeudessa. Yksityisyyden suojeleminen tuntui tarpeelliselta, ja varovaisuuden periaate jäi.

Tämän Maaret sentään suostuu paljastamaan: tänä keväänä Kallioille on luvassa perheenlisäystä.

– Lapsuudenperheessäni oli koira, ja nyt haluamme sellaisen meillekin. Meillä tosin oli aikanaan äkäinen mäyräkoira, ja nyt haluamme miellyttämishaluisen luppakorvan. Toivon, että koirasta on lapsille seuraa koulun jälkeen, mutta ajattelen myös omaa palautumistani. Pidän ulkoilusta ja liikunnasta, ja koira sopii siihen pakettiin. Minun pitää olla hyvässä fyysisessä kunnossa jaksaakseni kuormittavaa työtäni.

Maaret Kallio aikoo nimittäin paiskia jatkossakin rakastamiaan hommia – ja paljon. Hän sanoo, että ainoa merkityksellinen elämä ei sijoitu kotiin.

– Minulle perhe on ilmiselvä ykkönen, mutta työ hyvä kakkonen. En usko yhtään siihen, että kuolinvuoteella kaduttaisiin tehtyjä töitä.

Siksi Maaretilla oli vastaus valmiina saman tien, kun hänen äitinsä oli viimeksi kylässä ja tarttui kauhistuneena jääkaapin ovessa nököttävään valmiskiisselitölkkiin.

– Äiti tokaisi, että kauheeta, et tee kiisseleitä itse. Minä vastasin, että en teekään, mutta teen kirjoja itse!

Julkaistu: 3.4.2018