Perussuomalaisiin siirtyneille duunareille tulee vastaan karu todellisuus, sanoo SAK:n Jarkko Eloranta

On kuudennen lakkoaallon toisen päivän aamu. Päiväkodit ovat auki, mutta Suomen vienti seisoo. Haastattelupäivänä myös monen tehdastyöläisen palkanmaksu alkaa seisahtua, kun työnantajat käyvät vastaiskuun.

Kun valtiovalta painatti erikoispostimerkin suomalaisen järjestäytyneen työväenliikkeen 50-vuotisjuhliin vuonna 1957, siinä komeili rivistö vasaraa piteleviä alastomia kyynärvarsia. Mallien ei tarvinnut bodata kuvaa varten, koska työ oli fyysistä: lihas syntyi työaikana.

Satavuotisjuhlista 2007 ei julkaistu postimerkkejä, hyvä kun edes Posti oli olemassa. Keskusjärjestöistä toimihenkilöiden TVK oli tällä välin mennyt konkurssiin keinottelun vuoksi, työläisammattien SAK ja SAJ yhdistyivät ja Neuvostoliitto hajosi.

Sen myötä hävisi vuorineuvoksilta sekä tarve turvata idänkauppa että kotikommunistien pelko. Yhteistyön rakentaminen ay-vasemmiston kanssa ei enää ollut Etelärannalle välttämättömyys, vaan sopiminen siirtyi valtakunnan kabineteista paikallisemmaksi ja työnantajat muuttuivat kansainvälisemmiksi. Suomen kokoiset ratkaisut tulivat vuorineuvoksille joko liian pieniksi tai liian suuriksi.

Mutta myös ay-liike on muuttunut: palvelualoja edustavien jäsenten ja naisten määrä on kasvanut, rasvanahkaäijien osuus pienentynyt. SAK:ta johtavassa Jarkko Elorannassa tämä muutos kiteytyy. Hän on työväen nokkamiehenä duunaritaustaisten johtajien jälkee ensimmäinen valtiotieteen maisteri ja myös ensimmäinen, joka tulee julkisen puolen liitosta JHL:stä.

Nyt jos koskaan on Jarkko Elorannan hetki.

– Eivät nämä heikennykset ole tämän hallituskauden keksintö, mutta toki aina pitää olla sopiva hetki, ja nyt on se momentum: eli on hallituspohja, joka pystyy nämä tekemään tai ainakin pyrkii siihen.

Hallitus tietää, että se pystyy, ja SAK tietää, että hallitus pystyy. Voimasuhteet eivät muuksi muutu, vaikka hallitusohjelma olisi kuinka kokoomustaustaisten Etelärannan pomojen Jyri Häkämiehen ja Ilkka Oksalan kynästä lähtöisin.

– Me teimme riskiarviota viime vuonna ennen hallitusneuvotteluja. EK ei esittänyt näitä radikaaleja leikkauksia työttömyysturvaan. En tiedä, mistä nämä ideat loppukädessä kumpusivat. Ja oli yllätys, että mitään tasapainottavia elementtejä, mitään kädenojennusta ei ollut, Eloranta huomauttaa.

Työmarkkinoilla on totuttu siihen, että kummallakin puolella pöytää on aluksi paljon pelimerkkejä ja ennen kuin sitsi on ohi, molemmat ovat sekä voittaneet että hävinneet. On tehty kompromisseja. Tieto kompromissivalmiudesta on kuin riistan haju, joka houkuttaa konkarit passipaikalle.

Mutta Petteri Orpon (kok) hallituksella ei ole aikomusta olla neuvotteluosapuoli, mikä on ollut SAK:lle yllätys. Tätä vain korostaa, että työelämälakeja ajetaan kiireellä läpi, mikä Elorannan mukaan on seurausta hallituskokoonpanosta.

– En tiedä, miten perussuomalaiset suhtautuvat siihen, että maahanmuuttoon liittyvät kiristykset valmistuvat hitaammassa tahdissa. Kokoomukselle riittää, että he saavat nämä sosiaaliturvan ja työelämän uudistukset tehtyä, ja sittenhän tämä hallitus voi mennä. Ei kokoomus eikä elinkeinoelämä tietenkään halua niitä maahanmuuttokiristyksiä, joita perussuomalaiset haluavat. Jääkö sitten perussuomalaisille luu käteen?

Mutta mitä mieltä SAK on työperäisestä maahanmuutosta?

– Mittakaavakysymys on varmaan sellainen, että siitä on hyvä keskustella, mutta totta kai täällä on toimialoja, joihin tarvitaan työvoimaa. Olemme edelleen esimerkiksi saatavuusharkinnan kannalla. Siinä on sekä määrällinen että laadullinen elementti: eli että maksetaan oikeita palkkoja.

Eloranta tunnistaa, että huonosti kotoutuneet maahanmuuttajat ovat myös työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa.

– Totta kai me toivotaan, että me saadaan sellainen yhteiskunta, joka kotouttaa hyvin, että saadaan tänne väkeä, jolla on perheet ja joka pysyy. SAK:laiset alat ovat ns. sisääntuloaloja. Meidän liitoistamme vaikkapa palvelualan PAM ja julkisen alan JHL ovat aika isoja maahanmuuttajajärjestöjä.

Heikoimmassa olevat ovat heikoimmassa asemassa myös lakkotalvena.

– Me nähtiin myös, että työnantajat käyttävät työlupia painostuskeinona lakkojen aikana, niin että maahanmuuttajat eivät uskalla ottaa osaa lakkoon, koska työnantaja saattaa kertoa, että työlupaa ei uusita ja joudut pois maasta, Eloranta sanoo.

Työväenluokka on palkkatasoltaan keskiluokkaistunut, mutta se peittää alleen sen, että duunarien ja toimihenkilöiden työelämässä on yhä eroja. Työelämän kohentamisen esteenä ovat tänäkin päivänä myös työkulttuurin ongelmat: esimerkiksi sen, että mitä ruumiillisempaa työ on, sen tarkemmin työnantaja kyttää sairauslomalle jäämistä.

– Pandemia toi näkyväksi sen, miten erilaista työelämä on ja kuinka erilaisia toimihenkilöiden ja työntekijöiden vapaudet ja etuoikeudet. Meillä toimihenkilöillä on hyvät sairauslomakäytännöt, työterveyshuolto ja ilmaiset kahvit ja vaikka mitä. Ja siivoojat taas ovat aika tiukan kontrollin kohteena ja alustatyöntekijät kaikkein tiukimman, kun tekoäly seuraa reittejä, nopeuksia ja ehkä reaktioitakin tulevaisuudessa.

Kapitalismi voi hyvin, mutta duunarien järjestäytymisaste on laskenut – eikä tulevaisuuden duunarien yhteiskunnallinen into lupaa parempaa. Yläkouluista kerrotaan, että yhä useampaa ammattikouluun aikovaa nuorta ei kiinnosta muu kuin miten pääsisi mahdollisimman vähällä. Mitä haluat sanoa takarivin ysiluokkalaisille, Jarkko Eloranta?

– Laaja ymmärrys yhteiskunnasta on kuitenkin myös itsestä välittämistä ja huolehtimista, että ei pidä antaa asioitaan muiden käsiin ilman, ettei tiedä tavallaan, mitä tapahtuu. Joku käyttää sitä valtaa kuitenkin.

Yksilökeskeisemmässä yhteiskunnassa tuntuu olevan yhä vaikeampaa löytää motivaatio aktiivisuuteen, varsinkin kun yhteiskunta itse on yhä monimutkaisempi ja kokonaisuuden hahmottaminen ei ole helppoa.

– Me ollaan nyt nähty, että tarjotaan yksinkertaisia ratkaisuja pitkäkestoisiin ongelmiin, jotka eivät ratkea kuitenkaan millään hokkuspokkustempuilla, vaikka kuinka käärmeöljykauppiaat näitä on tarjoilemassa.

Melkoinen paradoksi on, että mielipidetutkimusten mukaan perussuomalaiset on työläisammateissa eniten kannatettu puolue.

– Tällä hetkellä se tuntuu viehättävän. Mutta sitten, kun tämän hallituksen kaikki leikkaukset ja muut heikennykset on viety läpi, ehkä se karu todellisuus tulee vastaan, kun oma toimeentulo on entistä tiukempaa ja yhteiskunnan kermahyllyillä voidaan entistä paremmin. Mutta on surullista, että meidän pitää mennä tällaisen kovan vastakkainasettelun kautta.

Järjestäytymisasteen lasku peittää sen, että miesten järjestäytymisaste on laskenut ja naisten kasvanut. Se on yksi iso syy siihen, miksi SAK ei hyväksy vientivetoista palkkamallia: rautakourien veljeskerhon sijaan se on yhä enenevässä määrin matalapalkkaisten naisalojen etujärjestö. Toistaiseksi solidaarisuus eri liittojen kesken on pitänyt.

Työntekijät ovat joukkovoimalla ja painostuksella hankkineet itse oikeutensa, ja toiminnan kohteena ovat aina olleet niin työnantajat kuin valtiokin. Ilman jälkimmäisen turvaa toiminnan laillisuudelle ollaan jossakin niistä maailman maista, joissa ammattiyhdistysjohtajat ovat joko vankilassa tai nimettömissä joukkohaudoissa.

Kehittyneissä maissa myös työnantajat ovat huomanneet järjestäytymisen edut. Kun yksikään kilpailevista yrityksistä ei vedä välistä, kaikilla on reilummat kilpailuasetelmat.

Markkinataloudessa lakko on näkökulmasta riippuen markkinahäiriö tai markkinavoiman käyttöä. Ideologia sen sijaan on kiistoista aiempaakin kaukana: samalla kun paikallista sopimista puolustetaan vapaudella, sopimusvapautta halutaan rajoittaa vientivetoisella mallilla.

Talven kuudes lakkoaalto päättyy aikanaan eikä Elorantakaan varmaan enää tosissaan odota hallituksen tulevan vastaan, vaikka viran puolesta sitä yhä toivookin. Aikataulussa alkaa painaa jo lähestyvä työehtosopimusneuvottelukierros. Harva muistaa, että pandemian jälkeinen inflaatio taltutettiin vain hetki sitten vielä varsin yhteistuumin ratkaisulla, jossa palkansaajien ostovoima laski – lukuun ottamatta hoitajia, joiden puolella kansan sympatiat olivat. Muu julkinen sektori korjasi omaa jälkeenjääneisyyttään samalla, mikä pillastutti teollisuuspatruunat kahta kovemmin hakemaan vientialoille etulyöntiasemaa. Valtiontalouden vajeen syvetessä tälle ei ole kovin vaikea hakea hallituksen tukea, vaikka se ei ensi syksyn neuvottelupöydissä olekaan.

Yhteyksiä on pidetty.

– Mutta verrattuna vanhoihin aikoihin SAK:n ja EK:n välinen vuorovaikutus on varmasti vähäisempää tänä päivänä.

Milloin olet viimeksi ollut Jyri Häkämiehen kanssa saunassa?

– En tämän vuoden puolella.

Yhteyksiä Suomen yrittäjiin ja Keskuskauppakamariin, ay-liikkeen kovimpiin kriitikoihin – jotka eivät ole työmarkkinaosapuolia – on ollut vielä vähemmän.

– Jos he pitävät meitä Lapuan liikkeenä tai jonain muuna rikollisjärjestönä, niin minä en näe, että meillä on hirveästi yhteistä keskusteltavaa heidän kanssaan.

Tosiasiaksi jää, että vaikka kuudennen lakkoaallon jälkeen tulisi seitsemäs, niin jossakin vaiheessa loputkin hallituksen esitykset ovat eduskunnassa ja maailma muuttunut.

– Meidän pitää olla myös hyvässä iskussa työmarkkinakierroksella, Eloranta väläyttää.

Hakaniemen katse onkin jo syksyssä. Lakkorahastoissa on oltava riittävästi rahaa pitkiinkin työtaisteluihin, silloin kun väännetään suoraan työnantajien kanssa rahasta ja muista työehdoista. Jos vaikka tämän talven umpisolmujen jälkeen ensi syksynä on tiedossa uusia. Vaikka työehtosopimukset ovat paksuja kirjoja nykyään, niin yksi kysymys on silloin ylitse muiden:

– Liitot aina miettii sitä, että ihmisille pitää saada palkankorotukset. Se on kuitenkin kaikkein tärkeintä.