Ravintoloiden kultasormi: Leo Vuoristo toi Suomeen seisovan pöydän, hampurilaiset ja stripteasen
Leo Vuoristo oli 70-luvun alussa Suomen ravintolakeisari, joka keksi nimetä alusvaateliikkeen povekkaan italialaisen filmitähti Gina Lollobrigidan mukaan. Hänen vaimonsa Satu Vuoristo, nykyisin Tiivola, oli puolisonsa bisneskumppani ja yksi tämän menestyksen keskeisistä salaisuuksista.
Puoli Helsinkiä tietää, että Leo Vuoristo omistaa neljä hyvin menestyvää ravintolaa Helsingissä ja Haikon kartano- ja kongressihotellin Porvoon lähistöllä. Mutta kovinkaan moni ei sitä, että Leo Vuoristo on voittanut kerran unelmapotin veikkauksessa.
Noin aloitti toimittaja Eero Kyllijoki Avun Oman onnensa seppä -juttusarjan viidennen osan lokakuussa 1971.
Toimittaja ei pannut omiaan: Vuoristo tosiaan voitti Suomen siihen asti suurimman veikkausvoiton, 1 438 000 markkaa vuonna 1948 ja osti kahden vuoden päästä rahoilla tuoreelle 24-vuotiaalle vaimolleen Taimi Irene “Satu” Vuoristolle tekstiililiikkeen Helsingin Kampinkadulta, nykyiseltä Urho Kekkosen kadulta.
Jos satutte kysymään, mitä Leo Vuoristo olisi ilman tätä veikkausvoittoa, hän vastaa: – Sama mies, samalla pallilla.
Toimittaja Kyllijoen mielestä oli selvää, että molempien Vuoristojen menestys ravintola- ja tekstiilibisneksessä johtui enemmän sitkeästä yrittämisestä, synnynnäisestä liikemieslahjakkuudesta, nopeista, oikeaan aikaan syntyneistä ideoista ja päätöksistä kuin pelkästä sattumasta.
Leo Vuoristo olisi miljonääri ilman veikkausvoittoakin.
Viisikymmentä vuotta sitten Vuoristojen yrityksen arvioitiin olevan Pohjoismaiden suurin perheen omistama hotelli- ja ravintolakonserni. Liikevaihto oli 18 miljoonaa markkaa, ja vuodeksi 1972 Leo Vuoristo ennusti sen kasvavan yli 20 miljoonaan.
Vuoriston ensimmäinen oma ravintola oli Helsingin Kruununhaassa Mariankadulla sijainnut legendaarinen Savanna. Hän osti sen olympiavuonna 1952.
Vuoristo remontoi paikan osaksi omin käsin, ja se sisustettiin ranskalaistyyppisen korttelikapakan mallin mukaan. Ikkunoihin teetettiin tunnelmaa luovat lasimaalaukset, ja samalla ne suojasivat asiakkaita katuyleisön uteliailta katseilta. Seinille ripustettiin Avun jutun mukaan halpaa taidetta.
Savannasta Leo Vuoristo luopui jo yli puoli vuosisataa sitten, mutta ravintola sijaitsee edelleen Mariankatu 19:ssä. Se on vuodesta 2004 ollut korealainen ravintola, ja helsinkiläisten iloksi legendaariset ikkunamaalaukset pysyivät paikallaan purku-uhasta huolimatta.
Hampurilainen oli melkeinpä luksusta sotavuosien jälkeen
Vuoriston voi myös sanoa lanseeranneen hampurilaisen Suomeen. Hän toi idean tuliaisena kongressimatkalta Amerikasta 1952. Jauhelihapihvin reseptistä vastasi Satu Vuoriston veli Tauno Haavisto. Kaisaniemenkadulle perustettiin Broadway-niminen baari, jonka menestystuotteeksi nousi amerikkalaistyylinen hampurilainen.
Broadwayn menestys kiihotti Vuoristoa laajentamaan samalla rintamalla. Linnanmäelle ilmestyi Eetun baari, josta sai samoja sämpylöitä pihvi välissä.
Se oli loistoveto, Suomi oli toipumassa sotavuosista, ja vasta muutaman vuoden ikäinen Linnanmäen huvipuisto oli harvoja huvituksia, johon kansalla oli varaa. Heille hampurilainen oli eksoottinen herkku, melkeinpä luksusta.
Porvoon Seurahuoneessa oli Suomen ensimmäinen seisova voileipäpöytä.
Vuoriston seuraava menestysravintola oli Porvoon Seurahuone, vanha ja kunnianarvoisa ravintola, josta Vuoristo teki kaupat vuonna 1954 – vain kaksi tuntia sen jälkeen, kun hän oli nähnyt myynti-ilmoituksen sanomalehdessä.
Seurahuone esitteli erikoisuutenaan Suomen ensimmäisen seisovan voileipäpöydän. Se oli suorastaan ylenpalttista luksusta maassa, jossa sotien jälkeinen pula oli vasta hellittämässä – sokerin ja kahvin säännöstelykin lopetettiin vasta samana vuonna, kun Vuoristo osti Seurahuoneen. Paikan uusi mainoslause oli reteästi ”Porvoon mitalla”, ja se jäi elämään suomen kieleen runsautta tarkoittavana yleiskäsitteenä. Seurahuoneen notkuvat pöydät viisinekymmenine eri alkupaloineen houkuttelivat sunnuntaisin asiakkaita Helsingistä asti.
”Tarjoilijat epäilivät aluksi, olisiko kellään heistä töitä kun sellainen pöytä laitettaisiin keskelle salia. Minä sanoin, että kokeillaan nyt kolmena sunnuntaina. Jos ei ota mennäkseen niin lopetetaan.”
Noin muisteli Vuoristo Avun jutussa ja kertoi perään, että ensimmäisenä sunnuntaina asiakkaita oli 80, seuraavana 150 ja kolmantena niin paljon, että ruoka loppui kesken. Tarjoilijoiden ei tarvinnut itkeä töiden vähyyttä.
Seuraava menestys oli helsinkiläinen Espilä KY:n talossa Pohjoisella rautatiekadulla. Vuoristo osti sen ravintoloitsija Pekka Toropaisen perikunnalta vuonna 1957.
Tiesin että ravintola oli piippuaan myöten veloissa. Sain sen ilmaiseksi kun lupasin ottaa kaikki sen velat kontolleni.
Vuoristo teki konkurssikypsästä Espilästä suositun tanssiravintolan sekä ampumaradan, jossa oli striptease-tanssijattaria – ensimmäiset Suomessa. Meno oli aikalla erilaista kuin Viipurissa ennen sotia sijainneessa vanhassa Espilässä.
Rimssuärsyttäjät vetivät miehiä puoleensa kuin sokeri kärpäsiä. Miesten perässä tulivat naiset. Ensin ihmettelemään, sitten lähinnä siitä ilosta että huomasivat Espilässä olevan aina vientiä.
Laulajien ja strippareiden taustalla saattoi soittaa vaikkapa edullinen puolalainen tanssiyhtye.
Helsingin Sanomien ohjelmaravintoloiden esittelyssä syyskuussa 1969 Espilää kuvailtiin pitkänomaiseksi saliksi, jota dominoivat punaisen eri sävyt ja itämaiset kaarikuvioinnit. Ravintolaan saattoi arkisinkin olla tungosta, mutta paikan ruoka ei lehden mukaan useimpia asiakkaita juuri kiinnostanut, mutta vahvat alkoholijuomat sitäkin enemmän. Laulajien ja strippareiden taustalla saattoi soittaa vaikkapa edullinen puolalainen tanssiyhtye.
Vuoristo itse kommentoi Avulle, että väkeä Espilässä oli ”kuin helluntaiepistolassa” ja että liikevaihto kasvoi nopeasti moninkertaiseksi. Velat maksettiin muutamassa vuodessa.
Vuonna 1963 Vuoristo jatkoi ennätysten tehtailua. Hän osti helsinkiläisen ravintola Teatterigrillin, ja siihen perustettiin Suomen ensimmäinen yökerho. Kaksi vuotta myöhemmin ravintolaketju laajeni Helsingin maineikkaalla Kaivohuoneella, josta tuli pääkaupungin muodikkain näyttäytymispaikka. Leo Vuoristo itse perusti toimistonsa sen yläkertaan.
Vuonna 1919 syntynyt Leo Vuoristo kertoi ravintolayrittäjänuransa alkaneen jo lapsena. Hänen vanhemmillaan oli Viipurissa ensin siirtomaatavaraliike, sitten ruokala sekä olutanniskeluoikeuksin varustettu ravintola ”Norsu”.
Yhtä ja toista ehdin oppia näissä vanhempien omistamissa paikoissa. Suunnitelmissa oli lähteä Saksaan tekstiili- ja ravintola-alaa oppimaan, kauppaopisto oli jo valmiiksi luettuna takana. Mutta sitten tulivat sotahommat väliin.
Sotien jälkeen Vuoristo hakeutui Alkon ravintoloihin töihin. Hänet lähetettiin oikopäätä kursseille, joilla koulutettiin hovimestareita ja ravintolapäälliköitä. Hovimestarin kannukset hän ansaitsi viipurilaistaustaisen ravintoloitsija Pekka Toropaisen leivissä.
”Pyrin tekemään kaiken niin, että asiakas todella tunsi viihtyvänsä. Tämä näkyi myös juomarahoissa. Minulla olivat dricksat usein kolminkertaiset muihin hovimestareihin verrattuna.”
Rikkaaksi ravintoloitsijaksi edennyt Vuoristo ilmeisesti pystyi säilyttämään hovimestariolemuksensa ja palvelutaitonsa. Hän kertoi toimittaja Kyllijoelle huvittavan sattumuksen Haikon kartanosta kesältä 1969.
”Muuan espanjalaisen sairaalan englantilainen ylilääkäri oli täällä Rolls Roycella. Hän kiitteli minulle kaunista sisustusta ja ruokaa samalla, kun ojensi minulle käyntikorttinsa.”
Kartanon omistajalla ei sattunutkaan juuri olemaan käyntikortteja mukanaan, joten Vuoristo päätti antaa omansa ylilääkärille vasta hyvästellessään tämän myöhemmin, kotiinlähtöpäivänä.
”Ojensin korttini ja pyysin käymään vastakin. Ylilääkäri pani hajamielisesti kortin taskuunsa ja ojensi vuorostaan kädessään jotakin minulle. Kun avasin käteni hetkeä myöhemmin, huomasin siinä kymmenen markan setelin. Ajattelin, että mitä tuota takaisinkaan viemään. Tuli vain mieleen, että mitähän hän tuumi kun luki käyntikorttini.”
Porvoossa sijaitseva Haikon kartano on Vuoriston ravintolaimperiumin viimeinen ja sen ainoa osa, joka yhä on perheen omistuksessa. Vuoristo-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajana toimii tänä päivänä 69-vuotias Veikko Vuoristo, Leon ja Sadun esikoinen.
Satu Vuoristo, sittemmin uudelleen avioiduttuaan Tiivola, jatkoi työelämässä oman kertomansa mukaan noin 80-vuotiaaksi, mutta on jo jättäytynyt sivustaseuraajaksi.
”Talo oli keskeneräinen ja erittäin huonokuntoinen, kun ostimme sen vuonna 1965. Leo huolehti rakentamisesta ja minä sisustamisesta. Etsin huonekaluja ja tapetteja huutokaupoista ympäri Eurooppaa. Teimme kaiken rakkaudella Haikon historiaa kohtaan.”
Noin kertoi 97-vuotias kauppaneuvos Tiivola kertoi Haikon kartanon ensivaiheista toimittaja Sanna Wirtavuorelle maaliskuun 2021 Eeva-lehdessä.
Alkuperäinen kunnostusarvio nousi miljoonaan markkaan, mutta ylitimme sen roimasti, lähes nelinkertaisesti. Nyt tietysti olemme ylpeitä, että selvisimme siitä ja hotelli menee hyvin. Mutta raskaaksi homma kävi korjausvaiheen aikana niin henkisesti kuin fyysisesti, muisteli puolestaan Leo Vuoristo Avulle vuonna 1971.
Lollo oli "loistava firman nimi"
Ravintolat eivät olleet ainoa ala, jolla Vuoristot näyttivät yhteiset kykynsä. Kuuluisalla veikkausvoitolla Sadulle ostettiin tekstiililiike Muotihuone, ja monien muiden helsinkiläisliikkeiden perustamisen jälkeen vuonna 1955 niitä seurasi povekkaan italialaisen filmitähti Gina Lollobrigidan mukaan nimetty alusvaateliike Lollo, jossa myytiin ranskalaisia ja italialaisia pitsiunelmia.
Nimi Lollo oli Leo Vuoriston oma keksintö – hätkähdyttävä, rohkea, aluksi närkästystäkin aiheuttanut. Mutta kaiken kaikkiaan loistava firman nimi. Sellainen joka herätti huomiota ja jäi varmasti ihmisten mieliin.
Leo Vuoristo kertoi Avulle, että mainoslause ”Lollosta loistolinjat” veti naisia puoleensa.
Aluksi jotkut pyysivät, että käärepaperi pantaisiin väärin päin ostoksen päälle, jottei julkea nimi näkyisi. Sitten siihen totuttiin ja siitä tuli käsite.
Vajaassa kymmenessä vuodessa Lollo Oy paisui yhdeksän myymälän kokoiseksi ketjuksi, mutta Satu Vuoristo sairastui vakavasti vatsahaavaan, ja pariskunnan oli tehtävä vaikea päätös: oli luovuttava joko ravintoloista tai Lollosta, molempia Leo ei ilman vaimonsa tukea pystynyt vetämään.
Ravintolat jäivät, samoin muutama irrallinen tekstiilialan yritys.
Leo Vuoristo korosti vuonna 1971 Avulle, että yksi hänen menestyksensä keskeisistä salaisuuksista on vaimo.
Hän tähdentää, että on puhuttava Vuoristoista monikossa. Tasavertaisena yrityksien kehittäjänä ja johtajana on alusta ollut Satu Vuoristo, puoliso.
Myös Leo Vuoriston leski on yhä täynnä arvostusta edesmennyttä puolisoaan kohtaan, melkein puolivuosisataa tämän kuoleman jälkeen.
”Leo Vuoristo oli paitsi pitkäaikainen aviomieheni ja lasteni isä, myös yrittäjämentorini ja paras tukeni. Olimme hyvin saman mielisiä ja kannustimme toisiamme, emme riidelleet mistään”, kertoi Satu Tiivola Eeva-lehdessä viime keväänä.
Avun toimittajalle Liisa Talvitielle kauppaneuvos Tiivola puolestaan kertoi elokuussa 2014 saaneensa parhaat liike-elämän opit mieheltään.
”Leo oli paras opettajani. Hän kannusti minua lukemaan muun muassa liikelakia. Kävin myös seminaareissa, jotka vielä 1960-luvulla olivat täysin miehinen maailma. Olin useimmiten ainut nainen.”
Lue haastattelu täältä: Satu Tiivolan yhdeksän vuosikymmentä
Leo Vuoriston pitkät työpäivät, monet suunnitelmat ja jatkuva paine vaativat veronsa. Vuonna 1971 hän kertoi Avulle, ettei raha merkitse enää samaa kuin liikemiestaipaleen alkumetreillä. Siitä oli tullut vain väline, jota liikutellaan.
”Paljon antaisi siitä jos saisi terveytensä takaisin.”
Lehtijutun mukaan Vuoristo kärsi jo vuonna 1971 sydänviasta, liian korkeasta verenpaineesta ja lievästä sokeritaudista. Lääkäri oli vaatinut ottamaan rennommin, tekemään vähemmän työtä ja siirtämään vastuita muille.
”Olen minä osan töistäni jo muille siirtänytkin. Seurahuoneen pelastamisesta saavat ystävän kiittää lähinnä vaimoani ja tytärtäni. He ovat johtaneet ja valvoneet korjaustöitä.”
Tuskin kumpikaan arvasi, että kahden vuoden kuluttua haastattelusta Leo Vuoristo kuolisi vain 54-vuotiaana.
Leo Vuoriston työtahdin ”hiljentäminen” oli ilmeisesti hieman toisenlaista kuin tavallisilla ihmisillä. Heti seuravassa hengenvedossa liikemies kertoi toimittaja Kyllijoelle paneutuvansa seuraavaksi Helsingin Seurahuoneen alakertaan tulevan uuden yökerhon piirustuksiin.
Kun tämä projekti on selvä, on vuorossa Porvoon Seurahuoneen uudisrakennustyö.
Tuskin kumpikaan arvasi, että kahden vuoden kuluttua haastattelusta Leo Vuoristo kuolisi vain 54-vuotiaana.
”Se oli elämäni hirvittävin asia, ja luulin kuolevani itsekin. Olin lähes sekaisin, sain rauhoittavia lääkkeitä ja ystävät pitivät minua välillä pystyssä ihan kirjaimellisesti”, kauppaneuvos Satu Tiivola muisteli toimittaja Wirtavuorelle maaliskuun 2021 Eeva-lehdessä.
Avulle Satu Tiivola myönsi elokuussa 2014, että rakkaan puolison menetys suisti 49-vuotiaan lesken jopa ”itsetuhoisiin ajatuksiin”.
”Tunsin menettäneeni kaiken elämänilon ja olin niin huonossa kunnossa, etteivät jalkani kantaneet. Jälkeenpäin olen oivaltanut, miten tärkeää ystävien tuki on ja se, ettei suruaikana tee isoja päätöksiä. Minä tein yhden. Myin Helsingin Seurahuoneen, ja se oli virhearvio.”
Vuoriston pariskunnan haave toteutui vasta Leon kuoleman jälkeen
Satu Vuoristo meni vuonna 1975 naimisiin Suomen Yhdyspankin pääjohtajan, niin ikään leskeksi jääneen Mika Tiivolan kanssa. Vuonna 1977 hän sai kauppaneuvoksen arvonimen yhtenä ensimmäisistä naisista Suomessa.
Sitä ennen, vuonna 1974, vuosi Leo Vuoriston kuoleman jälkeen Haikon kartanoon avattiin kylpylä. Se oli ollut Vuoristojen haaveissa pitkään. Sen vihki käyttöön tasavallan presidentti Urho Kekkonen – sama mies, jonka mukaan nimetyllä kadulla Helsingin Kampissa Vuoristot pitivät aikanaan tekstiililiikettään.
