Lapissa poliisia työllistävät tutut naamat sekä eksyneet marjastajat: "Kadonnut rouva nosti metelin"

Poliisiksi juuri valmistuneen inarilaisen Sami Vallen, 59, ensimmäinen työtehtävä Ivalon poliisiasemalla vuonna 1986 oli, aamukahvin jälkeen, asiakkaan päästäminen putkasta.

– Hän oli koulukaverini, ja hämmästyneenä kysyi, milloin olen näihin hommiin ruvennut. Vastasin, että puoli tuntia sitten, vanhempi konstaapeli Valle veistelee.

Kesäkuun alussa 36 vuotta poliisivoimissa palvellut saamelaispoliisi jää eläkkeelle pitkän lomajakson jälkeen. Hänen viimeinenkin asiakkaansa oli vanha koulukaveri, joka kärysi moottorikelkalla rattijuopumuksesta.

Normaaliin eläketapaan Valle olisi jättänyt käytetyt virkavaatteensa tuhottaviksi, mutta nyt maailmantila on Ukrainan sodan ja koronapandemian vuoksi poikkeuksellinen.

– Pakkasin haalarit mukaan lomalle, jos jotakin vielä tulisi ennen kesäkuuta. Olen valmiina loppuun asti.

Vanhempi konstaapeli Sami Valle on ollut selvittämässä Lapissa kaikenlaisia rikoksia suuronnettomuuksista perhesurmiin.

Lappia partioivien poliisien lääni on suuri, lähes 99 000 neliökilometriä, mutta työllistävä asiakaskunta on pieni. Sen lisäksi, että naamat tulevat tutuiksi, työroolista ei pääse eroon vapaa-ajallakaan.

– Itse en ole Ivalon kylästä kotoisin, se on pikkuisen eri asia vielä, mutta täällä jo 36 vuotta asuneena minutkin tunnetaan kyllä. Paljon asiakkaiden asioita tuli hoidettua ruokakaupan hyllyjen välissä. Eläkkeellä menee varmasti vielä muutama vuosi, ennen kuin kyselyt kaupassa lakkaavat.

Monet virkamiehet eivät halua kotipaikkakunnalleen töihin, mutta Sami Vallea asiakaskunnan läheisyys ei ole haitannut. Päin vastoin, hänestä kulttuuri­ympäristön tunteminen auttaa sopeuttamaan oman toiminnan ympäristöön ja ihmisiin.

– Poliisin voimankäyttöharjoituksissa har­joitellaan aina asiakkaiden käskytystä, mutta täällä se on äärimmäisen harvinaista. Seuraava käskytystilaisuus saattaa hyvinkin tulla eteen vasta seuraavassa harjoituksessa.

Etäisyydet Lapissa ovat niin pitkät ja asutus harvassa, että poliisipartion ajomatka keikalle voi hyvinkin kestää tunteja. Pohjoisessa on opeteltu neuvottelemaan tehokkaasti puhelimessa.

– Siinä ehditään päästä jo asian ytimeen puhelimessa. Ketään ei tarvitse käskyttää, kun tullaan paikalle, vaan asiakas odottaa pihalla valmiina kohtaamaan virkavallan. Harva kohde on niin lähellä, ettei ehtisi soittaa. Joskus lähellekin mentäessä pysähdymme varta vasten soittamaan, Valle kertoo.

Käskyttämällä ei pohjoisessa menesty

Miten kulttuuriympäristö sitten eroaa Etelä-Suomesta? Sen lisäksi, että käskyttämisellä ja määräilyllä ei paikallisten keskuudessa menesty.

Valle kertoo tarinan nuoremmasta työtoverista, joka tuli Ivalon poliisilaitokselle töihin. Partio lähetettiin “kaukaiseen kylään”, jossa riitaa oli tullut paikallisten kesken. Poliisia tarvittiin paikalle sovittelijaksi.

– Paikalta ei löytynyt yhtään selvää ihmistä. Mutta asia saatiin soviteltua, ketään ei tarvinnut ottaa mukaan, ja homma sai jatkua. Tulokas kommentoi, että kyllä hän oli ymmärtänyt työn olevan pohjoisessa erilaista, mutta ei hän aivan tällaista kuvitellut.

Pohjoisessa poliisin työtehtävissäkin on eksoottisia sävyjä. Porotaloutta koskevat rikokset, Levin hiihtokeskuksessa mellestävät turistit tai hillasuolle kadonneet marjanpoimijat eivät ihan jokaiselta “sinivuokolta” käden käänteessä hoidu.

– Porotalouteen kuuluu paljon sellaista, mitä ulkopuolinen ei ymmärrä. Se on tietämättömälle ihan vierasta kieltä, vaikka puhutaankin suomea. Itse olen porohoitajaperheestä kotoisin, mutta onneksi tulin järkiini enkä ryhtynyt poronhoitajaksi, Valle sanoo.

Sami Valle ei joutunut suoraan poliisikoulusta Helsingin suurlähetystövartiointiin. – Olin armeijan jälkeen vuoden töissä Rajavartiolaitoksella, se katsottiin vastaavaksi palveluksi.

Poron korvamerkin muuttaminen eli eläimen omistusoikeuden muuttaminen on väärennösrikos. Sitä ei aikoinaan löytynyt edes poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä, ennen kuin pohjoisesta kirjelmöitiin asiasta.

Korvamerkkiväärennöksen tutkiminenkin kuulostaa jännittävältä. Rikosepäilyn syntyessä poro täytyy teurastaa, jotta sen korvat voidaan kääntää ympäri.

– Teknisesti pystymme tutkimaan korvarustosta, minkälaiset lovet eli teot siihen on tehty. Näistä jutuista on erittäin hankala saada tuomioita, vaikka niitä tasaisin väliajoin tulee. Ne vaativat syyttäjältä ja rikostutkijalta porotalouden syvää ymmärrystä.

Petojen salakaadotkin ovat pohjoisessa oma lukunsa, ne vaativat konstaapeli Vallen mukaan ainakin “lakerikenkien pois ottamista”.

Vaikka Lapissa vierailee normaalivuonna satojatuhansia turisteja, Inarissa heistä ei aiheudu valtavaa työsarkaa paikallispoliisille.

– Joskus joku ajaa pikkupäissään moottorikelkalla, mutta turistien aiheuttamia järjestyshäiriöitä on vain muutama vuodessa.

Kadonneet ihmiset työllistävät poliisia

Häirikköturisteja suurempi savotta Lapin poliisille ovat luontoon kadonneet ihmiset, useimmiten marjanpoimijat tai huonosti varustautuneet eräretkeilijät.

– Patoutunutta seikkailunhalua halutaan purkaa menemällä maastoon, se on nyt tullut muotiin. Ja sitten pakkastuiskusta löytyy antautunut henkilö, vähän niin kuin riekko, ja poliisi pääsee tekemään sankaritekoja, Valle kertoo ystävällisesti vinoillen.

Vakavasti puhuen maastoetsinnät eivät ole mikään naurun asia, Sami Vallellakin on niihin erityisosaamista. Kun kadonneen henkilön etsinnät pitkittyvät, ne mutkistuvat.

Hurjimmillaan etsintäoperaatioihin valjastetaan poliisien lisäksi vapaaehtoisia etsijöitä ja koirapartioita, helikoptereita, lentokoneita sekä Rajavartiolaitoksen jääkäreitä.

Useimmiten kadonneet ovat eläkeikäisiä marjan­poimijoita. On tultu etelästä, luvattu lähettää huolestuneille perheenjäsenille säännöllisesti viestejä, mutta hillasoilla puhelinkentät katoavat. Kadonneiden marjanpoimijoiden kulta-aikaa on heinä–elokuun vaihde, jolloin hilla kypsyy.

Kerran katoamisilmoitus poliisille tuli vanhemmasta naishenkilöstä, joka oli joutunut jäämään maastoon yöksi.

''Hänen puhelimensa oli kastunut ojassa, ja me mentiin sinne helikopterin, mönkijän, koirapartion sekä lentokoneen voimin. Löydettäessä vanha rouva nosti hirvittävän metelin, että tulitte tänne paljastamaan hyvän hillapaikan!''

Inarissa syntynyt Sami Valle on saamelainen, mutta puhuu äidinkielenään suomea. Saamen kieltä hän osaa sen verran, ettei tule torilla myydyksi.

– Lapsuudessani 1960-luvulla sodanjälkeinen suomalaistuminen nousi kukkaansa. Vanhemmat sisarukseni ovat saaneet saamen äidinkielenään, mutta kun ovat muuttaneet pois kielialueelta, se on heillä kuihtunut. Melkein kaikkien pohjoisnorjalaistenkin kanssa pystyn hoitamaan yksinkertaisia asioita saameksi, hän kertoo.

Lapin poliisivoimista saamentaitoisia löytyy niin paljon, että kuulustelut ja tiedoksiannot voidaan tehdä saamelaisten kotikielellä. Valle laskeskelee, että Ivalon poliisilaitoksen 20 virkamiehestä muutama on kirjoittanut saamen äidinkielenään ylioppilaskirjoituksissa, ja neljänneksellä on oikeus äänestää saamelaiskäräjillä.

– Osa meidän poliiseista on naimisissa saamelaisen kanssa ja suurin osa on kulttuurissa mukana. Niin on parempi kuin toisin päin, hän muotoilee.

Lähes 40-vuotisen uran Lapin poliisissa tehneen Sami Vallen unelma-ammatti lapsena ei suinkaan ollut poliisi, vaan lihakauppiaan sijainen.

– Paikallinen mökkiläinen oli lihakauppias, ja kuulin vanhempieni puhuvan, kuinka hän oli saanut “tuuraajan”. En tuntenut yhtään poliisia, kun hain poliisikouluun Tampereelle. Nuorena kuulin yöllä kalasta tullessani radio-ohjelman poliisikoulusta ja tuumasin, ettei ole mitään syytä, miksen minäkin voisi sinne hakea.

Vallen uran aikana neljässä vuosikymmenessä maailma on todellakin muuttunut. Vanhemman konstaapelin työpaikka on pysynyt samana, mutta lääni sen ympärillä on kasvanut, ja työporukka suurentunut. Eniten on muuttunut teknologia.

Kun Sami Valle aloitteli töitään 1980-luvun puolivälissä, Lapin poliisivoimien huipputekniikka olivat faksi ja kaksikieliset lomakkeet, joilla Norjan poliisista pystyttiin kysymään tietoja. Sähköinen kirjoituskone oli vain laitoksen sihteerillä, muut hakkasivat asiakirjansa kolmena kappaleena kalkkeeripaperin avulla.

Poliisilaitoksen päivystäjä käytteli ainoaa tietokonetta, MikroMikkoa.

– Siitä sai ajoneuvotiedot ja etsintäkuulutukset. Poliisisanomat-niminen julkaisu lähetettiin joka laitteeseen, ja meillä syttyi käytävällä valo, kun se oli tullut. Sitä ennen tiedot olivat tulleet postitse, että ruskea Corolla kadonnut. Autoradiosysteemi oli tietysti myös kuuminta hottia vuonna 1986.

Eläkkeelle 59-vuotias Valle jää televisiotähtenä. Hän esiintyi Fox-televisiokanavan Lapin poliisit -tosi-televisiosarjan kahdella tuotantokaudella. Ohjelma kuvattiin Euroopan unionin pohjoisimmalla poliisiasemalla, Utsjoella vuosina 2014–17.

– Työkaverini vanhemman konstaapeli Vesa Huhtalan kanssa ei oltu ollenkaan vapaaehtoisia sarjaan. Kun esimies etsiskeli halukkaita, yritettiin olla ihan hiljakseen vaan, että luulevat meitä jänikselöiksi. Ei auttanut, käsky kävi.

Sami Valle ehti nähdä poliisiuransa aikana kaikki kuviteltavat rikokset. Matkalle on mahtunut monenlaista suuronnettomuudesta perhesurmiin ja koulupuukotuksiin.

Leppoisan saamelaismiehen unenlahjat, luontoharrastukset ja hyvä työporukka ovat auttaneet palautumaan raskaista kokemuksista.

– Laitoksellamme oli niin hyvä työilmapiiri, että jälkipuinti tehtiin työkavereiden kanssa. Kukaan ei koskaan vähätellyt toisen kokemuksia. Metsästys ja kalastus ovat olleet hyviä keinoja nollata pää. Koskaan en ole nähnyt yhtään poliisiunta. Lupasin ilmoittaa, kun näen ensimmäisen.