Mondo

Lukijan matkatarina: Mongolialainen lemmenjuna


Heini Kilpamäki kohtasi matkallaan yllättävän sulhasehdokkaan.
Teksti Heini Kilpamäki
Kuvat Martta-Kaisa Virta

Reissasimme ystäväni kanssa Pekingistä Kiinan ja Mongolian rajalle yöbussilla. Bongasimme matkustajien joukosta englannin kielentaitoisen, 50-vuotiaan mongolialaisen rouvan, jonka seuraan lyöttäydyimme.

Meillä ei ollut juurikaan tietoa rajan ylityksen kommervenkeistä, joten ajattelimme, että rouvan seurassa meitä ei ainakaan höynäytettäisi. Hän voisi myös toimia tulkkina, jos tarvitsisimme.

Nainen osoittautui ihanaksi ja auttavaiseksi tyypiksi, jonka vanhemmat olivat Mongolian korkeakoulutettua kermaa: äiti kulttuuriantropologian emeritaprofessori ja isä kansantaiteilija.

Jouduimme jäämään Kiinan puoleiseen rajakylään Erlianiin yöksi, koska vappu oli sulkenut maan rajat.

Nainen jakoi hostellihuoneen kanssamme, ja saimme häneltä äidillisiä neuvoja siitä, miten mongolialaisten kanssa tulee toimia. Jurttaan pitää aina astua sisään oikealla jalalla, ja tiedustellessa, kuinka paljon matkaa on jäljellä, on kysyttävä tunneissa, ei kilometreissä.

Huonetoverimme halusi myös tietää, minkä ikäisiä olemme ja millainen elämäntilanteemme on. Kun hän kuuli meidän olevan yli kolmenkymmenen, seurasi mongolialaisille tyypillinen kysymys: kuinka monta lasta teillä on?

Ei yhtään, kummallakaan, vastasimme. Eikä ole aviomiestäkään. Tai poikaystävää.

Tädin kasvoille nousi kiusaantunut ilme. Ei omasta puolestaan, vaan meidän puolestamme. Miksi nuo naiset eivät pidä itsestään huolta? Mongoliassa naiset menevät naimisiin ennen kuin täyttävät 25 vuotta, eivätkä he voi päättää itse, haluavatko äidiksi vai ei.

Yli kolmekymppiset naimattomat ja lapsettomat naiset ovat kummajaisia. He ovat ylijäämänaisia, jotka jäävät perheensä huollettaviksi riippakiviksi.

Ystäväni tunsi olonsa tukalaksi ja kertoi, että viime vuonna hänellä oli ollut ”vähän jotain yhden miehen kanssa”, mutta totesi, ettei se kuitenkaan ollut mikään parisuhde. Tädin ilme oli ihmettelevä, sillä tällaista suhdekategoriaa Mongoliassa tuskin on.

Itse päädyin esittämään tyyppiä, joka ei tiedä miehistä mitään. Se tuntui tilanteessa kaikin puolin helpoimmalta vaihtoehdolta.

Tunnelman keventämiseksi lohkaisin kuitenkin: ”Tulimme tänne Mongoliaan etsimään mongolialaisia miehiä. He ovat kuulemma luotettavia ja hyviä!”

Seuraavana päivänä kiinalainen vappu oli juhlittu ja raja avautui uudelleen. Nousimme bussiin, joka kyyditsisi meidät Kiinan ja Mongolian rajan yli.

Mongolian puoleisessa rajakaupungissa oli hiekkamyrsky, joka sotki hiukset, silmät ja hampaat hiekkaan. Matkaseuralaisemme varasi meille paikat maan pääkaupunkiin Ulaanbaatariin vievän junan hyttiin.

Vaunu oli vuorattu tummalla puulla ja viininpunaisella verhoilulla. Hyttiemäntä tarjoili meille teetä ja keksejä. Pian avoinna olevasta ovesta kurkkasi tuttu pää.

Täti, jota emme olleet uskoneet enää näkevämme, tuli tervehtimään meitä hyttiimme. Tällä kertaa hän ei ollut yksin vaan oli napannut hyttikaverinsa mukaansa. Tämä oli kolmekymppinen mongolialainen mies.

Mies esitteli itsensä huonolla englannilla oopperalaulajaksi, tarkemmin sanottuna baritoniksi. Kun miehen kielitaito petti, täti auttoi tulkkaamalla.

Mies hymyili ja tarkasteli meitä viekkaasti alta kulmain. Tajusin äkkiä, että täti oli tarttunut heittooni siitä, että etsimme mongolialaisia sulhasia, ja nyt mies arpoi: blondi vai brunette?

En tiedä, millaista vaimomateriaalia olimme hiekan suttaamine hiuksinemme ja hampainemme. Kaksikko lähti hytistä ilman, että kumpikaan meistä olisi napannut tilaisuuteen kiinni. Kävimme nukkumaan ja saavuimme seuraavana aamuna Ulaanbaatariin.

Noin kuukauden kuluttua olimme saapuneet kotiin Suomeen. Avasin television ja sieltä tulivat Cardiffin oopperalaulukilpailut. Kyseessä on kenties maailman korkeatasoisin kilpailu, josta Karita Mattila ponnisti uralleen. Vuoroon tuli mongolialainen baritoni.

Vedin itseni ruudun ääreen ja järkytyin. Sehän on sulhaskokelas Ulaanbaatarin-junasta!

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain outoa tai hurjaa, josta haluat kertoa muillekin? Kirjoita tapahtumista noin 4 000 merkin mittainen juttu ja lähetä se osoitteeseen mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.

Julkaistu: 16.9.2018