
Endometrioosi riisti näyttelijä Ushma Olavalta unelman äitiydestä – ”Tyhjyys kulkee rinnalla aina”
Endometrioosia sairastava näyttelijä Ushma Olava ja hänen puolisonsa Pekka yrittivät raskautta yli kymmenen vuotta. Hedelmöityshoidot olivat rankat, kivut kamalat. Unelma lapsesta ei toteutunut. Mistä löytää merkityksellisyyttä, kun elämän suurin haave jää täyttymättä?
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.
Näyttelijä Ushma Olava makasi Putous-ohjelman lavasteissa yllään sketsihahmonsa Mursun massiivinen rooliasu: pitkä, harmaa kokopuku, johon kuuluivat tuuheat viikset ja leuan alla riippuvat hampaat. Oli vuoden 2023 alku, ja endometrioosikivut olivat taas ottaneet vallan. Ne vetivät kropan kokonaisvaltaiseen kramppiin, joka ylsi pahimmillaan pakarasta nieluun. Siksi Ushma kävi kohtausta läpi pitkältään ohjaaja Antti Tuomas Heikkisen kanssa.
Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolelle. Tutuissa työyhteisöissä Ushman endometrioosikipuihin suhtaudutaan ymmärtäväisesti, mutta hän ei ole itse aiemmin halunnut puhua sairaudesta julkisesti.
– En ole halunnut valittajan leimaa. Endometrioosi on vaikuttanut kuitenkin kolmekymmentä vuotta elämässäni kaikkeen. Olen ollut optimisti, mutta huomaan muuttuneeni iän myötä kyynisemmäksi, tai ainakin hyvin realistiseksi, Ushma myöntää ja hymyilee tuttua, lämmintä hymyään, jossa on lähemmin tarkasteltuna surumielinen vivahde.
Suurin suru on ollut endometrioosin aiheuttama lapsettomuus. Juuri 44 vuotta täyttänyt Ushma on yrittänyt saada lasta 26-vuotiaasta lähtien, toivonut sitä koko ikänsä. Hän toivoo, että asiasta puhuminen antaisi vertaistukea muille.
