Apu

Las Vegas, Nevadan uskomaton sykkivä sydän

Las Vegas, Nevadan uskomaton sykkivä sydän

Niin kauan kuin Marsiin ei tehdä turistimatkoja, Las Vegas on hyvä korvike. Sekään ei ole ihan tältä planeetalta.
Teksti Jorma Lehtola
Kuvat Jorma Lehtola
Mainos

Tuntuu kuin Nevadan autiomaassa 1950-luvulla tehdyt ydinkokeet olisivat luoneet tasangolle outoa hybridiarkkitehtuuria. 

Keskelle polttavaa erämaata, kirjaimellisesti huitsin Nevadaan, on noussut puoli maailmaa: on antiikin Kreikkaa, muinaista Egyptiä, Rooman valtakuntaa, keskiaikaista Englantia, Pariisin nähtävyydet, Venetsian gondolit ja New York.

Päivällä Vegas on pyörryttävää kitsch-arkkitehtuuria. Iltaisin se muuttuu huumaavaksi neonmereksi, jossa valojuovat kohoavat mustan pyramidin huipulta taivaalle, Eiffel-torni hohtaa ja seitsenkilometrinen pääkatu, The Strip, välkehtii kuululta Las Vegas -valotaululta kauas vanhaan keskustaan.

Ja kasinot! Jos olet peliriippuvainen, pysy kaukana.Las Vegasin kasinot ovat nerokkaita luomuksia. Sisäänkäynti löytyy helposti, mutta uloskäyntiä saa hakemalla hakea. Ilmaista juotavaa riittää niin kauan kuin peli maittaa, valaistus on sama 24 tuntia vuorokaudessa, eikä ikkunoita ole.

Eiffel-torni ja Montgolfierin veljesten kuumailmapallo tervehtivät ”Pariisiin” tulijaa.

Jo 15 000 vuotta sitten ihmiset käyttivät alueen arteenisia vesilähteitä, mutta vasta espanjalaiset 1800-luvulla keksivät vehmaalle laaksolle nimen: las vegas, niityt.

Tämän erämaan halki ovat vaeltaneet pueblo-intiaanit, paiutet ja valkoiset uudisraivaajat, mormonien lähetyssaarnaajat etunenässä.

Las Vegas alkoi laajentua 1800-luvun lopulla, mutta pysyi pitkään pienenä rautatiekaupunkina. Vasta, kun Colorado-joki saatiin padottua ja uhkapeli laillistettua 1930-luvun alussa, alkoi vyörymäinen kasvu. Se toi 1950-luvulla järjestäytyneen rikollisuuden, 1960-luvulla Elviksen, 1990-luvulla massiiviset viihdekeskukset ja 2000-luvulla Britney Spearsin

Tänään Las Vegas on asukasmäärältään Helsingin kokoinen kaupunki, mutta sen metropolialueella asuu yli kaksi miljoonaa ihmistä. Pääelinkeino on matkailu. Jos hotellihuoneita 1970-luvun alussa oli 25 000, niin nyt niitä on ainakin viisinkertainen määrä. 

Las Vegasin Venetsiassa on aina aurinkoista, sillä poutataivas on maalattu ostoskeskuksen kattokupoliin.

Vanhasta Vegasista on enää tähteet jäljellä. 

Ei enää ole gangsteri Benjamin ”Bugsy” Siegelin hulppeata huoneistoa, vaikka hänen perustamansa Flamingo-kasino porskuttaa yhä. Turha etsiä Sandsin kasinohotellia, jossa maineikas ”Rat Pack” Frank Sinatran johdolla veteli ikivihreitään. Säkenöivä Riviera, jossa Liberace 1950-luvulla kilkutti kultaista pianoaan, sulki ovensa viime keväänä – tilalle tulee konferenssikeskus.  

Vegas ei itke perinteidensä perään. Se on uusinut kasvojaan miljardilla dollarilla sitten 1990-luvun, ja kuten rahakaupungille sopii, suuri osa uusiutumisesta on kauneuskirurgiaa. Stripin katukuvaa hallitsee toistakymmentä valtavaa hotellikeskusta, joita ei 20 vuotta sitten ollut olemassakaan. 

Legendaarinen Caesars Palace on selvinnyt aikojen myrskystä ja täyttää 50 vuotta. Hotelli on laajentunut korttelien mittaiseksi, yli 4000 huoneen ja lukemattomien helleenisten veistosten mammutiksi, jossa viihtyminen on puhtaasti asennekysymys. 

Hotellin uumenista löytyy salaperäisiä hissejä, jotka vievät ylimpien kerrosten ”villoihin”. Liki tuhannen neliömetrin kattohuoneisto huimaa silmää: neljä makuuhuonetta, marmorikylppäri, biljardipöytä ja automaattisesti avautuvat vessanpöntön kannet, hinta 30 000 dollaria yöltä. 

Ainakaan Justin Bieber ja Taylor Swift eivät tiettävästi ole valittaneet.  

Las Vegas on erämaan keskelle noussut tuottoisa kangastus.

Kiehtovahan Vegas hullutuksineen on. Lähes 40 miljoonaa vuotuista turistia ei voi olla väärässä, ja vaikka olisivatkin. 

Vegasin Venetsiassa on aina sininen taivas, sillä taivas on maalattu kuvuksi ostoskeskuksen ylle. Gondolit lipuvat kanavissa, Santa Lucia kaikaa. 

Täälläkin on viisainta jättää Ariadnen lankaa peräänsä, jotta palatessa osaisi ulos. Kauttaaltaan kaarevat käytävät sekoittavat kompassin nopeasti, ja 

pian jäljelle jää vain shoppailu ja syöminen.

Vegas on tarkoitettu kaappaamaan kulkija tiukkaan syleilyynsä, eksyttämään suruttomaan kulutukseen. 

Jos taskuun on jäänyt pelikierrokselta 40 taalaa (38 euroa) ylimääräistä, se kannattaa käyttää sisälentomatkailuun: Slotzillan hulppeaan satametriseen vaijeriliukuun korkealla Fremont Streetin ostoskeskuksen ylähirren alla. 

Las Vegas tekee kaiken mahdolliseksi. Joku onkin sanonut, että Vegas on täsmälleen sitä, mitä haluat sen olevan – niin kauan kuin olet valmis siitä maksamaan.

12-kerroksinen ”rahapeli” Slotzilla vie lentomatkalle 35 metrissä ostoskeskuksen läpi. 

Las Vegas on sadan vuoden amerikkalainen tarina optimismista ja opportunismista. Vuosituhannen päättyessä siitä oli tullut yksi Yhdysvaltain nopeimmin kasvavista kaupungeista, eikä kaupungin loisto ole himmenemässä.

Emomaansa tavoin Vegas on elänyt jakomieliseen tapaan. Rotuerottelu oli räikeää, ja juhlituimmat taiteilijat, kuten Sammy Davis Jr, Dinah Washington ja Nat King Cole, joutuivat keikkojensa välillä yöpymään pienissä, muita kalliimmissa huoneissa.

”20 minuutin ajan meillä ei ollut ihonväriä. Heti, kun astuimme estradilta, olimme värillisiä jälleen”, muisteli keittiön kautta ulos ohjattu Sammy Davis Jr. 

Bugsy Siegel ei ollut kaupungin ainoa gangsteri. Vegasin kysyntä nousi 1950-luvun lopulla, kun Fidel Castro heitti mafian ulos Havannan tuottoisilta kasinoilta Kuubassa. Mafia piti Vegasia   otteessaan 1970-luvulle saakka, kunnes poliisi, talouselämän muutokset ja pelikulttuurin keskiluokkaistuminen heivasivat sen sieltä lopullisesti.

Unohtamatta Howard Hughesia! Omalaatuinen miljardööri saapui Vegasiin yksityisjunassa 1966, telkeytyi neljäksi vuodeksi Desert Innin sviittiin – alasti – ja nousi Vegasin ylivertaiseksi kasino- ja kiinteistökeisariksi. 

Kun hotelli pyysi Hughesia poistumaan, hän osti hotellin – ja saman tien viisi muuta hotellia, lentokentän ja tuhansia eekkereitä maata. 

Las Vegasin historia sotien jälkeen on aika ajoin viistoa historiaa.

Syksyllä 1950 kaupungin asiakkaille kerrottiin, että parin viikon päästä jysähtää. Ydinkokeet Nevadassa olivat alkamassa sadan kilometrin päässä kaupungista.

Pommi-innostus täytti mielet. Las Vegasia alettiin mainostaa ”atomikaupunkina”. Sienipilvestä tuli kaupungin ikoni, joka toistui postikorteissa, karamelleissa, leluissa ja tanssityttöjen päähineissä. 

Atomimatkailija saattoi varata Desert Innistä kattohuoneen, josta näki Nevadan horisonttiin. Joku lähti atomilounaslaatikko mukanaan piknikille lähemmäs laukaisua, joiden aikataulut kerrottiin mainosmielessä etukäteen. Kukaan ei ollut kuullutkaan ydinaktiivisesta säteilystä.

Seuraavat 12 vuotta ydinräjähteet paukahtelivat Nevadan aavikolla keskimäärin joka kolmas viikko, 235 pommia kaikkiaan. Kaupunkiin tulvi turistirahaa ja tuhansittain tuhlailevaa sotilashenkilöstöä.

1950-luvulla Las Vegas oli vielä selvästi uhkapelikaupunki. Tänään se on viihdemaailman kuningas, mutta pelaaminen on edelleen Vegasin vahva alue. 

Baijerilaisen maahanmuuttaja Charles Freyn 1900-luvun vaihteessa kehittämät ”yksikätiset rosvot” tuottavat lähes 70 prosenttia osavaltion pelituloista, enemmän kuin pöytäpelit yhteensä.

Niinpä rahakoneita tarkkaillaan kuukausittain. Jos ne eivät toimi riittävän hyvin, koneiden sijaintia, muotoa, ääniä, jopa tuoksuja muutetaan.

Trendi on selvä. Viimeisen 30 vuoden aikana koko Nevadan vuotuinen pelituotto on noussut yli 250 prosenttia – Boulder Stripin alueella jopa 970 prosenttia. 

Viime vuosina pelituotot ovat olleet lievässä alamäessä, mutta yhä Nevadan kasinoilla liikkuu yli 900 miljoonaa dollaria vuodessa. Lukuihin vaikuttaa niinkin kaukainen asia kuin Kiinan talous.

Viimeiset 20 vuotta pelihallit ovat tuoneet enää alle puolet Vegasin tuloista. Sen tilalle on vahvasti puskenut viihde-elämä – huipputähdet, gourmet-ravintolat, ostoskeskukset, hotellit.

Vuoristorata tarjoaa 44 metrin pudotuksen halki länteen muuttaneen New Yorkin.

Kulttuuri Vegasissa on populaarikulttuuria, pintaa ja liikettä, eikä se välttämättä enempää halua ollakaan, koska siinä se on ylivoimainen. Siellä David Copperfield, Céline Dion tai eilisen tähdet tyyliin Donny Osmond voivat esiintyä ympäri vuoden lähtemättä välttämättä mihinkään. 

Vegas ei luo viihdettä. Se vain ostaa, pakkaa ja myy sitä suurelle maksavalle yleisölle. Vegas on hittiviihteen kaupunki, joka siloittaa liiat särmät niin taiteesta kuin sen kuluttajista. 

Vegasia on viety myös perheystävällisempään suuntaan. Huvipuistoja, taikureita, Cirque du Soleilia ja Aarresaaria on joka makuun.

Viitisen prosenttia amerikkalaishäistäkin vietetään jo Las Vegasissa. 

Egyptin Luxorissa ei ollut pyramideja, mutta Vegasin Luxorissa on. Hieroglyfien keskeltä löytyy lisää raha-automaatteja ja korttipöytiä, mutta myös Titanic-jäämistöä ja ihmisanatomianäyttelyt. Excalibur-hotellin värikkäiden tornien uumenet tarjoavat yltäkyllin Pyöreän pöydän romantiikkaa.

Huomaan olevani eksyksissä muinaisen Egyptin ja keskiaikaisen Englannin välisissä sokkeloissa. Jossain henkilökunnan varauloskäytävässä ystävällinen kokki tulee neuvomaan tien ulos. 

Iisiä, hän sanoo: rullaportailla alakertaan, jossa on kasino, ja sieltä kyllä pääsee ulos, kun osaa etsiä.

Kun vihdoin osun ulos – näköjään takapihalle – New Yorkin suunnasta kuuluu kolinaa ja kiljuntaa. Korkeaa vuoristorataa sadan kilometrin tuntivauhtia kiitävä juna kiertää ympäri Mini-Manhattania, läpi kuhisevan kasinon. 

Vapaudenpatsas ojentelee soihtuaan laskevan auringon näennäistrooppisessa kajossa.

Caesars Palacen ylellisimmissä sviiteissä yöpymishinta voi olla kymmeniä tuhansia dollareita.

Oops... I did  it! Britney Spears tarjoaa kolmen tunnin konserttiannoksen Planet Hollywoodissa. Hän tanssii hyvin eikä kuulosta hengästyneeltä – olisiko playback? Piece of Me -show’n on nähnyt jo liki 400 000 ihmistä ennen minua.

Lanteen on syytäkin heilua: Spears tienaa lähes puoli miljoonaa taalaa per keikka. Keikkoja kahden vuoden sopimukseen mahtuu 140. Spearsilla on siis varaa asua Rio-hotellin kolmikerroksisessa 750 neliön sviitissä, ympärivuorokautisen hovimestarin palveltavana. 

Onneksi ennen konserttia tuli syötyä Gordon Ramsayn mureat hampparit nimikkoravintolassa, jonka ikkunassa välkkyvät helvetin tulen lieskat.

Hotellille palatessa sillankaiteet ja lyhtypylväät laulavat Sinatraa – niihin on upotettu kaiuttimet. 

Ihmiset ovat jo kerääntyneet hotelli Bellaggion edustalle. Tasatunnein sen tuhat suihkulähdettä tekolammella alkavat tanssia ja ryöpsähdellä värivaloissa musiikin tahtiin. 

Paikalle osunut Mikki Hiiri sallii iloisen selfien. 

Teksti ja kuvat Jorma Lehtola

Julkaistu: 11.5.2016