Kommentti: Luulin, että tällainen sekoilu on jo lopetettu
Ollaan rehellisiä: me, suomalainen jalkapalloyhteisö, olemme tehneet tämän ennenkin, heittäneet kaiken aiemman romukoppaan ja hypänneet täysillä uuden trendin mukaan kirjoittaa Aition Jesse Saarinen.
Eero Laurila sen vihdoin sanoi raportissaan Pikkuhuuhkajien Hollanti-ottelusta: Mika Lehkosuon joukkue on viimeisen päälle täsmävalmennettu joukkue. Ainakin itse olin jo ehtinyt huolestua siitä, minkälainen viesti ja opetus U21 maajoukkueen pelitapaa käsittelevistä jutuista välittyy suomalaisella jalkapalloyhteisölle, esimerkiksi juniorivalmentajille.
Luulin jo, että meneillään on jonkinlainen kollektiivinen muistinmenetys, jossa yhdessä pohditaan, pitäisikö suomifutiksessa kokeilla tällaista uutta juttua, kuin linjan taakse pelaamista. Pelasin omat juniorivuoteni 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa, juniorimaajoukkueissa pelasin U15-ikäluokasta U21-ikäluokkaan asti, ammattilaisympäristöissä pyörin vuoteen 2011 asti. Jos asioiden pitäminen yksinkertaisina ja pallon pelaaminen linjan taakse olisi resepti menestykseen, pullistelisi minunkin palkintokaappini nyt kansainvälisten turnausten voittopokaaleilla. Minulla on ollut useampi valmentaja, joka käski keskikenttäpelaajana pallon saadessani pelaamaan pallon joka tapauksessa linjan taakse. Jos sinne ei ollut ketään menossa, se oli hyökkääjien vika.
En syytä Mika Lehkosuota. Siitä infosta, jota valmennustiimi käy läpi ja käyttää päätöstensä pohjalla, kannattaa suodattaa pelaajille sadasosa. Siitä sadasosasta kannattaa julkisuuteen kertoa tuhannesosa.
Se, mikä Pikkuhuuhkajien ytimekkäästä pelikirjasta on jäänyt vähemmälle huomiolle, on sen syntyprosessi. Pelikirjan ydin, Lehkosuolla periaatteet, pitää uuttaa jalkapallopelistä. Niitä pitää peilata omaa vankkaa lajiymmärrystä vasten. Ensimmäinen vaatii tunteja töitä, jälkimmäinen vuosia valmennuskokemusta.
”Maalin tekeminen. Maalin estäminen. Kaikki muu on höttöä, jonka pitäisi pudota rattailta.”
Jani Sarajärven ja JP Savolaisen Progressao-podcastissa 27.5. vieraillut Lehkosuo avasi esimerkiksi ”vastustajan puolustuslinjan taakse menemisen”-periaatteen takana olevaa tutkimustyötä:
– Se ketju, mitä on tapahtunut ennen sitä viimeistä syöttöä, mitä siellä on. -- Mitkä on ne tekijät siellä taustalla. Sitä kautta päästy ymmärtämään vähän syvemmin sitä dynamiikkaa, miksi ja miten me päästään taakse onnistuneesti.
Periaatteen ”vastustajan puolustuslinjan taakse” alta löytyneekin ainakin Lehkosuon tiimin papereissa aika monta alaperiaatetta. Ja hyvä niin, sillä itse ajatus puolustajien taakse menemisestä ei vielä rajaa käytännössä mitään jalkapallon pelitapaa pois. Kuka ei haluaisi ideaalitilanteessa jossain vaiheessa hyökkäystä päästä vastustajan puolustajien taakse? Jopa Pep Guardiola yritti kyllä kertoa, ettei se Xavi huvikseen syötä 150 syöttöä pelissä, vaihtoehto 1 katalaaniluotsin papereissa oli ja on se, että maalivahti syöttää hyökkääjän läpi.
Suomalainen jalkapallokeskustelu on pyörinyt viime vuosina ideologioiden ja filosofioiden ympärillä. Ensin rantautui katalonialainen pelinymmärtämisen opettamiseen keskittyvä metodi ja sitä myynyt yritys Ekkono, joka teki Suomesta jonkinlaisen palelevan miehen Espanjan. Kaikki muu oli roiskimista. Viimeiset pari vuotta on haluttu pois siitä, että kentällä kaikki pelaajat seisovat oikeissa tiloissa, ja palloa syöttelemällä etsitään kentältä ylivoimia. Samalla ilkutaan ”pimputtelun kuolemalle”.
Mistään ideologiasta ei kansainvälisessä huippufutiksessa ole kyse. Suurseurojen monikymmenpäiset analytiikka-, data- ja tutkimusosastot seulovat läpi dataa, pelejä ja maaleja, ja miettivät mistä seuraava kilpailuetu syntyy. Lehkosuo kuvaili Progressaossa Pikkuhuuhkajien pelitavan syntyä:
– Kyl se lähti sellasesta kirjaamisesta, jäsentelystä, mitkä on pelin avaintilanteet? Millä tehdään maali, millä estetään maali. Siitä listasta on priorisoitu tärkeimpiä asioita, ja siitä valittu ne tärkeimmät asiat, millä maalia tehdään, millä maalia estetään.
Maalin tekeminen. Maalin estäminen. Kaikki muu on höttöä, jonka pitäisi pudota rattailta. Jos Arsenalin dataosasto sanoo Mikel Artetalle, että liikkeet keskikentältä boksiin tuottavat keskimäärin 8 maalia lisää kaudessa, niin Arteta ostaa 40 miljoonalla siihen kykenevän keskikenttäpelaajan, ja pohtii, miten niitä liikkeitä voi lisätä rikkomatta esimerkiksi hyökkäyksen tasapainoa. Pelitavan tähtäin ei ole pallonhallinnan tai pitkien avausten tuottamisessa, vaan maalien tekemisessä ja niiden estämisessä.
Suomalaiset ovat koulutusmyönteinen kansa, ja halu oppia, kouluttautua ja löytää ulkomailta uusia virikkeitä omaan toimintaan ovat suomalaisia jalkapallovalmentajia määrittäviä kuvauksia. Ilman oman ymmärryksen rahtia painolastina, päätyy heittelehtimään laidasta laitaan. Vedimme (kyllä, minäkin) pitkään harjoituksia, jossa hyökkääjät prässäsivät useammin maalipotkuja kuin tekivät maaleja. Nyt kaikki tuntuvat kiihdyttävän, menevän taakse ja toimivan hetkissä.
”Siinä Lehkosuo on oikeassa, että jos valmentaa kaikkea, ei valmenna mitään.”
Pikkuhuuhkajat on fantastinen joukkue, joka pelaa ihailtavalla peli-ilmeellä viihdyttävää futista. Joukkueen peli ei ole syntynyt siitä, että Lehkosuo on kirjoittanut tussilla fläppitaululle viisi sanaa puolustamisesta ja viisi hyökkäämisestä. Takana on päitä rassaavaa pelin purkamista ydintekijöiksi. Niiden priorisoimista. Väittelemistä valmennustiimin kanssa. Tiukkoja valintoja, tämä vai tuo. Sen jälkeen valittujen periaatteiden purkamista. Taakse: milloin, mistä, minkä jälkeen? Kuka syöttää? Kuka tai ketkä juoksevat?
Kansainvälinen kärki on liikkuva maali. Jos haluamme tavoittaa sitä, emme voi tähdätä siihen missä se on nyt. Kun kiihdytellään ja mennään taakse pari vuotta, huomataan jälleen, mitä kaikkea muuta jalkapalloon sisältyy, ja tehdään seuraavaksi pelkästään niitä.
Mestarien liigan voitti tällä kaudella PSG, jonka päävalmentaja Luis Enrique oli valmentajana myös 2016, jolloin hänen FC Barcelonansa teki ennätyksen yksittäisessä Mestarien liigan ottelussa annettujen syöttöjen määrässä. Luis Enriquen PSG juoksee ja pelaa palloa enemmän pystyyn kuin Luis Enriquen Barca, ei siksi, että espanjalainen olisi vaihtanut ideologiaa, vaan koska hän on kehittynyt pelin kehityksen mukana. PSG:n keskikenttä Vitinha-Joao Neves-Fabian Ruiz syöttää edelleen noin 200-300 lyhyttä syöttöä per ottelu. PSG ei ole joko-tai, vaan sekä-että.
Siinä Lehkosuo on oikeassa, että jos valmentaa kaikkea, ei valmenna mitään. Toivottavasti U21 kisoja silmä kovana seuraavat juniorivalmentajat muistavat, että pelaajapolun aikana yksittäiselle pelaajalle pitäisi kuitenkin opettaa kaikkea.
