Kun huomioarvo ottaa totuuden paikan, yhteisöjä ja yhteiskuntia koossa pitävä luottamus hajoaa – Trump on tästä hyvä esimerkki
Trumpin totuus syntyy performanssista ja siitä, että viestiä toistetaan tarpeeksi kauan. Toisto synnyttää ”totuuden”, kirjoittaa Asta Leppä.
Mietimme taannoin läheiseni kanssa sitä, mitä meille ihmisille tapahtuu ajassa, jossa on yhä vaikeampi erottaa, mikä on totta ja mikä ei.
Olin juuri nähnyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista ja varapresidentti JD Vancesta tehdyn pilkkavideon, jossa miehet mukamas hassuttelivat juustonaksuilla ja chilijauheella. Henkilöt kyllä näyttivät hyvinkin itseltään, mutta videon absurdius paljasti sen tekoälyllä tehdyksi. Usein tekoälyn käytön tunnistaa siitäkin, että virheet ja epätäydellisyydet ovat liian… Noh, virheettömiä.
Toisinaan koen näiden tekeleiden ääressä myös jotain sellaista, jota kutsutaan sanaparilla uncanny valley. Outoa vierauden tunnetta, joka syntyy esimerkiksi ihmistä muistuttavaa robottia katsellessa. Jokin ei vain täsmää, ja se puistattaa ja saa aikaan vilunväreitä.
Mutta välillä olen myös törmännyt kuviin, joista on ensi silmäyksellä vaikea sanoa, ovatko ne tekoälyn tuottamia vai ”aitoja”. En siis yhtään ihmettele, että jotkut ei-niin-diginatiivit ovat jo nielleet syötin koukkuineen. Kuten nyt vaikka se ranskalaisnainen, joka luuli seurustelevansa Brad Pittin kanssa. Siitäkin huolimatta, että ”Pittin” lähettämät kuvat olivat kömpelöitä kuvamanipulaatioita.
Kun mikä tahansa voi olla sepitettä, yhteinen totuuspohja murtuu.
Filosofi Jean Baudrillard loi jo 1980-luvulla käsitteen hyperrealismi. Baudrillardin mukaan oltiin astumassa aikaan, jolloin oli mahdotonta erottaa, mihin fakta loppuu ja mistä fiktio alkaa. Baudrillardin mukaan maailma oli muuttumassa ”todellisuuden hautausmaaksi”.
Tämä kehityskulku on sittemmin vain kiihtynyt. Kun mikä tahansa voi olla sepitettä, yhteinen totuuspohja murtuu. Kun huomioarvo ottaa totuuden paikan, yhteisöjä ja yhteiskuntia koossa pitävä luottamus hajoaa. Trump on itse tästä hyvä esimerkki – hänen totuutensa syntyy performanssista ja siitä, että viestiä toistetaan tarpeeksi kauan. Toisto synnyttää ”totuuden”.
Populaarissa puheessa tekoälyn uhka näyttäytyy ihmisten hallinnasta riistäytyneenä voimana, joka orjuuttaa Terminator-elokuvan tapaan, mutta harvoin tästä puhutaan. Siitä, että tekoäly voi olla viimeinen niitti jopa demokratialle.
”Jäljitelmien ja esitysten maailmassa kaikki on mahdollista: leikillisyys ja joustavuus voivat purkaa luutuneita käsityksiä ja jäykkiä valtahierarkioita.”
Vastakkaisiakin näkemyksiä on. Toinen ranskalaisfilosofi, Gilles Deleuze, suhtautuisi edellä mainittuun huoleen täysin päinvastaisesti. Deleuze ajatteli, että käsitys ”perimmäisestä totuudesta” on jo lähtökohtaisesti arveluttava. ”Aitoa” ja ”alkuperäistä” käytetään päinvastoin myyvänä iskulauseena ja vallan välineenä. Mainostetaanhan Coca-Colaakin ”real thinginä”, vaikka kyseessä on värjätty sokerijuoma, joka muuttuu litkuksi heti kun hiilihappo haihtuu. Deleuzen mielestä sen sijaan jäljitelmien ja esitysten maailmassa kaikki on mahdollista: leikillisyys ja joustavuus voivat purkaa luutuneita käsityksiä ja jäykkiä valtahierarkioita. Ja tämä voisi tehdä jäljitelmien maailmasta vapauden valtakunnan.
Tällöin vastuuta ei olekaan noudattaa “totuutta”, vaan kunnioittaa eroja – erilaisia näkemyksiä.
