Uskaltaako lääkettä käyttää, jos se on ehtinyt vanhentua? Seuraukset voivat yllättää
Terveys ja hyvinvointi
Uskaltaako lääkettä käyttää, jos se on ehtinyt vanhentua? Seuraukset voivat yllättää
Jos lääke ylittää viimeisen käyttöpäivänsä, sen teho alkaa useimmiten hiipua. Vanhentuneen tabletin ulkonäöstä, mausta tai hajusta ei kuitenkaan voi päätellä, vaikuttaako lääke niin kuin pitäisi.
Julkaistu 12.10.2022
Apu Terveys

Kun lääkeaine vanhenee, se hajoaa tai sen kemiallinen tai fysikaalinen rakenne muuttuu. Tällöin lääkkeen teho yleensä heikkenee tai pahimmillaan katoaa kokonaan. Joskus harvoin teho voi päinvastoin voimistua. Joissain tapauksissa lääkeaine ei enää vapaudu valmisteesta tai käyttäydy elimistössä niin kuin pitäisi. Vanhojen lääkkeiden suurin vaara on siis hoidon epäonnistuminen.

– Jokin lääkeaine voi vanhentua nopeammin kuin toinen, mutta se ei tapahdu yhdessä yössä. Yleensä viimeinen käyttöajankohta ilmoitetaan lääkepakkauksessa kuukauden tarkkuudella. Jos lääkeaine on hyvin vakaata ja siitä on muotoiltu esimerkiksi kalvopäällysteinen tabletti, se voi säilyä jopa viisi vuotta. Teho ei siis katkea veitsellä leikaten, kertoo proviisori, apteekinhoitaja Janne Hautaniemi Yliopiston Apteekista.

Lääkkeillä on erilaiset vaikutusalueet eli niin sanotut terapeuttiset ikkunat. Jos lääkkeen vaikutusalue on kapea, pienikin muutos pitoisuudessa voi aiheuttaa hoidon epäonnistumisen verrattuna leveämmän vaikutusalueen lääkkeisiin.

Kuluttaja ei kuitenkaan voi tietää, miten mikäkin lääkeaine vanhenee tai millainen pitoisuus lääkeainetta pitää elimistössä olla, jotta hoito onnistuisi. Siksi lääkkeiden käyttöä ei suositella viimeisen käyttöpäivän jälkeen.

Seurauksena jopa pahoinvointia

Ennen kuin lääkkeet päätyvät markkinoille ja apteekin hyllylle, lääketehtaat ovat tutkineet perin pohjin muun muassa niiden säilyvyyttä. Seula on tiukka.

– Vanhenemispäiväykset ovat pak­kauksissa ihan aiheesta, Janne Hautaniemi sanoo.

Ravintolisien säilyvyydestä ei ole yhtä tarkkaa tietoa, koska niitä ei yleensä ole tutkittu niin perusteellisesti.

– Ravintolisien sääntely ei ole yhtä tiukkaa kuin lääkkeiden, sillä ne luetaan elintarvikkeiksi. Samoja ohjeita säilyvyysajoista kannattaa kuitenkin noudattaa myös niiden käytössä.

Joidenkin lääkeaineiden hajoamistuotteina muodostuu yhdisteitä, joilla voi olla haitallisia tai ei-toivottuja vaikutuksia, esimerkiksi pahoinvointia tai kehon elektrolyyttitasapainon häiriöitä. Tällainen lääke on esimerkiksi tetrasykliini­antibiootti, jota käytetään muun muassa aknen ja hengitystieinfektioiden hoitoon.

Jos lääkeaine reagoi valon kanssa, lääke tulee säilyttää alkuperäisessä pakkauksessa.

Myös lääkemuoto vaikuttaa säilyvyyteen. Pisimpään säilyvät tabletit, kun taas voiteet ja vesipitoiset lääkkeet vanhenevat vikkelämmin. Lääkkeet voivat vanhentua ennen aikojaan, jos niitä säilyttää väärin. Esimerkiksi kosteus, valo ja väärä lämpötila verottavat käyttöaikaa. Jos kosteus on vaikuttanut tablettiin, se saattaa näkyä jonkinlaisina muutoksina tabletin ulkonäössä – mutta ei välttämättä.

– Vanhenemismuutoksia tai ainakaan niiden vaikutusta lääkkeen tehoon ei voi pääsääntöisesti arvioida aistinvaraisesti. Vaikuttavat aineet ovat yleensä erittäin pahanmakuisia. Tabletissa on myös paljon apuaineita ja joskus lisäksi kalvopäällyste. Siten lääkkeen ulkonäöstä, mausta ja hajusta ei pysty päättelemään, onko lääke vanhentunut.

Voiteiden sisältämä rasva härskiintyy ajan mittaan. Tämä ei kuitenkaan kerro, mitä vaikuttavalle aineelle on käynyt.

Valo, kuumuus ja kylmyys uhkana

Jos lääkeaine on herkkä auringonvalolle, myyntipakkauksessa mainitaan, että lääke on säilytettävä valolta suojassa. Auringonvalo vahingoittaa monia lääkkeellisiä silmätippoja, sillä se nopeuttaa lääkeaineen hajoamista. Jos lääkeaine reagoi valon kanssa, lääke tulee säilyttää alkuperäisessä pakkauksessa.

Jos taas lämpö nopeuttaa lääkeaineen hajoamista merkittävästi, lääkkeen säilytyspaikka on jääkaappi. Tämä lukee aina pakkauksessa. Jotkin lääkkeet, kuten osa silmä­tipoista ja -voiteista, säilytetään jääkaapissa ennen käyttöä. Lääke ei kuitenkaan saa jäätyä.

– Jos nestemäinen lääke jäätyy, se voi mennä pilalle ja menettää tehonsa. Esimerkiksi insuliini on jäädyttyään käyttökelvotonta. Jos lääke säilytetään jääkaapissa, kannattaa varmistaa, ettei se ota kaapin kylmäpaneeliin kiinni, Janne Hautaniemi neuvoo.

Kertakäyttöpipetteihin pakatut silmätipat voivat menettää mikrobiologisen puhtautensa, jos pipetin kärki koskettaa silmää. Mikrobiologinen puhtaus tarkoittaa, ettei valmisteessa ole mikrobeja. Jos kuitenkin säilyttää tippoja hygieenisesti ja varoo koskettamasta silmää, tipat ovat mikrobiologisesti turvallisia käyttöönoton jälkeen valmistajan lupaaman ajan. Silmätippapulloissa on yleensä mukana säilöntäainetta, jonka vuoksi lääke säilyy pidempään.

Jos silmätippojen vaikuttava aine reagoi veden kanssa, se tyypillisesti hajoaa ja muuttaa muotoaan. Tällöin teho heikkenee. Jos taas vesipitoisesta silmätippa­valmisteesta haihtuu vettä, se väkevöityy ja sen teho saattaa kasvaa. Pääsääntöisesti lääke­silmätipoissa on kuukauden tai 28 päivän voimassaoloaika. Sinä aikana tipat ovat varmasti käyttökelpoisia.

– Paras paikka lääkkeille on lääkekaappi. En säilyttäisi lääkkeitä kylpyhuoneen peilikaapissa. Siellä on kosteutta ja lämpöä, jotka tyypillisesti lyhentävät säilyvyysaikaa, Hautaniemi sanoo.

Jos esimerkiksi mökillä on tarvittaessa otettavia särkylääkkeitä, kannattaa tarkistaa vanhenemispäivä ennen lääkkeen ottoa. Lentomatkan ajaksi lääkkeet kannattaa pakata käsimatkatavaroihin. Viileässä säilytettäviä lääkkeitä varten on olemassa myös kylmäsäilytyslaukkuja.

Vanhat pillerit apteekkiin

Koska lääkkeet ovat vaarallista jätettä, vanhentuneet valmisteet pitää palauttaa apteekkiin. Sieltä ne kuljetetaan ongelmajätelaitokselle hävitettäväksi. Jos lääkkeet huuhtelee vessanpöntöstä alas, ne päätyvät luontoon ja vaurioittavat kasveja ja eläimiä, erityisesti kaloja. Samoin saattaa käydä, jos lääkkeet heittää roskiin.

– Apteekissa toivotaan, että viiltävä ja tartuntavaarallinen jäte, kuten neulat ja ruiskut, olisi turvallisuussyistä erillään muusta lääkejätteestä. Ne voi pakata vaikkapa lasipurkkiin tai läpäisemättömään muovipussiin.

Lääkejätteet palautetaan apteekin lääkejätekeräyspisteisiin. Jos asiakastiloissa ei ole keräyspistettä, lääkkeet voi antaa suoraan farmaseutille. Vanhentuneet ravintolisät voi tuoda apteekkiin, mutta ne voi hävittää myös sekajätteessä.

Asiantuntija: proviisori, apteekinhoitaja Janne Hautaniemi, Yliopiston Apteekki.

Lähde: www.fimea.fi

Kommentoi »