Apu

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: "Koronatestauksen pitäisi olla sujuvampaa myös lasten oikeuksien vuoksi"

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: "Koronatestauksen pitäisi olla sujuvampaa myös lasten oikeuksien vuoksi"
Moni lapsi joutuu olemaan montakin päivää pois hoidosta, kun saa koronavirukseen sopivia oireita ja testaaminen kestää. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan lapsi on kuitenkin yhtä oikeutettu testiin kuin aikuinenkin.
Julkaistu: 19.8.2020
Koronavirusepäilyt ovat loikanneet ylöspäin lomien jälkeen. Samalla myös testien tarve on kasvanut nopeasti, ja testeihin pääseminen sekä testitulosten saaminen ovat venyneet. Pienten lasten oireilu johtaa tässä tilanteessa helposti siihen, että lapsen on oltava pois hoidosta ja vanhemman hoidettava lasta kotona.
Julkisuudessa onkin keskusteltu paljon siitä, millaista harmia tilanteesta syntyy aikuisille ja työnantajille. Vähemmälle ovat jääneet lapsen oikeudet. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen muistuttaa, että lapsilla on oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyteen. Siinä mielessä lapsi on aivan yhtä oikeutettu koronavirustestiin kuin aikuinenkin.
– Toisaalta lasten oikeuksien näkökulmasta pitää ajatella myös sitä, että lapsia viedään toistuvasti testiin, joka on hyvin epämiellyttävä ja tilanne voi jatkua vielä pitkään. Pitää myös kysyä, testataanko liian usein ja onko testaaminen tehokasta.
Pekkarisen mielestä lastenkin kannalta oikea tapa purkaa tilanne olisi nopeuttaa testiin pääsyä ja tulosten saamista.
– Jos strategia on, että testataan, jäljitetään ja hoidetaan, niin vaatihan sekin, että tulokset saadaan nopeasti.

Testaustarpeen kasvu olisi pitänyt ennakoida

Pekkarisen mielestä testaustarpeen raju nousu olisi pitänyt osata ennakoida paremmin. Lapset sairastavat erilaisia nuha- ja kuumetauteja paljon, joten päiväkotien ja koulujen täyttyessä ne alkavat normaalivuosinakin levitä. Ja nyt oireet ovat samankaltaisia kuin koronaviruksen aiheuttamassa taudissa, minkä vuoksi testeihin sitten joudutaan.
Vanhemmat voivat auttaa lastaan hankalassa tilanteessa toimimalla, kuten koronavirusepidemiassa ylipäätään on toimittava.
– On tärkeää huolehtia käsihygieniasta ja välttää turhia sosiaalisia kontakteja siksikin, että se ehkäisee myös nuhakuumeita, joita nyt leviää, Pekkarinen sanoo.
Myös etätöitä kannattaa suosia, jos siihen on mahdollisuus. Tilanteen mahdollisimman sujuvassa ratkaisussa tarvitaan joustoa työnantajilta ja -tekijöiltä.
Pekkarisen mielestä olisi myös syytä pohtia laajemmin sitä, onko Suomessa ollut tapana viedä lapsia päiväkoteihin ja kouluihin turhan flunssaisina.
– Ovatko kaikki lapset olleet riittävän hyvässä kunnossa? Lapsella on kuitenkin oikeus myös tervehtyä ja levätä rauhassa.
Lapset ja nuoret mukaan koronakeskusteluun
Koronakriisin vuoksi on tehty suuria poliittisia päätöksiä, jotka ovat mullistaneet myös lasten arkea. Elina Pekkarinen arvioi, että lasten etua on pyritty huomioimaan ”ihan kiitettävästi”.
– Kaikki on uutta ja erilaista kaikille. Välillä on vain menty terveys tai talous edellä ja lapsen näkökulma on jäänyt taustalle. Toivoisin, että lapset ja nuoret otettaisiin mukaan keskusteluun. Tapasimme juuri Vaasan nuorisovaltuuston 16 – 18-vuotiaita jäseniä, ja he nostivat keskustelussa ensimmäisenä esiin koronahuolet. Tilanne huolestuttaa myös lapsia ja nuoria.
Kommentoi »