Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kuulon heikkeneminen

Väännätkö ääntä jatkuvasti kovemmalle? – Ikäkuulo hiipii huomaamatta – Asiantuntijan viisi vinkkiä

Kuulo heikkenee normaalisti iän myötä. Ikäkuulo ei parane millään konstilla, mutta kuulokoje auttaa pärjäämään arjessa.

6.12.2025 Apu
Kuuntele artikkeli · 5.22

Yleisimmät syyt

Ikäkuulo johtuu sisäkorvan ja kuulohermon rappeutumismuutoksista. Korkeat äänet ja osa puheen äänteistä häviävät. Hälyssä keskustelu vaikeutuu.

Mitä voit tehdä?

Jos lisäät televisioon ääntä jatkuvasti ja muiden puhe jää epäselväksi, mene kuulontutkimukseen. Kuulokoje ja muut apuvälineet helpottavat arkea ja ehkäisevät eristäytymistä.

Milloin lääkäriin?

Mene tutkimuksiin myös, jos läheiset huomauttelevat, ettet kuule. Kerro lääkärille arjen haitoista.

Tämä on tekoälyn avustuksella laadittu, toimittajan tarkastama tiivistelmä.

1. Tunnista ikäkuulon merkit

Ikäkuulo johtuu sisäkorvan rappeutumismuutoksista, jotka syntyvät iän myötä. Osa karvasoluista ei enää toimi normaalisti tai kuolee. Myös kuulohermossa tapahtuu vanhetessa muutoksia.

Ikäkuulon ensimerkki on yleensä korkeiden äänien kuulemisen vaikeutuminen. Silloin häviävät esimerkiksi heinäsirkan siritys ja pikkulintujen laulu. Puheesta on vaikea saada selvää, koska osa kirjaimista jää kuulematta. Hankaluuksia voivat tuottaa etenkin hälyisissä paikoissa kuuleminen ja ryhmässä keskustelu. On myös tavallista, että television tai radion ääntä pitää jatkuvasti lisätä.

2. Mene kuulontutkimukseen

Kuulon heikkenemistä ei aina itse huomaa, koska se tapahtuu hiljalleen ja siihen tottuu. Moni kokee, että muut mumisevat ja siksi keskustelu on hankalaa. Läheiset alkavat kuitenkin huomautella, että asiat pitää toistaa moneen kertaan tai kysellä, etkö kuule, mitä sinulle sanotaan. Älä loukkaannu, vaan varaa aika kuulontutkimukseen.

Kuulon kuntoutusta eli kuulokojetta pidetään aiheellisena, kun paremman korvan kuulo on huonompi kuin 30 desibeliä. Ikäkuulossa korvien välillä ei ole yleensä suurta eroa. Siksi kuulokojetta suositellaan tavallisesti molempiin korviin. Lääkärille kannattaa kertoa huonon kuulon aiheuttamista arjen ongelmista. Tällöin kojeita voidaan harkita, vaikka desibeliraja ei aivan ylity.

Kuulokojeet saa maksutta erikoissairaanhoidosta. Vaikka niitä käyttää, ikäkuulo alentaa kuuloa edelleen pikkuhiljaa. Siksi kojeiden säädöt kannattaa tarkastaa muutaman vuoden välein. Jos koje ei enää jossain vaiheessa auta riittävästi, harkitaan sisäkorvaistutetta.

3. Käytä kuulokojetta päivittäin

Kuulokoje ei korjaa kuuloa ennalleen, vaan se on äänenvahvistin. Aluksi tutut äänet, kuten lehden sivun kääntäminen tai lusikan pyörittäminen kupissa, voivat kuulostaa kummallisilta ja epämiellyttävän voimakkailta. Ottaa aikansa, että aivot tottuvat uuteen äänimaailmaan.

Mitä varhemmin haet apua, sitä nopeammin kojeeseen tottuminen sujuu. Kojetta kannattaa myös käyttää lähes koko ajan. Suositus on, että sitä pidetään aamusta iltaan erilaisissa kuuloympäristöissä ja myös yksin kotona. Tuolloinkin kuuluu paljon ääniä, kuten veden lorinaa ja kellon tikitystä.

Kaikkein tärkeintä käytössä on oma motivaatio. On haluttava oikeasti kuulla paremmin. Syyksi ei riitä, että puoliso tai lapset toivovat sitä.

4. Kokeile muitakin apuvälineitä

Modernit kuulokojeet ovat pieniä ja huomaamattomia. Niitä ei ulkopuolinen välttämättä edes havaitse. Valtaosa voidaan yhdistää blue tooth -toiminnolla kännykkään, jolloin puhelut tulevat suoraan kuulokojeisiin. Kuunteluohjelmien avulla voit kuunnella esimerkiksi musiikkia tai äänikirjoja ilman muita apuvälineitä.

Television kuuntelua varten voi hankkia kaulassa pidettävän induktiosilmukan. Kun tv on päällä, se lähettää silmukassa olevaan vastaanottimeen äänen, joka siirtyy langattomasti kuulokojeeseen. Jos kuulosi heikkenee niin, ettet kuule esimerkiksi palovaroitinta, vammaispalvelun kautta on mahdollista saada täristimellä ja valoilla toimiva hälytinjärjestelmä.

5. Tiedosta huonon kuulemisen haitat

Huono kuulo kuuluu muistisairauden riskitekijöihin. Yhden teorian mukaan aivoille ei jää riittävästi resursseja muihin tiedonkäsittelyn toimintoihin, kuten muistamiseen, jos ne joutuvat koko ajan päättelemään ja arvailemaan kuulemaansa. Huono kuulo voi johtaa myös sosiaaliseen eristäytymiseen. Sekin altistaa muistihäiriöille ja masennukselle.

Lisäksi huono kuulo aiheuttaa väärinkäsityksiä, joista voi seurata noloja tilanteita. Läheisetkin saattavat turhautua, jos he joutuvat toistamaan sanomisiaan jatkuvasti. Tämä voi johtaa jopa riitoihin.

Asiantuntija: asiantuntija Tiina-Maija Leinonen, Kuuloliitto

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt