Arvi, 100, Alli, 102, ja Aarno, 101, ovat Lapin sodan veteraaneja: "Maihinnousun alkupäivinä meinasi ottaa ohraleipä"
Lapin sota päättyi 80 vuotta sitten, 27. huhtikuuta 1945. Haastattelimme Lapin sodan veteraaneja heidän muistoistaan.
Lapin sotaa kutsutaan joskus unohdetuksi sodaksi. Se käytiin Suomen ja entisen liittolaisen natsi-Saksan välillä 15.9.1944–27.4.1945. Sovittujen aselepoehtojen mukaisesti saksalaiset piti karkottaa Suomesta.
Alkuun saksalaisjoukot vetäytyivät rauhallisesti yhteistyössä suomalaisten kanssa. Kun Neuvostoliitto usutti Suomea aktiivisempaan sodankäyntiin, vetäytyminen muuttui veriseksi taisteluksi saksalaisia vastaan. Sodan seurauksena osa Lappia tuhottiin maan tasalle poltetun maan taktiikalla. Erityisesti Rovaniemi koki kovia.
Apu-lehti haastatteli etäyhteydellä kolmea Lapin sodan veteraania. Yksi heistä asuu Muoniossa, kaksi Rovaniemellä Lapin Kuntoutuksessa.
Juuri sata vuotta täyttänyt entinen sotamies Arvi Räsänen oli mukana Lapin sodassa huoltotehtävissä. Hän on kotoisin Karjalan Sortavalasta, joka jäi sodan päätyttyä venäläisille.
– Olin kutsunnoissa vuonna 1943. Ennen Lapin sotaa olin Karjalankannaksella Laatokan pohjoispuolella jatkosodan taisteluissa. Rakensimme huoltotietä, koska suomalaisjoukkoja siirrettiin takaisin pois Syväriltä hyökkäyksen tieltä.
Seuraavaksi Arvi Räsänen, tuolloin 19, määrättiin Lapin sotaan. Elettiin vuoden 1944 syksyä.
Hänet siirrettiin Oulun ja Tornion kautta Muonioon, Palojoensuulle ja vieläkin pohjoisemmaksi.
– Ylläpidimme kenttähuoltoa hevoskyydillä Kilpisjärveltä Enontekiön Kaaresuvannolle. Pidimme tietä kunnossa sekä hankimme polttopuita paikalliselle keittiölle ja kenttäsairaalalle, Räsänen evästää.
Arvi Räsänen muistaa yhä teltta¬kamiinassa palaneen tuoreen tunturikoivun tuoksun. Vuosien 1944–45 talvi oli pohjoisessa hyytävän kylmä.
– Majoituimme telttoihin koko talveksi. Se karaisi meitä. Teltat oli rakennettu ja lämmitetty hyvin, joten pärjäsimme siltäkin osin.
Ruotsalaiset sotilaat rajan tuntumassa olivat yhteyksissä suomalaisiin. He toivat sodan karuun arkeen helpotusta.
– Maaotteluhengessä meillä oli hiihtokilpailuja ruotsalaissotilaita vastaan. Päihitimme heidät, vaikka heillä oli paremmat varusteet. Kun omat tiemme olivat tukossa, saimme onneksi lisämuonitusta ruotsalaisilta.
”Majoituimme telttoihin koko talveksi. Se karaisi meitä”
Tunsiko nuori Arvi Räsänen pelkoa?
– Olin 19-vuotias, joten en paljoa vaaroja miettinyt. Eri seuduilla piti olla varovainen. Vetäytyessään saksalaiset polttivat ja tuhosivat kaiken. Puhelinpylväitä myöten. Saksalaismiinojen kanssa sai olla tarkkana.
Arvi Räsänen vaihtoi armeijan harmaat siviileihin Torniossa 6. kesäkuuta 1945. Pahalta tuntui, kun vaaleissa hallitukseen pääsi SKDL, jolla oli vahvat yhteydet kommunisteihin.
– Ei niistä sotahommista enää paljoa supistu. Korkeintaan omissa porukoissa.
Sodan jälkeen Räsänen työskenteli rajavartiostolle ja toimi rakennusmestarina pääasiallisesti Rovaniemellä.
– Uudelleenrakentaminen hyödytti rakennusyhtiöitä. Töitä Rovaniemellä riitti enemmän kuin ehti tehdä. Paikallisessa veteraanijärjestössä olen ollut aktiivisesti mukana. Presidentti Niinistön tapasin Presidentinlinnassa muutama vuosi sitten. Se oli ikimuistoinen hetki.
Kun kysyn Arvi Räsäseltä, mitä hän tuntee isänmaataan kohtaan, hän vaikenee hetkeksi.
– Suomi on hieno maa, jonka puolesta kannattaa taistella. Nyt ja tulevaisuudessa.
Kolmen eri Suomen sodan lottana tunnettu, rovaniemeläinen 102-vuotias Alli Korva (o.s. Torvinen) muistelee mielellään menneitä. Allin tytär, erikoissairaanhoitaja Anneli Rahtu, auttaa yksityiskohtien taustoittamisessa.
Alli syntyi Rovaniemen Ounasjoen kylässä vuonna 1922. Hän sanoo olleensa hyvin innokas opiskelemaan jo aivan pikkutytöstä.
– 1920- ja 30-luvuilla opettajat kulkivat maaseudulla taloissa ja kylissä etsimässä lapsia koulunkäyntiin. Minäkin hinguin vapaussodan käyneeltä isältäni lupaa päästä koulun penkille. Myös pikkulotaksi halusin päästä varhain. Opettelin lausumaan kaikki tunnetut runot ulkomuistista.
Anneli kertoo, että syyskuussa 1944 Alli, tuolloin 22, lähti perheensä kanssa evakkoon Patokosken kodista. Lehmätkin otettiin mukaan.
– Kaikki muut paitsi äitini menivät rajan yli Ruotsin puolelle Karungista. Myös Alli päätti jäädä Suomeen, sillä takaisin Suomeen hän olisi päässyt vasta seuraavana kesänä. Äiti halusi päästä opiskelemaan Raaheen.
Sinne oli mentävä Oulun junalla. Perheensä hyvästeltyään Alli hyppäsi viimeiseen junaan, jonka jälkeen saksalaiset räjäyttivät sillat takanapäin.
– Raahessa Alli ilmoittautui lottatoimistoon. Siellä hän päätyi kanslistiksi kirjaamaan kortistoon sotilaita. Tuossa tehtävässä äitini toimi Lapin sodan loppuajan, tytär Anneli kertoo.
Yksi Allin tehtävistä oli toimia sodan aikana ilmavalvonnassa.
– Työskentelimme pareittain palovartijan tornista tehdyssä ilmavalvontapaikassa kahdeksan tunnin vuoroissa. Kiikareilla tähystämämme lentokoneet raportoimme eteenpäin meille lotille opetetulla koodikielellä.
Allin mukaan suomalaiset suhtautuivat Lapin sodan jälkeen saksalaisiin ristiriitaisesti.
– Ensin saksalaiset olivat aseveljiä, sitten he polttivat ja tuhosivat osan Lappia. Saksalaiset olivat pakon edessä. Mutta tuollaiseen täystuhoon ei olisi tarvinnut ryhtyä. Saksalaisten Lapin sodan ajan hautausmaa sijaitsee Norvajärvellä, 18 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Siellä lepää liki 3 000 saksalaissotilasta.
Raahessa Alli valmistui kansakoulun opettajaksi. Sieltä hän palasi kotikonnuilleen.
– Pääsin opettamaan Rantavitikan kouluun Rovaniemellä. Se oli aikoinaan koko Pohjois-Suomen ensimmäinen maalaiskansakoulu. Siellä opetin työurani loppuun asti.
Alli Korva muistelee oppilaidensa ahkeruutta ja koulukuria.
– Sitä opiskeluintoa oli aivan ihanaa katsella. Ei ollut kurinpito-ongelmia. Meitä opettajia kunnioitettiin. Lapset osasivat tuolloin veistää puukolla monenlaista esinettä. Kukaan ei puukottanut koulukaveriaan hengiltä.
Viimeisen sanan Lapin sodasta saa tällä kertaa muoniolainen sotaveteraani, sotamies Aarno Muotka. Syyskuussa 1923 syntynyt Aarno oli kutsunnoissa vuonna 1941.
– Olin ensin Uhtuassa sotimassa. Sieltä meidät siirrettiin Karjalankannakselle maaliskuussa 1944.
Syksyllä 1944 hän saapui Pohjois-Suomeen.
– Se oli jännittävä kokemus nuorelle miehelle. Matkasimme laivalla Tornioon Oulusta käsin. Se oli ihmesaavutus, koska Oulu kuhisi saksalaisten joukkoja.
Muotkan mukaan he eivät tienneet, mikä heitä Torniossa odottaisi. Kenraali Hjalmar Siilasvuo oli valinnut suomalaisten kohteeksi ulkosatama Röytän.
Tornion maihinnousun jälkimainingeissa 1. lokakuuta Muotka valtasi aseveljineen asemapuolen ja saksalaisten varastot. Kuin ihmeen kaupalla kolme kauppalaivaa – Fritz, Hesperus ja Norma – olivat välttäneet saksalaisten pommittajat ja raskaan ilmatorjuntapatteriston.
Saksalaiset kostivat tuhoamalla syöksypommittajillaan maihinnousualuksia ja vaurioittaen it-patteristollaan sataman laitureita. Kuolonuhreja ja haavoittuneita oli satoja.
Enimmäkseen Torniossa liikuttiin paikasta toiseen polkupyörillä.
– Noina maihinnousun alkupäivinä meinasi ottaa ohraleipä, Muotka muistelee.
”Luoti oli lävistänyt pelkästään niskani pehmeät osat”
Muotka sai äkillisen osuman niskaan. Luoti meni niskan vasemmalta puolelta sisään ja tuli oikealta puolelta ulos.
– Minut vietiin Pohjois-Ruotsin puolelle sairaalaan Härnosandiin. Vammasta ei silti aiheutunut minulle jälkikäteen kipuja tai märkimistä. Puolustusvoimilta kertoivat, että luoti oli lävistänyt pelkästään niskani pehmeät osat. Taisi käydä sama hullun tuuri kuin presidentti Trumpilla tässä taannoin, hän hymähtää.
Muotka vietiin toipumaan Etelä-Ruotsiin.
– Kesti tovin, että pääsin takaisin kotikonnuille. Poltetun Lapin näkeminen tuntui pahalta. Viikon sisällä oltiin jo metsätöissä. Koska fyysinen kunto oli kova, työt maistuivat.
Muotka pääsi myöhemmin töihin tulliin, jonka palveluksessa hän oli peräti 30 vuotta. 100-vuotiaana hän pääsi Linnan juhliin juttelemaan presidentti Niinistön kanssa.
– Sota oli meille nuorille pojille kova opetus. Uusin presidenttimme Stubb tuntuu olevan tilanteen tasalla. Paljon enemmän kuin nämä eduskunnan herrat ja rouvat, jotka riehuvat keskenään turhan paljon, Muotka pohtii.
