Saksanopettaja on nähnyt, mihin koulusta säästäminen johtaa – ”Jos koko ajan leikataan rahaa, ei voida olettaa, että Suomi säilyy Pisa-tutkimuksen ykkösenä”

Saksan kieli kiinnostaisi suomalaisia nuoria, mutta kielipoliittisissa linjauksissa on päätetty toisin, väittää germaanisen filologian yliopistonlehtori Christian Rink Helsingin yliopistossa. Hän on opettanut saksaa suomalaisille jo kahdenkymmenen vuoden ajan ja nähnyt, mihin koulusta säästäminen johtaa. 

Saksa on Suomen tärkein kauppakumppani, EU:n veturi ja turvallisuuspoliittisesti merkittävä Nato-maa, joka isännöi tänä vuonna myös jalkapallon MM-kisoja. Suomessa Saksasta seurataankin intensiivisesti juuri näitä asioita: politiikkaa, taloutta ja urheilua. Samaan aikaan saksan kieli ja maan kulttuuri ovat suomalaisille yhä tuntemattomampia.

Miksi on näin? 

Tämä on todella iso kysymys, mutta näkisin että kaikkein suurin syy ovat ehdottomasti poliittiset päätökset, jotka alkoivat Juha Sipilän hallituksen aloittamista koulutusleikkauksista. Vieraita kieliä ja suomalaisten kielivarantoa ei arvosteta. Toinen saksan asemaa heikentänyt koulutuspoliittinen päätös oli se, että yliopistojen humanististen aineiden pääsykokeissa painotetaan vahvasti matematiikan arvosanaa.

Vuonna 1998 saksan kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa 11 000 ihmistä, tänä vuonna kirjoittajia tulee ennusteiden mukaan olemaan noin tuhat – tarkkaa määrää syksyn kirjoittajista ei vielä ole tiedossa. Mistä katastrofaalinen romahdus johtuu? 

Peruskoulussa ja lukiossa ei ole enää pitkään aikaan panostettu saksan opetukseen eikä ylipäätään muiden kielten kuin englannin opiskeluun. Jos koko ajan leikataan rahaa, ei voida olettaa, että Suomi säilyy Pisa-tutkimuksen ykkösenä aina vaan. Kaikkien muidenkin kielten opiskelu on romahtanut, mutta saksan kaikkein eniten. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että saksan kielellä on ollut Suomessa todella vahva asema. Saksa ei enää maana houkuttele nuoria siten kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, joten kieltäkään ei sitten opiskella.

Jos ei puhuta vain rahasta, niin miten muuttaisit kielten opiskelua, jotta se olisi toimivampaa? 

Kieltä ja kulttuuria ei pitäisi opetuksessa erottaa toisistaan, kielten opiskelun ohessa pitäisi opiskella taiteen klassikoita sekä nykykirjallisuutta. Koko saksalaisen kulttuurin monimuotoisuus pitäisi avata suomalaisille kieltenopiskelijoille alusta asti. Siellä on niin paljon kaikkea löydettävää. 

Mitä klassikoita saksalaisesta kulttuurista vinkkaisit suomalaisille juuri nyt? 

Kafkan kuolemasta on kulunut 100 vuotta, ja nostaisinkin mieluusti hänet esiin. Juuri nyt elämme aikoja, joita Kafkan kautta voi analysoida. Hän on yksi 1900-luvun merkittävimmistä kirjailijoista. Kafkan käsittelemät asiat, kuten ahdistus, ovat hyvin ajankohtaisia nyt. 

Kafka varttui saksankielisessä juutalaiskorttelissa Prahassa ja on saksankielisen, juutalaisen ja koko Euroopan kulttuurin tärkeimpiä hahmoja. Hänessä kiteytyy se, että minkään maan kulttuuri ei elä umpiossa, vaan kaikki on aina sekoittunutta. Juhlavuonna järjestetään paljon kiinnostavia tapahtumia Kafkan kunniaksi saksankielisissä maissa ja Tšekissä. Toinen hahmo, josta riittää aina ammennettavaa, on Caspar David Friedrich, jota voi pitää koko romantiikan kantaisänä ja joka innoitti muun muassa Disney-elokuvia. Monet hahmot, joiden ansiosta länsimainen kulttuuri ja viihde on sellaista kuin se on, ovat olleet saksalaisia.

Entä mitä nykyteoksia? 

Nostaisin elokuvista Fatih Akinin uusimman Reininkullan sekä Ilker Çatakin Opettajainhuoneen. Saksalaista nykykirjallisuutta ei käännetä oikeastaan lainkaan eikä saksalainen kulttuuri näy suomalaisessa mediassa, mikä on harmi, sillä saksalaisessa taiteessa käsitellään paljon samoja ongelmia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä kuin Suomessa, muun muassa nuorten ja koululaisten pahoinvointia.

Helsingissä on perinteisiä, saksalaista kulttuuria vaalivia paikkoja, kuten Goethe-Institut ja Suomen yksityisten saksalaissukuisten henkilöiden, kuten muun muassa Hallerin, Lutherin, Mickwitzin, Stockmannin, Tobisenin ja Wetzerin lukupiiristä 1800-luvulla alkunsa saanut Saksalainen kirjasto. Ne eivät enää houkuttele nuoria. Miksi? 

Ongelman ydin on resursseissa. Goethe-Institutin rahoitusta on leikattu, joten totta kai se näkyy toiminnan laajuudessa. Goethe-Institut on kuitenkin tehnyt loistavaa työtä muun muassa lastenkirjallisuuden moninaisuuden edistämisessä. Heidän toimintansa on ollut aikaansa seuraavaa ja dynaamista. Saksalainen kirjasto puolestaan menetti valtion tuen ja on sen vuoksi varsin isossa kriisissä. Kirjasto sulki ovensa talvella pitkäksi aikaa mutta avasi uudestaan huhtikuussa 2024. Kirjasto on piilossa, sen tapahtumat eivät juuri näy missään.  

Mihin kaikkeen saksa avaa portit? 

Saksalaisen kulttuurin monimuotoisuutta ei voi liikaa korostaa. Saksa on maahanmuuttajavaltio ikään kuin tahtomattaan. Kun 50- ja 60-luvuilla Saksaan tuli niin kutsuttuja ”vierastyöläisiä”, heitä ei oikein edes yritetty kotouttaa Saksaan, mutta siitä huolimatta maahanmuuttajataustaiset ihmiset pääsivät etenkin kirjallisuuden kautta esiin. Meillä on paljon säätiöitä ja muita erilaisia tukimuotoja lahjakkaille kirjailijoille. Niiden tuki on tärkeää, mutta monet maahanmuuttajataustaiset kirjailijat pääsevät esiin, koska yksinkertaisesti kirjoittavat niin hyvin.  Saksan myötä ei avaudu vain saksalainen kulttuuri vaan hyvin moninainen ja rikas kulttuurien sekoitus. Voisi oikeastaan kysyä, että onko sellaista asiaa olemassa kuin ”saksalainen kulttuuri”. Kulttuurit ovat lähtökohtaisesti täysin sekoittuneita eikä niitä voi jakaa tarkasti karsinoihin. 

Mitä suomalaiset voisivat oppia saksalaisesta kulttuurista? 

Viime vuosina Saksassa monet merkittävät kirjallisuuspalkinnot ovat menneet maahanmuuttajataustaisille kirjailijoille, kuten bosnialais-serbialaiselle Saša Stanišicille, unkarilaistaustaiselle Terézia Moralle ja monelle, monelle muulle. He eivät ainoastaan saa ääniään kuuluviin vaan he voittavat suurimmat ja merkittävimmät kirjallisuuspalkinnot ja ovat bestsellerlistojen kärjessä. Suomessa isojen kirjallisuuspalkintojen listoilta puuttuvat maahanmuuttajataustaiset kirjailijat. Saksan kirjallisuuden perinteeseen kuuluu, että siinä arvostetaan kriittisyyttä. Esimerkiksi Danzigista kotoisin oleva, kašubilaistaustainen Günther Grass ja Heinrich Böll tunnetaan juuri yhteiskuntakriitikkoina. Siksi myös maahanmuuttajien kirjoittama kirjallisuus, jossa arvostellaan kovin sanoin saksalaista yhteiskuntaa, sen rasismia ja maahanmuuttopolitiikkaa, on luontevasti osa saksalaista kulttuuria. Kritisoimalla ei joudu kulttuuripiirien ulkopuolelle, päinvastoin. Toisaalta senkin voi huomata, että Suomen ja Saksan mentaliteeteissa on paljon yhteistä, esimerkiksi absurdi huumorintaju on samanlaista. Saksalaisia myös kiinnostaa suomalainen kulttuuri ja kirjallisuus varsin paljon. Suomalaisia taiteilijoita Saksa kuitenkin kiinnostaa, ja taiteilijoita siellä asuu varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sekin voisi olla kiinnostava asia suomalaisille. 

Opetat tällä hetkellä Helsingin yliopistossa. Minkälaiset nuoret valitsevat saksan pääaineekseen nykypäivänä? 

Nuoria haukutaan usein siitä, että heillä ei ole lukutaitoa ja he vain notkuvat Tiktokissa, mutta minusta suomalaiset nuoret, jotka opiskelevat tänä päivänä saksan kieltä ja kulttuuria, ovat yhteiskunnallisesti paljon valveutuneempia, kriittisempiä, ekologisemmin ajattelevia, rasisminvastaisempia ja ylipäätään maailman epäoikeudenmukaisuutta voimakkaammin vastustavia kuin opiskelijat olivat kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. 

Työmarkkinoilta poistuu juuri sukupolvia, jotka vielä puhuivat saksaa, ja meiltä katoaa lähiaikoina paljon kielitaitoa työelämästä. Tutkijat ovat varoitelleet kehityksestä, mutta mitä jos asia on vain niin, että nuoria ei kiinnosta? 

Se ei pidä paikkaansa. Kehityksen takana ovat poliittiset päätökset, ei nuorten motivaation puute. Germaanisten kielten professori Leena Kolehmainen onkin tuonut viime aikoina julki, että lapsia ja nuoria kiinnostaisi monien kielten opiskelu. Aiheesta on tehty vastikään iso haastattelututkimus Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Motivaatiota siis löytyisi, mutta usein ei ole edes mahdollista valita muita kieliä kuin englanti. Suomessa ei myöskään ole selkeää vieraiden kielten kansallista strategiaa, kuten on vaikkapa monille kotimaisille vähemmistökielille.