Mondo

Lukijan matkatarina: päättäväinen reissunainen Ecuadorissa


Mondon lukija Minttu Moilanen kohtasi Ecuadorissa kulkiessaan hyvin rivakan vanharouva Ann-Marien. Jos sinulle on sattunut matkalla jotakin yllättävää tai hauskaa, voit lähettää siitä kertomuksen Mondolle: ohjeet ovat tämän jutun lopussa.
Kuvat Martta-Kaisa Virta

Ecuadorilaisen Lago Agrion pienellä lento­kentällä ei ollut kuin kioski ja sen vieressä muutama pöytä. Astelimme ystävieni kanssa ensimmäisenä vessaan vaihtamaan vaatteita ja pesemään enimmät mudat jaloistamme.

Olimme tehneet matkaa kentälle viisi tuntia, ensin veneellä, sitten autolla. Takana oli kolmen yön hieno viidakkoseikkailu läheisessä luonnonpuistossa. Olimme kuulleet mitä ihmeellisimpien lintujen laulua, ihastelleet pikkuruisia apinoita ja tuijottaneet kaimaanien silmiin, jotka hehkuivat punaisina valokeilan osuessa niihin keskellä sysimustaa yötä.

Lähtöaamuna melontaretken päätteeksi putosin vielä ruskeavetiseen viidakkojokeenkin. Nyt tuntui mukavalta päästä ihmisten ilmoille.

Istahdimme kioskin pöytään syömään pääasiassa sipseistä koostuvaa lounasta. Pian seuraamme liittyi harmaatukkainen rouva juomaan kahvia. Hänen päivettyneillä kasvoillaan ei näkynyt häivähdystäkään matkaväsymyksestä, ja pitkät hiukset oli sidottu siistille ponin­hännälle.

Rouva esitteli itsensä reippaasti Ann-­Marieksi. Hän kyseli englantia vahvasti murtaen, miten aikamme viidakossa oli sujunut. Kävi ilmi, että Ann-Marie oli tehnyt samanlaisen reissun ja oli myös palaamassa pääkaupunkiin Quitoon.

Hän ihasteli, miten me kolme nuorta naista olimme reissussa yhdessä. Hänkin oli matkustellut paljon, oikeastaan koko ikänsä. Jäätyään leskeksi hän oli ryhtynyt reissaamaan yksin, mutta hän tuntui solmivan uusia tuttavuuksia joka käänteessä.

Ann-Marien tyyli keskustella ei sisältänyt turhia kohteliaisuuksia. Quiton-lentoa odotellessa hän kyseli elämästämme kaiken oleellisen. Mitä työtä teette? Oletteko naimisissa? Paljonko teillä on ikää? Vastailimme kysymyksiin napakasti, melkein kuin alakoulussa.

Ann-Marie itse oli kolmen aikuisen pojan ylpeä äiti. (Yksi näistä oli kuulemma sinkku ja sopivan pituinen ystävälleni Annalle.) Vapaa-aikanaan Ann-Marie auttoi saattohoidossa olevia potilaita. Tämän lomansa hän oli suunnitellut tarkkaan jo kotimaassa, ja kaikki tiedot oli printattu siistiin kansioon. Hänen englannin korostuksensa kuulosti saksalaiselta.

Kertojalla oli takana viidakkoseikkailu luonnonpuistossa eläimiä ihastelemassa. Ihmisten ilmoille palatessa edessä oli hauska kohtaaminen.

Kohtaamisen päätteeksi Ann-Marie teki meille ehdotuksen. Hänellä oli kuljettaja vastassa Quiton lentokentällä, joten hän voisi tarjota meille kyydin hotellillemme – ilmaiseksi. Kolmen nuoren naisen auttaminen tuntui olevan hänelle sydämen asia.

Quiton vilkkaalla lentokentällä kävelimme yhtä matkaa tuloaulaan, jossa meitä tervehti leveästi hymyilevä mies, kuljettajamme Washington. Ann-Marie selitti, että erikoinen nimi juonsi juurensa miehen Amerikkaa kovasti ihailleeseen isään.

Kävi ilmi, että Washington työskenteli pääasiassa matka­oppaana ja tunsi Ecuadorin jokaisen kolkan. Turistikausi ei vielä ollut kunnolla käynnistynyt, ja työrintamalla oli hiljaista. Edellisellä viikolla Washington oli kierrättänyt Ann-Marieta maan tärkeimmillä nähtävyyksillä ja kutsunut jopa kotiinsa illalliselle.

Valtavan pakettiauton etupenkillä Ann-Marie ryhtyi englanniksi raportoimaan viime päivistään Washingtonille. Pitkän ja yksityiskohtaisen selonteon jälkeen keskustelu kääntyi takana istuviin suomalaisiin.

Meitä kehuttiin hyviksi ja kilteiksi tytöiksi, jotka olivat ensimmäistä kertaa yhdessä matkalla. Välillä tuntui kuin emme olisi olleet paikalla laisinkaan.

Sen kummemmin kyselemättä Ann-Marie päätti, että meidän tulisi tehdä Washingtonin kanssa diili päiväretkestä Quiton lähistölle. Emme oikein tienneet mitä vastata tai oikeastaan kaivattiinko mielipidettämme ollenkaan.

Kun yli tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Ann-Marien hotellille, hän hyppäsi ketterästi autosta ja toivotti hyvää loppumatkaa. Kiitimme vuolaasti.

Oman hotellimme edessä vaihdoimme yhteystietoja Washingtonin kanssa. Onneksi mies osoittautui mukavaksi ja asiansa osaavaksi oppaaksi, joka teki työtään vuosien kokemuksella. Lopulta teimme hänen kanssaan kaksi päiväretkeä. Kiitos siitä päättäväiselle Ann-­Marielle.

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain outoa tai hurjaa, josta haluat kertoa muillekin? Kirjoita tapahtumista noin 4 000 merkin mittainen juttu ja lähetä se osoitteeseen ­mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.

Julkaistu: 18.3.2019