Maalivahtisuuruus Tinja-Riikka Korpela kertoo missä merkittävimmät erot pelaajien välillä syntyvät: "Epäonnistumisten, virheiden ja epämukavuuden käsittelytaidot ovat hyvin tärkeässä asemassa"
Tinja-Riikka Korpelan ura on elävä todiste siitä, että Suomesta voi ponnistaa maailman huipulle, ja vielä maailman suosituimmassa urheilulajissa. Eikä vain kilpailemaan vaan myös menestymään ja muuttamaan käsityksiä siitä, mitä naisten jalkapallo voi olla.
Stamford Bridge ja katsomossa yli 38 000 katsojaa. Chelsea vastaan Tottenham ei ole vain Lontoon derby. Se on symboli yhteisöllisyydestä ja naisten jalkapallon noususta. Tunnelma yhdistää kentällä ja katsomossa olevat, ja muistuttaa, miksi tämä laji on niin paljon enemmän kuin vain peli.
– Aluksi ajattelin, etten ole osannut edes kuvitella tämän olevan mahdollista, että minä pelaan tällaisia pelejä. Sitten muistin, että juuri tästä minä lapsena haaveilin ja se tiedostamaton mielikuvaharjoittelu on varmaankin yksi syy, miksi olen tässä.
Näin sanoo Tinja-Riikka Korpela, joka eli ja hengitti tuota hetkeä Tottenhamin maalissa syksyllä 2022. Korpela on yksi niistä, jotka ovat taistelleet tiensä jalkapalloammattilaiseksi aikana, jolloin naisten jalkapallo on ottanut harppauksia kohti yhdenvertaisuutta. Kehitys on nostanut naisten jalkapallon marginaalista maailmanlaajuiseksi ilmiöksi.
Katsojaluvut ovat parhaimmillaan hyvin vaikuttavia. Espanjassa Camp Noulla naisten Mestarien liiga -ottelua seurasi lähes 92 000 katsojaa. Naisten MM-kisat vetivät viimeksi yli kaksi miljardia televisiokatsojaa. Tämä katsojamäärä teki naisten jalkapallon MM-kisoista maailman neljänneksi seuratuimman urheilutapahtuman, ohi olympialaisten. Se kertoo valtavasta potentiaalista ja matkasta, joka kuitenkin on vasta alussa.
Viimeiset 15 vuotta Korpela on pelannut jalkapalloa ulkomailla, tällä hetkellä hän pelaa Sveitsissä. Naisten A-maajoukkueen kapteenin palkintokaapista löytyvät muun muassa Italian, Saksan, sekä Norjan mestaruudet. Kolme kertaa Korpela on edustanut Suomea jalkapallon EM-kisoissa. Hänet on aikoinaan myös listattu maailmassa viiden parhaan naismaalivahdin joukkoon.
– En tiedä, milloin olisin tehnyt ammatinvalinnan. En ehkä koe tehneeni sitä koskaan, en ole osannut ajatella asiaa niin. Olen halunnut olla paras ja meni kauan, että uskalsin sanoa sen ääneen. Tuntui, ettei sellaista saa sanoa, Korpela sanoo.
– Halu voittaa ja olla maailman paras maalivahti ovat kuitenkin ohjanneet valintojani jo pitkään. Jos tähän uraan olisi ollut mahdollisuus Suomessa, olisi se ollut hienoa olla lähempänä läheisiä. Mutta nyt kun tämä on mennyt näin, arvostan myös mitä kaikkea olen matkallani oppinut ja samalla arvosta perhettäni ja Suomea nyt varmasti entistäkin enemmän.
”Olen halunnut tehdä valintoja kentällä ja sen ulkopuolella sitä kohti, että olisin parempi pelaaja ja parempi urheilija.”
Kun Korpela pohtii, mitkä asiat juniorivuosilta ovat olleet kaikkein merkittävimpiä vaikuttajia hänen pitkään urheilu-uraansa, vastaus on selkeä ja kirkas.
– Sain olla lapsi. Ei ollut suunnitelmaa, että tehdään tästä ammattiurheilija. Meillä oli liikunnallinen perhe ja katsoimme yhdessä urheilua. Ihailin esikuvia televisiossa ja haaveilin, että minäkin haluan, Korpela miettii.
– Sain harrastaa eri lajeja, rakastin pihapelejä ja liikuntatunti oli paras hetki kouluviikosta. Toistoja erilaisista liikuntasuorituksista tuli lapsena paljon, ihan huomaamatta. Luulen, että tämä pohja on edesauttanut siinä, että olen pysynyt läpi urani suhteellisen terveenä.
– Valmentajina oli nuoria pelaajia, tai jonkun pelaajan vanhempia. He olivat innostavia ja tunsin, että he olivat siellä tosissaan läsnä. Kukaan ei kuitenkaan ole painostanut. Isä patisti epämukavuusalueelle, silloin kun jännitti. Hän näki, että halusin haastavampaan ympäristöön, mutta minua jännitti.
– Tästä olen erityisen kiitollinen, että olen oppinut astumaan pois mukavuusalueelta ja sietämään epämukavuutta, silloin kun jotakin todella haluan.
Korpela puhuu valinnoista ja niiden tärkeydestä. Hän osaa arvostaa sitä, että on nuorena saanut tehdä omat urheiluvalintansa ja oppinut myös kantamaan niistä vastuuta. Hän ehti jo valita koripallon ykköslajikseen, kun ensimmäinen koripallon juniorimaajoukkuekutsu tuli.
Leireiltä saatu lisätieto oli kuin musiikkia Korpelan korville. Urheilulukion Oulussa Korpela aloitti koripallolinjalla.
– Tuntuu, että olen saanut informaatiota urheilijaksi kasvamiseen sopivassa määrin, sopivaan aikaan ja olen ollut aina innostunut uusista työkaluista. Olen halunnut tehdä valintoja kentällä ja sen ulkopuolella sitä kohti, että olisin parempi pelaaja ja parempi urheilija.
Korpela valittiin myös jalkapallon juniorimaajoukkueleireille ja lopullinen lajivalinta koitti, kun hän urheilulukiossa teki päätöksen vaihtaa koripallolinja jalkapallon aamuharjoitteluryhmään.
Hän pelasi lapsuudessaan jalkapalloa paljon myös kenttäpelaajana, mutta maalivahdin paikan vakiinnuttua, hän on tuntenut roolissa olevan jotakin, joka tuntuu kaikkein omimmalta. Toisen lukiovuotensa jälkeen Korpela suuntasi jalkapallo edellä Turkuun, siellä hän suoritti myös urheilulukionsa loppuun. Turusta matka jatkui pääkaupunkiseudulle.
– Hongassa oli koko joukkueella yhteinen tahtotila. Emme olleet tulonmuodostuksen näkökulmasta ammattilaisia, mutta päätimme tehdä asiat ammattimaisesti. Ei valitettu siitä mitä ei ole, vaan otimme kaiken irti siitä mitä on. Kävin muissa töissä, mutta sen jälkeen tein parhaani, ollakseni niin ammattimainen jalkapalloilija, kuin se minun resursseillani oli mahdollista.
Kolmen Suomen mestaruuden päätteeksi Korpela siirtyi Norjaan ja oli taas uusien valintojen edessä.
– Silloin päätin, että siitä hetkestä, kun aamulla herään, siihen asti, kun illalla menen nukkumaan, laitan kaikkeni likoon jalkapallolle. Ymmärsin, ettei tämä matka tule olemaan ikuinen ja halusin tehdä ne pienimmätkin valinnat elämässäni sitä kohti, että voin kehittyä pelaajana. Halusin tehdä sen valinnan joka päivä. Aloin ymmärtää itseäni kokonaisvaltaisemmin, mitä juuri minä tarvitsen onnistuakseni, Korpela pohtii.
Norjassa pelatessaan Korpela kokosi elantonsa osin jalkapallosta ja osin joko talonmiehen apulaisena tai iltapäiväkerho-ohjaajana. Joinakin päivinä Korpelalla olisi jo ollut mahdollisuus ammattimaisempaan päivärytmiin, mutta joukkue ei ollut ammattilaisjoukkue ja harjoitukset pidettiin, kun pelaajien koulut ja muut työt oli saatu ensin hoidettua pois alta.
Tähän aikaan Korpelakin saattoi vielä harjoitella kaksi kertaa päivässä, sillä harjoitusten alhaisempi intensiteetti ja laatu mahdollistivat tämän.
Norjan mestaruuden jälkeen Korpela siirtyi Ruotsin hallitsevaan mestarijoukkueeseen Tyresöhön, jossa pelasi myös kuusi kertaa maailman parhaaksi naispelaajaksi valittu Marta.
Tämän brasilialaisen hyökkääjän asema naisjalkapallon kasvussa on ollut ikoninen, mutta merkittävä on myös Korpelan ja kaikkien muiden naisjalkapalloilijoiden rooli, jotka seuraaville tätä tietä ovat raivanneet. Tyresö eteni naisten Mestarien liiga finaaliin vuonna 2014, mutta talousvaikeudet ajoivat seuran konkurssiin kesken sarjakauden. Korpela löysi uuden osoitteen Saksasta.
Viimeiset kymmenen vuotta Korpela on täysin ansainnut elantonsa jalkapallolla ja pelannut ammattilaisjoukkueissa. Raha ei ole toiminut minkäänlaisena motivaattorina maalivahdin uralla, mutta hän ymmärtää, miksi naisten jalkapallon nopea kehitys on tapahtunut juuri ammattilaisuuden kehittymisen myötä.
Oma keho, urheilijan tärkein työkalut, on vihdoin saanut myös naisten jalkapallossa optimaalisen mahdollisuuden kehittyä.
Naisjalkapalloilijan perustyöpäivä alkaa vastaamalla joka aamuiseen kyselyyn. Pelaaja kertoo sovelluksessa, miten nukkui, miten voi, onko lihaskireyttä tai jos yön jälkeen vireystilassa on ilmaantunut asioita, joita taustajoukkojen tulisi ottaa huomioon.
Joukkue kokoontuu harjoituskeskukseen ja yhteinen työpäivä alkaa aamupalalla. Joukkueen ravintoterapeutit suunnittelevat joukkueen ruokailut. Sen jälkeen on palaveri, jossa päivän jalkapalloharjoitus ja sen tavoitteet avataan pelaajille. Joskus se voi olla videoklippejä koko joukkueelle ja toisinaan henkilökohtaisempaa informaatiota. Välillä vahvistetaan oman joukkueen dynamiikkaa, toisinaan etsitään heikkouksia vastustajasta.
Harjoitukseen valmistautuminen alkaa palaverin jälkeen yhdessä, vaikka jokaisella onkin henkilökohtainen ohjelma. Yhdellä ohjelma liittyy vanhaan vammaan, toisen tarpeisiin sopii paremmin kehittää liikkuvuuttaan. Näiden jälkeen fysiikkavalmentajat ottavat vastuun pelaajista ja voimaharjoittelu tehdään päivittäin mikroannoksina, joko ennen tai jälkeen lajiharjoituksen.
Lajiharjoituksessa päätavoitteet ovat taktisissa asioissa ja nyanssit hiotaan ajatellen tulevaa vastustajaa. Fyysiset tavoitteet kulkevat kuitenkin käsi kädessä taktisen osioiden kanssa. Pelaajille on asetettu henkilökohtaiset tavoitteet harjoitukseen ja niiden edistymistä seurataan monitorilta GPS ja sykeseurannan välityksellä. Tavoitteet on asetettu, jotta pelaajan kehittyminen ei jää arvailuksi ja jotta pelaajat pysyvät alueella, jossa loukkaantumisriski on mahdollisimman pieni.
Jos pelaaja ei harjoituksessa syystä tai toisesta pääse asetettuihin fyysisiin tavoitteisiinsa, hän tekee puuttuvat asiat top up -juoksuina harjoituksen päätteeksi. Harjoituksen intensiteetti on sata, mutta tehoa säädellään työajan, levon ja kenttäkoon avulla. Pelaajan tärkein tehtävänä on saapua paikalle niin, että hänen kehonsa ja mielensä ovat palautuneina ja valmiina vastaanottamaan harjoitus parhaalla mahdollisella tavalla.
Harjoituksen jälkeen joukkue syö mahdollisimman pian yhteisen lounaan, jotta palautuminen harjoituksesta voi alkaa. Sen jälkeen on vielä palaveri, jossa voi olla esimerkiksi videoklippejä päivän harjoituksesta, pelistä, tulevasta vastustajasta tai pelipaikkakohtaisesti pelaajat tekevät töitä pienemmissä ryhmissä. Viimeisenä päivässä tehdään haastattelut, ja kuvataan pelaajien osuus markkinoinnista.
Pelaajilla on valmennuksen lisäksi käytössään psykologit, joiden kanssa voi puhua jalkapalloon tai ihan vain elämään liittyvistä asioista. Käytössä ovat myös fysioterapeutit, lääkärit, jalkahoitajat ja monia muita seuran työntekijöitä.
– Pyysin kerran joukkueen videoanalyytikkoa tekemään highlight-videon minusta. Olin aikaisemmin syttynyt netistä löytyvistä muiden pelaajien motivaatiovideoista ja mietin, että haluan jatkossa motivoitua omista onnistumisistani.
Korpela kertoo työpäiviensä olleen viimeiset kymmenen vuotta samankaltaisia maasta riippumatta, vaikka joitakin erojakin maiden välillä on, lähinnä resurssien mukaan. Yhteistä kuitenkin on aina ollut se, että ensin on työpäivä ja sitten on vapaa-aika.
– Jossakin kirjassa tai podcastista sanottiin hyvin, että treenipäivän päätteeksi on hyvä mennä kotiin kehittymään. Sisäistin todella sen, että kehitys tapahtuu levossa, eikä hyvää treenipäivää halunnut pilata vapaa-ajan huonoilla valinnoilla, Korpela sanoo.
– Intensiteetti on noussut niin paljon vuosien aikana, että sillä todella on väliä, miten valmiina harjoituksiin saapuu, eli miten hyvin edellisestä harjoituksesta palautumisen hoitaa.
”Epäonnistumisten, virheiden ja epämukavuuden käsittelytaidot ovat olleet hyvin tärkeässä asemassa ja tässä näkyvät mielestäni suurimmat erot pelaajien välillä.”
Kun kilometrejä on kertynyt, asiat, joihin Korpela on panostanut, ovat myös muuttuneet. Palautuminen 25-vuotiaana on erilaista kuin 38-vuotiaana. Korpelan vapaa-aika koostuu päiväunista ja iltaruoan kokkailusta. Kehoaan ja mieltään hän hoitaa joogassa, kerran viikossa. Hän nauttii itsensä sivistämisestä ja sukeltaa mielenkiintoisiin uusiin aiheisiin lukemalla tai osallistumalla webinaareihin.
Korpela elää etäsuhteessa ja pitää tiiviisti yhteyttä perheensä ja ystäviensä kanssa. Vaikka urheilija tekee jatkuvasti elämässään ammattiaan tukevia valintoja, Korpelan mukaan vapaa-aika on hyödyllisintä silloin, kun osaa irtautua jalkapallosta.
Hän on myös halunnut käyttää julkista työtään ja asemaansa itselleen tärkeiden arvojen edistämiseen. Yhdenvertaisuusasiat ovat ymmärrettävästikin lähellä Korpelan sydäntä, ja hän on tehnyt myös yhteistöitä asian tiimoilta. Vaikka lisätulo ei Korpelalle ole tässä vaiheessa urheilu-uraa enää elinehto, hän haluaa tehdä tiettyjä kampanjoita vaikuttamismielessä.
Fifan tietojen mukaan tyttö- ja naisjalkapalloilijoita on tällä hetkellä maailmassa noin 30 miljoonaa. Kilpailu huipulla on koventunut ja kovenee entisestään, mitä enemmän naisten jalkapalloon eri maanosissa aletaan panostaa. Samalla se vaatii yksilöltä enemmän kuin koskaan ennen.
Naisjalkapalloilijat huippusarjoissa ovat huippuunsa viritettyjä urheilijoita. Tämä tekee intensiteetistä kovan, jolloin taidon ja ajatuksen on myös toimittava nopeasti. Tekniset, fyysiset ja taktiset erot pelaajien välillä ovat pienet. Merkittävimmäksi osa-alueeksi jää henkinen puoli. Se on osa-alueista viimeinen, johon on alettu panostaa, vaikka se on harjoitettava ominaisuus siinä missä muutkin.
– Olen kiitollinen, että olen kotoani saanut rehdin ja nöyrän elämänasenteen. Enkä nöyrällä tarkoita nöyristelyä, olen kyllä arvostanut itseäni ja omia valintojani. Epäonnistumisten, virheiden ja epämukavuuden käsittelytaidot ovat olleet hyvin tärkeässä asemassa ja tässä näkyvät mielestäni suurimmat erot pelaajien välillä.
Menestys ei synny sattumalta – se syntyy valintojen ja omistautumisen kautta. Niin on myös Tinja-Riikka Korpelan kohdalla.
Kommentti: Naisurheilun nousu ja ne, jotka nukkuvat sen ohi
Ammattiurheilu on viihteen toimiala. Sen on tarjottava tuote, joka myy, ja tapahtuma, joka vangitsee yleisön. Naisten jalkapallo ei ole poikkeus – mutta se lähtee pitkältä takamatkalta. Tätä polkua ovat leimanneet historia ja asenteet.
Kun Iso-Britanniassa naisten jalkapallo kiellettiin vuonna 1921 ja kielto kesti yli 50 vuotta, oli tämä vain jatkoa pitkälle syrjinnän historialle. Vasta vuonna 1971 naiset saivat virallisesti luvan pelata jalkapalloa Englannissa. Joillakin alueilla maailmassa kulttuuriset odotukset rajoittavat yhä naisten mahdollisuuksia ylipäätään osallistua urheiluun.
On surullista, että vieläkin kuulee niitä, jotka vertaavat miesten ja naisten urheilusuorituksia, ymmärtämättä fysiologisia eroja. Se vertailu ei palvele ketään, vähiten naisia, jotka pelaavat intohimolla ja kovalla työllä – aivan kuten miehetkin.
Urheilu heijastaa yhteiskunnan vallitsevaa tilaa. Naisten jalkapallon nosteen takana ovat edelläkävijät, jotka ovat osanneet tehdä taloudellisia valintoja, jolla on kauas kantoisemmat seuraukset. Valinnat ovat perustuneet ymmärrykseen arvoista, jotka urheilun sponsoreille ja faneille ovat tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä asemassa. Arvoja kuten sukupuolten tasa-arvo, urheilun monimuotoisuus ja yhteisöllisyys.
Otetaan edelläkävijöistä esimerkkinä Olympique Lyonnais, Lyonin naisten jalkapallojoukkue, joka on voittanut naisten Mestarien liigan kahdeksan kertaa. Tämän menestyksen alullepanija oli kaupunginjohtaja, joka 20 vuotta sitten kehotti seuraa, imago syistä, panostamaan myös naisten joukkueeseen. Se oli seuralta pitkäjänteinen panostus, joka ei ainoastaan vahvistanut kaupungin urheilullista ja yhdenvertaista mainetta, vaan taloudelliset ja sosiaaliset hyödyt ovat ulottuneet laajalle yhteisöön.
Eikä tarvitse mennä edes laivamatkaa kauemmaksi länteen, kun esimerkki löytyy ihan naapurista. Hammarbyn naisten pelissä, pienellä stadionilla, seuran tyttöjuniori oli isänsä kanssa katsomassa ottelua. Tyttö ihmetteli, miksi muita katsojia ei juurikaan ole, eikä kukaan paikallaolijoista laula. Isä Simon päätti vaikuttaa siihen, miltä hänen tyttärensä tulevaisuus tulee näyttämään. Isä keräsi kaveriporukkansa yhteen, he hankkivat megafonit ja alkoivat luoda tunnelmaa naisten otteluihin. Loppu kirjoitettiin Ruotsin jalkapallohistoriaan.
Rumpujen soidessa seurakin havahtui ja alkoi tehdä rakenteellisia muutoksia. Voi vain kuvitella tämän isätytär parivaljakon tunnelmat, kun Hammarby Damallsvenskaniin noustessa, vuonna 2021, rikkoi yleisöennätyksen Tukholman derbyssä. Tele2 Arenan katsomossa lauloi yli 18 500 ihmistä.
Viime kaudella Hammarby voitti naisten Ruotsin mestaruuden. Ratkaisevaan vieraspeliin matkusti 7 000 joukkueen fania. Tänä vuonna Tukholmassa nähdään vielä Hammarbyn naisten Mestarien liiga ottelut FC Barcelonaa ja Manchester Cityä vastaan. Todennäköisintä on, että Tele2 Arenan 30 000 hengen kapasiteetti on silloin loppuunmyyty.
Myös Arsenal voi ansaitusti ylpeillä viime kauden 35 000 katsojan keskiarvolukemilla naisten jalkapallopeleissä. Seuran vahva fanikulttuuri on varmasti ollut avainasemassa myös tässä menestyksessä. Todellisuudessa monet joukkueet kuitenkin kamppailevat houkutellakseen edes murto-osan näistä luvuista. HJK johtoisesti suunta on silti Suomessakin hyvä. Viime viikonloppuna tehtiin yleisöennätys Kansallisessa Liigassa, kun Bolt Areenalle kokoontui 2535 katsojaa todistamaan Klubin tuplamestaruutta.
Vertailu miehiin, jossa tuotetta ja fanikulttuuria on kehitetty huomattavasti pidemmän aikaa, ei varmastikaan ole rakentavin tapa vaikuttaa naistenjalkapallon edistämiseen. Miesten jalkapallon kehitys on tapahtunut aikana, jolloin sukupuolten välinen tasa-arvo ei ollut modernin yhteiskunnan peruspilari. Silti ihmettelyn arvoista on hurjat erot jalkapalloilijoiden palkoissa.
Miesten Valioliigan pelaaja tienaa keskimäärin 4,3 miljoonaa euroa vuodessa, kun taas naisten Super Liigan pelaajan vuositulot jäävät 56 000 euroon. Englannin pääsarjoissa viidessä päivässä mies tienaa sen, mitä nainen saa koko vuonna, vaikka arjessaan he harjoittelevat samalla intensiteetillä ja uhraavat saman määrän aikaa uralleen.
Yli kaksi miljardia ihmistä katsoivat televisiosta naisten jalkapallon MM-kisoja vuonna 2023. Näyttäisi että naisten jalkapallolle on kysyntää. Jos myytävä tuote on kunnossa, lopulta markkinointi, näkyvyys, sponsorointi, lipputulot ja TV-oikeudet ratkaisevat ammattiurheilun menestyksen.
Kysymys kuuluu, täytyykö Tinja-Riikka Korpelan ja muiden naisjalkapalloilijoiden tehdä vielä enemmän, vai jarruttavatko asenteet ja arvot naisten urheilua edelleen?
Yhden asian tiedämme: menestys ei synny sattumalta. Se syntyy valintojen ja omistautumisen kautta – yhden ihmisen, yhdellä valinnalla, voi olla suuri merkitys. On enää ajan kysymys, ennen kuin muutkin heräävät. Ovatko he silloin valmiita vai myöhässä?
