Land Rover Defender V8 on nostalgian huipentuma, jonka hintalappu nostaa kulmakarvoja – järjetön sijoitus käytettyyn maasturiin

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.

Ah, legendaarinen nostalgianaru. Sitä on aina kiva vedellä, jos siihen on vain mahdollisuus. Ja Jaguar Land Roverilla on historiaa, mistä ammentaa.

Otetaan siis yksi mahdollisimman vähän ajettu viimeisiä alkuperäisiä (vuosimalli 2012–2016) Defendereitä. Istutetaan sen keulalle yli 400-hevosvoimainen V8. Otetaan ZF:ltä 8-portainen automaatti. Lainataan ohjaus Range Roverista. Annetaan asiakkaan varustaa ja personoida autonsa juuri sellaiseksi kuin hän haluaa.

Ja voilà, meillä on tuote, jollaisen varakkaat nostalgikot tai muuten vain jotain erilaista autotalliinsa haluavat janoavat. Varakkaat? Kyllä. Näiden autojen hinnat alkavat noin 200 000 punnasta eli noin 230 000 eurosta. Koeajoyksilömme hinta on noin 300 000 euroa. Se on aika paljon käytetystä Defenderistä. Tästä syystä autoiluun liittyvää kulttuuria on pakko rakastaa.

Tässä Defenderissä on oma hullu järkensä

Maailma on erikoinen paikka tänä päivänä. Jotkut joutuvat miettimään yhä tarkemmin, mihin rahansa laittavat, kun toisilla on niin paljon mammonaa, että eivät kerta kaikkiaan tiedä mihin sen kaiken voisi sijoittaa.

Siksi tässä 110-Defenderissä on oma hullu järkensä. Sitä kutsutaan kysynnän ja tarjonnan laiksi. Toiset puhuvat fiksusta liike-toiminnasta. Aika ajoi Defenderin ohitse vajaat 10 vuotta sitten, viimeinen vanhakoppainen auto valmistui tammikuussa 2016. Uusi otti sen paikan, mutta siinä ei samanlaista kantikasta karismaa.

JLR:n klassikkokeskus Englannissa valmistaa pukujen tapaan mittatilauksesta (bespoke) joko 3- tai 5-ovisia Defendereitä. Asiakas yksilöi autonsa oman makunsa mukaisesti. Tarjolla on erilaisia keulamaskeja, valoja, lisävaloja, vanteita, istuimia (myös Recarot!), verhoiluja… Miten olisi esimerkiksi tweed-kangasta oviin ja jalopuuta tavaratilan lattiaan?

Defenderin kabiini herättää muistoja

Hyppääminen – anteeksi – nouseminen klassisen Defenderin kabiiniin herättää muistoja. Näin siitä huolimatta, että tämä yksilö on verhoiltu hienolla nahalla ja tyyli on kaikkea muuta kuin työkalumainen.

Se ei silti tunnu uudelta autolta. Ohjaamo on ahdas. Vanhassa kopassa on silti ilonsa, pienet pilarit avaavat hyvät näkymät ympäröivään maisemaan. Auton laatikkomaiset muodot on helppo hahmottaa. Jos tällä autolla suuntaa maastoon, kuskin apuna ei ole uudesta Defenderistä tuttuja auton ympäristön näkeviä kameroita.

Klassinen ja pelkistetty kojelauta näyttää hyvältä nahkatrimmissäkin. Kerma ja sininen on kieltämättä jännä värikombo. Musta pianolakkakaan ei auta. Makuasioista ei toki sovi kiistellä – etenkään brittiläisistä.

Automaatin vaihdevipu vähän vieroksuttaa, mutta se tekee arkiajosta vaivatonta. Ilmastoinnin säätöjen yläpuolelta löytyy radio, ja sen keskeltä pieni 3,5-tuumainen näyttö. Tässä autossa on jopa navigointilaite. Ja bluetoothin avulla saa raikaamaan oman soittolistan puhelimelta. Hauskaa. Tämä kielii myös siitä, ettei asiakaskunta ole ihan perinteisintä klassisten Defendereiden ostajakuntaa.

On totuuden hetki. V8 pärähtää tulille. Suupielet nousevat heti aavistuksen. Hullua. Automaatti päästää auton liikenteeseen sivistyneesti.

Defender on hirvittävä ja hauska ajaa

Kun korkeaan maasturiin laitetaan keulalle 405-heppainen vapaasti hengittävä V8, Defender kiihtyy niin, että kuljettaja jaksaa hekotella pitkään. ZF:n automaattilaatikko toimii sinänsä hyvin; normaali ajo on sujuvaa, mutta kiihdytyksissä on turha odottaa salamannopeita vaihtoja tai saumatonta kiihtyvyyttä. Kone on jännä sekoitus riittävää voimaa ja kierrättämisen riemua. Paras teho löytyy 6000 kierroksen kohdalta, paras vääntö tuhat kierrosta alempaa.

Hengeltään tämä Defender on kuin vanha amerikkalainen muskeliauto: hauska kiihdyttää suoraan, mutta mutkateillä ei aivan kotonaan. Kori kallistelee, kyseessä on kuitenkin aito maasturi maastoon soveltuvilla jousitusvaroilla ja jäykillä akseleilla. Jousituksesta vastaavat Eibachin kierrejouset ja Bilsteinin iskarit.

Ohjaus ei ole myöskään tunnokkaimmasta päästä – tai tarkka. Palautuskin loistaa poissaolollaan, joten rattia saa käännellä jatkuvasti. Ratin takana on siksi ihanan nostalginen ja analoginen fiilis. Minä ajan, ei auto.

Jarruja on myös tuunattu, mikä on tehoihin nähden hyvä juttu, vaikka harva Defenderiä radalle viekään. Jarrut eivät myöskään ole äkkijyrkät, niiden kanssa tulee hyvin toimeen. Kiekkojen koko on edessä 355 mm ja takana 300 mm. Molemmilla on nelimäntäiset jarrusatulat.

Kaasu on sen sijaan melko jyrkkä. Vaatii aikansa, että sitä osaa annostella pehmeästi. Stop-merkin takaa tai liikennevaloista lähdettäessä kaasupoljinta painaa helposti liikaa, jolloin Defender hypähtää aina innokkaasti eteenpäin. Pienen viiveen jälkeen toki.

Paitsi moottorin historia myös sen äänimaailma on erittäin kiehtova. Ihan vain siksi meidän on pumpattava kaasua aina tilaisuuden tullen.

Tämän 1990-luvulla kehitetyn moottorin sai XJ:hen vuoteen 2012 asti. Ja toki moottorista oli myös tunnetumpi remmiahdettu versio. Fordin ostettua Jaguarin vuonna 1990 kyseinen moottori oli jo kehityksen alla, joten se löysi tiensä myös rapakon taakse – ja briteissä myös Aston Martin Vantagen keulalle. Ford lopetti moottorin valmistuksen vuonna 2020. JLR sai luvan jatkaa sitä. Sen istuttaminen Defenderin keulalle on kuitenkin villi idea.

Polarisointia

Kurvaamme lyhyen koeajon jälkeen takaisin JLR Classic -verstaalle Coventryn kupeessa. Kyseessä on oikeasti pienimuotoinen tehdas, sen koko on 14 000 neliötä. Täällä myös huolletaan oikeita klassikoita. Hallissa on 54 työpistettä, ja voitte vain kuvitella, kuinka paljon tietotaitoa pajan mekaanikoilla on.

Täällä tehdään V8-Defenderin lisäksi myös muita uuden elämän saaneita JLR-perheen jäseniä. Vielä V8-Defenderiä villimpiä ovat Jaguarin alkuperäisten mallien mukaan jatkotuotantona tehdyt uudet C- ja D-Type, kevyt E-Type sekä hieno XKSS. Kun alkuperäisiä ei ole saatavilla niiden harvinaisuuden takia, miksei siis valmistuttaa uutta? Historia puuttuu, mutta sitähän voi tehdä aina itse.

Tehtaan takahuoneessa on vielä vaikuttava kokoelma JLR-tuotteita aina kuningasperheen autoista James Bond -leffojen menopeleihin. Taivas varjele. Paikka henkii siis historiaa, ja tuota historiaa tietysti myös vaalitaan – mutta kaupallisin ehdoin. Näissä piireissä asiakas on aina oikeassa.

Silti jätämme pajan taakse kaksijakoisissa tunnelmissa. Ymmärrämme, miksi naurettavan tehokas V8 legendaarisen maasturin keulalla kiehtoo. Ja koska luovuttaja-autot ovat valmistuksen loppupäästä, ne olisivat klassikoita vasta 10–15 vuoden kuluttua. Tätä projektia varten ei ole siis uhrattu alkuperäisiä ja vanhempia malleja.

Mutta silti…