Apu

Kuusivuotiaana huostaanotettu Nadja, 17: ”Jokainen on tavallaan yksin” – Huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten määrä on nyt ennätyssuuri

Kuusivuotiaana huostaanotettu Nadja, 17: ”Jokainen on tavallaan yksin” – Huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten määrä on nyt ennätyssuuri
Lastensuojelun tarve kasvaa. Koskaan aiemmin sijoitettuja ja huostaanotettuja lapsia ei ole ollut yhtä paljon kuin nyt. Nadja on asunut lastenkodissa melkein koko elämänsä. Millaista se on?
Julkaistu: 18.3.2021
Nadja on herännyt kello 5.30, ja kuudelta hän on jo ollut aamutalleilla. Puhdistanut pilttuita, ja vienyt hevosia ulos. Se olikin vaikeaa. Pakkanen oli jäädyttänyt mäen, ja vaikka hevoset pysyivät pystyssä kenkiin kiinnitetyillä nastoilla, Nadja ”veti flipit”.
Nadja on 17-vuotias ja opiskelee Ypäjän Hevosopistossa ensimmäistä vuotta. Hän haluaa kengittäjäksi.
Tällaistakin voi olla lastenkodissa asuvan nuoren elämä.
Tavallisesti Nadja on viikot Ypäjällä ja tulee viikonlopuiksi Turkuun, jossa hän asuu Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodissa Suvilinnassa. Se on iso, punatiilinen rakennus päättyvän tien päässä kymmenen kilometriä Turun keskustasta. Ympärillä on joitakin uudennäköisiä omakotitaloja ja mäntymetsää ja tietenkin meri, joka ympäröi koko Hirvensalon saarta. Tiellä varoitetaan peuroista.
Suvilinnan lastenkodissa on paikka seitsemälle lapselle ja nuorelle. Myös ohjaajia on seitsemän, ja lisäksi yöhoitaja ja johtaja tekevät puolikasta työaikaa.
Tavallisesti lapsi tulee tänne vähän yli 10-vuotiaana tai sitten yläasteikäisenä, 15–16-vuotiaana.
Tänään aamutalleilla meni kolme tuntia. Sen jälkeen lastenkodin ohjaaja Kirsi Heiskanen kävi hakemassa Nadjan autolla päiväksi Suvilinnaan.
Nadja on luvannut kertoa, millaista on asua ja kasvaa lastenkodissa.
"On pelattava näillä korteilla, jotka on saanut. Suoraan sanoen voisin olla kuollut, jos olisin jäänyt asumaan vanhempieni luokse."
Nadja
Nadja on asunut lastenkodissa melkein koko ikänsä, kasvanut täällä aikuisuuden kynnykselle. Hän ei ole voinut jakaa kotia vanhempien kanssa.
– Onhan se kova paikka. Joillekin vaan käy niin. On pelattava näillä korteilla, jotka on saanut. Suoraan sanoen voisin olla kuollut, jos olisin jäänyt asumaan vanhempieni luokse.
Nadja sijoitettiin punatiiliseen taloon vain kuusivuotiaana esikoululaisena. Hän on asunut Suvilinnassa 11 vuotta.
– Minut huostaanotettiin kotiväkivallan vuoksi, ja äidillä oli mielenterveysongelmia, Nadja sanoo. Hän kertoo elämästään vain etunimellään, koska asia on arkaluontoinen.
Nadja on 17-vuotias ja asuu Suvilinnan lasten­kodissa. Kun hän täyttää 18, hän on omillaan. Lasten­kodin ulkopuolella on yksi luottoystävä sekä kavereita ja tuttuja.
Kirsi Heiskanen muistaa, kun hän kävi katsomassa Nadjaa tämän aiemmassa sijoituspaikassa Suonenjoella.
– Toin sulle tuliaisleluiksi…
– Sellaisen hevosvarsan ja kissan, Nadja täydentää.
Ne tosin eivät jostain syystä tulleet Nadjan mukana tänne.

Vain kattokruunut muistuttavat menneisyydestä

Pienenä Nadja oli kova uimaan. Takapihalla rinne laskee rantaan, ja pitkä laituri työntyy vesiheinien läpi mereen. Lapset hyppivät laiturin päädystä veteen.
Nyt meri on jäässä, ja hiljattain siihen kairattiin avanto pilkkimiselle. Kalaa ei tullut, mutta kesällä saaliiksi on saatu kuhaa ja ahventa.
Tässä rannassa on ollut lastenkoti ainakin 1930-luvulta, silloin vain tytöille. Aluksi tontilla seisoi puinen pitsihuvila. 1970-luvulla huvilaa remontoitiin. Kun rakentajat eräänä aamuna tulivat töihin, huvilaa ei enää ollut. Yöllä oli syttynyt tulipalo, ja liekit olivat tuhonneet talon kivijalkaan asti.
Vuonna 1983 tilalle rakennettiin tämä punatiilinen talo.
– Tässä on toimisto, se oli mun eka huone täällä. Ja tässä on musahuone, Nadja vie kierrokselle.
Suvilinnan musiikkihuoneessa on sähkörummut, joiden soittamista yksi lapsista harrastaa.
Keskikerroksessa on lisäksi eteinen – ja ainakin 26 paria kenkiä –, lasten omia huoneita, vessat ja suihkut sekä iso olohuone ja keittiö. Olohuoneen kattokruunut ovat vanhasta huvilasta. Ne pelastuivat palosta, sillä ne oli siirretty varastoon remontin ajaksi.
Keittiössä ruokaa laittaa ohjaaja Anneli Alkila. Hän on ollut talossa kutakuinkin 30 vuotta ja kädet pilkkovat tehokkaasti paprikaa tortillojen täytteeksi. Ruoka on aina neljältä, mutta jos joku haluaa syödä eri aikaan, sekin on ok. Kotitöitä tekevät kaikki, niin lapset kuin aikuiset.
Syöjiä on monta ja pilkottavaa paljon. Ruoanlaitto vie ohjaaja Anneli Alkilalta melkein pari tuntia. Ruoaksi on tortilloja.
Eteisestä portaat vievät kellariin.
– Pelkäsin sitä pienenä ihan järkyttävästi, kaikki lapset pelkäsivät, Nadja kertoo.
Nyt kellarissa on hänen lempipaikkansa: valoisa kylpyhuone, jossa on iso kylpyamme. Siellä on kiva viikonloppuisin rentoutua ja tehdä hunajahoitoja.
Sitten yläkertaan! Siellä on Nadjan huone, johon kuuluu oma pieni kylpyhuone ja keittokomero. Nadja pahoittelee sotkua, jota on kyllä vaikea nähdä. Katossa on unisieppari hevoskuvalla, hyllyillä muutama Harry Potter.
– Eihän tämä ole kotiin verrattava. Mutta lapsille, joilla on oikeasti huono olla kotona, täällä on lämpöä, ruokaa ja puhtautta.

Sijoitettuja ja huostaanotettuja lapsia ja nuoria on nyt ennätysmäärä

Koskaan aiemmin Suomessa ei ole ollut yhtä paljon sijoitettuja ja huostaanotettuja lapsia ja nuoria. THL:n uusimmat tilastot ovat vuodelta 2019. Silloin kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta. Heistä oli huostaanotettuna yli puolet, 11 178 lasta. Se oli 128 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tyypillisesti kyse on ongelmavyyhdestä perheessä. On köyhyyttä, uupumista, erilaisia ristiriitoja. Monessa perheessä on mielenterveyden ongelmia ja alkoholinkäyttöä.
Ei ole täysin selvää, mistä kasvu johtuu.
– Järjestelmää on kehitetty monta kymmentä vuotta, ja silti huolenaiheet lasten avuntarpeesta kasvavat ja sijoitukset lisääntyvät. Mikä siinä on, että apu hylkii joitakin perheitä, miettii tutkimusprofessori Tarja Heino THL:stä.
Heino on ollut tutkimassa syitä sijoitusten taustalla. Tyypillisesti kyse on monien ongelmien vyyhdestä perheessä. On köyhyyttä, uupumista, erilaisia ristiriitoja. Tutkimuksessa mielenterveyden ongelmia oli lähes 60 prosentilla perheistä. Yli 40 prosenttia lapsista näki vanhemman alkoholinkäyttöä. Useamman kuin joka viidennen lapsen perheessä ilmeni tai epäiltiin vanhemman huumeiden tai muiden päihteiden käyttöä. Lähes joka kolmas lapsi oli kokenut pahoinpitelyä tai siitä oli epäily.
Teini-ikäisinä sijoitetuilla oli tavallista, että nuori itse oireili eri tavoin. Oli mielenterveysongelmia, vaikeuksia koulussa, päihteidenkäyttöä ja joskus rikollisuutta.
Ohjaaja Janne Kaistaniemi vie illalla osan lapsista liikunta­salivuorolle. Siellä heitellään koreja ja lyödään sulkapalloa.
Lastensuojelu on kuntien vastuulla. Ne eivät kuitenkaan selviä tehtävästä yksin. Kunnat ostavat valtaosan sijaishuollosta yksityisiltä toimijoilta. THL:n Tarja Heino kertoo, että markkinoistuminen on tapahtunut vähitellen.
Vielä 1980-luvulla lastensuojelulaitokset olivat valtion, kuntien tai yleishyödyllisten järjestöjen pyörittämiä. Muutos alkoi 1990-luvulla: osa sijaisperheistä muuttui ammatillisiksi perhekodeiksi. Osasta tuli pieniä yrityksiä. 2000-luvulla tapahtui iso murros. Mukaan tuli yhä enemmän yksityisiä yrityksiä, ja isot ostivat pienempiä.
Kun vielä vuonna 1988 yksityisten osuus laitoksista oli 23 prosenttia, vuonna 2018 se oli jo 80 prosenttia. Yrityksiä oli jo yli 90 prosenttia yksityisistä palveluntuottajista, järjestöjä alle 10 prosenttia.
Eteisessä on 26 paria kenkiä. Viikonloppuna naulakot ovat väljemmät, jos osa lapsista on käymässä kotona tai tukiperheen luona.
Ajantasaista rekisteriä toimijoista ei ole. THL selvitti asiaa vuonna 2018. Silloin Suomessa oli 443 yksityistä sijaishuollon toimijaa, joilla oli 671 toimintayksikköä ja lähes 5 000 hoitopaikkaa. Isoja toimijoita ovat esimerkiksi Familar Oy, Sospro Oy ja Nuorten Ystävät Oy.
Kun lapsi ei voi asua kotonaan, lastensuojelun sosiaalityöntekijä valmistelee sijoituksen ja valitsee paikan. Pienille lapsille yritetään löytää sijaisperhe. Yli puolet 16–17-vuo­tiaista on sijoitettu laitokseen.
Avohuollon sijoitus tehdään yhteisymmärryksessä lapsen ja vanhempien kanssa. Huostaanotossa vastuu lapsen hoidosta siirtyy viranomaisille. Se voidaan tehdä lapsen ja vanhempien suostumuksella tai ilman. Kun lapsi on välittömässä vaarassa, sosiaalityöntekijä voi sijoittaa hänet siltä seisomalta. Tätä kutsutaan kiireelliseksi sijoitukseksi.
Kun Suvilinnassa vapautuu paikka, se ilmoitetaan kuntiin ja sijaishuollon verkkopalveluun.
– Se kuka ensimmäisenä hoksaa vapaan paikan, ottaa yhteyttä. Sitten mietimme yhdessä, vastaako meidän paikkamme nuoren tarpeita. Teemme esiselvityksen ja sovimme tutustumiskäynnin, kertoo Suvilinnan johtaja Eija Järviö.
Jos näyttää siltä, ettei Suvilinna ole sopiva paikka lapselle, sijoitusta ei tehdä. Näin voi olla, jos nuori oireilee hyvin aggressiivisesti. Silloin parempi vaihtoehto voi olla vaativan hoidon erityislastenkoti.
– Pitää huomioida muut lapset, tämä on heidän kotinsa. Ja jos lapsi on taipuvainen karkaamaan, sijoitus meille ei tule onnistumaan. Talo on sokkeloinen ja ovet ovat auki.
Jos huostaanotettu lapsi on vaaraksi, voidaan käyttää lain mukaisia rajoitustoimia, kuten kiinnipitämistä tai yhteydenpidon rajoittamista. – Tämän lapsiryhmän kanssa emme ole joutuneet käyttämään niitä, sanoo Suvilinnan johtaja Eija Järviö.
Suvilinnan ovia ei ole lukittu, ja kulkea voi vapaasti. Tosin tuulikaapin ovi on kovan pakkasen takia turvonnut niin, että saa käyttää jonkinmoista voimaa päästäkseen sisään tai ulos.
Lastensuojelun tehtävä on turvata lapsen kasvu ja kehitys. Viime aikoina on tullut julki tapauksia, joissa tämä on epäonnistunut karmeasti.
Joulukuussa Helsingissä surmattiin 16-vuotias poika, joka oli sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle. Kolmea tekohetkellä samanikäistä poikaa syytetään murhasta. Uhria oli kiusattu pitkään ja pahoinpidelty useasti. Poliisi tekee esiselvitystä lastensuojelun ja koulun toiminnasta.
Tammikuussa poliisi kertoi epäilevänsä Pohjolakodin työntekijöitä rikoksista. Pohjolakoti on yksityinen Nuorten Ystävät -järjestön koulukoti Muhoksella. Vuonna 2018 eduskunnan oikeusasiamies teki sinne yllätystarkastuksen. Ilmi tuli useita nöyryyttäviä käytäntöjä ja laittomuuksia, kuten nuorten riisumista väkisin ja perusteetonta eristämistä. Tarkastusraportin mukaan Pohjolakodin eristämishuone oli ”hyvin samankaltainen tila kuin poliisiputkat”.
Suvilinnan johtajaa Eija Järviötä tämän kaltaiset tapaukset huolestuttavat.
– Jokaisen lapsen kasvu ja kehitys täytyy pystyä turvaamaan. Joka ikisellä lapsella, joka joutuu pois kodistaan, on oikeus päästä paikkaan, jossa hänestä pidetään hyvää huolta. Valvonta pettää pahasti, jos lapsilla ei ole ketään, joka kuulisi heidän kokemuksiaan.
Järviö on työskennellyt aiemmin kuntien yhteisessä sijaishuoltoyksikössä.
– Suuri ongelma on, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ovat ihan kohtuuttomia. Ei ehditä nähdä ja kuulla lapsia.
Tämä vaikuttaa lapsiin. Uusimmassa kouluterveyskyselyssä viidennes sijoitetuista nuorista ei edes tiennyt, kuka heidän sosiaalityöntekijänsä on.

Pätevistä työntekijöistä on pulaa

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kokosi viime lokakuussa parikymmentä lastensuojelun toimijaa keskusteluun. Sen muistiossa nimetään useita muitakin ongelmia.
Taloudelliset syyt menevät joskus lapsen tarpeiden edelle, ja sijaishuoltopaikka otetaan sieltä, missä kunnalla on sopimus. Jos lapsi ei saa tarpeisiinsa riittävää tukea, hän voi joutua muuttamaan useasti paikasta toiseen. Päihteitä käyttävien ja aggressiivisten nuorten tuessa on puutteita. Lastensuojelu paikkaa nuorisopsykiatrisen hoidon pulaa.
Työntekijöistä on pulaa ja niin pätevyydessä kuin soveltuvuudessa haasteita. Tämä koskee sekä laitoshoitoa että sosiaalityötä. Laissa ei ole määrätty, kuinka monen lapsen asioita yksi sosiaalityöntekijä voi enimmillään hoitaa.
Kellarissa on valoisa sauna ja kylpyhuone.
Vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä ehdottaa 35:tä lasta sosiaalityöntekijää kohden.
– Asia on kannatettava mutta luku jää ehdotuksessa varsin korkeaksi. Olemme esittäneet enintään 25:tä lasta per sosiaalityöntekijä, sanoo erityisasiantuntija Anna Tiili Lastensuojelun Keskusliitosta.

Avun pitäisi tulla aiemmin, jotta huostaanotolta vältytään

Tiilin mielestä järjestelmää pitää tarkastella kokonaisuutena. Missä vaiheessa peruspalvelut pettävät niin, että lopulta lapsi otetaan huostaan? Apu pitäisi tulla aiemmin. Tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden kesken, ei pallottelua.
– On tärkeää koko ajan vahvistaa lapsen osallisuutta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palveluita kehitettäessä kysytään asiak­kailta, miten voimme auttaa paremmin, ja sijaishuollon arjessa varmistetaan, että lapset tietävät omista oikeuksistaan.
Lastensuojelun onnistumisia ei mitata tai tilastoida. Siksi niistä tiedetään vähemmän. Kouluterveyskyselyssä hieman alle joka kolmas lastensuojelulaitoksissa asuvista nuorista oli tyytyväinen asumiseensa.
Suvilinnassa arki vaikuttaa rauhalliselta, tavalliselta. Ruokapöydässä jutellaan kuulumisia ja sanailu on hyväntahtoista, sellaista joka naurattaa kaikkia. Nuoret käyvät koulua ja nukkuvat yöt hyvin.
– Ne ovat hyviä mittareita, Eija Järviö sanoo.
Mistä sitten tulee eripuraa? No tietenkin peliajoista, ja joskus siitä, kun joku soittaa musiikkia liian kovaa. Nuoremmilla voi tulla kiistaa siitä, kuka huomataan. Nuori voi ikävöidä perhettään tai kyseenalaistaa, miksi hän on täällä.
– Vanhemmille voidaan silloin tietysti soittaa. Yritän luoda nuoreen sellaisen suhteen, että minunkin lohdutukseni auttaisi. Iso osa työtä on olla nuorelle ihminen, johon voi luottaa, Kirsi Heiskanen sanoo.
Ruoka syödään yhdessä kello 16.
Nadjan mielestä vaikeinta on, jos sosiaalityöntekijäksi tai ohjaajaksi osuu ihminen, jonka kanssa ei tule toimeen. Hän myöntää itsekin ottaneensa huutomatsia tällaisessa tilanteessa.
Nyt siihen ei ole tarvetta, vaikka tortillojen ääressä käydäänkin neuvotteluja yövieraista.
Nadja saa jäädä kaverin luokse yöksi, kunhan ilmoittaa siitä. Myös lastenkotiin saa tulla yökyläilijöitä, mutta heidät pitäisi voida tavata ensin kasvotusten, ohjaaja Janne Kaistaniemi huomauttaa.
– Pyydä hänet kahville tänne, hän sanoo Nadjalle.
Suvilinnan punatiilinen talo nousi tulipalossa tuhoutuneen huvilan tilalle. Täällä asuu seitsemän lasta ja työskentelee yhdeksän aikuista. Lastenkodin ohjaajat tekevät työtä vuoroissa. Yövuoro on puoli kuudesta illalla puoli yhdeksään aamulla.
Lastenkodissa asuvat lapset saattavat kokea yksinäisyyttä. Kaikki eivät halua kertoa vaikka koulussa, missä asuvat. Silloin he eivät myöskään voi kutsua ketään kylään. Joskus nuorella on erityistarpeita tai traumoja, joiden vuoksi voi olla vaikea kohdata muita ja löytää ystäviä.
Pelastakaa Lapset kerää lahjoituksia, joilla voidaan tarjota jotain ekstraa, johon lapsilla ei muuten olisi varaa. Nadja on pystynyt harrastamaan ratsastusta.
Ystävystyvätkö lapset keskenään? Kyllä, mutta eivät kaikki. 13- ja 17-vuotiaan maailmat ovat kovin erilaiset.
– Siksi panostamme paljon harrastuksiin ja yritämme auttaa löytämään kavereita, Kirsi Heiskanen sanoo.
Kunta maksaa sijoittamistaan lapsista vuorokausimaksua, jolla kustannetaan perushoito sekä vaatteet, hygieniatarvikkeet, ruoka ja tavanomaiset harrastusmenot. Pelastakaa Lapset kerää myös lahjoituksia. Niillä voidaan tarjota jotain ekstraa, johon lapsilla ei muuten olisi varaa. Nadja on pystynyt harrastamaan ratsastusta.
Lahjoitusten avulla tehdään myös reissuja kesä- ja talvilomilla. Se lisää yhteenkuuluvuutta, hitsaa yhteen, mutta on tärkeää toisestakin syystä.
– Lastenkodin lapsilla pitää olla samoja kokemuksia kuin muillakin, Kirsi Heiskanen sanoo.
Tänä talvena tiedossa on neljän päivän matka Kolille. On vuokrattu mökki ja suunniteltu ohjelmaa: hiihtoa, luistelua, fatbike-pyöräilyä, saunomista ja ehkä pulahdus avantoon.

Tieto tukiperheen olemassaolosta helpottaa

Nadjan vanhemmat eivät ole enää elossa. Kun Nadja tulee täysi-ikäiseksi, hän on omillaan.
– Niinhän jokainen loppupeleissä on. Jokainen on tavallaan yksin. Minulla on tukiperhe. Helpottaa tietää, että he auttavat, jos tarvitsen.
Kirsi Heiskasella on tapana lähettää Suvilinnan ruokalista hiljattain itsenäistyneelle nuorelle ja pyytää tämä syömään.
Paras palaute hänelle oli, kun jo vuosia aiemmin pois muuttanut nuori otti yhteyttä pohtiakseen vaikeaa päätöstä. Se oli suuri luottamuksen osoitus. Osasta ei kuitenkaan kuulu mitään lähdön jälkeen.
Nadja muuttaa pois sinä päivänä, kun täyttää 18.
– Ehdottomasti. Sitten on vapaus päättää omista asioista.
Mitä oppeja hän ottaa mukaansa?
– Sen, että tilillä pitää olla rahaa.
Entä kotityöt?
– Juu, ne olen oppinut. Ja ihmissuhteista sen, että ihmiset kääntävät selkänsä helposti, vain harvoihin voi luottaa. Senkin olen oppinut, että aina kannattaa yrittää, eikä luovuttaa.
Nadjalla on tavoitteita. Hän haaveilee omasta kodista, omistusasunnosta ehkä Turun keskustassa.
Sisustus omassa kodissa olisi mustavalkoinen ja barokkityylinen.
– Ja autoksi tulee Alfa Romeo, hän heittää, eikä ihan tosissaan. Muukin käy, kunhan se vie eteenpäin.
Päivitetty 18.3. – Ilmestynyt 12.3.2021
5 kommenttia