Mondo

Lukijan matkatarina: juhlimassa Rio de Janeirossa

Lukijan matkatarina: juhlimassa Rio de Janeirossa
Sitä uudenvuodenaattoa Riikka Walden ei perheineen unohda. Mondo-lehti julkaisee lukijoidensa matkakertomuksia, ja ohjeen tarinan lähettämiseen löydät tämän kertomuksen lopusta.
Julkaistu: 26.6.2022

Matkustimme mieheni ja kahden ­tyttäremme kanssa muutama vuosi sitten Etelä-­Amerikas­­sa. Rio de Janeiroon päätimme lentää uuden­vuoden­aattona, ihan vain sen vuoksi, että lennot Uruguayn Montevideosta sinne olivat silloin halvimmillaan.

Lentoa edeltävänä iltana kuulimme yllättäen paikallisilta, että Riossa ihan kaikki pukeutuvat uudenvuodenaattona valkoiseen. Jalkauduimme Montevideossa ostoksille vähän ennen kauppojen sulkeutumista. Jokainen perheessä sai muutaman kympin kouraansa, ja hajaannuimme metsästämään valkoista vaatetusta, tytöt parivaljakkona sekä minä ja mieheni omille tahoillemme.

Kun taas kokoonnuimme, tunnelma oli hilpeä. Kukin meistä kaivoi kassistaan löytönsä, mutta kaikilla se oli jokin epäkäytännöllinen ja vähän väärän kokoinen vaatekappale. Tehtävä oli kuitenkin suoritettu – tämä perhe aikoi purjehtia Rion yöhön valkoisissa!

Rioon saavuttuamme majoituimme pikku­ruiseen B&B:hen, joka sijaitsi yhdellä kaupungin kukkuloista, idyllisellä Santa Teresan alueella. Paikka oli vain aavemaisen tyhjä – koko Rio oli suunnannut kuuluisalle Copa­cabanan rannalle juhlimaan. Päätimme liittyä joukkoon metrokyydillä.

Olimme unelmoineet ihanasta illallisesta ravintolassa tai ­piknikistä rannalla. Jo matkalla aavistimme, että illasta ei muodostuisi mielikuviemme mukainen. Metroon oli sulloutunut uskomaton määrä porukkaa, joka purkautui ulos keskustassa. Neljän kilometrin rantakaistaleella oli arvioiden mukaan juhlimassa noin kaksi miljoonaa ihmistä!

Ajatukset eväiden ostosta, piknik-­viltin levittämisestä tai vapaan ravintolapöydän löytämisestä alkoivat tuntua typeriltä. Velloimme ihmismassassa – kaikki olivat pukeutuneet valkoisiin, totta tosiaankin! Yritimme pitää toistemme paidanhelmoista kiinni, ettei kukaan meistä eksyisi joukosta.

Merestä emme nähneet ihmispaljouden takaa vilaustakaan. Ravintolat olivat tupaten täynnä, ja niihin olisi pitänyt osata ostaa hävyttömän kallis illalliskortti etukäteen.

Fiilikset perheenjäsenten kesken vaihtelivat. 14-vuotias aisti sirkusmaista tunnelmaa säihkyvin ­silmin, mutta minä mietin kauhuissani, miten ikinä löytäisimme tyttäremme, jos hän katoaisi väkijoukkoon. Päätimme suunnata takaisin Santa Teresaan etsimään illallista.

Tämäkään idea ei osunut nappiin, koska Santa Teresa oli yhä typötyhjä. Yhtäkään kauppaa, kioskia tai ravintolaa ei ollut auki. Missään ei näkynyt ihmisiä. Viimeisestä suupalastamme oli kulunut noin 12 tuntia, ja se alkoi näkyä porukan mielentilassa.

Lopulta kippasimme repuistamme hotellihuoneen sängylle kaiken syötäväksi kelpaavan. Ryhdyimme jakamaan saalista: neljä palaa suklaata, pari pähkinää ja puolikas omena kaikille. Kyytipojaksi taskulämmintä vettä. Unohtumaton uudenvuoden ateria!

Ilta päättyi kuitenkin onnellisiin tunnelmiin. Näimme elämämme parhaan ilotulituk­sen pieneltä aukiolta, johon ihme kyllä kokoontui myös joukko paikallisia ­perheitä. Eikä aamupala ole koskaan maistunut yhtä herkulliselta kuin seuraavana aamuna.

Kuuluisaan Copacabanaankin pääsimme tutustumaan, ja ranta oli upea, meri sininen ja ihmiset ihania! Feliz Ano Novo para todos!

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain hauskaa tai muuten tarinan arvoista? Kirjoita siitä noin A4-arkin mittainen juttu ja lähetä teksti osoitteeseen ­mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.

Kommentoi »