Vuosi 2015 on lopussa, ja annus Domini 2016 alkaa. Ajan taitekohdassa voimme pohtia, onko aika, jota elämme, hyvä vai huono. Jos luette tällaista suomenkielistä asiaproosaa, kuulutte todennäköisesti noin kymmeneen prosenttiin ihmiskunnasta, joka omistaa lähes kaiken maailman varallisuuden.

Ehkäpä omistatte perheasunnon Helsingissä? Kuulutte siinä tapauksessa todennäköisesti maailman rikkaimpaan yhteen prosenttiin. Siihen kuuluu 70 miljoonaa ihmistä pääosin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Muistutankin, että ihmisiä on oikeasti seitsemän miljardia ja he ovat lähellä meitä. Sanotaan, että jokainen tuntee maailman jokaisen toisen ihmisen vain kuuden tutun ja tutuntutun ketjussa. Seitsemän miljardia tuttua on kuuden askeleen päässä. Heitä kaikkia voi ymmärtää, jos ymmärtää itseään. He kaipaavat sitä, mitä mekin: ruokaa, lämpöä, hyviä ihmissuhteita ja siistin vessan.

Loput eli uskonto, elinkeino, sukupuoli ja kieli ovat kyllä kiinnostavia, mutta sittenkin monessa mielessä sivuseikkoja.

Suurimmalla osalla ihmiskunnasta ei ole varaa ongelmiin, joita Suomessa on. Depressio, yksinäisyys ja alkoholismi, aviopuolisoihin ja rakastajattariin liittyvä päättämättömyys ja omakotitalon homesienikasvuston aiheuttama allergia ovat hyväosaisten ongelmia. Maailmassa on satoja miljoonia nälkäisiä, piestyjä, uupuneita ja vainottuja, jotka ottaisivat mielellään meidän ongelmamme omiensa asemesta.

Suomalaiset! Teille valehdellaan, että huonosti menee. Sanotaan, että jäämme jälkeen toisista maista, vaikka kukaan ei kai ole julistanut niiden välille kilpailua. Sanotaan, että meitä uhkaavat talouskasvun hiipuminen ja valtionvelan kasvu. Tällaista puhuvat pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri vaikka ovat käyneet kouluja ja opiskelleet.

Se on alhaista, itsekeskeistä omaan napaan tuijottelua ja vihapuhetta. Jos mittarina ovat edut ja työt, toiset maat ja raha, Suomessa menee niin hyvin kuin mennä voi. Ehkä jollain mittarilla voitaisiin osoittaa, että Norjassa ja Massachusettsissa menee vielä paremmin, mutta kyllä meidän kannattaisi hävetä jo nykyistäkin aineellista ”hyvinvointiamme”.

Kuka on niin lapsellinen, että koko ajan kyselee, kuka hyppää pisimmälle, kuka korkeimmalle, kellä on pisin? No sehän on poliitikko, tai ehkä yritysjohtaja! Tai ehkä se on yliopiston rehtori. Älkää kuunnelko heitä! Unohtakaa nuo pienenpienet ihmiset, jotka näkevät unta, jossa he ovat jotakin suurta ja tarvitsevat teidätkin suuruuskuvitelmansa toteuttamiseen.

Niin monilla menee oikeasti huonosti, ja meidän päättäjämme kehtaavat vaatia meille ökyrikkaille länsimaalaisille lisää! Eikö se ole alhaista? Tämä puhe talouskasvusta, leikkausten välttämättömyydestä, ”kestävyysvajeesta”, tsemppipuhe, konsulttivalheet, ”suomalainen osaaminen”! Mitä roskaa ja typeryyttä!

Maailma, jonka näette ympärillänne, sen esineistö ja teknologiat, syntyy siten, että meillä on jo nyt määräämme paljon suurempi osuus luonnonvaroista ja energiasta. Ostovoimamme edellyttää pikku kätösiä Bangladeshin tekstiilitehtaissa, ja niissä piestään alaikäisiä työläisiä. Pöytäämme katetaan verenpainetta ja kolesterolia kohottavaa herkkua, koska jossain on tehosikala, jossa emakot eivät pääse kääntymään ja toisaalla teurastamo, jossa mies hakkaa possua brutaalisti ennen kuin neutraalin koneellisesti tappaa sen.

Ei ihme, että tämän ruoan syöminen tappaa hiljalleen meidätkin.

Ja voi, kunpa nämä olisivat suurimpia ongelmia. En maininnut ilmastonmuutosta, joka tuhoaa kasvi- ja eläinlajit ympäriltämme ja romahduttaa kasvien ja eläinten hyödyntämiseen perustuvan yhteiskuntamme.

En kertonut, että ydinsodan uhka ei vastoin yleistä luuloa olekaan vähentynyt vaan kaikessa hiljaisuudessa pikemminkin kasvanut. Ja ydinasevaltioita johtavat sellaiset hölmöläiset, joiden ei kannattaisi edes lämmittää risottoa mikrossa ilman valvojaa, esimerkiksi Vladimir Putin ja Benjamin Netanyahu.

Maailma muuttuu, mutta muutoksen aiheuttava toimeliaisuus ei enimmäkseen ole vain vilpitöntä kehityksenhalua vaan myös omanvoitonpyyntiä ja itsekkyyttä. Ihmiset tuhoavat sitä, minkä ei pitäisi olla meistä lainkaan riippuvaista, kuten sademetsiä, soita, vuorigorilloja ja suippohuulisarvikuonoja.

Meidän tulisi olla lohduttoman surullisia tästä, sillä vaikka osaamme valmistaa lisää pommeja, emme osaa valmistaa sarvikuonoa. Osaamme vain tappaa niitä.

Emme osaa palauttaa edes sitä, mikä on periaatteessa ihmisten aikaansaannosta, mutta kertaalleen tuhottua. 1900-luvulla on maailmasta sammunut tuhansia kieliä, joista suurinta osaa ei ehditty dokumentoida. Kaikki ne sisälsivät mahdollisuuksia puhua ja ajatella monin tavoin, joita ei enää tunneta. Purot, suot ja metsät oli nimetty niillä kielillä.

Purot ja suot ovatkin jäljellä, mutta ihmisen ymmärryksen niistä on korvannut mykkä hiljaisuus tai insinöörin laskelma siitä, kuinka paljon sähkövirtaa tai turvetta tuosta saisi.

Monikulttuurisuus on mennyt, jäljellä on monokulttuurisuus, ”hyödyn” ja ”voiton” eli ahneuden ääni, jonka päällä soi koko ajan kovempaa viihteen turruttava jumputus.

Hyvät kansalaiset! Vuonna 1915 oli Tasmanian pussihukkia, jaavan- ja kaspiantiikereitä, kiinanjokidelfiinejä, liivin, akkalansaamen ja manxin kieliä ja niihin liittynyttä ajattelua ja kulttuuria. Nyt, vuonna 2015, ei enää ole.

Pyydän minuutin hiljaisuutta niiden muistoksi.

Suomalaiset, kansalaiset! Ja nyt, muuttakaa kaikki. Ei maailma pakosta ole tällainen. Voihan sen varmasti muuttaa toisenlaiseksi. Mutta sitä ennen pitää ajatella toisin, kuvitella toisenlainen maailma. Ja luopua vääristä tavoitteista.

Ensinnäkin, Suomen kansantalous on jo aika iso. Vähiten väliä on sillä, onko se isompi kuin jonkin toisen maan talous tai onko sen kasvu nopeampi. Elämä, jonka keskeinen sisältö on sen vertailu toisten elämiin, ei ole aikuisten elämää.

Toisekseen, se on melkein se ja sama, velkaantuuko valtio. Sitähän varten pankit ovat olemassa, että niistä voi lainata rahaa, jos on rahapula. Korotkin ovat nollissa, valtion velanhoitokulut pienemmät kuin aikoihin. Ja jos todella näyttäisi siltä, että rahat loppuvat, alennetaan sitten palkkoja, ja lähinnä tietysti isopalkkaisilta. Tullaan vähän vähemmällä toimeen.

Mutta ei jauheta asiasta. Varojen niukkuus nyt ei ole mikään syy panna kaikkea uuteen uskoon. Eivät talotkaan parane sillä, että joka kerta kun lämmityslaskuun ei ole varaa pannaan laudat ja tiilet uuteen järjestykseen.

Kerrassaan yhdentekevää on, kuuluuko Helsingin yliopisto jollakin omituisella indeksillä laskettuna maailman sadan parhaan koulun joukkoon vai ei. Tai se, pärjääkö Suomi Pisa-tutkimuksessa. Tai mainitsiko Monocle-lehti Helsingin seksikkäitä kaupunkeja koskevalla listallaan. Unohdetaan nyt tällaiset asiat eikä koskaan enää muisteta niitä.

Sitten, yritetään ymmärtää, miksi politiikka, järjestelmä, jonka pitäisi ohjata meitä, on näin vinksallaan. Miksi meille puhutaan vain tätä kilpailuhöpinää tai katteetonta huippuhypetystä mielekkäiden asioiden asemesta.

Tähän on ainakin kolme syytä. Yksi niistä on valtiot.

Poliitikot toimivat eri maissa, ja valtiot eivät voi yksin päättää mitään kovin tärkeää. Yhtäältä ne ovat aivan liian isoja määräämään, milloin kauppojen ja terassien tulisi olla auki, toisaalta liian pieniä pysäyttämään todellisia uhkia kuten ilmastonmuutosta.

Talous on globaali, politiikka ei ole. Tämä on systeemin suurin ongelma. Jos politiikka on merkityksellistä, se on joko paikallispolitiikkaa tai globaalia politiikkaa.

On oikeasti tärkeää, onko koulun rehtori täysi törppö ja panevatko nimbyt baarin kiinni kello viisi. Sen voi päättää lähellä.

Mutta sitten on kysymys, miten jäämme eloon ja miten edes pari delfiiniä ja gorillaa voisi jäädä eloon kanssamme. Se on kaikkein tärkeintä, ja sitä ei voi päättää Suomen pääministeri.

Hyvät ihmiset! Perustakaa globaali puolue, joka ajaa samaa kaikissa maissa. Sen tulee vaatia päättömän kasvun pysäyttämistä, itsekkyyden lopettamista, ihmisarvoa, armeijoiden poistamista. Ihmisten asiaa, ja eläinten ja kasvien, ei yritysten ja talouden asiaa.

Toinen syy, miksi politiikka ei toimi, on aika, historia.

Marraskuussa Pariisissa tapahtui sarja raukkamaisia ja vastenmielisiä terrori-iskuja. Iskuissa kuoli noin 130 henkeä. Niistä pidettiin ylimääräisiä uutislähetyksiä reaaliajassa ja kirjoitettiin kaikissa maailman sanomalehdissä miljoonia turhia sanoja. Tästä aivan yksinkertaisesta asiasta, typerien ihmisten typerästä ideologiasta, tappamisen ja koston halusta.

Samaan aikaan paloi Indonesiassa metsää. Se poltti elävältä Borneon viimeisiä orankeja, uhkasi paikkoja, joissa puhutaan maailman viimeisiä metsästäjä-keräilijöiden kieliä. Metsäpalo tuotti niin paljon hiilidioksidipäästöjä, että se yksin riitti tekemään tyhjäksi Yhdysvaltain ja Euroopan kaikki päästövähennykset vuosien ajalta. Palon aiheuttivat muun muassa pyrkimyksemme elää ekologisesti ja tuottaa halvalla palmuöljystä ekologista polttoainetta. Tätä toimintaa on paikan päällä johtamassa muun muassa Neste Oil, suomalainen pörssiyhtiö.

Mikä ehkä mielenkiintoisinta, tästä ei kuultu juuri mitään, koska tragedia kehittyi vähitellen, viikkojen kuluessa ja kaukana maailman keskuksista.

Jos emme osaa kääntää katsettamme Pariisista Borneoon ja minuuteista viikkoihin – vaikka se mitä Borneossa tapahtuu, on verrattomasti tärkeämpää kuin se, mitä Pariisissa tapahtui – miten muka koskaan onnistumme kääntämään katseemme niihin ongelmiin, jotka ratkaisevat tulevaisuutemme.

Napajäätiköiden sulaminen, lajien sukupuutot ja liian nopea väestönkasvu alkoivat ennen nykyisiä poliitikkoja ja jatkuvat heidän jälkeensä.

Mutta poliitikot ovat huolissaan siitä, että heidät pitää valita parin vuoden päästä uudestaan. Siksi pitää Borneon metsäpalon asemesta puhua iljettävästi pakolaisten raiskauksista tai rakentaa omaan maakuntaan pätkä moottoritietä.

Suomi lähetti Pariisin ilmastokokoukseen delegaatioon, mutta ette menneet saattamaan delegaatiota laulaen Jumala ompi linnamme, kuten Paasikiveä saatettiin, kun hän lähti Moskovaan neuvottelemaan palasta maata. Ette, vaikka nyt on kyseessä kaikki maa, mitä ylipäätään on olemassa. Ette, koska poliitikot eivät pyytäneet eikä media käskenyt.

Kolmas syy kurjuuteemme, pahin kaikista, on raha.

Meidän yhteiskuntamme, maamme ja maailmamme on kollektiivisen taudin kourissa. Sen nimi on ahneus. Ahneus on saanut meidät kadottamaan merkitykset kielestämme siinä määrin, että mistään asiasta ei enää osata puhua puhumatta koko ajan samalla rahasta.

Päivähoito, yliopistot, ympäristönsuojelu, aluepolitiikka, kaikki tämä kääntyy sekunnin murto-osassa kysymykseksi rahasta, jos vain päästätte poliitikon puhumaan. Kaiken pitää tuottaa rahaa, muuten se ei ole mitään. Myös tieteen ja taiteen, kohta varmasti myös kirkon ja uskonnon. Kaiken sen, mikä oli ennen nykyisiä valtioita ja niiden budjetteja, tai nykyistä käsitystä taloudesta.

Rahasta ja taloudesta, joiden kuuluisi olla mielekkään elämän palvelija, on tullut hullu sokea hallitsija, jota palvovat oikeisto ja vasemmisto yhtä lailla. Tuolla järjestetään Slush-messut ja siellä esitellään monia luovia ideoita. Mutta messujen hehkutuksen tekee jo alussa tympeäksi ajatus, että loppujen lopuksi kaikessa tässä on kyse siitä, että joku voi ansaita sen avulla rahaa.

Entä jos joku saisi muuten vain maailman mahtavimman idean, joka selittäisi kaiken, mutta joka ei tuottaisi yritystoimintaa, työpaikkoja eikä myöskään rahaa? Olisiko hänellä palstatilaa? Järjestettäisiinkö messuja? Tulisiko paikalle maireita ministereitä ottamaan selfieitä?

Pyydän teitä olemaan jälleen hiljaa. Ja ajattelemaan hiljaisuuden aikana sitä, mikä teille on oikeasti tärkeää. Sitä, mikä ei tyhjene ansaitsemiseen, uraan, menestykseen, rahaan.

Lopuksi, hyvät kansalaiset, puhun hieman asioista, joista voisimme puhua rahan asemesta. Asioista, jotka voisivat antaa elämäämme sellaista merkitystä, jota kilpailussa menestyminen ja kuluttaminen eivät ikinä voi antaa ja jotka saavat teidät unohtamaan hokeman Suomi nousuun.

Ensinnäkin on tieto, ymmärrys ja tiede.

Kun yliopisto-opiskelijoiden motivaatioita on oikeasti tutkittu, on havaittu, että se ainoa, mistä osaamme puhua, raha, ei oikeastaan motivoi moniakaan.

Hyvätuloiset lääkärit ja juristit haluavat valmistua ammatteihinsa, koska he haluavat parantaa maailmaa. Ihmiset lukevat jopa assyriologiaa tai valmistuvat papeiksi, vaikka edessä on uran ja palkan näkökulmasta lähinnä vaikeuksia. Pääsykokeisiin ilmoittautuneiden ja opiskelupaikkojen suhteen valossa suosituimpia aloja ovat kaikkein epävarmimmat ja huonoimmin palkatut alat kuten näyttelijäntyö, kuvataide, antropologia tai arkeologia.

Ihmiset ymmärtävät, että foliohattuja voi myydä Kiinaan loputtomasti, mutta elämään ei saa lisää päiviä. Niistä yhtään ei kannata hukata sellaiseen, millä ei ole merkitystä. Ja opit, joita tiede meille antaa, historiallinen ymmärrys, kriittisyys, kyky nähdä yleisten banaliteettien läpi, ovat paljon arvokkaampia kuin mikään kasa rahaa.

Sitten on taide ja kokemus. Vimma tehdä jotakin ja siinä tekemisessä avata maailma kokonaan uudesta kohdasta. Luoda uusi yhteys ihmisiin jossain kaukana tai ihmisiin, jotka syntyvät satojen vuosien päästä. Tehdä ikkunoita pimeään taloon, päästää sisään valoa maailmoista, joissa kukaan ei ole kulkenut. Leikkiä ja naurattaa niin, että pelko ja kauhu unohtuvat. Panna peräkkäin näitä samoja sanoja siten, että se näyttää järjettömältä, mutta samalla rakentaa yhteyttä, joka on herkempää kuin sormenpäiden kosketus ja syvempää kuin paras seksi.

Antaa elämä totuuden palvelemiseen.

Panna virtaamaan kyyneleet ihmisen ja ihmisjoukkojen ytimestä, yksilön ja kollektiivin tajunnasta, yliminän, pörssin ja politiikan takaa jostain syvältä.

Sitten on uskonto. Omistaa elämänsä pyhälle, joka ei ole meidän käsissämme. Seistä tähtitaivaan alla, syntyvän lapsen ensi parkaisun, tutisevan vanhuksen viimeisen huokauksen, graniitista veistetyn ikuisen kiven edessä ja sanoa äänettömällä kielellä kiitos. Pohtia lauseita, jotka lausuttiin aivan samalla tavoin satoja ja tuhansia vuosia sitten ja joiden toistaminen luo yhteyden kuoleman taakse, kuten uskotaan.

Ja sitten on toiset ihmiset. Ne, jotka asuvat saman katon alla kuin sinä. Ne, joiden kautta sinä olet tullut tänne. Silmät, jotka valitset ja jotka pitävät sinut hengissä tai haavoittavat hirveästi.

Tai molempia yhtä aikaa, etkä halua päästää irti.

Omistaa elämänsä toisille ja saada siitä enemmän kuin koskaan saisimme, jos omistaisimme sen itsellemme. Halu tehdä hyvää, jakaa, antaa ilmaiseksi, ilman ahneutta.

Hyvät suomalaiset! Toivotan teille hyvää uutta vuotta! Gott nytt år! Buriid ođđa jagi Suoma sápmelaččaide! Ja parembua uuttu vuottu muga karjalankielizillä ristikanzaloilla! Olkaahan ihmisiksi! Ottakaa rennosti! Älkää uskoko typeryyksiä, jota maailmassa toistellaan! Älkää palvoko mammonaa! Toivotan teille korkeimman siunausta. ■