Koirarotu kertoo valitsijastaan, sanoo eläinsosiologi – ”Omistajat haluavat aina vain uusia rotuja, mikä kertoo erottautumisenhalusta”
Eläinten hoivaaminen ei ole vain moderni ilmiö, eläinsosiologi Salla Tuomivaara sanoo. Esitimme hänelle seitsemän kysymystä kotieläimistä.
Miten suhteemme lemmikkieläimiin on muuttunut viime vuosikymmeninä?
Kotieläimet voidaan jakaa lemmikkieläimiin ja tuotantoeläimiin. Isot yhteiskunnalliset muutokset ovat muokanneet suhdettamme niihin molempiin.
Suhteeseemme molempiin liittyy isoja yhteiskunnallisia muutoksia. Merkittävin on 1900-luvun kaupungistuminen. Sitä ennen suurin osa ihmisistä asui maaseudulla muutaman kotieläimen, lehmän, sian, koiran, kanssa läheisessä yhteydessä.
Nyt asumme lemmikkien kanssa kaupungeissa, ja vain pieni osa ihmisistä asuu enää tuotantoeläinten kanssa edes samassa pihapiirissä.
Eläintuotannon rakenne on muuttunut: eläimiä tuotetaan suuria määriä, mutta eläintuotantolaitoksia on vähemmän kuin ennen. Siksi harva on tekemisissä ruoaksi kasvattamisen ja teurastuksen kanssa. Koska meidän ei enää tarvitse keskittyä eläimen hyödyntämiseen, tämä piirre ei enää hallitse eläinsuhdettamme. Tilalle ovat tulleet empaattiset eläinsuhteet, jossa eläimet ovat ihmisille kumppaneita ja perheenjäseniä.
Eläinten hoivaaminen on aina kaksiteräinen miekka. Se mikä näyttäytyy hoivana, on usein ihmiskeskeistä ajattelua. Sen sijaan että opiskelisimme, mitä eläin lajityypillisesti tarvitsisi, pidämme niille synttärijuhlia, hankimme asuja, tavaroita ja runsaasti harrastuksia. Lemmikki voikin olla ihmiselle kuin nukke tai vauvan korvike.
Samaan aikaan kiinnostus eläinten hyvinvointia kohtaan on aidosti kasvanut. Siitä kertovat muun muassa muutokset ohjeistuksissa, joita eläimiä ostavat saavat. Ennen ajateltiin, että kania voi nostaa korvista, kun nyt tiedetään, että sitä pitää nostaa kainaloista ja pepun alta.
Miten käsityksemme eläimistä on muuttunut historiassa?
Eläinten asema on saanut historiallisesti vaihtelevasti jalansijaa, mutta aina kun ihmisen ja eläimen suhde on murroksessa, syntyy kysyntää uudelle ajattelulle.
Teollisen vallankumouksen vanavedessä syntyi myös teollistunut eläintalous 1800-luvun lopulla. Eläinjalostus kehittyi, eläinkoetoiminta laajeni ja keksittiin turkistarhaus. Samaan aikaan evoluutioteoria mullisti käsityksemme eläimistä. Vähitellen on hyväksytty, että olemme eläinten sukulaisia ja jaamme samoja ominaisuuksia.
Eläinten eettinen kohtelu ei ole moderni idea, vaan hyvin varhaisissa kirjallisissa lähteissä on käsitelty vegetarismia ja eläinten tappamisen oikeutusta. Eläinten käyttäytymisen tutkimus on kehittynyt koko 1900-luvun ajan. Saamme jatkuvasti enemmän tietoa siitä, mihin eläimet kykenevät ja millaisia sosiaalisia ja älyllisiä taitoja niillä on. Se on avartanut käsitystämme eläimistä.
Uusi nousu eläintensuojelussa tapahtui 1970-luvulla. Filosofi Peter Singerin Animal Liberation (1975) on modernin eläinoikeusajattelun klassikko. Eläinkysymykset politisoituivat, eläinaktivismi voimistui ja eläinsuojelulait kehittyivät. 2000-luvulla uusi eläineettinen pohdinta on lisääntynyt. Eläinfilosofian rinnalle on noussut uusia tieteenaloja. Ihmistieteellinen eläintutkimus, jota edustan, tutkii eläimiä humanististen ja yhteiskuntatieteiden näkökulmasta.
Onko lemmikkien hoivaaminen aikamme ilmiö?
Lähes kaikissa kulttuureissa on pidetty eläimiä myös lemmikinkaltaisesti ja paapoen. Lajityypillinen vaisto, jossa jopa toisen nisäkäslajin pieni ja avuton poikanen herättää meissä voimakkaita hoivantunteita, on meissä todella syvällä. Tiedetään, että jo keräilijä- metsästäjät ovat hoivanneet luonnonvaraisten eläinten poikasia ja jopa rintaruokkineet niitä.
Muinaiset hautalöydöt kertovat, että vainaja on haudattu koiran ja jopa kissan kanssa, mikä kertoo läheisestä suhteesta. Tosin tällainen lemmikinpito oli todennäköisesti tavallista erityisesti valtaapitävien keskuudessa. Myöhemmin tästä näkee esimerkkejä myös muotokuvamaalauksissa, joissa ylimystön lemmikki on esillä. Toisaalta myös köyhemmällä kansalla on ollut lemmikkejä, vaikka niitä on myös pitänyt hyödyntää elannon turvaamiseksi.
Miten lemmikkieläinten kirjo on laajentunut?
Ihmisellä on suuri luontainen uteliaisuus toisenlaisia eläviä olentoja kohtaan, ja ihminen on yrittänyt domestikoida lähes kaikkia mahdollisia lajeja.
Lemmikkien omistaminen on aina myös identiteetin rakennusta ja ilmentämistä sekä kulutus- ja elämäntyylivalinta. Moni ei halua olla tavallinen tai tylsä: meillepä ei tule marsua vaan vaikkapa preerikko (ent. preeriakoira), joita niitäkin Suomessa on lemmikkinä.
Vuosi sitten tuli voimaan uusi eläinsuojelulaki, jonka nojalla määritellään, mitä lajeja saa pitää lemmikkinä. Asetus ei ole vielä voimassa. Tällä pyritään puuttumaan eksoottisten lemmikkien hyvinvointiongelmiin. Ensinnäkin eläimiä hankitaan laittoman eläinkaupan piiristä, jolloin lemmikiksi päätyy uhanalaisia lajeja. Eksoottiset eläimet eivät myöskään ole eläneet ihmisten parissa, joten emme tiedä tarkkaan, mitä niiden hoitaminen vaatii.
Myös koirarotu kertoo valitsijastaan. Suomalaiset ovat siitä erikoinen kansa, että olemme varsin persoja erilaisille koiraroduille ja meillä on niitä suuri määrä, enemmän kuin monessa maassa. Omistajat haluavat aina vain uusia rotuja, mikä kertoo erottautumisenhalusta. Se, mitkä eläimet ovat hoivattavia ja söpöjä ja mitkä eläimet hyödynnettäviä ruoaksi, vaihtelee ajan ja paikan mukaan.
Miten lemmikkien terveydenhuolto on muuttunut?
Eläinlääketiede on kehittynyt paljon, ja nykyään ymmärretään, että sairaalle lemmikille pitää hankkia hoitoa. Se on kuitenkin hyvin kallista, ja kaikilla ei ole siihen varaa. Voisi ajatella, että lemmikkieläinten terveydenhoitoakin tarjottaisiin enemmän julkisin varoin.
Toisenlainen trendi on se, että vaikka eläimiä hellitään, terveitä eläimiä viedään silti lopetettavaksi, koska omistajalla on sen pitovaikeuksia: tulee allergiaa, muutto tai stressiä elämään. Tätä pidetään hyväksyttävänä. Eläinten kärsimyksestä ajatellaan kuitenkin eri tavalla kuin ihmisen. Laki ei hyväksy eutanasiaa ihmisille, mutta eläinten kohdalla kärsimysten lopettamista pidetään eettisenä. Tässä on lajikohtaisia eroja. Yhä useammin koirien ja kissojen annetaan elää kömpelöiksi vanhuksiksi, jos niillä ei ole kipuja. Jos taas hevoselle tulee jalkavaivoja, se herkästi lopetetaan. Omistajilla on niihin vahva tunneside, mutta ajatus, että niiden pitoa lemmikkeinä voisi jatkaa vanhuksenakin ilman harrastuskäyttöä, on vieras. Taustalla on osin tiedostamaton ajatus, että hevosen tarkoitus on tulla ihmisen ratsastamaksi. Näin ei tietenkään ole, vaan hevonen on itsessään arvokas ja voi elää hyvää hevosen elämää, vaikka sillä ei ratsastettaisikaan.
Miten eläinten arvostus on muuttunut?
Suhdetta lemmikkeihin on muuttanut se, että tiedämme niiden olevan meille hyväksi. Ne eivät ole vain mieltä vailla olevia karvapalloja, joita hassut ihmiset paapovat, vaan on tutkittu, että ne ovat merkittäviä ihmisen fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kannalta.
Yhteiskunnan instituutiot ottavat ihmisen suhteen eläimeen paremmin huomioon ja ymmärtävät laajemmin eläinten arvon. On ymmärretty, että esimerkiksi turvakodeissa olisi hyvä olla tiloja, jonne väkivaltaa pakenevat voivat tulla lemmikin kanssa. Myös ihmistä avustavia koiria arvostetaan.
Kriittisenä tutkijana olen myös sitä mieltä, että sen rinnalla pitäisi muistaa, että eläin on yhtä arvokas, vaikka se ei palvelisi ihmistä millään tavoin. Hyvän kohtelun edellytys ei voi olla se, että eläimet ovat meille hyödyksi.
Miten ihmisten ja eläinten suhde muuttuu tulevaisuudessa?
Emme puhu ihmisistä ja eläimistä vaan entistä useammin ihmisistä ja muista eläimistä, muunlajisista tai toisenlajisista. Emme siis tarpeettomasti erota itseämme laadullisesti täysin erilaisiksi olennoiksi kuin muut lajit. Ihmisillä ja muilla eläimillä on paljon jaettua ja samankaltaisuutta.
Monet eläinsosiologit miettivät, onko mahdollista, että ihmisten ja muiden lajien yhteiselämää kehitettäisiin vastavuoroisemmaksi. Se tarkoittaa, että eläisimme muiden lajien kanssa lähikontaktissa niin, että se tuottaisi hyvää myös muille lajeille. Olisiko mahdollista tuoda eläinten ääni julkiseen päätöksentekoon johdonmukaisemmin?
On myös selvää, että vaikka tuotantoeläimiä käytetään yhä voimakkaasti hyväksi, isossa mittakaavassa ajattelu on muuttumassa. Yhä useampi on huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja haluaa, että eläimiä kohdeltaisiin paremmin.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Salla Tuomivaara työskentelee Turun yliopistossa post doc -tutkijana. Hän on aiemmin työskennellyt Animalian ja Luontoliiton toiminnanjohtajana
