Lemminkäisen äiti – Ryhmäteatterissa huomio kiinnittyy siihen, mikä lopulta on tärkeää

Elina (Minna Suuronen) ja Aku Lemminkäinen (Santtu Karvonen) ovat nykyajan aikuisia, eli monen paineen eri suunnalta ahdistamia. Opettaja Elinan elämää tahdittavat erilaiset mittarit ja elämänhallintasovellukset. Jos askeltavoite ei täyty, pitää tömistellä vielä illalla kotona.

Samalla raivoisalla suorittamisella hoituvat niin käynnit äidin ja pojan luona kuin parisuhdeterapiakin. Mihinkään ei ehdi syventyä, mutta ainakin voi ruksia kaikki tehdyksi. Kiireessä jää kuitenkin huomaamatta äidin alkava muistisairaus ja pojan hätä. Puoliso Aku omistautuu puolestaan töille ja kuntokuurille – kuntopyörällä sotkeminen taukoaa vain närästyslääkkeiden nappaamiseksi. Töihin on helppo paeta perheen arkea ja ongelmia, ja työprojektien tärkeyttä korostamalla voi todistella sen paon tarpeellisuutta niin itselleen kuin muillekin.

Elinan ja Akun aikuisen pojan Nicon (Aapo Salonen) elämä täyttyy pelaamisesta. Edes kaupassa ei tarvitse käydä, kun ruuan voi tilata äidin rahoilla kotiin. Haaveet jääkiekkoammattilaisuudesta on haudattu jo ajat sitten. Ilmastokriisi ahdistaa, eivätkä vanhemmat näe, kuinka masentunut hän on. Elinan äiti Maire (Marja-Leena Kouki), Karjalan evakko, on yhä sekavampi, eivätkä hätääntyneet soitot kiireiselle tyttärelle tuo helpotusta. On kuvaavaa, että omien ongelmiensa kanssa painiva Nico näkee mummin tilanteen kiireistä Elinaa paremmin.

Hieman ylimääräisenä sivujuonteena yksi Elinan oppilaista, ukrainalainen Anastasia (Nana Saijets), tulee yhdeksännellä luokalla raskaaksi. Antaako hän toisen näkökulman äitiyteen tai selventääkö elämän merkitystä? Tuoko sotaa paennut perspektiiviä ja järjen äänen suomalaisen keskiluokan suorittamiseen ja yltäkylläisten suomalaisten itsekeskeisyyteen?

Anna Krogeruksen käsikirjoittama ja Eero-Tapio Vuoren ohjaama Lemminkäisen äiti näyttää Ryhmäteatterissa, miten helposti ihmiset voivatkaan ajautua erilleen. Olla samassa tilassa, mutta eivät yhdessä. Elämää eletään rinnakkaisilla kaistoilla, ja yhtäkkiä joku katoaakin liittymästä, kuten Nicolle käy.

Moni kokee varmasti sydämessään kouraisun Minna Suurosen hienosta roolityöstä. Samaa kontrollintarvetta ja suorittamispakkoa, sinnittelyä ja koko perheen kannattelua suorittaa niin moni muukin burnoutiin matkalla oleva. Heidän tavoin Elina ajautuu pois itsestään, ja vähitellen jaksamisen rajat tulevat vastaan ja kulissit alkavat rakoilla. Voisiko mielenrauhaa saada sovellusten sijaan jostain muualta? Voiko elämää elää yksinkertaisemmin? Suurosen koko olemus muuttuu, kun Elinan stressi vihdoin hellittää.

Näyttelijöistä nostaisin esiin myös Marja-Leena Koukin, jossa on raivoa ja haurautta. Hänen lausuessaan kalevalaisia loitsuja on helppo uskoa mehiläiseen, joka tuo hengen Lemminkäiselle.

Lavastussuunnittelija Janne Siltavuori on järjestänyt lavalle kolme taulunkehystä. Epäilemättä yksi ajatus on tuoda lavalle Akseli Gallen-Kallelan kuuluisan taulun henkeä, mutta lavastus korostaa hienosti myös sitä, mikä elämässä lopulta on oleellista. Kehykset rajaavat Elinan tärkeimmän triptyykin: puolison, äidin ja pojan. Elinan työpaikka koulussa ei kuulu tähän sisäpiiriin.