Apu

Leena Majander: Jäähyväiset aseille

Leena Majander: Jäähyväiset aseille

Kaksi kolmannesta amerikkalaisista ajattelee aseiden läsnäolon lisäävän yhteiskunnan turvallisuutta, ja monen pöytälaatikossa on paukkurauta pahisten varalta.
Teksti Leena Majander
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto
Mainos

Teatterin katsomossa oppii, että jos tarpeistonhoitaja on ripustanut tuvan seinälle aseen, sitä näytelmässä ennen pitkää myös käytetään. Joku pääsee hengestään.

Tampereen Työväen Teatterin koskettavassa esityksessä Tytöt 1918 heilutetaan ja käytetään aseita niihin toisiin ja omiinkin. Sata vuotta sitten Tampereella pumpulienkelit, alta parikymppiset tehtaan tytöt, unelmoivat rakkaudesta, kodista ja paremmasta elämästä. Jotkut heistä tarttuivat aseeseen unelmiensa puolesta, ja aseeseen monet hukkuivat. Sirkku Peltolan käsikirjoittama ja ohjaama historiankuvaus raastaa katsojan mielenrauhaa ja saa toivomaan hyvää, onnellista ja turvallista elämän arkea aina ja kaikille.

Lapset ovat tietämättömiä aseiden vaarallisuudesta

Ampuma-aseiden vaarallisuus syöpyi pikkutytön mieleeni, kun näin Matti Kassilan televisioelokuvan Luoti sydämessä. Tositapahtumiin perustuvassa filmissä naapurinpoika räplää riihen takana pienoiskivääriä ja luoti kimpoaa pihalla leikkivän Markun rintaan. Häntä hoidetaan sairaaloissa Tukholmaa myöten; poika pelastuu.

Velipoikani ja hänen kaverinsa olivat tietämättömiä aseiden todellisista vaikutuksista – ja syyllistymisestään kulttuuriseen omimiseen – hiiviskellessään savisissa pellonojissa kesämökkimaisemissa. Ensimmäisten silmälasieni ja ensimmäisen hemingwayni takaa tarkkailin, kuinka poikain inkkaripäähineet vilkkuivat ojan pohjalta heinänkorsien lomasta. Isosiskon ylemmyydentunnolla ymmärsin pikku­skidien innostuksen, kun laudanpätkästä muovailtu pyssy välillä leikisti pamahti. Pidättäydyin rauhankasvatuksesta, vaik­ka Jäähyväiset aseille -romaanin kuvaamat ensimmäisen maailmansodan taistelut järkyttivät miel­täni.

Nykylapsia ei pyssyleikkeihin innosteta

Laki määrää säilyttämään hirvikiväärit ja muut tuliaseet lukituissa turvakaapeissa, vahinkojen välttämiseksi. Kotibileiden porukka ei voi mennä pikkutunneilla vähän tsiigaamaan faijan pyssyjä, jos kaappi on lukossa ja avaimet lukkojen takana. Nykylapsia ei pyssyleikkeihin innosteta, vaikka leikeissä yhä saalistetaan, taistellaan, pelastutaan, voitetaan, haavoitutaan ja kuollaankin.

Kaksi kolmannesta amerikkalaisista ajattelee aseiden läsnäolon lisäävän yhteiskunnan turvallisuutta, ja monen pöytälaatikossa on paukkurauta pahisten varalta. Ehdotus opettajien aseistamisesta himmattiin suurvaltapolitiikan taustalle, kun suuria uhoavat pienet miehet kahden puolen valtamerta yltyivät vertailemaan nappuloittensa kokoa.

Rauhantyön hommat eivät heti lopu

Aseet pois! julisti Bertha von Suttner menestyskirjassaan jo vuonna 1889. Hän oli ensimmäinen Nobelin rauhanpalkinnon saanut nainen, paronitar ja rauhanaktivisti. Hänen näkökulmansa oli yhden ihmisen: naisen, vaimon ja äidin.

Palkinto saa vuosittain valtavasti huomiota, mutta aseidenriisunnan, rauhantyön ja arjen turvallisuuden parissa eivät hommat heti lopu.

Asetta ei voi käyttää, jos se ei ole ulottuvilla. Ernest Hemingwayn teosten äärellä ei aina tiedä, milloin sodan ja miehisen uhon ihannointi kääntyy lukijan mielessä rauhantyöksi. Sen kuitenkin tiedämme, että kirjailija jätti omat jäähyväisensä maailmalle kädessään ase, jota hän myös käytti.

Julkaistu: 4.4.2018