Vaaleanpunaiseen gorilla-asuun pukeutunut nainen rupattelee makasiinirakennuksen pihalla miehen kanssa, jonka selkään on kiinnitetty liilat perhosensiivet. Grillivartaissa käryää tofua, paprikaa ja herkkusieniä.

Sisällä graffitein koristellussa Berling Strength kuntosalin pienehkössä hallissa käynnistyy samaan aikaan performanssi. Kaksi paidatonta miestä pitelee tankoa kuin iestä. Toisella on päässään härkä, toisella hevosnaamio. Harmaaseen huppariin pukeutunut nuorimies on piiskaavinaan heitä vauhtiin.

Koska tämä kaikki tapahtuu Berliinin Friedrichshainissa, kyseessä ovat aivan normaalit syntymäpäivänaamiaiset. Juhlakaluna tosin sattuu olemaan kuntosali.

Kun lauantai-iltaisia synttäreitä on juhlittu muutaman tunnin verran, paikalle ilmestyy myös Playboy-pupuksi maskeerattu, atleettinen mies. Hänen päästään kohoavat vaaleanpunaiset jänönkorvat, ja valkoisen t-paidan kaula-aukon ylle on kiinnitetty musta rusetti.

Hän on kaksivuotispäiviään viettävän Berlin Strengthin perustaja ja omistaja Joni Purmonen, 42. Eläinteema sopii juhlaan erityisen hyvin, sillä Purmosen sali on vegaaninen.

Tämä taitaa olla Euroopan ensimmäinen avoimesti vegaaninen kuntosali. Se tarkoittaa, että shaket, proteiinit, palautusjuomat ovat vegaanisia. Laitteissa ei ole nahkaosia, eivätkä nyrkkeilysäkitkään ole nahkaa”, Purmonen selittää salinsa pihalla.

Purmonen haluaa purkaa vegaaneihin liitettyjä luutuneita mielikuvia.

”Vegaani ei aina ole parikymppinen hippinainen, vaan se voi olla voimamies tai perheenisä tai duunari.”

Mielikuvat kasvissyöjistä ituhippeinä voi täällä unohtaa. Yli satakiloinen, 185-senttinen keski-ikäinen kuntosalin omistaja haluaa olla siitä esimerkki.

Vegaanisuutta ei salilla mitenkään mainosteta, saati tyrkytetä, mutta Purmonen arvelee, että kävijöistä joka viides on vegaani.

Yksi näistä on Patrik Baboumian, Saksan vahvin mies. Purmonen on Baboumianin valmentaja.

”Patrikin ei tarvitse selitellä, kun se sanoo: ’Mä oon vegaani. Ja vahva mies.’ Niin. Se on siinä”, Purmonen sanoo ja lisää, että Baboumian kyykkäsi juuri 370 kiloa.

Hän naurahtaa suojattinsa merkittävälle suoritukselle.

”Se on semmoinen. On eri tasoa ne raudat.”

Itse Purmonen ei enää kilpaile mutta on pian syntymäpäiväjuhlien jälkeen lähdössä Liettuaan, jossa Baboumian osallistuu tukkipunnerruksen maailmanmestaruuskisoihin.

”Ajattele, sellaisiakin järjestetään”, hän sanoo ja hymyilee.

Purmosen salilla pauhaa kovalla – työntekijästä riippuen – hardcore, metalli tai hiphop. Salin seinällä roikkuu näkyvästi Gegen Nazis -lippu (’natseja vastaan’). Pukuhuoneessa lukee, että kiellettyä on myös kaikenlainen sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai poikkeavuuksiin liittyvä syrjintä.

”Joku natsi on jouduttu täältä lähettämään matkoihinsa. Ovat tällä alalla yleisempiä”, Purmonen sanoo.

Hän muistelee, kuinka ovesta kerran astui sisään pari saliäijää, jotka katselivat pullistellen ympärilleen.

”Musiikki tietysti soi kovaa, ja yksi 62-kiloinen vietnamilainen kyykkäsi juuri 13 toistoa 120 kilolla”, Purmonen kertoo. Saliäijät kääntyivät kannoillaan.

”Jotkut eivät tykkää käydä täällä, kun täällä on tämmöinen rasismin vastainen juttu. Mutta jotkut ovat toisaalta ruvenneet treenaamaan ja tutustuneet täällä kavereihin ja muuttaneet asenteitaan.”

Berlin Strength on kunnostettu Revaler Straßelle hylättyyn rakennukseen, jossa aiemmin käytiin lähinnä pistämässä huumeita. Naapuritalossa toimii muun muassa tunnettu Cassiopeia-klubi; toisaalla alueella on kiipeilykoulu seinineen, ja täällä pidetäään myös kirpputoreja.

”Vasemmistolaisen, omaehtoisen kulttuurin luominen on täällä paljon pidemmällä kuin Suomessa, ja sellaiseksi lasken tämän salinkin”, Purmonen sanoo.

oni Purmonen ryhtyi vegaaniksi jo 1990-luvun alussa interreililtä palattuaan. Pelkästään kasvissyönti oli Suomessa tuohon aikaan harvinaista, vegaanius suorastaan radikaalia. Tuhannen oppilaan lukiostaan Vantaan Myyrmäestä hän      muistaa kaksi tyttöä, jotka olivat vegetaristeja.

Koska kasvissyöjiäkään ei juuri ollut esikuviksi, Purmonen siirtyi kuin luonnollisesti suoraan vegaaniksi. Hän oli perustamassa Vegaaniliittoa vuonna 1993, ja kaksi vuotta myöhemmin hän loi muutaman ystävänsä kanssa Suomeen Oikeutta eläimille -järjestön.

Purmonen ja hänen aisaparinsa Sami Seppilä levittivät intohimoisesti sanaa eläinten oikeuksista ensin Helsingin Lepakon punkskenessä, sitten muualla Suomessa ja Ruotsissakin. Nuo vaiheet on kuvattu seikkaperäisesti Suomi-punkin historiikissa Valtio vihaa sua.

1990-luvun loppupuolella parikymppinen filosofian opiskelija Purmonen esiintyi myös televisiossa eläinoikeusliikkeen äänitorvena. Siisti neule yllään hän selitti rauhallisesti ja sivistyneesti liikkeen tavoitteita. Turkistarhaiskuja hän kiisti tekevänsä.

Totuus oli kuitenkin toisenlainen. Joulukuussa 1997 viisi eläinoikeusaktivistia hiipi orimattilalaisen turkistarhaajan pihalle. Tarhaaja ampui haulikolla heitä kohti.

Purmonen oli yksi niistä, joihin haulit osuivat. Poliisi vei Purmosen hetkeksi lääkäriin ja sitten muutamaksi päiväksi selliin.

”Siellä oli kusinen patja. Aamulla sairaanhoitaja tuli käymään, ihmetteli veristä patjaa, vaihtoi laastarit ja lähti”, Purmonen kertoo ylimalkaisesti.

Hän ei halua juuri puhua ajasta, jolloin pelasti tovereineen koe-eläimiä ja vapautti tarhaeläimiä häkeistään. Mutta ei hän ole kohtelustaan katkera.

”Me oltiin duunaritaustaisia. Kyllä me tiedettiin, mitä odottaa poliisilta.”

Eläinoikeusliikkeen keinot muuttuivat Orimattilan laukausten jälkeen ja aktivistipolvi vaihtui. Purmonenkin muutti vuosituhannen vaihteessa Britanniaan.

Hän on asunut ulkomailla kauan. Britanniassa vierähti 12 vuotta. Purmonen oli naimisissa ja työskenteli it-alalla. Hänen elämäänsä tuli uusi käänne, kun hän alkoi tuolloin nostaa painoja.

”Olin aiemmin tehnyt fyysistä työtä, ja kun aloin istua tietokoneen ääressä, salilla käynti tavallaan korvasi sen”, Purmonen sanoo.

Alkujaan hoikasta nuorukaisesta kasvoi sitten lihaksikas mies, ja hän osallistui voimamieskilpailuihin. Parhaana saavutuksenaan hän pitää kahdeksatta sijaa Britannian vahvin mies -kilpailussa vuonna 2011.

Vähän alle neljä vuotta sitten Purmonen muutti Berliiniin. Täällä kuntosalin kävijät ovat hänen suomalaisesta kuuluisuudestaan tietämättömiä.

”En kaipaa feimiä. Mutta vegaanijuttujen ja eläinten oikeuksien edistäminen on minulle tärkeää”, Purmonen sanoo.

”Täällä oli…” Purmonen aloittaa ja hakee sitten sanoja, ”business opportunities.”

Hän valittelee, että pitkä ulkomailla asuminen on tuonut hänen suomen kieleensä ”Andy McCoy -fiiliksen”.

Purmosella on myös postimyyntiyritys, josta voi tilata muun muassa voimailuun liittyviä vaatteita. Se on toiminut hieman kuntosalia pidempään.

Salin perustaminen oli hänestä riski, sillä Saksassa ei ole juuri voimailusaleja. Maassa on vallalla bodauskulttuuri. Berlin Strengthissä niin ei ole: penkkejä oli aluksi vain yksi (nyt niitä on kaksi), mutta kyykkypaikkoja 12.

”Peilejä ei ole, sillä emme halunneet tänne bodareita – ainakaan sellaisia bodareita, jotka haluavat katsoa itseään koko ajan peilistä. Ajattelimme, että mitenhän tässä käy. Ja sitten lisäksi siihen vielä tämä vegaanijuttu.”

Kävijöitä on kuitenkin riittänyt. Jäseniä on 150, ja viikoittain käy noin 250 eri treenaajaa.

Läheiset keikkapaikat ovat tuoneet paikalle myös muusikoita.

”Joskus joitain isompiakin nimiä”, Purmonen sanoo. ”Ei nyt mitään Eminemiä, mutta lempibändini Nastyn muun muassa. Ja Amorphiksen jätkät ovat käyneet täällä.”

Sali sijaitsee Friedrichshainin vegaanikeskittymässä. Lähellä on Purmosen laskujen mukaan toistakymmentä pelkästään vegaanista ravintolaa sekä vegaaninen ruokakauppa.

Kun toimittajat tekevät juttuja veganismista, he tulevat usein näille kulmille ja vierailevat myös Berlin Strengthissä. Berliinissä Saksan vegaanimahdollisuuksista saa tosin turhan ruusuisen kuvan.

”Täältä kun menee länteen päin, niin tarjonta alkaa olla Suomen tasoa. Ja syvälle itään, niin se on vähän kuin menisi Poriin.”

Purmonen käy tiheään myös Suomessa, jossa suhtautuminen vegaaneihin on hänestä arkipäiväistynyt.

”Ihmisten hämmästely on ylipäänsä vähentynyt ja kysymysten luonne muuttunut tosi paljon vuosien varrella”, Purmonen sanoo.

Tätä nykyä häneltä kysytään esimerkiksi, mikä oli hänelle tärkein syy ryhtyä vegaaniksi. Ennen oltiin hyökkäävämpiä: tivattiin, onko kyseessä jokin kultti.

”Enemmänkin ihmisille tulee nykyään tarve selitellä omaa lihansyöntiään. Sanotaan, että en minäkään niin paljon lihaa syö…”

Purmosen mielipiteet ovat samat kuin nuorena, mutta perustelut ovat hänen mielestään jalostuneet. Eikä hän jaksa enää väitellä.

”Mutta ärsyttäähän se, että pitää nähdä vaivaa, kun haluaa, ettei eläimiä kohdeltaisi kaltoin. Luulisi, että se on itsestään selvää ja tehotuotanto lopetettaisiin. Mutta ei se niin mene.”

Eikä Purmonen ole poliittista toimintaa jättänyt. Berliinissä hän osallistuu muun muassa rasismin vastaisiin mielenosoituksiin.

Kaikki on vain nykyisin rauhallisempaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Sunnuntaisin Purmosen voi nähdä siemailemassa vegaanista Fritz-Kolaa treenin välissä salinsa pihalla, kun täällä kokoontuu Fat Vegan Crew.

”Silloin meitä on paljon vahvoja vegaaniäijiä – muutamia, jotka kyykkää yli 220.”

Siinä ei tarvitse selitellä. ■