
Löyly Ruudun alle 21-vuotiaiden EM-kisojen studiotiimille – ”Asiantuntijoita vai faneja?”
Ruudun asiantuntijoiden täysin ylioptimistiset ja todennäköisyyksien vastaiset Pikkuhuuhkajien tulos- ja jatkoonpääsyveikkaukset olivat katsojien aliarviointia, Aition Erkko Meri kirjoittaa.
Viime viikon torstaina pelatun Suomi–Hollanti-ottelun jälkeen Ruudun studioasiantuntijat intoutuivat arvioimaan Pikkuhuuhkajien jatkoonpääsymahdollisuuksia.
– 96 prosenttia, aloitti Marko Rajamäki.
Rajamäen vierellä seissyt Huuhkajat-hyökkääjä Joel Pohjanpalo oli maltillisempi, mutta vain hieman.
– Kyl mä seiskyt sanon.
Viimeisenä arvionsa esitti lyhyessä ajassa Suomen eturivin asiantuntijoiden joukkoon noussut Mehmet Hetemaj.
– Haluatko, että mä kerron rehellisesti, mitä mä mietin tossa? Hetemaj kysyi studioisäntä Tero Karhulta ja jatkoi lähes välittömästi.
– Nyt mä oon täysin rehellinen. Mä mietin hetken ajan tossa pelin aikana, että Suomi tulee voittamaan nämä EM-kisat. Mä sanon, että 99,9 prosentin varmuudella menee jatkoon.
”Virta ei halunnut jäädä toiseksi, vaan pisti pykälän paremmaksi: 81 prosenttia. Naurahdukset ja nyrkkitervehdykset perään.”
Avausottelun 2–2-tasapeli yhtä kisojen ennakkosuosikkia vastaan ei ollut unohtunut studiotiimiltä sunnuntaina, kun Pikkuhuuhkajat kohtasi laatupelaajia täynnä olevan Ukrainan. Tällä kertaa Rajamäen rinnalla asiantuntijana esiintyi toinen entinen Veikkausliiga-valmentaja Ossi Virta.
Kun lähetystä oltiin siirtämässä studiosta selostamoon, juontaja Karhu kehotti kaksikkoa antamaan prosentit Suomen voiton todennäköisyydelle.
– 80, Rajamäki heitti pokkana.
Virta ei halunnut jäädä toiseksi, vaan pisti pykälän paremmaksi: 81 prosenttia. Naurahdukset ja nyrkkitervehdykset perään.
”Kotimäen ennustus suli jo kymmenen minuutin jälkeen, Hetemaj’n veikkauksen toteutuminen oli vielä kauempana.”
Alkulohkovaiheen päättäneen Tanska-ottelun alla studiotiimin laukka ei juuri ollut hyytynyt. Hetemaj ennusti lopputulokseksi Suomen 4–1-voittoa, uutena kasvona studioon hypännyt Tuukka Kotimäki sanoi itsevarmasti esiintyen Pikkuhuuhkajien menevän puolivälieriin 2–0-voitolla.
Vihkoon meni – jälleen kerran!
Kotimäen ennustus suli jo kymmenen minuutin jälkeen, Hetemaj’n veikkauksen toteutuminen oli vielä kauempana.
Silläkin uhalla, että syyllistyn jälkiviisauteen ja saan otsaani tosikon leiman, totean: tällaiset monin paikoin jopa täysin ylioptimistiset ja todennäköisyyksien vastaiset veikkaukset olivat katsojien aliarviointia, jopa jonkinlaista sumutusta.
Liioiteltua ei myöskään ole väittää, että laadukkaiden vastustajien tasoa vähättelevät veikkaukset antoivat studiotiimistä jossain määrin jopa epäammattimaisen kuvan.
Studioasiantuntijoiden tehtäviin ei myöskään kuulu keinotekoisen hypen luominen heittämällä poskettomia tulosveikkauksia. Ne kuuluvat pikemmin kaljakuppiloihin kuin televisiolähetyksiin. Tai ainakin perustelujen pitäisi olla erityisen vakuuttavat. Pelin ja pelaajien suoritusten asiantunteva avaaminen kiinnostavalla tavalla kyllä riittää valtaosalle katsojista.
”Studioasiantuntijoiden tehtävään ei kuulu keinotekoisen hypen luominen.”
Kyse ei ole siitä, etteivätkö esimerkiksi Hetemaj ja Rajamäki kykenisi tuomaan lähetyksiin lisäarvoa. Molemmat ovat liigalähetyksissä osoittaneet pystyvänsä löytämään pelistä mielenkiintoisia detaljeja ja viestimään niistä yleisölle.
Ongelmaksi sen sijaan muodostui, että tällä kertaa asiantuntijan ja fanin roolit hämärtyivät ja objektiivisuus katosi. Tunne ja mieltymykset, ne kuuluisat Suomi-lasit, veivät liiaksi mukanaan.
Suomen alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruus saattaisi vastata kuta kuinkin sitä, että KTP voittaisi Veikkausliigan. Lähtisikö liigan studiolähetyksissä hyvin esiintynyt Hetemaj heittämään naama peruslukemilla tällaista veikkausta.
Tai rohkenisiko analyyttisenä asiantuntijana tunnettu Virta esittämään, että ”joo, kyllä Gnistanin voiton todennäköisyys Ilveksestä on 81 prosenttia”?
”Onko edes meritoituneiden pelaajien heitoilla mitään arvoa, jos ne sulavat heti ensimetreillä?”
Vastaväitteenä on toki mahdollista esittää, että veikkaukset ovat vain veikkauksia, eräänlaista viihdettä. ”Camoon, ei tämä niin vakavaa ole!”
Kun tulosarviot ja jatkoonpääsyprosentit tulevat asiantuntijan suusta, oletuksena kai kuitenkin pitäisi olla, että nämäkin arviot perustuvat – niin – asiantuntemukseen, kuten tilastoihin joukkueiden edellisistä otteluista, muuhun dataan sekä arvioon pelaajamateriaaleista.
Olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi erinomaisena koripalloasiantuntijana tunnettu Pieti Poikola lähtisi yliampuvilla ennustuksilla vääntämään mustaa valkoiseksi Susijengin pelatessa EM-parketilla.
Jos lähetyksiin oli väen väkisin pakko saada jonkinlaisia tulosveikkauksia, paikanpäällä Slovakiassa raportoineet Janne Oivio ja Ari Virtanen olisivat voineet käydä kysymässä ennustuksia faneilta. Samalla asiantuntijat studiossa olisivat saaneet keskittyä tärkeimpään tehtäväänsä.
Niin sanotuille tavallisille katsojille vaikkapa Joel Pohjanpalon tulosveikkauksella on usein tietysti suurempi merkitys kuin satunnaisen kannattajan arviolla. Mutta onko edes meritoituneiden pelaajien heitoilla mitään arvoa, jos ne sulavat heti ensimetreillä?
”Viime kädessä asiantuntijat ovat ”syyntakeettomia”. Vastuu on tuotannolla, joka asettaa asiantuntijat eräänlaisiksi narreiksi.”
Tilanne ei ole asiantuntijoille tietenkään aivan helppo. Lähetys on juuri siirtymässä selostamoon, aikaa on joitakin kymmeniä sekunteja ja lopuksi pitäisi heittää vielä innostava tai vähintäänkin napakka ”one liner”.
Kun studioisäntä kysyy voiton todennäköisyyttä, on helpompi vasta 80 prosenttia kuin 20 prosenttia, vaikka jälkimmäinen olisi huomattavasti todennäköisempi lopputulema. Tämä on inhimillistä, vaikkakaan ei hyväksyttävää.
Viime kädessä asiantuntijat ovat ”syyntakeettomia”. Vastuu on tuotannolla, joka asettaa asiantuntijat eräänlaisiksi narreiksi. Asiantuntijoiden pitäisi olla nimensä mukaisesti asiantuntijoita, ei ennustajia, jotka heittävät hatusta mitä sattuu. Varsinkin Joel Pohjanpalon eleistä välittyi muutaman kerran hämmästys siitä, että taasko sitä pitää heittää jotain prosentteja.
Väkinäiset ja poskettomiin vastauksiin johtavat tulosveikkauskysymykset voisi korvata helpommin vaikkapa kysymyksellä ”ketä pelaajaa kannattaa seurata ja miksi”. Tällaisen kysymyksen kautta siirtymä otteluun ei olisi kankea tai kiusallinen, ja tuskinpa lataus kotisohvillakaan kärsisi.
Kaksi pistettä alkulohkovaiheessa kerännyt Pikkuhuuhkajat-joukkue ansaitsee esityksistään vähintään tyydyttävän arvosanan. Ruudun studiolähetyksille on vaikea antaa samaa arviota.
Vaikka sisältö oli ajoittain kiitettävällä tasolla ja varsinkin Joel Pohjanpalo yllätti myönteisesti, todennäköisyyksien vastaiset ennustukset ja monin paikoin läpi ruudun puskenut fanitus heikensivät kokonaisuutta merkittävästi.
Asiantuntijuutta on vaalittava kaikin keinoin – myös silloin, kun Suomi pelaa.