Holmqvisteilla oli elämässään jo teatteri, mutta kun tuli aika jatkaa sukutilaa, päätös oli selvä: ”En nähnyt sitä vaihtoehtoa, että navetassa tulisi hiljaista”
Mats ja Pauliina olisivat voineet valita toisenkin tien, mutta 18 vuotta sitten he ryhtyivät maanviljelijöiksi. Ruoka sukutilan lehmille kasvatetaan omalla tilalla ja omien nautojen lanta pitää pellot viheriöimässä. Luomumaatalouden ohella aikaa on myös teatterille.
Kun ajaa Kokkolan keskustasta muutaman kilometrin nättiä ja mutkaista maalaistietä, pääsee Linnusperälle. Siellä sijaitsee yksi Suomen ensimmäisistä ekotiloista.
Ensimmäinen elollinen olento, joka tilan pihapiirissä tulee vastaan, on ihmisrakas Poju-hevonen. Poju kurkottaa päänsä aidan yli tervehdykseen. Raviura ei lähtenyt aikoinaan lentoon, mutta se ei haittaa ketään. 25-vuotias suomenhevonen on mainio maastoratsu ja rekihevonen.
Seuraavaksi paikalle pyyhkäisee riemuissaan 4-vuotias Niilo-koira, jolla paimentaminen on verissä kuten työlinjaisella kelpiellä kuuluu.
– Se on oikein kiltti, mutta innokas, huudahtaa talon emäntä Pauliina Holmqvist tullessaan vastaan.
Maalaisidylliä täydentää lähellä laiduntava karja.
Pauliina Holmqvist on maataloustuottaja, teatteriammattilainen ja koulutukseltaan myös puheterapeutti. Mats Holmqvist on myös ammattinäyttelijä viljelijän ammatin lisäksi. Perheessä on kaksi poikaa.
Pauliinan ja Matsin luomutilalla kasvatetaan suvun perinteiden mukaisesti lihakarjaa. Eläimiä ruokitaan oman tuotannon rehulla. Hereford-karjalla on kaksi laumaa eli isäsonneja on kaksi. Päitä on 140, emoja on 55. Poikimakausi on huhti-toukokuussa. Silloin syntyy viitisenkymmentä vasikkaa.
Matsin ja Pauliinan maatilalla lehmät vasikoineen elävät kuten luomussa kuuluu. Vasikat saavat kulkea emonsa kanssa kuusi kuukautta.
– Eläimet ovat ulkona lokakuulle, ja keväällä ne saattavat päästä ulos jo toukokuun puolella.
Naudat tuottavat lannoitetta viljelyksille ja hoitavat maisemaa. 35 hehtaarin alueesta 21 hehtaaria on metsälaidunta.
Mats ja Pauliina ottivat tilan hoitaakseen Matsin vanhemmilta Kristinalta ja Fjalarilta vuonna 2005. Maatalous ei ollut kummallekaan pakollinen valinta? Mikä Matsia sitten maataloudessa innosti? Vastaus oli ja on ravinteiden kiertokulku.
Matsin vanhemmat aloittivat tilalla ensimmäisenä Suomessa biodynaamisen viljelyn. Malli otettiin Ruotsista.
– Pystymme tuottamaan terveellisiä raaka-aineita keittiölle rasittamatta luontoa. Isä-Fjalar oli aikoinaan vasta 16-vuotias ottaessaan vastuun maatilasta. Muutaman vuoden kuluttua siitä hän siirtyi luomuun, Mats kertoo.
Suomessa kaikki biodynaamiset tilat tuottavat luomua. Biodynaamisen tuotannon juuret ovat kuitenkin Rudolf Steinerin antroposofisessa ajattelussa.
Biodynaamisen yhdistyksen kuvauksen mukaan ”luonnon aistiminen ja omat havainnot antavat tietoa yhtä lailla kuin maanviljelyksen ekologian tai uusimpien viljelytekniikoiden ymmärtäminen.” Maanviljelyn katsotaan olevan osa ”luonnon suuria rytmejä”.
Mats opiskeli Ruotsissa Rudolf Steiner seminariet -oppilaitoksen biodynaamisella linjalla, ja sen jälkeen teatterikorkeakoulussa Suomessa. Ennen sukupolvenvaihdosta, hänen leipätyönsä oli teatterissa.
– Maanviljely on aina ollut mukana kaikki lomat ja vapaat.
Hän ehti näytellä useimmissa suomenruotsalaisissa teattereissa. Hän näyttelee edelleen maatalouden ohessa.
Matsin tavoin Kokkolasta kotoisin oleva Pauliina on alkuperäiseltä koulutukseltaan puheterapeutti. Pauliina työskenteli puheterapeuttina Kokkolan terveyskeskuksessa, kun pariskunta ryhtyi tilallisiksi vuonna 2005.
Myös Pauliina teki teatteritöitä. Ennen suurta elämänmuutosta hän oli juuri opiskellut näyttämötaidetta Yhdysvalloissa.
– Olen maalla kasvanut hevostyttö, joten en nähnyt mitään syytä, miksi en olisi voinut oppia maatalon töihin.
Holmqvistien koti vankka, ruskea hirsitalo, näyttää vanhalta pohjalaistalolta. Se on kuitenkin valmistunut vasta vuonna 2010. Talo on veistetty oman metsän tukeista ja eristetty pellavalla hengittäväksi.
Matsin ja Pauliinan kodin on piirtänyt arkkitehti Simon Store. Malli on pohjalaisesta sivukammarirakennuksesta. Esimerkki vanhan ja uuden sekoittamisesta ovat Pauliinan äidin vanhasta kotitalosta Toholammilta peräisin olevat ikkunalasit.
Suureen maalaistaloon koko perhe mahtuu elämään ja tekemään töitä. Matsin vanhemmat asuivat eläessään 1800-luvun talossa samassa pihapiirissä. Fjalar ja Kristina olivatkin tärkeänä tukena varsinkin tilanpidon alkuvaiheessa. Myös Kokkolan Öjasta kotoisin olevan Pauliinan vanhemmat auttoivat erityisesti talon rakentamisessa.
”En nähnyt vaihtoehtoa, että tulisi hiljaista navetassa”
Isäntä silittelee koiraa ja juodaan kahvia. Tuvan puisen pöydän ympärillä perhe on istunut monet hetket. Lattioita koristavat isot räsymatot.
Mats näyttää, miten ennen vanhaan kahvi kaadettiin kupista lautaselle ja hörpittiin siitä. Sisään astuu toinen pojista, maatilan töissä auttava 19-vuotias Nikita.
– Vill du ha kaffi, isä kysyy sisään tulevalta nuorelta mieheltä.
Perheessä puhutaan kahta kieltä. Vanhemmat puhuvat keskenään ruotsia, mikä on myös isän ja poikien yhteinen kieli. Pauliina puolestaan puhuu lastensa kanssa suomea. Kielet vaihtuvat luonnollisesti tilanteen mukaan.
Tilalla on puolitoista työntekijää ja kesällä oli kaksi, kun Nikita teki kesän maatilan töitä.
Holmqvistien mielestä maanviljelyn ja karjanhoidon lisäksi elämässä on voitava tehdä muutakin. Mats kertoo, että jo lapsuuden kodissa elivät kulttuuri ja muut yhteiskuntaprojektit rinnakkain viljelyn kanssa.
– Meillä on ollut koko ajan omat juttumme, joissa molemmat eivät ole mukana. Kiireiseen arkeen kuuluu elämänfilosofia, jonka mukaan kaikissa töissä on kommunikoitava.
– Missään asiassa ei pääse eteenpäin riitelemällä, sanoo Pauliina.
– Muistatko, mitä pankkivirkailijat sanoivat, kun tehtiin sukupolvenvaihdospaperit? Että meidän pitää luvata olla eroamatta, koska siitä koituu niin hirveästi hommaa heille, nauraa Mats kantavalla äänellään.
Sitten hän vakavoituu.
– Sisimmässäni en nähnyt sitä vaihtoehtoa, että tulisi hiljaista navetassa ja maat vuokrattaisiin.
Muitakin töitä riittää. Viime teatterikaudella syyskuusta huhtikuuhun Matsilla oli harjoitusten lisäksi yhteensä viisikymmentä näytöstä Vaasassa ruotsinkielisessä Wasa Teaternissa.
Pauliina tekee kotona paljon kirjoitustöitä, joista monet liittyvät teatteriin. Viimeisin teatterityö oli Kokkolan kaupunginteatterin Siunattu hulluus -kirjan uudelleen dramatisointi näyttämölle viime syksynä. Parhaillaan Pauliina ohjaa Uudessakaarlepyyssä harrastajateatterin hulluttelua.
– Halusin nuorena eläinlääkäriksi, mutta matikkapää ei riittänyt. Tämä on hyvä vaihtoehto. Saa touhuta eläinten kanssa, mutta joku muu hoitaa laskemisen.
Luomulle rahaa kuin tuulivoimalle?
Mats Holmqvist kannattaa ruotsalaisen luomuasiantuntijan, dosentti Artur Granstedtin ajatuksia. Niissä keskiössä on luonnon voimavaroja säästävä maanviljelys.
Moni on kysynyt, miten Linnusperän pelloissa on niin vähän rikkaruohoja. Siihen on kaksi syytä: karjalanta ja vuoroviljely. Nykyään Suomessa kasvinviljely ja eläinten pito on pitkälti erotettu. Holmqvistien tilalla näin ei ole.
Mats muistuttaa, että vielä 1950–60-luvulla Suomessa oli yleistä, että pienillä tiloilla viljeltiin maata ja pidettiin pientä karjaa. Kaikki ravinteet pyörivät samalla tilalla.
– Nyt eläinten lanta on Suomessa Pohjanmaalla ja vilja Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. Lanta pitäisi saada kierrätettyä keinolannoitteiden sijaa pelloille ja traktorit kulkemaan biokaasulla.
Pauliina korostaa, että luomu pitää maaperän kunnossa eikä vieraita aineita ruiskuteta ympäristöön. Eivätkä lannoitteet ole halpojakaan.
Matsin ja Pauliinan mielestä keskustelu nautojen aiheuttamista ilmastopäästöistä tuntuu tuotantoeläinten kasvattajana pahalta. Mats muistuttaa, että Suomen oloissa karjan rehuksi sopiva heinä kasvaa.
– En ymmärrä sitä ajatusta, että siirryttäisiin kokonaan pois eläinpidosta ja tuotettaisiin kasviksia ja viljaa.
Matsin mielestä ihmisten kannattaisi siirtyä syömään hiukan enemmän lammasta ja nautaa broilerin ja sian kustannuksella. Näin pystyttäisiin kierrättämään ravinteita.
Ja kun liha pitäisi tuottaa luomuna, tukea pitäisi saada lisää. Mats vertaa maatalouden tilannetta tuulivoimaan, jota on tuettu isoilla rahoilla, että se pääsi vauhtiin.
– Ei luomua ole autettu samassa mittakaavassa. Sekä valtiovallan että varsinkin ison kaupan pitäisi ottaa suurempi vastuu. Jos menee Prismaan katsomaan, se luomumerkki on puolet pikkurillin kynnestä.
Mats Holmqvist muistelee EU:hun liittymistä 1995. Vanhempien lihakarjan hinta romahti yhden yön aikana. Tuloja piti alkaa anomaan tukien kautta takaisin. Edelleen tukien selvittely vie aikaa, varsinkin kun uusi EU-ohjelmakausi alkaa.
Ekotilan omistajat ovat tyytyväisiä siitä, että ainakin ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että viljelijä ansaitsisi työstään enemmän.
– Meillä oli tempaus Kokkolan keskustassa. Myimme grillimakkaraa viidellä sentillä. Asiakas siis maksoi sen, mitä viljelijä saa makkarasta. Ihmiset olivat ihan kauhuissaan ja kysyivät, mitä asialle voisi tehdä.
Makkaratempauksen takana olivat suomen- ja ruotsinkieliset maataloustuottajajärjestöt.
Pääskyt hoitavat kärpästentorjunnan
Luonnonmukaisuuteen pyrkiminen näkyy siinäkin, että tilalla on pääskyjä poikkeuksellisen paljon. Kun pääskyt tekivät aikanaan pesän verstaaseen, Matsin isä sanoi, että on mukavampi siivota pois pääskysen paskaa työkaluilta kuin tappaa kärpäsiä. Verstaassa oli silloin viisitoista pesää ja hyvin vähän kärpäsiä.
Pääskyistä jäi viime kesältä mukava muisto:
– Pääskysen pesä oli pudonnut karsinaan, mutta poikaset olivat elossa. Naapuripesässä oli jo melko täyttä, mutta nostettiin pojan kanssa pudonneet poikaset sinne. Lopulta pesä oli täpösen täynnä pääskysen poikasia, Pauliina kertoo.
Pariskunnan työnjako on selkeä: lehmät kuuluvat Pauliinalle, viljely ja sen suunnittelu Matsille. Eläinten hoitaminen on etusijalla. Appivanhempien peruna eläinten ruokinta aloitetaan aamuyhdeksältä. Lehmille riittää, kun ne kerran päivässä saavat ruokaa ja kuivikkeet.
Kesällä ne tarvitsevat uutta laidunta koko ajan, ja eläimet siirretään laitumelta toiselle muutaman päivän tai viikon välein. Kesälläkin annetaan lisäruokaa ja kuivitetaan välillä, koska eläimet tulevat laitumelta juomaan pihattoihin.
– Sadonkorjuuaikana lähden kaatamaan heinää aamulla aikaisemmin ja palaan sitten auttamaan ruokinnassa. Aika nopeasti sovitaan, mitä kunakin päivänä tehdään. Laitetaan pöydälle kaikki asiat: säätilanne, konetilanne, onko työntekijöitä. Sitten tehdään kiireysjärjestys ja lähdetään töihin, kuvaa Mats työpäivää.
Mats ja Pauliina alkoivat seurustella kolmekymmentä vuotta sitten. Naimisiin he menivät vuonna 2000. Keskustelu kulkee yhtä sopuisasti kuin työnjako tilalla. Emännän roolin ottaminen oli Pauliinan oma ratkaisu. Myös lapset saavat itse valita tulevaisuutensa.
– Pojille on sanottu, että ei ole pakko. He ovat kauhean hyviä, osaavat traktorihommat ja eläinten hoidon.
Kun vanhempi poika, 23-vuotias Ilja tulee käymään kotona, hän tekee aina tilan töitä.
– Se on esimerkin voima. Ensin on aina tehty työt valmiiksi ja sitten mennään rannalle, sanoo Mats.
Mats oli 35-vuotias, kun sukupolvenvaihdos tehtiin. Sellaiseen ratkaisuun pitää jokaisen itse kypsyä. Maatilan pitäminen on muutakin kuin viljapeltojen ja eläinten hoitamista.
– Tätä paperityötä on hirveästi. En soisi sitä kenellekään, huokaa Pauliina.
Viikonpäivät eivät tilalla juuri eroa toisistaan, koska työviikko on seitsenpäiväinen. Mutta tuleeko jossain vaiheessa sellainen hetki, että elo hiukan helpottuu?
– Syksyllä on vapauttavaa, kun viimeiset viljat on korjattu, eikä tarvitse enää katsoa säätiedotuksia. Saa tulla mitä vain, kaikki käy, kuvailee talon isäntä.
Pauliinalle paras hetki on, jos poikimiskaudella kaikki menee hyvin. Lehmä poikii ja vasikka oppii syömään.
– Se on kauhean hienoa.
Epäonnistuminen on toinen ääripää. Yhden kokonaisen vasikan menetys on iso asia.
Myös Mats tunnustaa, että pahalta se tuntuu, kun vasikkansa menettänyt emolehmä etsii kolmatta päivää poikastaan. Iän myötä sellaisissakin tilanteissa oppii katsomaan eteenpäin.
Työ tuntuu palkitsevalta, kun onnistuu ja saa jotain valmiiksi.
– Itse päätät, mitä kannattaa tehdä tietyllä hetkellä. Teet oikeat ratkaisut ja pellolta saadaan jotain korjattua ennen sadetta. Sitten saat lämmittää saunan ja rauhassa kuunnella sitä ropinaa. Kyllä se on mukava tunne.
