
Lähes päivälleen 30 vuotta sitten Puolan silloinen presidentti Lech Wałęsa oli näkyvästi esillä suomalaisessa mediassa. Sähkömiehestä presidentiksi noussut Wałęsa oli vierailulla Helsingissä ja otti vahvasti kantaa Puolan Nato-jäsenyyden puolesta.
Presidentti halusi maansa Nato-jäseneksi, vaikka Venäjä oli tiukasti vastaan eikä Natokaan ollut avosylin toivottamassa Puolaa tervetulleeksi riveihinsä.
– Olemme tehneet päätöksemme, eivätkä muut voi sitä muuttaa, Wałęsa julisti Helsingissä.
Wałęsa näki Nato-jäsenyyden toteutuvan vasta neljä vuotta presidenttiytensä päättymisen jälkeen vuonna 1999. Samana vuonna Naton ovet avautuivat myös Tšekin tasavallalle ja Unkarille.
Työläisten lakko-oikeuden puolustaja
Walesan kädenjälki näkyy ennen kaikkea Puolan ammattiliiton historiassa. Gdanskin telakalla vuonna 1980 perustettu sitoutumaton ammattiliitto Solidaarisuusliike oli rohkea askel kohti työläisten oikeuksien ajamista. Aikaisemmin vastaavat yritykset oli itäblokin maissa tukahdutettu väkivaltaisesti.
Helpolla yhteiskunnallinen muutos ei onnistunut, Solidaarisuusliike joutui toimimaan maan alla ennen kuin se lopulta laillistettiin vuoden 1989 keväällä. Kesällä Solidaarisuusliike sai jo osallistua parlamenttivaaleihin, ja sen riveistä valittiin sekä pääministeri että presidentti.
Työläisten lakko-oikeuden puolustaminen teki Wałęsasta kansainvälisesti tunnetun. Hänet valittiin vuonna 1982 arvostetun Time-lehden ”vuoden mieheksi” ja kansikuvahahmoksi. Vielä suurempi tunnustus annettiin seuraavana vuonna: Wałęsa sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Putinin virhe
Kun presidentti Sauli Niinistö vuonna 2015 tapasi Wałęsan, puheenaiheeksi nousi myös Ukrainan tilanne. Runsas vuosi aikaisemmin Venäjä oli miehittänyt Krimin.
Ukrainan sotaa Wałęsa on kommentoinut säästeliäästi. Viime vuonna hän otti kantaa asiaan vieraillessaan San Diegon yliopistossa Yhdysvalloissa. Ex-presidentti muistutti, että Ukrainan konfliktin ratkaiseminen voi olla keino yhdistää maailmaa ja suojella demokratiaa.
– Meidän on tehtävä viisas päätös. Putin teki kauhistuttavan päätöksen mobilisoidessaan koko maailman itseään vastaan, Wałęsa kommentoi.
Lech Wałęsa
Syntynyt: 29.9.1943.
Ura: Solidaarisuusliikkeen perustaja, Puolan presidentti (1990–1995), Nobelin rauhanpalkinnon saaja (1983).
Perhe: Puoliso Danuta Wałęsa, kahdeksan lasta.