Paratiisista tuli unohdettu kaivoskylä – Maija ja Tapani Isokääntä eivät aio lähteä Lampinsaaresta, jonne he yli 50 vuotta sitten muuttivat
Kaivoskylissä tiedetään, että kaikki on väliaikaista. Kun malmivarat loppuvat, loppuu kaikki. Raahen Lampinsaareen on silti jäänyt kaivosperheitä, jotka tulivat kylälle jo 1950-luvulla.
Se oli paratiisi. Lampinsaaren kylässä entisaikojen muistelulle on aina aikansa ja paikkansa. Syrjäinen, noin 250 asukkaan Lampinsaari Raahessa on nykymuodossaan esimerkki suomalaisen maaseudun autioitumisesta. Vielä 1990-luvun alussa kaikki oli toisin.
Paikalliset muistavat asuinpaikkansa sinkkikaivoksen ympärille rakentuneena kukoistavana kaivoskylänä, joka sykki elämää. Yksi aikalaisista on edelleen kylässä asuva Maija Isokääntä, 75. Hän rientää vastaan muistuttaen, ettei Lampisaaressa ole tapana soittaa ovikelloa. Täällä käydään rohkeasti sisään.
Ulkona paukkuu pakkanen, mutta tuvassa on lämmin. Maija Isokääntä ottaa rennon asennon ja muistuttaa, että hän ei aina muista antaa vieraalle suunvuoroa.
– Olen sydänjuuriani myöten lampinsaarelainen. Näin omin silmin, kuinka yhden kaivoksen ympärille rakentui yhteisö, jollaista ei ollut muualla. Emme olleet kiinni missään. Meillä oli oma kulttuurimme. Ihmiset olivat nuoria, tekivät lapsia ja elivät suljetussa yhteisössä, hän kuvailee.
