Lottovoiton jälkeen: Hakan romahdus on pieni oksa puussa, josta jalkapalloileva Suomi on jo pudonnut
Tehtaankentällä jännitetään sarjapaikan puolesta. Hakan surkea kausi on herättänyt paljon kysymyksiä. Todellisuudessa vastaukset annettiin jo vuosikymmeniä sitten. Valkeakoskelaisten – kuten koko suomalaisen jalkapalloilun – ongelmana on lyhytnäköinen toiminta. Samaan aikaan maailmalla on otettu harppauksia aivan eri suuntaan.
Ensin meni paperitehtaat, sitten Sedu Koskinen ja lopulta vielä Evangelos Patoulidis. Näin voi hieman suoraviivaisella pelikirjalla tiivistää Valkeakosken Hakan lähihistorian.
Muistan, kun istuin kesällä 2008 Veikkaajan kesätoimittajana Sedu Koskisen vieraana Kampin toimistolla ja kuuntelin yökerhomiljonäärin jalkapallounelmia. Pidin nauhuriani neljän kirjaimen muotoisella SEDU-pöydällä. Toimistossa kimalsi, ja sihteerien asuilla pystyi jatkamaan suoraan illanviettoon alakerran Onnelaan.
Hakan kasvatti Koskinen panosti tällä kertaa jalkapalloon. Hän halusi palauttaa nuoruutensa seuran Suomen huipulle. Koskinen linjasi, että jatkossa valkeakoskelaiset matkustavat vieraspeleihin mittatilauspuvuissa.
Hakan talous todella kaipasi nostetta, sillä UPM Kymmenen lopetti hieman aiemmin seuran tukemisen. Paperirahoilla valkomustat voittivat peräti yhdeksän Suomen mestaruutta. Koskinen haikaili menestysaikojen palauttamisella, mutta koki pian suomalaisen jalkapallon todellisuuden. Parissa vuodessa Koskinen ehti kuluttaa parisen miljoonaa euroa jalkapalloon. Koskinen jätti seuran vuonna 2010.
”Hakan kohtalo on surullinen, tosin hyvin suomalainen tarina.”
Seuran viimeisin mestaruus tuli syksyllä 2004. Valkeakoskelaiset nostivat pokaalin tuolloin peräti viisi kertaa yhdeksän kauden aikana.
Hakan tuolloinen päävalmentaja Olli Huttunen on nykyisin seuran toimitusjohtaja. Mittavan uran Tehtaankentällä tehnyt Huttunen saa tänä syksynä jännittää sarjan toisessa päässä: Hakan sarjapaikka on toden teolla uhattuna.
Valkeakoskelaisten alamäki on aikamoinen. Viime kaudella Andy Smithin porukka hurmasi taidoillaan ja pääsi aivan Euroopan porteille. SJK voitti Hakan eurolopputurnauksen viimeisessä vaiheessa yhteisluvuin 4–3.
Viime kaudella joukkue keräsi runkosarjassa 35 pistettä, tällä kaudella haaviin jäi 16 pistettä. Pelko hiipi Tehtaankentälle. Päävalmentaja Smith sai lähteä heinäkuun lopulla. Tilalle palkattiin vanha tuttu Kari Martonen, jonka alaisuudessa pistelaariin on kertynyt tasan yksi piste. Martonen on tuttu hahmo Tehtaankentällä. Hän sai potkut syksyllä 2016. Tuolloin hänet korvasi edelleen valmennustiimiin kuuluva Asko Jussila – ja Huttunen.
Tarinalla on opetus. Hakan viime kauden pelaajahankinnat osuivat lähes täysin nappiin. Juho Kilo, Guilherme Morais ja Maissa Fall muodostivat todella taitavan keskikentän kolmikon. Oikea puolustaja Haymenn Bah-Traoré kiihdytti parhaimmillaan sivurajaa pitkin täysin vastustamattomasti.
Vasenjalkainen Evangelos Patoulidis jää historiaan yhtenä Veikkausliigan kaikkien aikojen parhaista ulkomaalaisista pelaajista. Belgialainen laitahyökkääjä siirtyi tammikuussa 2025 Norjan pääsarjan Sandefjordiin, Hakan mukaan merkittävällä siirtosummalla. Patoulidis, 23, on ottanut paikkansa Sandefjordin oikealla laidalla ja näyttänyt taitonsa. Hänen Transfermarkt-arvonsa on ponnahtanut 1,2 miljoonaan euroon. Viime lokakuussa tämä arvo majaili vielä 150 000 eurossa.
Hakan mukaan belgialaisen lähtö toi seuralle merkittävän siirtokorvauksen. Varmaa on, että Sandefjord saa merkittävästi suuremman potin, jos Patoulidis kaupataan eteenpäin. Tämäkin on tuttu suomalainen tarina: pelaajien arvo harppaa, kun he nousevat lentokoneeseen, sillä ulkomaalaisten sarjojen arvostus on suurempi.
Yhteensä Tehtaankentän jätti ennen tämän kauden alkua 16 pelaajaa. Lähtijöiden joukkoon mahtuivat Kilo, Morais, Fall, Bah-Traore, Patouolidis, mutta myös niin ikään ainakin jonkinasteisiin avainpelaajiin kuuluneet Elias Mastokangas, Hassan Ndam, Ryan Mahuta, Oliver Whyte ja Imani Lanquedoc. Lähes koko avauskokoonpano katosi.
Samalla paljastui Smithin rajallisuus valmentajana. Pohjoisirlantilainen onnistui puskemaan viime kauden tähtisikermäänsä eteenpäin, mutta joukkueen pelillinen panos jäi turhan vahvasti laadukkaiden yksilöiden varaan. Hakan suurimmaksi vahvuudeksi jäi laadullinen ylivoima. Patoulidis leikkasi sisään, Fall kääntyi keskellä jopa ahdistettuna, Bah-Traore kiihdytti ohi, ja parivaljakko Kilo-Morais rytmitti. Tämän kauden heikommalla pelaajapakalla homma sakkasi. Valkeakoskelaisten ohi kirivät jopa IFK Mariehamn, Jaro ja lopulta AC Oulukin.
” On jotenkin kuvaavaa, että Hakan ohella putoamista vastaan kamppailee niin ikään pelaajamarkkinoilla hapuillut KTP.”
Suomeen on haastavaa saada laatuluokan ulkomaalaisia pelaajia. Jokainen hankinta on jollain tasolla arpa, sillä parhaat yksilöt menevät muualle. Hakan lottorivi osui talvella 2024 kohdilleen, mutta vuotta myöhemmin käteen jäi tyhjä arpa.
Tilanne on monella tapaa kestämätön suomalaisen jalkapalloilun kannalta. Esimerkiksi viime kierroksella Hakan kokoonpanoon (20 pelaajaa) mahtui yhdeksän ulkomaalaista pelaajaa.
Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Jacob Friis kertoi viime viikolla Aitiolle, että Tanskan jalkapalloilun urheilullinen ja taloudellinen nousu perustui vahvaan akatemiatoimintaan ja nuorten pelaajien rohkeaan peluuttamiseen pääsarjatasolla. Friisin mukaan hän on nähnyt ”joitakin” hyviä ulkomaalaisia vahvistuksia Veikkausliigassa. Rivien välistä pystyi lukemaan paljon.
Friisin mukaan Suomi on 12 vuotta jäljessä tanskalaista junioritoimintaa. Tällä hän viittasi aikaan, jolloin Tanskassa herättiin siihen, miten seuraa kannattaa pyörittää.
Esimerkiksi tämän kesän siirtoikkunasta Tanskasta lähti maailmalle Fifan raportin mukaan 150 pelaajaa yhteensä 213 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla. Suomesta lähti maailmalle 36 pelaajaa yhteensä 2,31 miljoonalla dollarilla. Jäämme nykytahdilla pian jopa Viron taakse.
Ongelma on siis merkittävä. Suomalaiseen jalkapalloiluun ei virtaa riittävästi rahaa. Tämä taas vaikuttaa muun muassa olosuhteiden ja toiminnan kehittämiseen. Hakan osuus kokonaisuudessa on hyvin pieni, mutta se kertoo suomalaisen jalkapalloilun haavoittuvaisuudesta ja lyhytnäköisyydestä. Eletään kausi kerrallaan, kun muuhun ei oikein rahkeet riitä – ja pelaaja-agentit kiittävät, kun seurat kuluttavat rahat keskitason ulkomaalaisiin pelaajiin.
Veikkausliigan sarjapaikka on nykyisin televisiorahoineen, Uefan solidaarisuustukineen, lipputuloineen ja yhteistyökumppanisopimuksineen noin miljoonan euron arvoinen, joten Huttusen ja kumppanien tehtävä on selvä. Sarjassa pitää pysyä keinolla millä hyvänsä. Muuten menee paljon työpaikkoja alta. Suomalaisella jalkapalloilussa vaaditaan siis laajempaa ajattelun muutosta. Pelkästään operatiiviselle johdolle taakkaa ei voi laittaa.
” Mitään kestävää ei rakennettu, vaan mentiin pokaalien kiilto silmissä.”
Mitä tämä muutos sitten voisi olla? Hakan esimerkki on varoittava, sillä Valkeakoskella on rahaa palanut. Ajatella, jos paperimiljoonat tai Koskisen rahat olisi sijoitettu aikoinaan olosuhteisiin ja akatemiatoimintaan ainakin osittain, jos seura olisi ottanut koko eteläisen Suomen kyvyt sateenvarjon alle. Mitään kestävää ei rakennettu, vaan mentiin pokaalien kiilto silmissä.
Hakan toiminta kiertää samaa ympyrää. Hankintaan uusi joukkue, tuodaan välillä ulkopuolinen valmentaja, kunnes Huttunen tai Martonen ottavat jälleen komennon.
Suuremmassa kuvassa Hakan epäonnistuminen on koko suomalaisen jalkapalloilun epäonnistuminen, sillä kovin merkittävää kehitystä ei muuallakaan tapahdu – jos katsomme Fifan brutaaleja lukuja.
Veikkausliigan seurat ilmoittavat perinteisesti ennen kauden alkua pelaajabudjettinsa. Tällä kaudella sarjan kovimpia palkkoja maksaa HJK (2,6 miljoonaa euroa), KuPS (1,2 miljoonaa euroa) ja Gnistan (955 000 euroa). Jokainen tässä kolmikossa on nostanut merkittävästi palkkakulujaan verrattuna viime kauteen: HJK 400 000 euroa, KuPS 200 000 euroa ja Gnistan 305 000 euroa. Rahaa siis on aikaisempaa enemmän.
Hakan pelaajabudjetti on 745 000 euroa. Esimerkiksi Jaro on painanut 475 000 eurollaan kirkkaasti valkeakoskelaisten ohi sarjataulukossa ja varmistanut sarjapaikkansa. Jos vajaalla puolella miljoonalla voi todella säilyä heittämällä Veikkausliigassa, niin rahaahan jää johonkin muuhun.
Jotta rahaa jää johonkin muuhun, tarvitaan jonkinlainen urheilullinen ylisuoritus. Tarvitaan hyviä hankintoja ja laadukasta valmennusta. Tämä taas maksaa sijoitukset korkojen kera takaisin.
Viime kaudella sain kunnian toimia Veikkausliigassa valmentajana. Tällä kaudella sarjan seuraaminen on mennyt absurdeissa tunnelmissa, sillä sarjan ympärillä käytävä keskustelu on harhaanjohtavaa. Emme keskity riittävästi siihen, että koko homma on menossa väärään suuntaan, että Veikkausliigassa on aiempaa enemmän rahaa, mutta muuttuuko mikään?
Veikkausliigassa valmentaminen opetti ajattelemaan, että jokaisesta mahdollisesta yksityiskohdasta yritetään ottaa kaikki irti. Tiesimme tasan tarkkaan vastustajien pelaajabudjetit ja Transfermarkt-arvot. Jotta eron voi kuroa irti, niin pitää keksiä oma kulma.
Tämä kulma on medialla turhan usein hukassa. Toimittajat käyvät peleissä satunnaisesti, kun ehtivät arvokisoiltaan ja lomiltaan (tai kun eivät joudu jäämään toimitukseen tekemään lyhyitä pätkiä nettiin). Mennään paikan päälle ihmettelemään, kehumaan tunnelmaa ja juttelemaan seurajohtajien kanssa. Nostetaan esille Teemu Pukkia, mutta unohdetaan, että todelliset onnistujat saattavatkin pelata Tampereella, Seinäjoella, Turussa tai Pietarsaaressa. Esimerkiksi SJK:n huippunuori edustusjoukkue ja seuran koti- ja ulkomaille ulottuva scouting-verkoisto on jotain, joka Valkeakoskelle jäi rakentamatta.
Jää siis avaamatta koko iso kuva. Se, että Suomi on putoamassa puusta. Ja vielä puusta, johon Suomi ei oikein koskaan kunnolla edes kiivennyt.
