Länsi-Lontoossa muhii Valioliigan sininen jättipaukku ja jopa tuleva dynastia – seuran ökyomistajan toiminnassa oli sittenkin järkeä

Vuonna 1992 perustetulle Englannin Valioliigalle on ollut tyypillistä eri valtakausien vaihtelu. On ollut Sir Alex Fergusonin Manchester United, joka voitti ensin kahdeksan mestaruutta 11 kauteen vuosina 1992-2003 ja vielä uudelleen viisi kannua seitsemään kauteen skottilegendan jäähyväiskiertueella vuosina 2006-2013. Punaisen dynastian väliin kiilaa löivät Arsène Wengerin Arsenal Invincibles-ryhmineen ja nuoren kukkopoika José Mourinhon pragmaattinen Chelsea.

Vuodesta 2017 lähtien on soiteltu Blue Moonia Pep Guardiolan Manchester Cityn tahtiin aiemmin vain kaupungin äänekkäinä naapureina tunnetun seuran voitettua mielipuoliset kuusi mestaruutta edelliseen seitsemään kauteen.

Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että tuoreesta jatkosopimuksesta huolimatta Guardiolan nykyprojekti vaatii täydellisen nollauksen. Kaupungin punaisella puolella nollausta on puolestaan vaadittu ja yritetty jo toistakymmentä vuotta – onnettomin tuloksin. Arsenal taas on noussut pitkäjänteisen prosessinsa ansiosta ryhmäksi, jolta odotetaan mestaruutta 21 vuoden kuivan kauden jälkeen ja Liverpool on asemoinut itsensä ilmeisen pitkäksi ajaksi Valioliigan eliittiin.

Seuraavan dynastian osoite on kuitenkin vuoden 2024 lopulla avoimessa jaossa. Monen yllätykseksi yksi sen vahvimmista suunnista näyttää tällä hetkellä olevan Länsi-Lontoon Fulham Roadilla tönöttävä Stamford Bridgen stadion, jota nimestään huolimatta isännöi Chelsea FC.

Yllätys on Chelsean kohdalla paradoksaalinen termi. Se, mitä seura on viime vuosina tehnyt, sekä vie tehon sen yllätyksellisyydestä että toisesta näkökulmasta katsoen korostaa sitä.

Todd Boehly on Chelsean kiistelty miljardööriomistaja.

Jalkapallomaailma rakastaa tunnetusti narratiiveja ja yksi sellainen on ollut Chelsean omistajan Todd Boehlyn melkoisena sekoiluna pidetty toiminta. Yhdysvaltalaisen liikemiehen ostettua seuran kesällä 2022 on Chelsea käyttänyt rahaa uusiin pelaajahankintoihin 1,32 miljardia euroa. 1 320 miljoonaa. Vastaavalla ajanjaksolla kesästä 2022 nykyhetkeen on Valioliigan toiseksi eniten rahaa mällännyt seura, Manchester United, käyttänyt tuohta 660 miljoonaa – tismalleen 50 prosenttia Chelsean summasta siis.

Narratiivi on kuulunut näin: jalkapallosta mitään ymmärtämätön, baseball-seuran osaomistajana toimiva ylimielinen jenkki on ostanut perinteisen eurooppalaisseuran leikkikalukseen, jolla hän pelaa Football Manager -tietokonepeliä – mutta oikealla rahalla. Jos joukkue ei suorita halutulla tavalla on ongelmaan helppo ratkaisu: ostaa lisää kalliita pelaajia.

Boehlylle naureskelu onkin saanut lisää vettä myllyyn Chelsean upottua uuden omistajansa avauskaudella surkeasti Valioliigan sijalle 12 ja seuraavallakin kaudella laimeasti kuudenneksi. Päänsä amerikkalaisesta giljotiinista ovat löytäneet niin Thomas Tuchel, Graham Potter kuin Mauricio Pochettinokin. Etenkin viimeksi mainitun potkut aiheuttivat laajaa hämmennystä, ja olivat narratiivin mukaan jälleen yksi osoitus Boehlyn kyvyttömyydestä ymmärtää jalkapallon lainalaisuuksia.

Mitä tällaisesta sekoilusta voi oikein seurata?

“Onko seuralla oikeasti minkäänlaista suuntaa?” kyseltiin. Aivan perustellusti toki.

Näyttäisi Chelsealla olevan. On tietenkin kiistatonta, että rahankäyttö on ollut aivan mielipuolista sisältäen myös valtavan määrän huteja. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ne on hyväksytty strategiassa väistämättömiksi. Pelaajapolitiikan toinen naurunaihe, massiiviseksi paisunut, tammikuisia kuntosaleja muistuttava pelaajaryhmä pitää sisällään asioita, joita moni ei vielä viime kaudella huomannut.

Hankintapolitiikkaa on kaikesta huolimatta yhdistänyt yksi merkittävä asia; sisään tuodut pelaajat ovat olleet lähes poikkeuksetta nuoria parikymppisiä tai vähän sen yli olevia. Sellaisia, joiden huippuvuodet ovat lähtökohtaisesti kaukana edessä ja katto täten huomattavasti nykyistä korkeammalla.

Moni nuori hankinta, jonka nykytaso ei riitä Valioliigan säännöllisiin minuutteihin, on laitettu lainalle kasvamaan korkoa. Suuri volyymi pelaajahankinnoissa nostaa todennäköisyyttä, että joukkoon mahtuu useampia helmiä – kuten nyt on jo nähty. Sivullisia, uransa kanssa sivuraiteelle joutuvia uhreja on tullut. Se on Boehlyn johtoryhmälle sivuseikka, pakollinen haittavaikutus bisneksessä.

Chelsean nykyringistä peräti 19 pelaajaa on liittynyt seuraan edellisen kahden vuoden aikana. Siihen nähden onkin melkoisen kova temppu, että sekoiluna pidetty strategia on alkanut kantaa hedelmää näinkin nopealla aikataululla. Tätä kirjoittaessa Chelsea on Valioliigan kakkosena, neljä pistettä sarjakärki Liverpoolia perässä. Arsenal on takana kahdella, Manchester City peräti kahdeksalla pisteellä.

Chelsea on pelannut 12 peräkkäistä tappiotonta ottelua, tehnyt Valioliigan eniten maaleja ja luonut eniten maaliodottamaa. Pelaajistolla, jonka keski-ikä on heittämällä sarjan nuorin; 23,4 vuotta – tasan yhden vuoden sarjan toiseksi nuorinta ryhmää, Brightonia vähemmän. Naureskelut ovat väistämättä hiljentyneet.

Paljon muutakin hyvää on tapahtunut seuran johtamisessa. Chelsean organisaatiota on vahvistettu, tai pikemminkin komentoketjuja järkevöitetty viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Suorituskykyjohtajaksi viime vuonna hankittu Bryce Kavanagh on yhtenäistänyt eri osastojen (lääketieteellinen, fysioterapia, suorituskyky, personal trainerit) toimintaa ja kommunikaatiota huomattavasti. Käytännössä kaikki työntekijät näistä tiimeistä on myös rekrytty edellisen puolentoista vuoden aikana. Tämän osa-alueen työskentelyn parantumisen ansiosta esimerkiksi edustusjoukkueen pelaajien loukkaantumiset ovat vähentyneet merkittävästi viime kauteen verrattuna. Tällä hetkellä Chelsealla on ollut Valioliigan kolmanneksi vähiten loukkaantumisia kuluvan kauden aikana.

Loukkaantumisten määrän vähentymiseen on tietenkin auttanut huomattavasti myös mahdollisuus säädellä avainpelaajien kuormitusta käytettävissä olevan suuren pelaajamäärän ansiosta. Etenkin Euroopan Konferenssiliigassa Chelsea on voinut heittää kentälle lähestulkoon kokonaan eri yksitoistikon kuin Valioliigassa. Kuvaavaa on, että Chelsean joulukuun superpitkältä Astanan-vieraspelireissulta puuttui peräti 19 edustusmiehistössä tällä kaudella pelannutta miestä, ja heistä vain murto-osa oli sivussa loukkaantumisen vuoksi.

Lopulta merkittävin yksittäinen henkilö vitsin muuttamisessa hienosti pelittäväksi koneeksi on tullut Italiasta. Viime kesänä Chelsea-luotsiksi nimitetty Enzo Maresca on jo lyhyessä ajassa tuonut suuren kulttuurinmuutoksen Stamford Bridgelle. The Athleticin haastattelemien seuran pelaajalähteiden mukaan moni pitää entistä keskikenttäpelaajaa jo nyt uransa parhaana valmentajana, jonka jokainen harjoite on tarkoituksenmukainen, jollain tavalla integroitu siihen, mitä joukkue ottelussa haluaa toteuttaa.

Marescaa on luonnehdittu myös vaativaksi, mutta rehdiksi valmentajaksi. Yhdelläkään pelaajalla ei ole erityisvapauksia tai automaatiota peliajasta. Jokapäiväinen toimintakulttuuri on muuttunut merkittävästi viime kausien turhan mukavuudenhaluiseksi päässeestä toiminnasta, kertovat seuran sisäiset lähteet The Athleticille.

Marescan nousu valmentajana kaikkien huulille on ollut nopea, sillä päävalmentajakokemusta miehellä ei pitkäksi listaksi ole. Pesti suurin tavoittein Serie B:hen lähteneessä Parmassa jäi pannukakuksi, mutta viime kausi Leicesterissä oli napakymppi Marescan nostaessa seuran takaisin Valioliigaan upeiden peliesitysten saattelemina. Niin upeiden, että Boehly kaivoi jälleen kuvettaan ja italialainen saapui Länsi-Lontooseen – maaperään, jossa moni Marescan maanmies on aikanaan loistanut.

Vaikka Maresca kantaakin Chelseassa päävalmentajan titteliä, on hän tehnyt oikeita asioita myös managerin näkökulmasta. Maresca tiedosti heti Chelseaan saapuessaan seuran ylikasvaneen pelaajaringin mahdollisuudet ja haasteet. Jälkimmäisiin hän vastasi ilmoittamalla, että noin kaksikymmentä kenttäpelaajaa muodostaa vakiintuneen harjoitusringin, muut treenaavat muualla. Edellä mainittua kulmaa Maresca on puolestaan hyödyntänyt juurikin kuormituksen jakamisessa vahvalla kierrättämisellä eri kilpailuissa.

Kun tämän kauden Chelsean pelaamista katsoo, ymmärtää pelaajien hehkutuksen. Chelsean pelin rakenne on suorastaan erinomainen. Boehlyn mälläämät puntapinot ovat kovaa vauhtia jalostumassa loistavaksi, samalla sivulla toimivaksi jalkapallojoukkueeksi.

Hyökkäyspelaamisessa näkyvät Marescan vahvat Guardiola-vaikutteet – toimihan hän katalaanin apuvalmentajana Manchester Cityssä sekä seuran akatemiavalmentajana. Maresca haluaa peliinsä kontrollia. Peliä avataan lähtökohtaisesti maata pitkin ja Chelsean keskimääräinen pallonhallintaprosentti onkin tällä hetkellä Valioliigan kolmanneksi korkein; 57,6. Edellä ovat Tottenham ja, tottakai, Manchester City.

Kontrollin haluun liittyvät pelaajien mahdollisimman lyhyet etäisyydet avaamis- ja rakenteluvaiheissa. Chelsea avaa peliä pääosin 4-2-2-3-muodossa, jossa alanelikosta yksi on maalivahti. Toinen laitapuolustaja, usein Malo Gusto tai Marc Cucurella nostaa itsensä alataskuun toiseksi keskikentän pohjapelaajaksi. Tämä vapauttaa toisen varsinaisen kutos-/kasipaikan, useimmiten Enzo Fernándesin, yhden välin ylemmäs. Kaksi toisiaan hyvin lähellä pelaavaa kutosta sitoo vastustajia tehokkaasti ja laitapuolustajan ollessa toinen heistä, löytyy vapaa pelaaja usein kymppialueelta. Sinne Chelsea haluaakin. Se hyödyntää hyvin ahkerasti kolmannen pelaajan periaatetta, mikä auttaa purkamaan aggressiivisenkin prässin.

Fernándesin liikkuessa väli- tai keskikaistalle vastustajan puolustuslinjan eteen, tapahtuu Chelsean avaamisvaiheessa asia, jota tullaan muistelemaan jalkapallokirjallisuudessa kymmenien vuosien kuluttua. Cole Palmer leimaa kellokorttinsa.

Viime kaudella Palmer pelasi paljon oikeana laiturina, kun taas tällä kaudella mies on istutettu kymppipaikalle. Tekninen termi kuitenkin hämää. Palmerin palloton rooli on hyvin joustava, jopa vapaa. Useimmiten hän liikkuu avaamis- ja rakenteluvaiheessa lähelle laitaa, vastustajan muodon ulkopuolelle. Onkin kuvaavaa, että progressiivisten syöttöjen vastaanottamismäärissä mies ei mahdu sarjan 50 parhaan pelaajan joukkoon. Se ei haittaa. Korkealla pelaavia puolustuksia vastaan Palmer on hakenut palloa tällä kaudella jopa oikean laitapuolustajan tontilta – ja se riittää. Mies saa vasemman jalkansa auki ja murhaa korkeita linjoja uskomattomilla läpisyötöillään – kaukaa omalta kenttäpuoliskolta.

Vastustajan puolustaessa syvemmällä tykkää Palmer silloinkin liikkua muodon ulkopuolelle. Silloin tavoite ei luonnollisestikaan ole pelata läpisyöttöjä selustaan, vaan lähteä rakentamaan kaksi vastaan yksi -tilanteita useimmiten laitahyökkääjän kanssa.

Vaikka Palmer liikkuu paljon laidoille, haluaa Maresca silti täyttää kentän melko keskustapainoitteisesti. Rakenteluvaiheessa muoto on yleensä 2-3-5. Keski- ja välikaistojen syöttöetäisyydet ovat lyhyet, mikä mahdollistaa tehokkaan vastaprässin.

Sitä Maresca myös haluaa, ja pallonmenetyksen hetkillä Chelsea pyrkii voittamaan pelivälineen välittömästi takaisin jopa neljän-viiden pelaajan voimin. Periaate on toiminut hyvin, sillä Chelseaa vastaan on luotu tällä kaudella koko Valioliigan vähiten vastahyökkäyksiä ottelua kohden.

Vaikka Maresca lieneekin oppinut kontrollin elementistä paljon Guardiola-vuosinaan, on asetelma kääntynyt jopa täysin päälaelleen. Guardiolan kriisi-Cityn pelistä puuttuvat kaikki ne elementit, minkä vuoksi Chelsea loistaa – eikä kyse ole kontrollista, hitaasta hyökkäämisestä.

Tämän hetken City ei muodosta käytännössä minkäänlaista murtautumisuhkaa, kun taas siitä on tullut Chelsean tavaramerkki, joukkueen ehdoton ykkösvahvuus. Monella eri variaatiolla. Chelsea on Valioliigan läpisyöttöyritysten määrässä tämän kauden Valioliigan kakkonen. Se haluaa selustaan, paljon.

Aloitetaan keskikaistalta.

Aivan kuten koko Chelsea-organisaation narratiivin kaari, on myös Nicolas Jacksonin maine kääntynyt jonkinasteisesta vitsistä yhdeksi sarjan kärkitykeistä. Senegalilaiskärki nousi viime kaudella otsikoihin ennen kaikkea massiivisesta maalipaikkojen tuhlailustaan, nopeana mutta melko kömpelönä ja arvaamattomana ysinä. Tällä kaudella Valioliiga-maaleja on kasassa jo yhdeksän, lähes tismalleen samalla maaliodottamalla. Viimeistelytehokkuus on löytänyt, tai oikeastaan palannut takaisin. Moni viime kautena miehen tuhnuilusta ilakoinut tuskin tietää, että Jackson ylitti xG:nsä kolmella ja puolella maalilla edelliskauden La Ligassa.

Jacksonin arvo Chelsealle on silti paljon enemmän kuin pelkkä maalisaldo. Vastustajien ollessa organisoituneena puolustusmuotoonsa joutuvat he tekemään koko ajan vaikeita valintoja Jacksonin vuoksi. Miehen melko suorat pystysuuntaiset syvyysjuoksut laittavat topparin päättämään, seuratako juoksu vai ei. Jos näin käy, on topparin eteen syntyneessä tilassa päivystämässä yleensä Palmer. Jos taas juoksua ei seurata, on Jackson usein läpi. Symbioosi Palmerin kanssa toimii myös toisinpäin, koska tämän uhka tiedostetaan niin selvästi. Palmerin puoleinen, yleensä vasen toppari, joutuu irtoamaan englantilaiseen, mikä avaa tilan Jacksonin syvyysjuoksulle.

Palmer-Jackson -duossa onkin olemassa edellytykset yhdeksi tulevien vuosien ikonisista Valioliiga-kaksikoista. Palmer on 22-vuotias, Jackson 23. Edellä mainittu on pelannut Chelseassa 50 Valioliiga-ottelua viimeistellen niissä 33 maalia ja antaen 17 maalisyöttöä. Jälkimmäisen saldokaan ei ole kehno: 51 ottelua, 23 maalia ja kahdeksan maalisyöttöä. Ja tahti tulee kiihtymään. Kane ja Son, Lampard ja Drogba, Pires ja Henry.

Miksei myös Palmer ja Jackson?

Enzo Maresca on saanut tuntuvaa kehitystä aikaan Chelseassa.

Vähintään yhtä iso murtautumisase Chelsealla on ollut sen laitapelaaminen. Vaikka kenttä täytetään keskustapainotteisesti, ja joukkue etenee kontrolloidusti sen kautta, tapahtuu enemmistö murtautumisista laidoilta. Jo Chelsean 2-3-5-rakentelumuoto tuottaa usein tilanteen, jossa vastustajan neljän alakertaa vastaan sillä on viisi vastaan neljä ylivoima. Pienemmäksi purettuna tämä tarkoittaa kaksi vastaan yksi -tilannetta laitapuolustajaa vastaan.

Chelsea tekee paljon toisen kenttäpuoliskon ylimiehittämistä, minkä tarkoituksena on houkutella vastustajan pakkaa sinne. Ansan laukeamisen jälkeen tapahtuu nopea puolenvaihto painottomaan laitaan, jossa laitahyökkääjää odottaa puhdas yksi vastaan yksi -tilanne. Noni Madueke, Jadon Sancho ja Pedro Neto ovat pelaajaprofiileiltaan kuin luotuja näihin hetkiin eikä ole sattumaa, että Chelsea saa otteluissa niitä paljon.

Painopisteen vaihdon lisäksi Marescan pelikirjasta löytyy laitauhkan suorempikin hyödyntäminen. Laitahyökkääjät sijoittuvat aivan sivurajaan kiinni, ja seuraava juonenkäänne riippuu vastustajan päätöksenteosta. Jos laitapuolustaja iskee laitahyökkääjään kiinni, avautuu topparin viereen tila kympin tekemälle välikaistajuoksulle, niin sanotulle underlapille. Jos taas puolustuslinja pysyy kapealla puolustaen välikaistajuoksun pois, pelaa Chelsea pallon laitahyökkääjälle jalkaan yksi vastaan yksi -tilannetta varten.

Chelsean hyökkääminen on siis ollut erinomainen yhdistelmä kontrollia ja räjähtävää suoraviivaisuutta. Ylipäätään, intensiteetti on mukana kaikissa pelin isoissa periaatteissa: vastaprässissä, repivissä juoksuissa, syöttötempossa lyhyillä etäisyyksillä… Niin, ja vastahyökkäyksissä.

Vaikka Chelseaa ei lähtökohtaisesti ajattele vastahyökkäysjoukkueena, on niistä muodostunut yksi sen keskeisimmistä aseista. Se on luonut nopeita hyökkäyksiä (pallonriisto omalla kenttäpuoliskolla ja 15 sekunnin kuluessa siitä joko maalintekoyritys tai boksikosketus) koko Valioliigan eniten kasvattaen niiden määrää viime kaudesta peräti 26 prosenttia. Pelaajaprofiilit sopivat myös vastahyökkäyksiin mitä parhaiten.

Chelsean voittaessa pallon omalla kenttäpuoliskollaan, lähtevät sekä laitahyökkääjät että keskikaistan Jackson täysvauhtisesti kohti selustaa. Lisäksi Palmer asemoi itsensä yleensä painottoman puolen ylätaskuun. Vaihtoehtojen määrä tekee vastahyökkäyksistä erittäin vaikeasti puolustettavia. Yleisimpiä malleja ovat olleet nopea selustapallo laitahyökkääjälle, joka jatkaa sen boksin reunalta keskikaistalla oman suoran vastustajansa juoksukisassa jo voittaneelle Jacksonille tai jalkaan pelaaminen Palmerille, joka tempokuljettaa kohti vetäytyvää puolustuslinjaa ja valitsee parhaan syötön viime hetkellä.

Intensiteetti on vahvasti läsnä myös Chelsean puolustaessa, ja muutoinkin kun välittömän vastaprässin hetkillä.

Marescan ryhmä lähtee seisovissa tilanteissa liikkeelle useimmiten puolikorkealla 4-2-3-1-muodolla, jossa kaksi kiinteää keskikentän pohjapelaajaa suojelee ylätaskuja. Tähän yhdistyy puolustuslinjan rohkea ylöspäin nostaminen, ja kenttää tehdään pienemmäksi joka kerta vastustajan syöttäessä pallon alaspäin. Chelsean muodon sisään ei olekaan helppo päästä, vaan tila on joko sen ulkopuolella laidoilla tai selustassa korkean puolustuslinjan seurauksena. Urheilulliset vaatimukset toppareille ovat korkeat.

Jacksonin rooli on korvaamaton myös puolustusvaiheessa. Puolustusryhmitysvalinnan seurauksena (kaksi keskikentän pohjaa, yksi ysi) Chelsea on numeraalisesti alivoimainen yläalueilla, mutta Jackson on erinomainen puolittamaan kentän prässin aloittavilla kaariliikkeillään, mikä saa vastustajan lukitsemaan avaamisensa jompaan kumpaan laitaan.

Vaikka Chelsean puolustuspelaamisessakin on nähtävissä selkeät, hyvin valmennetut periaatteet, on se silti joukkueen suuri kehityskohta. Maaleja se toki on päästänyt 17 ottelussa vain 19 – kolmanneksi vähiten – mutta maaliodottamaa se on antanut peräti 27 maalin edestä, vasta sarjan yhdeksänneksi vähiten. Maalinestopelaaminen ei siis ole ollut kestävällä pohjalla, mutta sen voisi olettaa menevän parempaan suuntaan saman runkoavauskokoonpanon kartuttaessa yhteisiä peliminuutteja viikko viikolta enemmän.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Boehlyn hullut ostopäivät olisivat tulleet jonkinlaiseen päätökseensä, ja kyllä, niiden ansiosta Marescan valmennustiimillä on kasassa erinomainen nuori runko, jonka peliä kehittää.

Etenkin brittimediassa on kyselty paljon, voiko Chelsea voittaa mestaruuden jo tällä kaudella. Miksei voisi, mutta se kysymys ei ole seuran – ja koko Valioliigan – kannalta edes kovin oleellinen.

Marescan sopimus on viisivuotinen. Palmer ja Madueke ovat 22-vuotiaita, Fernándes, Jackson ja Caicedo 23, Gusto, Levi Colwill ja Roméo Lavia 21, Sancho ja Neto 24. Kaikki edellä mainituista miehistä näyttävät jo nyt Valioliigan eliittipelaajilta. Mikä tilanne voikaan olla viiden-kuuden vuoden kuluttua, heidän ollessa oletetusti parhaassa iässään?

Ehkä Todd Boehly todella tiesi, mitä teki. Ja nauraa lopussa makeimmin. Halvaksi sen hinta ei muodostu, mutta mahdollinen uusi Valioliiga-dynastia on sen arvoista.