Olemme reppureissulla Vietnamissa ja haluamme nähdä yhdeksi maailman luonnon­ihmeeksi äänestetyn maiseman, Halongin­lahden karstikalliovuorineen.

Monet matkailijat ihailevat maisemaa mereltä. Yhden tai useamman yön risteilyllä voi seilata ympäri Halonginlahtea ja pysähtyä välillä tutkimaan luolia sekä melomaan kajakilla vuorten välissä. Kuulostaa upealta, mutta meidän matkabudjettiimme risteily ei mahdu. Päätämme yrittää nähdä Halonginlahden hieman edullisemmalla tavalla.

Olemme lukeneet ”salaisesta” patikointireitistä Halong Cityssä sijaitsevalle Bai Tho -vuorelle, josta pitäisi olla henkeäsalpaavat näkymät alas lahdelle. Netistä löytyy vaihtelevia ohjeita reitille, joka on kuulemma suljettu ja vaikea löytää. Joku on postannut kuvan kadusta ja oviaukosta, josta reitin alkupäätä voi etsiä.

Ensin pitäisi löytää oikea katu. Pienen selvittelyn ja kartan tutkiskelun jälkeen lähdemme matkaan. Ohjeiden mukaan reitille vievä oviaukko johtaa erään mummon talolle, jonka takapihan kautta löytyy pääsy polulle.

Osumme ensin harhaan ja kolkuttelemme väärän talon ovea. Paikallisten avustuksella löydämme lopulta oikean oven ja huhuilemme mummoa.

Hän on tottunut elämyksenjanoisiin reppu­reissaajiin ja huomannut tässä markkinaraon (kirjaimellisesti). Mummo on kova neuvottelemaan eikä päästä meitä helpolla. Saamme kuitenkin tingittyä ”pääsymaksun” kahdelta hengeltä 70 000 dongiin, joka on hieman alle kolme euroa.

Mummo johdattaa meidät ränsistyneen takapihan läpi ja komentaa samalla jaloissamme pyöriviä kanoja ja haukkuvia koiria sivuun. Yhteistä kieltä ei ole, mutta hän onnistuu viittomaan meidät reitille, josta voimme aloittaa kiipeämisen huipulle.

Välissä on kuitenkin vielä piikkilangoin vahvistettu aita, jonka keskellä on kielto­kyltillä varustettu lukittu portti. Vieressä kasvaa iso puu. Sen rungossa on juuri ja juuri ihmisen mentävä aukko, josta pääsee aidan toiselle puolelle. Tuo aukko auttaa mummoa tienaamaan elantonsa, tai tuo ainakin mukavaa taskurahaa.

Reikä puunrungossa näyttää liian kapealta, mutta mummo patistaa meitä jo vähän kärsimättömänä menemään eteenpäin.

Ujutamme itsemme läpi. Ote ei saa livetä, sillä alas on noin kymmenen metrin pudotus.

Vihdoin pääsemme kiipeämään kohti jyrkkää vuorenrinnettä. Alussa askellamme pitkin betonisia portaita. Puolivälissä reitti muuttuu kivenmurikoiksi ja irto­kiviksi.Kaiteita ei ole, ja askeleiden kanssa saa totisesti olla varuillaan.

Pian edessä avautuvat uskomattomat näkymät, mutta yritäm­­me pitää katseen jaloissa. Nyt ei ole syytä hankkia korkean paikan kammoa tai kompu­roida.

Noin 45 minuutin kiipeämisen jälkeen pääsemme vihdoin huipulle. Emme ole uskoa silmiämme, kun jylhät, miljoonia vuosia vanhat tummat kallio­vuoret nousevat merestä kuin suuret hampaat.

Halonginlahti on todellakin vaikuttavan näköinen. Ei ole ihme, että maisema vetää turisteja puoleensa.

Isot kotkat kaartelevat taivaalla, eikä kukkulan toisella puolella olevasta kaupungista kuulu ylös asti ääntäkään.

Näemme lahdella kymmeniä risteilyveneitä, jotka kyydittävät turisteja vuorten välissä suhaten. Pihistelybudjettimme vuoksi valitsemamme kiipeilyreitti ei ainakaan saastuta suojeltua lahtea, toisin kuin lahdella risteilevät veneet. Olemme myös kaukana tungoksen ja hälinän ulottumattomissa.

Otamme vielä pakolliset tuule­tuskuvat huipulla sijaitsevan sähkövajan katolla. Liian lähelle reunaa ei ole menemistä, ja askelissaan saa edelleen olla varovainen. Kaiteita täällä ei juuri ole. Vietäm­­me vuoren huipulla tunnin verran maisemia ihaillen.

Saamme olla rauhassa lähes koko ajan, kunnes joku muukin kiipeää paikalle.

Autenttinen kokemus painuu mieliimme reppureissun hienoimpana elämyksenä.