Lepän lehti putoaa vihreänä – Siksi se on metsälle hyvin tärkeä puu
Lepät pudottavat lehtensä vihreinä. Puut tekevät yhteistyötä bakteerien kanssa, jotka sitovat typpeä suoraan ilmasta. Siksi leppien ei tarvitse syksyllä siirtää lehtien ravinteita runkoon.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.
Syksyn vähenevä valo pyyhkii metsänlaitaa. Lehtipuut pudottavat lehtiään, mutta harmaaleppä ja tervaleppä tekevät sen omalla tavallaan. Kun vaahterat hehkuvat tulipunaisina ja koivut keltaisina, leppien lehdet pysyvät vihreinä.
Leppä on maanparantajakasvi. Sen juurella kasvillisuus on rehevää. Juuristo tekee yhteistyötä Rhizobium- ja Actinomyces-sukujen nystyräbakteerien kanssa, jotka saavat juuret kasvattamaan ulkopinnoilleen korallimaisia kasvaimia.
Niissä elävät bakteerit muuttavat entsyymiensä avulla ilmakehän typpeä suoraan ammoniakiksi, jonka leppä muuttaa itselleen tärkeiksi aminohapoiksi.
Bakteerien ansiosta leppä saa typpeä niin runsaasti, ettei sitä tarvitse säästää. Lepät eivät siirrä lehtien ravinteita talveksi runkoon vaan ne karistavat lehdet syksyllä vihreinä. Muut lehtipuut ottavat syksyllä typpeä sisältävän lehtivihreän lehdistä talteen ja lehdet muuttuvat värikkääksi ruskaksi. Leppien vihreät lehdet maatuvat ravinteikkaaksi mullaksi.
Meillä kasvaa kaksi leppälajia, jotka ovat toisilleen läheisiä ja risteytyvät keskenään. Koivukasveihin kuuluvat lepät erottaa toisistaan parhaiten lehdistä. Harmaalepän lehti on teräväkärkinen ja pinnaltaan himmeä, kun tervalepällä lehti on vastapuikea, kiiltävä ja lanttopäinen eli tylppäkärkinen.
Lepät eroavat toisistaan myös kasvupaikkavaatimuksiltaan. Harmaaleppä kasvaa koko maassa, tervaleppä on yleinen vain Suomen kartan vyötärön alapuolelle.
Tervaleppä viihtyy erinomaisesti rannoilla, kosteissa lehdoissa ja puronvarsikorvissa. Harmaaleppä kasvaa karummilla paikoilla ja jää usein sukulaistaan pienemmäksi.
Nopeakasvuisena ja lyhytikäisenä harmaaleppä tuottaa nopeasti lahopuuta ja on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä puu. Sen puuaines lahoaa helposti, ja jo 50-vuotiaina puissa on paljon lahovikoja.
Taimena lepät kelpaavat lukuisille jäniksille, hirville ja myyrille. Ne eivät silti ole minkään nisäkkään suosikkipuita, sillä lehdet sisältävät kitkeriä alkaloideja. Ne suojelevat leppiä myös monilta koivua ja haapaa syöviltä hyönteisiltä. Vanhempaan leppään koskevat vain majava ja liito-orava, mutta niillekään se ei ole pääravintoa.
Pyylle lepät ovat tärkeätä ravintoa. Linnut valitsevat elinpaikkansakin sen perusteella, että sieltä löytyy suojaavia kuusia ja ruokailuun leppiä. Pyylle maistuvat lehtisilmut ja siemenet.
Leppien ”kävyillä” eli puutuneilla, turvonneilla emikukinnoilla vierailee muitakin lintuja. Erityisesti urpiaiset ja vihervarpuset kerääntyvät lepille urpuamaan niiden sisältämiä siemeniä. Millekään tikallemme lepät eivät ole tärkeimpiä puita, mutta tarpeen tullen ne hakkaavat lepistäkin kovakuoriaistoukkia ravinnokseen.
Kun leppä kaadetaan, sen leikkuupinta punertuu. Siitä leppä on saanut nimensä, sillä vanhassa kansankielessä leppä tarkoittaa verta.
