Aktiivisesta Tommista tuli kuin pyhäkoululainen, sitten alkoivat sivuvaikutukset – Lääkitäänkö ADHD-diagnoosin saaneet lapset kilteiksi?

Lääke alkoi vaikuttaa noin kahden viikon jälkeen – ja sen todella huomasi. Tokaluokkalainen, Turun saaristossa asuva Tommi oli jäänyt muutamissa oppiaineissa pahasti jälkeen. Talvella 2023 hänellä diagnosoitiin ADHD, ja siihen määrättiin lääkitys. Lääkehoidon avulla Tommi kiri muut oppilaat koulussa kiinni nopeasti. Kun hän vain muisti aamulla napata pillerinsä, hän sai matematiikan tunnilla laskettua tehtäviä kokonaisen aukeaman verran.

Aikaisemmin se ei ollut onnistunut koskaan.

Vaikutus näkyi pian myös vapaa-ajalla. Tommi oli kiltti ja rauhallinen. Hän saattoi lukea kirjaa hiljaa paikallaan jopa tunnin ajan. Kotitehtävien tekeminen sujui helposti. Okei äiti, Tommi vastasi nyt, kun tämä pyysi häntä tekemään jotain. Ja sitten hän teki kaiken ohjeiden mukaan.

Tommin nimi on muutettu. Apu ei julkaise hänen oikeaa nimeään lapsen yksityisyyden suojan vuoksi.

Tommin äiti Maiju-Liina Ekman oli suorastaan häikäistynyt. Yhtäkkiä hänellä oli aikaa myös muille lapsille, kun Tommin kanssa ei tarvinnut taistella läksyjen tekemisestä.

– Lääkitys vaikutti ihmeeltä, Ekman kertoo nyt.

Vähitellen Tommin persoonan muutos alkoi kuitenkin tuntua äidistä vähän omituiselta. Oliko tämä pyhäkoululainen muka hänen villikkolapsensa? Ekmanista tuntui, että Tommista oli tullut joku ihan muu.

Sitten alkoivat sivuvaikutukset.

ADHD on toimintakykyä heikentävä neuropsykiatrinen oireyhtymä, jossa aivojen tietyt alueet ja hermoverkot eivät pysty huolehtimaan kaikesta siitä, mistä niiden pitäisi. Ongelmat liittyvät usein erityisesti keskittymiseen, impulsiivisuuteen ja yliaktiivisuuteen. ADHD:n syntyyn vaikuttavat sekä perimä että elinympäristö. Tila on yleisempi pojilla kuin tytöillä.

Lasten ja nuorten ADHD-lääkkeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa viimeisen 15 vuoden aikana merkittävästi. Vuonna 2008 Kela-korvausta ADHD-lääkkeistä sai 3000 suomalaisista alakouluikäistä lasta. Vuonna 2021 luku oli noussut lähes 19 000:een. Viimeisen kahden vuoden aikana se on todennäköisesti kasvanut vielä lisää, sanoo Kelan erikoistutkija Miika Vuori.

Käyttö on yleistä etenkin pojilla: 9–12-vuotiaista suomalaispojista jo kymmenen prosenttia käyttää ADHD-lääkitystä. Se on tutkijan mielestä huolestuttavaa.

– Kun ollaan kymmenessä prosentissa jossain ikäluokassa, niin kyllä siinä vaiheessa pitäisi pysähtyä miettimään, että missä mennään, Vuori sanoo.

YK:n lapsen oikeuksien komitea katsoi jo vuonna 2011 julkaistussa raportissaan, että suomalaislapsista liian suuri osa syö niin sanottuja psykostimulantteja, eli keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Suurin osa Suomessa määrätyistä ADHD-lääkkeistä kuuluu tähän kategoriaan.

Miksi lääkehoito on senkin jälkeen vain yleistynyt?

Miika Vuori sanoo, että sekä ADHD-diagnoosien että käytetyn lääkityksen määrän lisääntymiseen vaikuttaa eniten se, että ADHD:n oireita tunnistetaan paremmin kuin ennen. Aikaisemmin oireyhtymä on ollut alidiagnosoitu. Silti myös ympäristötekijöillä voi olla vaikutusta. Monet asiantuntijat uskovat, että esimerkiksi koulujen suuret luokkakoot ja kasvanut ruutuaika aiheuttavat ja vahvistavat keskittymiskyvyn ongelmia lapsilla ja nuorilla.

ADHD-diagnoosit yleistyvät tällä hetkellä miltei kaikkialla maailmassa. Suomi ei siinä suhteessa poikkea joukosta. Lääkehoidon yleisyys on meillä kuitenkin korkeampi kuin monissa muissa maissa, erityisesti alaikäisten kohdalla. Suomessa lapset käyttävät ADHD-lääkkeitä selvästi enemmän kuin vaikkapa Tanskassa tai Norjassa.

Eroja näkyy myös maan sisällä, Miika Vuori sanoo. Alakouluikäisille itäsuomalaisille määrätään ADHD-lääkkeitä selvästi yleisemmin kuin samanikäisille pohjalaisille. Syy tähän olisi Vuoren mukaan tärkeää selvittää.

– Missä määrin on kyse esimerkiksi siitä, että pitkät välimatkat Itä-Suomessa estävät muihin hoitomuotoihin osallistumisen? Vai ovatko ADHD:n diagnostiikka ja hoitoa koskevat käytännöt tuolla alueella jotenkin erilaista. Ja jos kyllä, niin mistä se johtuu?

Tommi oli pienestä saakka aktiivinen lapsi. Hän kiipeili puihin, juoksi joka paikkaan ja sai koko perheen nauramaan tempauksillaan. Sen sijaan hänen oli vaikeaa pysyä paikallaan ja keskittyä. Alle kouluikäisenä Tommi sai myös raivokohtauksia, jotka saattoivat olla vaarallisia. Jos hän suuttui vaikkapa automatkan aikana, hän saattoi repiä hiuksista äitiä, joka ajoi autoa.

Perhe halusi löytää Tommille apua tunteiden säätelyyn. Niinpä tämä aloitti neljävuotiaana toimintaterapian. Siellä Tommi sai purkaa tunteitaan, ja rauhoittumista harjoiteltiin erilaisten välineiden ja harjoitusten avulla. Vanhemmista tuntui, että terapia toimi.

Monet asiantuntijat arvelivat vuosien mittaan, että Tommilla voisi olla ADHD. Lopullisen diagnoosin hän sai kahdeksanvuotiaana. Silloin määrättiin myös lääkkeet. Niitä tarvittiin ennen kaikkea siksi, että ongelmat koulussa olivat lisääntyneet. Tommi purki energiaansa juoksemalla käytävillä, tanssimalla ja huutamalla. Muut oppilaat alkoivat karttaa häntä.

– He ehkä vähän pelkäsivät Tommia, Maiju-Liina Ekman arvelee.

Ongelmat koulussa näkyivät myös kotona.

Lääkkeet poistivat koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet mutta toivat mukanaan vakavia sivuvaikutuksia.

Tommi oli aina ollut hyvä syömään, mutta lääke aiheutti pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta. Kasvava poika saattoi syödä päivän aikana vain muutaman murun ruokaa.

Kun lääkkeen vaikutus loppui iltakuudelta, Tommi alkoi ahmia ja riehua. ADHD-piirteet tulivat takaisin ryminällä, vahvempina kuin koskaan aikaisemmin. Tommi hyppi sängystä ja halusi hakata päätään seinään. Usein hän satutti itsensä tai tapahtui muita vahinkoja. Myös nälkä oli kauhea. Tommi saattoi syödä monta tuntia tauotta. Hän pyysi ruokaa lisää ja lisää.

Pian Ekman ymmärsi, että vika oli lääkkeessä. Niinpä se vaihdettiin toiseen. Uusi lääke ei aluksi vaikuttanut oikein mitenkään, mutta kun annostusta nostettiin, hyvät ja huonot vaikutukset tasapainottuivat paremmin.

– Minun mielestäni ADHD on rikkaus ja osa Tommin persoonaa, Ekman sanoo.

– Siksi en halua, että hänellä on liian vahva lääkitys. Nykyinen valmiste on toiminut paremmin. Se parantaa toimintakykyä, mutta ei aiheuta niin vahvoja sivuvaikutuksia.

Tommin tapaus on siitä tyypillinen, että ADHD-lääkkeiden ehdottomasti yleisimmät sivuvaikutukset lapsilla ovat ruokahaluttomuus ja univaikeudet.

Pitkäaikaisen käytön vaikutuksia sen sijaan ei tunneta tarkkaan. Mikäli merkittävä osa suomalaislapsista alkaa jo nuorena käyttää psykostimulanttilääkitystä, voiko asialla olla pian jopa kansanterveydellisiä vaikutuksia?

Miika Vuori sanoo, että se on mahdollista.

– Se on kysymys, johon ei ole tällä hetkellä tarkkaa vastausta. Pituuskasvun osalta on dataa, jossa nähdään, että ADHD:n lääkehoito voi hidastaa pituuskasvua.

Vuori muistuttaa, että ADHD-lääkityksen pitäisi aina olla osa laajempaa hoitopakettia, johon kuuluu vaikkapa ympäristön sopeuttamista, toimintaterapiaa, kuntoutusta, neuvontaa sekä vertaistukea perheenjäsenille.

Käytännössä näin ei aina ole, sanoo Miika Vuori.

– Olin aikaisemmin mukana monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämisessä Kelassa. Luulen, että erilaisten perhelähtöisten tukitoimien saatavuudessa on huomattavaa alueellista vaihtelua Suomessa.

Se tarkoittaa, että tulijoita olisi usein enemmän kuin paikkoja.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anita Puustjärvi on konkari Suomen ADHD-kentällä. Hän on julkaissut kirjoja neuropsykiatrisista häiriöistä, pitänyt koulutuksia ja ollut kehittämässä ADHD:n Käypä hoito -suosituksia.

Kun häneltä kysyy, mitä lasten lisääntyneestä ADHD-lääkityksestä olisi olennaisinta tietää, Puustjärvi huokaisee. Sitten hän vastaa.

– Minusta on ikävää, että näitä lääkkeitä niin usein vain kauhistellaan. Monen kohdalla lääkitys on ihan käänteentekevä asia. Sen ansiosta lapsen taidot pääsevät paremmin esille ja tulee monenlaisia onnistumiskokemuksia.

Heti perään Puustjärvi kuitenkin muistuttaa, että kaikki ADHD-diagnoosin saaneet eivät lääkitystä tarvitse. Joskus myös se, mikä aluksi näyttää ADHD:ltä, voi olla jotain muuta, vaikkapa stressiä tai aistisäätelyn hankaluutta.

Tärkeää olisi myös lääkityksestä riippumatta muistaa hoidon muut osa-alueet: rutiinit, terveelliset elämäntavat ja ympäristön sopeuttaminen ja tarvittavien taitojen harjoittelu.

Puustjärven mukaan on luonnollista, että diagnoosien ja lääkitysten määrä on noussut, sillä ensimmäinen ADHD-lääke tuli Suomen markkinoille vasta noin 20 vuotta sitten. Mutta nyt on hänen mukaansa saavutettu se taso, josta lääkehoidon ei pitäisi enää juuri yleistyä.

– Meillä on mahdollisesti ylidiagnostiikkaa joillain alueilla. Mutta toki myös tapauksia, jossa ADHD jää esimerkiksi masennuksen taakse piiloon.

Hoitamaton ADHD aiheuttaa lapsille ja nuorille usein epäonnistumisen kokemuksia ja voi heikentää itsetuntoa. Myöhemmin elämässä se voi altistaa myös esimerkiksi päihdeongelmille, psykiatrisille sairauksille ja syrjäytymiselle. Siksi lääkkeitä ei tulisi pelätä liikaa silloin, kun lääkitys on todettu tarpeelliseksi, Puustjärvi sanoo. Tärkeää on myös, että lääkehoidon alkuvaiheessa lääkityksen tehoa ja tarvetta seurataan tarpeeksi tiiviisti.

Siinä asiassa joillakin paikkakunnilla on tällä hetkellä puutteita, kun hyvinvointialueet vielä järjestelevät organisaatioitaan soteuudistuksen jäljiltä.

– Osassa paikkakuntia hoitoketjut ovat kunnossa, mutta toisaalla ne ovat katkenneet. Meillä ei välttämättä ole tarpeeksi pitkäjänteistä seurantaa kaikille nepsypotilaille, Puustjärvi sanoo.

Tommi on tällä hetkellä kesälomalla. Se tarkoittaa, että hän saa päivittäin itse päättää, ottaako ADHD-lääkkeen vai ei.

– Kesälomalla ei tarvitse tsempata, jos ei ole mitään erityistä ohjelmaa, Maiju-Liina Ekman sanoo.

Silti Tommi ottaa välillä tabletin – lomallakin, jos hän vaikkapa haluaa tehdä jotain keskittymistä vaativaa. Sivuvaikutukset ovat lieventyneet. Tällä hetkellä lääkkeestä saatavat hyödyt ylittävät haitat, Ekman kertoo.

Kaikkien kohdalla niin ei varmaan kuitenkaan ole, hän epäilee.

– Olen seurannut pitkään keskusteluja esimerkiksi nepsylasten vanhempien someryhmissä. Välillä tuntuu, että vanhemmat vain haluavat lääkitä lapsensa kiltiksi. Se voi olla koulun ja perheen etu, mutta onko se lapsen etu?