
Lehti: Perinteikäs länsisaksalainen automerkki tekemässä paluuta kiinalaisvoimin
Aikanaan arvostettu saksalainen automerkki Borgward on tekemässä paluuta, kertoo Autobild. Merkin paluu toteutetaan mitä luultavimmin kiinalaisvoimin, ja esittely tapahtuu Geneven autonäyttelyssä.
Borgward-merkki on ehtinyt elää unholassa jo hyvän tovin, sillä bremeniläinen automerkki ajautui konkurssiin vuonna 1961. Borgwardit olivat tunnettuja edistyksellisestä tekniikasta ja ylemmän luokan autoistaan. Borgwardeja myytiin aikanaan myös Suomessa.
Borgward lanseerasi mm. ilmajousituksen ja automaattivaihteiston ensimmäisenä Saksassa. Vuonna 1955 Borgward oli myös Saksan kolmanneksi myydyin automerkki VW:n ja Opelin jälkeen.
Paluun taustalla toimivat Borgwardin perustajan pojanpoika Christian Borgward sekä hänen bisneskumppani Karlheinz Knöss. Autobildin lähteet ovat kertoneet, että rahoitus merkin uudelleenherättämiseen tulisi kiinalaiselta Beiqi Foton Motor Companylta.
Suunnitteilla on jopa viisi uutta mallia, jotka asettuisivat premium-segmenttiin.
Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.