Apu

Kreivin kirjaston punaisella tuolilla on nähty univormupukuinen mies – Kummitteleeko Louhisaaren kartanossa Suomen marsalkka Mannerheim? – Haamujen jäljillä 6/8

Kreivin kirjaston punaisella tuolilla on nähty univormupukuinen mies – Kummitteleeko Louhisaaren kartanossa Suomen marsalkka Mannerheim? – Haamujen jäljillä 6/8
Louhisaaren kartanoa ovat isännöineet Flemingit ja Mannerheimit sekä henkimaailman hiippailijat, jotka ilmestyvät valokuviin, paiskovat ovia ja heittelevät piikoja perunoilla. Yhdeksi kummittelijaksi paljastui Suomen marsalkka.
Julkaistu: 30.7.2022

Louhisaaren kartanon kolmannessa kerroksessa ei ole ketään muita. Astelen sen salaperäisimpään huoneeseen, läntisessä kulmassa sijaitsevaan Pirunkamariin. Se on saanut nimensä pilariin maalatusta satyyripäästä, jonka voi tulkita piruksi. Hahmo on kuitenkin vain yksi kamarin kammottavista yksityiskohdista.

Täällä yöpyneet ovat kokeneet outoja. Keskellä yötä on tuntunut siltä, että joku tunkeutuu samaan vuoteeseen nukkumaan. Eräs yöpyjä pakeni, kun huoneessa oli yhtäkkiä alkanut kuulua pelottavaa suhinaa. Kerran remonttia tehnyt työmies oli lukinnut Pirunkamarin molemmat ovet, muttei päässyt seuraavana aamuna sisään. Oven eteen oli työnnetty raskas kaappi.

Pirunkamari on Louhisaaren huoneista kammottavin.

Kerrotaan, että Louhisaaren pahamaineinen omistaja Herman Fleming (1734–89) kidutti mustasukkaisuuspäissään vaimoaan Anna Sofiaa muuraamalla hänet osittain Pirunkamarin seinään. Siksiköhän pirun naamalla merkitystä pilarista on kuultu valitusta?

Kamarin vieressä on käytävä, josta nousee tikkaat komeron luukulle. Juuri sinne samainen Herman sulki Anna Sofian reissuilleen lähtiessään. Pahaksi onneksi palvelijat unohtivat ruokkia talon emäntää, ja naispolo löydettiin nälkään nääntyneenä.

Heti seuraavassa kamarissa syntyi neljäntenä kesäkuuta 1867 tuleva Suomen marsalkka, presidentti Carl Gustav Emil Mannerheim (k. 1951). Voiko täällä yhä kuulua Marskinkin askeleita?

Suljen silmäni ja kuuntelen. Ikkunaluukusta käyvän tuulen ulina on aavemaisen voimakas. Lankkulattia risahtelee viereisessä huoneessa. Olenko sittenkään yksin?

Marskin isoisän isä osti kartanon Flemingeiltä

Flemingin suku hallitsi Louhisaaren kartanoa Askaisissa, nykyisen Maskun kunnan alueella jo 1450-luvulla. Suomen kenraalikuvernöörinäkin toiminut Herman Klaunpoika Fleming (1619–73, nuoremman Hermanin isoisän isä) rakennutti myöhäisrenessanssisen kartanolinnan lisärakennuksineen 1650-luvulla. Linna seisoo edelleen jykevästi paikoillaan, ja sitä ympäröi komea englantilaistyylinen puisto hyötypuutarhoineen.

Flemingien valtakausi kesti 350 vuotta, kunnes velkaantuneen Herman Flemingin perikunta joutui rahavaikeuksissaan myymään Louhisaaren. Parin mutkan kautta paikan osti Carl Erik Mannerheim (1759–1837, marsalkan isoisän isä), Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisiä mahtimiehiä.

Mannerheim-suku isännöi Louhisaarta 108 vuotta. Talousongelmat pakottivat marsalkan isän, kreivi Carl Robert Mannerheimin luopumaan paikasta 1880-luvulla, mutta hänen siskonsa Wilhelmina omisti kartanon vuoteen 1903. Sen jälkeen Hannuksen suku asui linnassa vuosikymmeniä, kunnes Louhisaari ajautui Suomen valtion omistukseen. Se avautui yleisölle Marskina 100-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1967.

Täällä Marski vietti varhaislapsuutensa sotaleikkejä leikkien, vielä Helsinkiin muutettuaankin hän vieraili Askaisissa kesälomillaan. Väitetään, ettei Mannerheim enää käynyt synnyinkartanossaan uusien omistajien aikana, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Sen todistaa ainakin yksi 1920-luvulla otettu valokuva.

Louhisaaren linnan palveluvastaava Camilla Adolfsson tuntee talon läpikotaisin ja on kuullut lukuisia värikkäitä tarinoita sen historiasta – myös kummitusjuttuja. Yksi hauskimmista liittyy Marskiin.

– Siskot eivät pitäneet kotiopettajattaresta, joten Carl Gustaf päätti auttaa, kapusi talon vintille ”kummittelemaan” ja pelotteli opettajaa monin tavoin.

Ehkä Louhisaaren paljon puhuttuihin aavetarinoihin onkin luonnollinen selitys: se on vain Mannerheim, joka siellä pilailee. Ei, kun hetkinen…

Peruukki 1700-luvun henkeen.

Tumma hahmo keskellä lattiaa

Louhisaaressa kuitenkin tapahtuu vähän väliä selittämättömiä asioita. Jopa Camilla Adolfsson on kokenut sellaisia.

– Kerran säikähdin, kun tuntui aivan siltä, että joku juoksi minua kohti takaapäin. Aina silloin tällöin olen näkevinäni liikettä silmäkulmastani. Monilla muilla oppailla on samanlaisia kokemuksia, ja eräs asiakas väitti, että joku näkymätön oli nipistellyt häntä.

Louhisaaressa järjestetään syksyisin kummituskierroksia, joihin haamutkin ovat ottaneet osaa.

– Kierroksen vetäjä oli kerran ihmetellyt, miksi yksi vieraista – polvihousuihin pukeutunut mies – oli jäänyt istumaan kolmannen kerroksen aulan nurkkaan. Kun hän palasi hakemaan vierasta, aulassa ei enää ollut ketään eikä päällekkäin pinottujen tuolien päällä olisi voinut istua. Toinenkin henkilö oli nähnyt tuon polvihousumiehen, Camilla kertoo.

Kummituskierroksen yleisöltä tuli jälkikäteen erityistä kiitosta ääninauhalta kaikuvista raskaista askelista, jotka loivat jännittävää tunnelmaa. Paitsi että äänitteitä tai muitakaan tehosteita ei ollut käytetty.

Linnan kellarissa tuntee yhä kylmiä väreitä selkäpiissään. Katon koukuilla on silti ollut aivan arkinen tarkoitus.

Museoon tutustunut vieras oli valokuvannut alakerran kivisalia, ja kuvaan oli tallentunut tumma hahmo keskellä lattiaa. Samassa paikassa opas oli ollut sulkemassa ovia päivän päätteeksi, kun oli nähnyt vielä jonkun livahtavan sisälle. Ja tietenkin: ei ketään missään.

Adolfssonin kollega oli juhlasalissa, kun ovi pamahti itsestään kiinni. Massiivinen puuovi on niin raskas, ettei sitä pelkkä ristiveto pysty paiskomaan.

Muutamia vuosia sitten Louhisaaressa kävi perhe, joka odotteli museon aukeamista linnan pihalla. Ylimmän kerroksen ikkunassa oli seissyt pitkä, siniseen mekkoon ja valkoiseen hilkkaan pukeutunut nainen. Perhe luuli häntä museon työntekijäksi, mutta naista ei Louhisaaren henkilökuntaan kuulunut.

Marsalkka Mannerheimin isoäidin kamarissa on 1800-luvun tunnelma.

Flyygeli soi itsekseen

Louhisaari on jännittävä, mieltä kiehtova paikka kivijalasta kattoon asti. Yliluonnollisia ilmiöitä on havaittu melkein talon joka kolkassa.

Kolmannesta kerroksesta on kantautunut flyygelin soittoa, ilman soittajaa. Kreivin kirjaston punaisella tuolilla on nähty univormupukuinen mies, joskus myös nainen lukemassa kirjaa. Yläkerrasta on kuulunut avainten kilinää ja laatikoiden aukomista.

Linnan alla kerrotaan olevan salakäytäviä ja mahdollisesti pakotunneli kartanon ulkopuolelle. Kellarin katossa on koukkuja, joihin väitetään hirtetyn ihmisiä. Koukkujen todennäköisempi käyttötarkoitus oli naudan ruhojen roikuttaminen.

– Kuulemma piiat eivät aikoinaan halunneet mennä pelottavaan kellariin, sillä pirut tai aaveet heittelivät heitä perunoilla, Camilla Adolfsson sanoo.

Marskin isoisä tarkkailee vanhaa harppua linnan toisessa kerroksessa.

Sata vuotta sitten Louhisaaren pitkäaikainen työntekijä Jalmar Aaltonen ihmetteli eräänä yönä kellarista kajastavaa valoa ja katsoi luukusta sisään. Lattialla istui lyhdyn ääressä pieni käppyräinen mies, joka poltteli paperossia. Jalmar koputti luukkua, jolloin kuu tuli esiin pilvien takaa – ja ukkeli hävisi. Kellarissa kuitenkin leijui paperossin haju.

Samainen Jalmar oli eräänä yönä herännyt puutarhurin talon vintiltä kuuluviin ääniin, rynnännyt ullakon ovelle hiilihanko käsissään, pelosta täristen. Hän huusi pimeyteen: ”Kuka siellä metelöi?”, mutta ei saanut vastausta. Ääni oli kuulostanut huuhkajalta. Ehkä se oli huuhkaja.

Kaikki aaveet eivät pysy Louhisaaren seinien sisäpuolella, vaan niitä on nähty kartanon ympäristössä. Louhisaareen puukujan varrella on erikoinen kumpu, jonka historiaa ei tarkkaan tiedetä. Muinoin kartanon pehtoori näki mustapukuisen naisen haravoivan kumpua. Hän oli yrittänyt lähestyä naista, mutta hahmo oli yhtäkkiä hävinnyt. Samalla paikalla on kadonnut koiria, ja vaaleankuultava käsi on pysäytellyt hevosia.

Kartanolinna on täynnä hieman pelottaviakin yksityiskohtia.

Outo näky silmäkulmassa

Vaikka pitäisi kummituskertomuksia höpöhöpönä, Louhisaaren kartanolinnassa kannattaa vierailla. Paikka tihkuu Suomen historiaa sekä erikoisia tarinoita tosielämästäkin. Pirunkamari, Anna Sofian kuolinkomero, Marskin synnyinkamari, juhlasali 1600-luvun kattomaalauksineen, marsalkan isoäidin ja siskojen huoneet sekä koko linnan arkkitehtuuri herättävät kävijässä varmasti ihastusta. Alakerrassa on esillä myös valtaisa 1800-luvun kolikkoaarre, jonka paikallinen pikkupoika löysi 1960-luvulla.

Kesäilmalla kartanon puutarha on oiva ajanviettopaikka. Niityillä vilistää peuroja ja jäniksiä, kaukana välkkyy jääkauden jäljiltä yhä kauemmas linnasta vetäytyvä meri. Pihalla on Carl Gustavin ja hänen sisarustensa leikkimökki. Kolmikilometrinen puukuja johtaa Askaisten kirkolle, joka rakennettiin pari vuotta ennen Louhisaarta kartanon kappelikirkoksi. Sekin on nähtävyys Suomen vanhimpine lyijylasi-ikkunoineen.

Kirkon vieressä on Askaisten ritaripuisto eli Mannerheim-ristin ritareiden muistomerkki – kaikkien 191 ritarin nimet kaiverrettuina kivipaaseihin. Suomen ainoa marsalkka on muutenkin hyvä syy vierailuun, sillä hänen syntymästään tulee kesällä kuluneeksi 155 vuotta.

Kuljeskelen linnassa vielä itsekseni. Tunnelmassa on kieltämättä jotain outoa – ikkunasta lankeaa kelmeä valo, joka saa vilkaisemaan sivuille. Menikö siellä joku?

Selässäni tuntuu kylmiä väreitä, mutta se varmaan johtuu ulkona vallitsevasta toukokuun koleasta kevätilmasta. Turha maalata piruja seinille. Ei täällä ole ketään muit…

Ja juuri silloin Carl Erik Mannerheimin remontissa olevan työhuoneen oviaukosta valahtaa suojamuovi lattialle.

  • Lähde: Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (Nemo 2016)

Louhisaaren kartano

  • Askaisissa, nykyisessä Maskussa sijaitseva kartanolinna. Suomen marsalkan ja presidentin C.G.E. Mannerheimin (1867–1951) synnyinkoti.

  • Kivinen päärakennus ja sivurakennukset on rakennettu 1650-luvulla.

  • Kartano on toiminut Louhisaaressa jo 1400-luvulla. Fleming-suvun omistuksessa noin 1450–1791, Mannerheim-suvulla 1795–1903, Hannuksen perheessä 1903–61. Suomen valtion omistuksessa 1961–. Nykyään Museoviraston museo.

  • Avoinna 15.5.–31.8.2022 ma–su klo 10–17. Liput 8/10 euroa.

  • kansallismuseo.fi/ louhisaari.

Kommentoi »