Mondon lukijan tarina: Ateena kiehtoi matkailijaa, kunnes eteen tuli outo ilta
Maria Helstola näki kaupunkilomalla Kreikasta yllättävän puolen. Mondo-lehti julkaisee lukijoiden tositarinoita matkoilta, joilla tapahtui jotakin hauskaa tai muuten erityisen mieleenpainuvaa. Julkaistusta kertomuksesta maksetaan pieni palkkiokin. Löydät ohjeen oman tarinasi lähettämiseen tämän kertomuksen lopusta.
Miljoonakaupungin kuumuus ja pöly leijailivat jossain alapuolellamme. Valkoisten kerrostalojen ja hotellien välissä risteilevien katujen kuhina näytti ylhäältä katsottuna kaukaiselta, ja silmämme hakeutuivat horisonttiin, jossa meri kimalteli kaikissa sinisen eri sävyissä. Pireuksen sataman valtavat risteilyalukset näyttivät pienoismalleilta. Toisella puolella siinsivät vuorten utuisat varjot.
Näkymä Lykavittós-kukkulalta Ateenan yli oli huikaiseva. Edellisenä päivänä vierailemamme Akropoliskin oli täältä katsoen epätodellisen pieni. Olimme puolisoni kanssa matkustaneet Ateenaan pakoon marraskuun pimeyttä, ja loma oli ylittänyt odotuksemme niin sään kuin nähtävyyksienkin puolesta.
Metroasema oli suljettu kalterein, ja kaduilla näkyi poliiseja.
Nautittuamme maisemista kaupungin korkeimmalla paikalla laskeuduimme funikulaarilla katutasoon ja kävelimme kohti metroasemaa. Suunnitelmissa oli suhata nopeasti lähemmäs Exárchian kaupunginosaa, johon olimme menossa syömään ja viettämään iltaa.
Exárchia on työväen, opiskelijoiden ja taiteilijoiden asuttama rosoinen kaupunginosa, jota ei yleensä mainita matkailijoille suunnatuissa opaskirjoissa. Alueella on kuitenkin useita kivoja ravintoloita ja baareja, joihin halusimme tutustua. Nälkä kouri jo vatsaa, ja kylmää Mythos-oluttakin teki mieli.
Yllätykseksemme metroasema oli suljettu kalterein, ja kaduilla näkyi poliiseja. Eräs ystävällinen virkavallan edustaja selitti englanniksi, että koko julkinen liikenne oli laitettu poikki mielenosoituksen vuoksi. Ei auttanut muu kuin lähteä taapertamaan jalan. Onneksi matkaa oli vain pari kilometriä.
Mitä lähemmäs määränpäätä pääsimme, sitä hiljaisemmaksi paikat muuttuivat. Exárchiassa ravintolat olivat kiinni ja kadut lähes autioita. Lopulta löysimme pienen tavernan, joka oli auki, ja saimme tilattua herkulliset pita gyrokset ja oluet. Olimme ainoat asiakkaat.
”Mitä ihmettä täällä on meneillään?” mieheni kuiskasi, kun poistuimme ravintolasta.
Ulkona näkyi poliiseja rynnäkkövarusteissa. Oli siis viisainta unohtaa baarihyppely.
Majapaikkamme oli vain muutaman korttelin päässä Gkýzin kaupunginosassa, monikaistaisen Alexándras-kadun toisella puolella. Iso tie oli suljettu liikenteeltä. Ylitimme suojatien, hipsimme äkkiä sisälle ja avasimme tv:n. Jossain yläpuolellamme pörräsi helikopteri.
Sadat ihmiset riehuivat ja heittelivät kiviä ja polttopulloja.
Uutisissa näytettiin kuvaa Exárchiassa sijaitsevan Ateenan teknillisen korkeakoulun luota. Sadat ihmiset riehuivat ja heittelivät kiviä ja polttopulloja. Luimme netistä, että tämä oli vuosittain toistuva mielenosoitus vuoden 1973 opiskelijamellakan muistoksi. Silloin opiskelijat olivat nousseet barrikadeille vastustamaan Kreikkaa hallinnutta sotilasjunttaa. Sotilaat olivat tuolloin kukistaneet mielenosoituksen väkivalloin.
Aamulla haimme leipomosta sämpylät ja kahvit ja nautimme ne parvekkeella. Luimme uutisista, että kaduilla oli edellisiltana marssinut yli 10 000 mielenosoittajaa, joita vastassa oli ollut tuhansia poliiseja. Ihmisiä oli loukkaantunut ja kuollut. Olimme olleet lähellä ajautua keskelle tapahtumien polttopistettä.
Metrossa matkalla lentokentälle totesimme, että nyt meillä oli hyvä syy matkustaa Ateenaan joskus uudestaan: Exárchian lauantai-ilta oli jäänyt tällä reissulla kokematta.
Tapahtuiko sinulle reissussa jotain tarinan arvoista? Kirjoita siitä noin A4-arkin mittainen (eli runsaan 3000 merkin) juttu ja lähetä teksti osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.
