Apu

Leena Majander: Myrkyttäisinkö perheeni?



Leena Majander: Myrkyttäisinkö perheeni?

Leena Majander pohtii kolumnissaan ruokakäytäntöjen muuttumista.
Teksti Leena Majander
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Kesämökkielämä oli romanttista aikana, jolloin jokirannassa kuunneltiin transistoriradiosta Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja ja Lavalauantaita. Kun radio väsyi, syötettiin sisään uudet tiikerikuvioiset Hellesensin paristot. Iltaisin äiti luki ääneen Aapelin Koko kaupungin Vinskiä ja isä lisäsi tarvittaessa lamppuun öljyä.

Idyllissä oli myös mörkönsä: pelkäsimme tulipaloa ja häkämyrkytystä. Kamalia olivat kertomukset isän kotitalon pärekaton syttymisestä leipomispäivänä ja isoisän isän menehtymisestä häkämyrkytykseen perunakellarissa sotatalvena.

Lapsuuden mökkikesinä tehtäviäni oli noutaa naapurin navetasta tinkimaito, josta äiti teki viiliä. Kulhon pinnalle syntyi kurttuinen ketto, joka muistutti oppikirjan kuvaa ihmisaivoista. Minulle ei maistunut. Jääkaappina toimi metsänreunan lähde, johon esikoisen oikeudella juoksutin pläkkisen viiden litran maitokannun aterioiden välillä. Vie mennessäs, tuo tullessas.

"Kylmäketju on katkennut"

Pakkausmerkinnät eivät vielä kertoneet tuotteiden elinkaaresta, ja kauppaan päästiin harvoin. Muistikuva perheestä ruokamyrkytyksen kourissa on kauhistuttava.

Äskettäin kävin siskon kanssa viisumittomalla päiväreissulla Pietarissa. Muutamassa tunnissa ei paljon ehdi, mutta Jelisejevin nostalgisen herkkukaupan lisäksi halusimme paikalliselle torille ostamaan suolakurkkuja ja valkosipulia. Toripöydillä ruudullisten vahakankaiden päällä lötköttivät meille tuntemattomat ruhon osat ja kalapuolella lehahtivat jo iltapäiväiset hajut. Elintarvikealan eksperttinä sisko totesi: ”Minusta tuntuu, että kylmäketju on katkennut.”

Vähemmälläkin alan koulutuksella tein saman päätelmän.

Nyt kesäjuhlien ruuhkaviikkoina ruokaostoksilla hujahtaa puoli päivää. Auton takapaksissa reissaavat mukana myös kylmälaukut ja -kallet. Hellekesä tai ei, ruokakuljetukset vaativat asianmukaiset varusteet, tuoretuotteet kun eivät tykkää automatkailusta. Ennen suuria pitoja kylmäkalusteet ja kellarit täyttyvät ääriään myöten. Oravaäidin kätköissäni on varmuusvarastoituna kookosmaitoa, lettumixejä ja hillopurkkeja, hanhenmaksaa ja kuohujuomaakin yllättäviä erityisolosuhteita varten.

Muuttuuko sinappi myrkkykaasuksi?

Mieltäni kalvaa kuitenkin pelko, että myrkytän perheeni.

Lukulasit nenällä tiirailen viimeisiä käyttöpäiviä pakkausten ylä- tai alapinnalta, kannen reunasta ja vyötteen alta. Voinko hyvällä omallatunnolla haudata kesäkuisen kermaviilin sienipiirakan uumeniin vai liikunko silloin vaaran vyöhykkeellä? Muuttuko sinappi myrkylliseksi kaasuksi parasta ennen -päiväyksen jälkeen? Mikä on säädyllinen aika hävittää maustehyllystä pölyyntynyt kurkumapurkki? Emännän kunnialleni käy ja otan lievästi nokkiini, kun tyttäret tarkistavat päiväykset kaikesta, minkä he ottavat komeroistani esille syömistarkoituksessa. Myönnetään: toimenpide on aiheellinen.

”Ottaako miniä vai annetaanko kissalle?” kysyi niin kutsuttu vanha kansa. Minulla ei ole miniää. Vävyjä on, ja kissa. En tarjonnut pakastimen perältä löytyneitä katkarapuja vävyille, mutta kissa kehrääväinen oli kiitollinen vintageherkuista.

Julkaistu: 25.7.2018