Ennennäkemättömät kuvat 47 vuoden takaa – Kun suru hiljensi presidentin ja hautajaisvieraat Lapualla 1976

Espoolainen Aimo Elsilä on 27-vuotias nuorimies, kun hän kuuli uutisista järkyttävän uutisen. Oli 13. huhtikuuta 1976. Uutiset kertoivat kauheita: Lapuan patruunatehtaalla oli tapahtunut suuri räjähdys, joka oli aiheuttanut hirveää tuhoa ja riistänyt elämän monelta tehtaan työntekijältä. Elsilä ei voinut käsittää tapahtunutta todeksi, ihmisten ja perheiden kohtalot painoivat. Hänen oli saatava olla mukana kansakuntaa ja Lapuaa kohdanneessa suuressa surussa.

Valokuvausta ikänsä harrastanut Elsilä alkoi pohtia, että hän haluaisi kuvata sitä tunnetta ja surua, mitä tällainen hirveä tilanne aiheuttaa. Niinpä hän päätti muuttaa Pohjanmaalle aiotun matkansa reittiä ja mennä paikalle, kun Lapualla haudattaisiin räjähdyksen uhreja.

24. huhtikuuta Aimo Elsilä oli paikalla, kun Lapuan kirkon pihamaalle oli kannettu 40 arkkua. Jo muutamaa tuntia ennen hautajaistilaisuutta Elsilä oli kierrellyt kirkon ympäristössä, hiljaa ja tilaisuutta, omaisten suurta surua kunnioittaen.

Ilma oli Lapualla keväinen, aurinko pilkisti pilvien lomasta.

Elsilällä oli mukanaan kaksi kameraa ja objektiiveja. Hän asettui odottamaan kansallisen surujuhlan alkua. Paikalle saapui uhrien omaisia, valtiovallan edustajia, tehtaan väkeä, tavallisia suomalaisia, surevia suomalaisia.

Kirkon ympärille kerääntyi 5000 ihmiset joukko. Presidentti Kekkosen, maaherran ja kirkollisten paimenten johdolla asetuttiin hiljentymään.

Nenäliinoja, tyhjään katsovia kasvoja, lapsia, veteraaneja, leskeksi jääneitä, surua, kaipuuta. Monen ihmisen elämä oli katkennut, monen perheen tulevaisuus oli ottanut täysin uuden suunnan. Nyt oli hetki, jolloin jokaisen oma suru oli samalla kaikkien yhteinen.

Koko Suomi seurasi televisioruudusta, kun räjähdyksessä menehtyneet lähetettiin kirkon edustalla siunauksin ja viimeisin tervehdyksin viimeiselle matkalleen. Lehtikuvaajat kuvasivat, lehtitoimittajat tallensivat.

Tilaisuuden kuvasi myös Aimo Elsilä. Kuvasi päänsä painaneen, silmänsä ummistaneen presidentti Kekkosen, kuvasi pappien rivistön rukoilemassa arkkurivistön edessä, kuvasi omaisten ja työtovereiden hiljaista kaipuuta.

Elsilä kuvasi kuvat itselleen, ehkäpä niistä olisi joskus jollekin hyötyäkin, joskus. Paikalla oli niin paljon eri lehtien toimittajia ja kuvaajia, että niille ei kuvia voinut tarjota julkaisuun, Elisä pohti.

Kotiin palattuaan Elsilä kehitti kymmenittäin kuvia, joita oli hautajaisissa ottanut. Kuviin oli tallentunut hetkiä, jotka jäivät kansakunnan muistoihin.

Elsilän kuvat eivät tulleet muiden nähtäville julkisuuteen.

Ei ennen vuotta 2023, kunnes Elsilä soitti Avun toimitukseen ja sanoi, että kun nyt on aikaa kulunut näin ja Lapua 1976 -elokuva on tullut ja tuonut tapahtumat taas takaisin meidän eteemme. Että olisimmeko kiinnostuneita näkemään, millaisia kuvia hän otti Lapualla 24. huhtikuuta 1976? Niitä kuvia kun ei koskaan ollut esitetty julkisuudessa.

Halusimme nähdä. Kun näimme kuvat ensimmäistä kertaa, totesimme, että ne ovat ehdottomasti sellaisia, joita tulee näyttää Suomen kansalle. Kuvat olivat teräviä, laadukkaita ja niistä välittyi koskettavasti se surun hetki, jossa Suomi ja Lapua huhtikuussa 1976 elivät. Se hetki ja päivä, joka juurtui syvälle kansakunnan muistiin.

Sovimme, että teemme tästä Apuun jutun, ja tuomme ensimmäistä kertaa esiin espoolaisen valokuvaharrastajan Aimo Elsilän hautajaispäivänä ottamia kuvia.

Että muistaisimme, että voisimme elää uudelleen, että voisimme kunnioittaa.