Apu

Kylli, 66, pukeutuu possuksi ja toivottaa ohikulkijoille onnellista olemassaoloa – hän tietää, millaista on olla yksin ja erilainen

Kylli, 66, pukeutuu possuksi ja toivottaa ohikulkijoille onnellista olemassaoloa – hän tietää, millaista on olla yksin ja erilainen
Kylli Kylliäinen on sikojen ystävä, alkoholistin lapsi ja vanginvartija, joka älähtää, kun tapahtuu jotain epäoikeudenmukaista. Hän on ollut aina standardien ulkopuolella. Tällaista on Kyllin hyvä elämä.
Julkaistu: 31.10.2022

Kirjastossa oranssitukkainen ja vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut nainen toivottaa ohikulkijalle onnellista olemassaoloa. Ohikulkija mutisee jotakin vastaukseksi ja jatkaa matkaa. Toivottelija on Kylli Kylliäinen, 66, ja hänet tunnetaan kirjastossa ja koko Hämeenlinnan kaupungissa.

– Tiedätkö sie, kirjasto on ainut paikka, johon olen saanut porttikiellon. Nuorena kuukaudeksi, kun meidän kerho kokoontui ja aiheutti härdelliä, Kylli kajauttaa ja kävelee kahvimuki kädessään kirjaston portaita alas. Hän on silti vakuuttunut, että hänenkin äänensä mahtuu tähän maailmaan.

Aina Kylli ei kuitenkaan ole toivottanut ohikulkijoille onnellista elämää. Hän ei ole aina ollut nykyisenlainen ihminen, arjen toisinajattelija ja rohkeasti oma itsensä. Hän on hävennyt itseään ja ollut yksinäinen ja joutunut luomaan nahkansa monta kertaa.

– Minussa on sen seitsemän eri ihmistä, eikä ole yhtä Kylliä, hän sanoo.

On Piia, kotityttö, joka tykkää siivota, leipoa ja laittaa ruokaa. Piia on lapsuuden lempinimi. On Kaarina, vanginvartija, joka seuraa, mitä muut tekevät. On Kylli, barrikadi-ihminen, joka on halunnut muuttaa maailmaa ja asettua heikompien rinnalle, puolustaa niitä, joita muut eivät puolusta.

– Se aktivoituu, kun näen, että maailmassa tapahtuu jotakin epäoikeudenmukaista, kiusaamista, sortoa, rasismia tai väkivaltaa, joka satuttaa toista ihmistä.

Kylli Kylliäinen rakastaa sikoja ja liikkuu välillä possuasussa kotikaupungissaan Hämeenlinnassa.

Vangit opettivat kulkemaan rinnalla

Kylli on tehnyt elämäntyönsä vankilassa. Sinne hän päätyi sattuman kautta. Kylli oli ensin töissä koulukodissa. Kun se lakkautettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten, paikalle tuli Hämeenlinnan vankilan avo-osasto ja halukkaat saivat jatkaa vankilan työntekijöinä.

Vanginvartijan tehtäviin kuului valvoa asiakkaita, valmistella ja esittää poistumislupia, huolehtia päiväjärjestyksestä, valvoa päihteettömyyttä eli tehdä huumetestejä ja puhalluttaa. Kylli myös järjesti erilaisia tapahtumia. Tärkeää oli tukea asiakkaita arjen asioissa.

– Vankilatyö on vaikuttanut olemassaolooni, siihen miten asetun ihmisten rinnalla kulkemaan. Se on eheyttävää työtä eikä tapahdu säännöillä tai pakkovallalla.

Kylli kokee, että asiakkaat ovat pitäneet hänet kiinni elämän hauraudessa, rehellisyydessä, ilossa ja aitoudessa.

– Uran kohokohtia ovat olleet, kun kuulen ihmisen soivan omaa sointiaan. Kun kuoret ja kerrokset alkavat sulaa. Mikään ei ole niin upeaa kuin se, että ihminen sulaa olemaan itsensä. Siihen voi tosin tarvita paljon kyyneleitä.

Kylli ehti olla vankilassa töissä 28 vuotta. Hän jäi keväällä eläkkeelle, omien sanojensa mukaan ”kuolokkeelle”. Hän ikävöi takaisin vankilayhteisöön, josta tuli hänelle kuin toinen koti.

– Mietin, minkä rikoksen tekisin, että pääsisin sinne takaisin, Kylli vitsailee.

Kylli on Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu. Hän otti muutaman possun mukaan valtuuston istuntosaliin Raatihuoneelle.

Kuolinilmoitukseen sanat: elämästä kylliksi saaneena

Kylli on äänestetty kaupunginvaltuustoon ja kirkkovaltuustoon. Hänen puolueensa on kristillisdemokraatit. Maanantai on Kyllin poliittinen päivä, jolloin hän edistää yhteiskunnallisia asioita, esimerkiksi eriarvoistumisen ehkäisyä, kohtuuhintaisia asuntoja, lasten ja nuorten asioita.

– Kaupungin virkaa tekevät tuntevat minut niin hyvin, että tietävät etukäteen, mikä kalikka saa Kyllin älähtämään.

Vaikka Kyllillä on paljon tekemistä luottamustoimissa, hän koki vankilasta pois jäädessään tipahtaneensa johonkin sellaiseen, jossa ”tarkoituksen tahto” on hukassa. Siellä on joutunut kysymään itseltään, mitähän minä nyt teen.

Kylli on ratkaissut asian tarttumalla isoihin asioihin. Hän on alkanut tehdä kotonaan kuolinsiivousta, ja koti on sekaisin. Hän on myös suunnitellut omia hautajaisiaan, koska kukaan muu ei voi suunnitella niistä hänen näköisiään. Hän on päättänyt jopa kuolinilmoituksen sanat.

– Siinä lukee, että ”elämästä kylliksi saaneena hän kuoli”. Raamatun Jobista sanotaan, että kuoli, kun oli saanut elämästä kylliksi.

Kun hän istui kahvilassa papin kanssa miettimässä yksityiskohtia, kahvilatyöntekijä tuli kysymään, että mitä täällä nauretaan. Saatuaan tietää, mistä oli kyse, hän oli todennut, että mahtaa olla sikahauskat pirskeet tulossa. Mitä muutakaan voi odottaa ihmiseltä, jonka auton kyljessä on porsaan kuva?

Kylli kulkee kaupungilla possupuku päällä

Kylli pitää sioista, on pitänyt lapsesta asti.

– Sikarakkauteni alkoi jo silloin, kun olin itse pienen pieni possu. Vuotta vanhempi siskoni sepitti biisin, jossa sanottiin, että sika putos ylöspäin ja kaikki ihmiset säikähti, kiikko rooo, roo, roo. Jäin miettimään, putosiko se kamara, kärsä, sorkat vai saparo edellä, hän selvittää.

Kylli puolustaa sikaa, joka on väärinymmärretty eläin. Sika on siisti ja älykäs, ja jos se saa rakentaa pesän, siinä on erikseen keittiö, olohuone ja vessa, sikasiisti siis.

Kyllillä on kotona ”possukassa”: omissa karsinoissaan on lasisia sikoja, pehmopossuja, puupossuja ja keraamisia possuja. Kotona on myös a-nelosia, poliittisia papereita. Kuolinsiivous ei edisty kovin nopeasti, koska muistoihin juuttuu.

Kylli on perustanut Hämeenlinnan Vanajan hautausmaalle haudan unohdetuille. Ristissä olevat kiekurat kuvaavat sian saparoita.

Värikkäästä vaatekaapista löytyy kaksi possupukua ja yksi enkelipuku, johon Kylli pukeutuu vaikkapa silloin, kun hän on kadulla Yhteisvastuukeräyksen lipas kädessään.

Toinen possupuku on pellavainen kesäasu ja toinen fleecestä tehty talviasu, jossa on röyhelöhelma. Päässä Kyllillä on possunkorvat. Kun hän kulkee kaupungilla possuasussaan, miten ihmiset suhtautuvat?

– Minusta on jännä, että eiväthän he suhtaudu mitenkään. He tietävät, että tuo on Kylli. Ajattelevat, että nyt se on sikana täällä.

"Etsin omaa mittaria, joka mittaa omaa vointia, kyllin hyvää vointia. Tällaisena minä tänne maailmaan mahdun."

Ennen oli toisin, ja Kylli vaistosi, jos joku katsoi pitkään. Nyt maailma on muuttunut ja Hämeenlinnakin avautunut. Muihin suhtautuminen on Kyllistä turhaa.

– Inhoan suhtautumista. Minusta on tärkeää antaa ihmisten olla.

Häpeämätön hän ei ole, päinvastoin. Häpeä on ollut osa häntä koko elämän. Se on häpeää ”kehon hökkelistä”.

Kylliä kiusattiin koulussa, ja lapsesta asti keho on tuottanut häpeää, koska hän ei ole omasta mielestään asettunut mihinkään määrä- eikä terveysmittoihin. Hän on käynyt myös lihavuusleikkauksessa. Se, että on standardien ulkopuolella, on mahdollistanut sen, että on ollut pakko hyväksyä itsensä sellaisenaan.

– Mittaamisen vimma on karsiutunut pois, ja etsin omaa mittaria, joka mittaa omaa vointia, kyllin hyvää vointia. Tällaisena minä tänne maailmaan mahdun, hän sanoo.

Hylätty lapsi etsii niitä, jotka hylkäävät

Kylli eli lapsuutensa perheessä, jossa isä oli alkoholisti. Siitä jäi painolastia. Yksinäisyyden kokemukset ovat niistä voimakkaimpia.

Kylli on käynyt traagisia kokemuksia läpi taiteilijaveljensä kanssa.

– Minulla on ollut vahvasti kokemus, että olen ollut yksin, kun jotakin hirveää on tapahtunut. Veljen kanssa keskustellessa on selvinnyt, että muut ovatkin olleet siinä vieressä.

Lapsuuden pakopaikka oli tädin luona. Siellä oli myös syvä ranta, jonne ei saanut mennä. Toisella rannalla oli iilimatoja, joten Kylli meni kiellosta huolimatta äkkisyvään rantaan ja meinasi hukkua. Hän kertoi aikuisena serkulleen, että enkeli pelasti hänet.

– Serkku sanoi, että hän oli se, joka repi hiuksista minut vedestä ylös. Olin ollut vihainen hänelle, että minut oli vedetty ylös, koska oli ehtinyt tulla jo hyvä olo.

Kylli arvelee, että kerran hylätty lapsi etsii aina niitä, jotka voivat hylätä.

Nyt Kylli ymmärtää, että vaikka yksin jäämisen kokemus on painunut syvään, joku välitti silloinkin. Se on ollut korjaava kokemus.

Lapsuudessa paitsi jääminen on ollut Kyllin seuralainen koko elämän. Se on vaikuttanut häneen myös aikuisena. Rankimpia ovat olleet aikuisiän hylkäämiset. Kun on halunnut liittyä toiseen ihmiseen ja kulkea yhdessä elämänmatkaa, mutta on tullut torjutuksi.

– On ollut ihmissuhteita, jotka ovat antaneet luvan kiinnittyä ja liittyä, mutta sitten yhteys onkin ratkennut eli toinen jättänyt.

Kylli arvelee, että kerran hylätty lapsi etsii aina niitä, jotka voivat hylätä.

Yliajalla omassa suvussaan

Myös läheisten kuolemat ovat ottaneet koville. Kyllin vanhemmat kuolivat suhteellisen nuorina, äiti 53- ja isä 57-vuotiaana.

Hän tietää elävänsä tavallaan yliajalla 66-vuotiaana omassa suvussaan. Tekemistä ei eläkkeellä puutu, ja maapallon siivoaminen on yksi Kyllin tehtävistä. Kun hän kerää roskia, hän kysyy: ”Kuka sotkee minun olohuonettani?” Maapallo kun on yhteinen.

Lisäksi Kylli rakastaa kyniä.

– Minulla on sikana kyniä. Kun aamulla lähden, penaali on tyhjä, mutta kun illalla tulen, se on täynnä. Minulla on elämän ahneus: ei voi olla monessa paikassa yhtä aikaa, vaan on pakko valita. Joskus ratkaisen arvalla, mihin kulttuuririentoon lähden.

"Olen saavuttamassa jonkinlaisen tyytyväisyyden. Onnellisuutta ei tarvitse tavoittaa, vaan se voi tavoittaa ihmisen pienissä hetkissä."

Raskaista elämänvaiheista huolimatta Kylli sanoo rakastavansa elämää. Se lienee syy siihen, miksi hän on sellainen väriläiskä niin vaatteiltaan kuin mieleltään.

– Ulkoiset värit ovat myös sisimmässä. Kun menen taivaaseen, tuhat ensimmäistä vuotta otan värikylpyjä, Kylli leiskauttaa.

Kyllin vaatekaapissa on kaikki mahdolliset kirkkaat värit. Hän sanookin olevansa draama- ja komediaihminen. Mutta mustat ja harmaatkin sävyt ovat olemassa. Jokaisessa on pimeyttä ja valoa.

Ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia

Kyllin rinnassa on pinssejä sateenkaaresta ja possuista sekä raitamerkki, jolla hän sanoo ”tunnustavansa raitaa”. Hänellä on kolmesataa paria Marimekon sukkia.

Maailma avartui, kun Kylli oli aikoinaan Japanissa lähetystyöntekijänä.

– En enää katso maailmaa nurkkakuntaisesti. Maailma laajeni kokonaiseksi palloksi, jossa näkee kulttuurien moninaisuuden ja samanlaisuuden. Ihmiset tunteineen ovat kaikkialla samanlaisia.

Hän sanoo olevansa tunteikas ihminen. Ihminen on sitä, mitä hän tuntee. Vaikka Kylli toivottaa ihmisille onnellista olemassaoloa, hän ei itse ajattele, että tarvitsisi olla onnellinen.

– Olen saavuttamassa jonkinlaisen tyytyväisyyden. Onnellisuutta ei tarvitse tavoittaa, vaan se voi tavoittaa ihmisen pienissä hetkissä. Onni on pieni häivähdys, ja kauneus on hetki, kuten japanilaiset ajattelevat.

Se tulee siitä, että hanamin aikaan kirsikat kukkivat hetken.

Kommentoi »