Apu

Leena Majander: Entiset nuoret ja nykyiset


– Tarvitsemme kaikenikäisiä päättäjiä, jotta naperoiden elämänmeno olisi yhtä hyvä kuin varttuneempien on ollut, Leena Majander kirjoittaa.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Lähikirjaston ryhmätyöhuoneessa istuu joukko setämiehiä ja täti-ihmisiä. Tuhansien yhdistysten maan kokouksia pyörittää oman aikataulunsa herraksi tai rouvaksi kypsynyt kokenut väki. Salissa vilahtelee viisikymmentä harmaan hapsen sävyä. On joukossa meitä ikibrunettejakin, joiden läpikuultavaa juurikasvua jemmataan muutaman viikon välein.

Kekkoslandiaan syntyneenä tunnen olevani salissa likimain nuorison edustaja. Paasikiven tai peräti Ukko-Pekan aikalaisten parissa olen tulevaisuuden toivo.

Aluksi jokainen esittelee itsensä: Olen entinen osastopäällikkö, pääsihteeri tai lehtori. Mukana on myös iloisia, hopeanharmaita suomenruotsalaisia. He kertovat itsestään toisella kielellä ja tavalla. Jag är tidigare avdelningschef, huvudredaktör tai informationsansvarig. Aiemmin he olivat jotakin muuta. He eivät määrittele itseään nyt entisiksi.

Aiemmin olin, ja yhä olen. Siinä piilee lupaus työuran jälkeisestä identiteetistä.

Sovellusten näppäilyssä tarvitaan vertaistukea

Olen entinen tyttö, nykyinen bonusmummi ja pian isoäiti. Olen perheen ohjelmatoimikunta ja yhdistysten aktivisti. Toimin kuten kaltaiseni ja vilautan vauvakuvat kännykän näytölle heti, kun puolituttu osuu kokoussalissa lähietäisyydelle. Lastenlasten määrän ja lääkkeiden annostusten vertailemisessa olen tosi hyvä.

Tilaisuuden päättyessä me aiemmat emme jätä kaveria yksin asentamaan uutta parkkiäppiä. Kun suvun nuoriso ei ole kerennyt pistäytymään, tarvitaan sovellusten näppäilyssä vertaistukea. Tunne avuttomuudesta muuttuvan tekniikan armoilla yhdistää kummasti.

Eduskuntavaalien jälkeen moni politiikan konkari saa määritellä itsensä uudelleen. Kutsutaanko kohta entisiksi kolmannesta kahdestasadasta Arkadianmäellä puurtaneesta, joka ei enää siihen työpaikkaansa palaa? Oma päätös tai äänestäjien tahto on tehnyt heistä entisiä. Eduskunnasta pudonneet vaikuttajat kertovat tuntevansa häpeää. ”En ollut tarpeeksi hyvä tullakseni uudelleen valituksi.”

Pois häpeä ja heikotus! Määritelkää itsenne entisten sijaan aiemmiksi, kuten suomenruotsalaiset. Johan helpottaa. Eivätkös ruotsinkieliset ole maailman onnellisimmassa maassa se kaikkein onnellisimmaksi itsensä tunteva joukko?

Yksi alle kolmikymppinen kansanedustaja

Äitini oli aiempi kansakoulunopettaja, jonka lempilaulua ei vetänyt Iso D vaan Pikku G. ”Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus…”. Kahdeksankymppisenä hän toivoi lastenlasten esittävän biisin kaikissa sukujuhlissa. ”Kaikki kasvaa, lapset varttuu, virheist oppii ja kokemus karttuu…”

Nykyisessä eduskunnassa on vain yksi alle kolmikymppinen kansanedustaja.

Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan kokeneiden rinnalle joukko Ahtisaaren ja Halosen Suomeen syntyneitä. Entiset nuoret, luotetaanpa nykyisiin nuoriin. Nuorten kansanedustajien kokemus karttuu. He huolehtivat sekä entisistä ja aiemmista että rakentavat onnellisten Suomea kännykkäkuvien tuttisuille ja legonrakentajille.

Tarvitsemme kaikenikäisiä päättäjiä, jotta naperoiden elämänmeno olisi yhtä hyvä kuin varttuneempien on ollut. Kännykkäkuvissa ovat jo kasvamassa 2030-luvun kansanedustajat.

Julkaistu: 2.4.2019