KESKIVIIKKO
Videovuokraamo Makuuni Helsingin ydinkeskustassa, Kampin autotalossa. Tämän hetken 30 eniten vuokrattua elokuvaa on asetettu hyllyyn suosituimmuusjärjestyksessä.
Ykkösenä komeilee vuonna 2005 valmistunut yhdysvaltalainen komedia Kuokkavieraat. Takakansitekstin mukaan se on “vatsalihaksia koetteleva, alttarille jyräävä komedia ja vuoden riehakkain biletyspläjäys”. Suomalaislehdistä Kotivinkki ja Uutislehti 100 ovat näköjään antaneet sille neljä tähteä viidestä mahdollisesta.
Seisomme kuvaajan kanssa hyllyn edessä ja odotamme, että joku asiakkaista vuokraisi Kuokkavieraat. Tehtävämme on yksinkertainen: aiomme ryhtyä itse kuokkavieraiksi, lyöttäytyä vuokraajan mukaan katsomaan elokuvaa.
Tarkoitus on seurata suomalaisten eniten katsoman vuokraelokuvan, siis Kuokkavieraat-dvd:n, kulkua viiden päivän ajan. Minkälaisissa kodeissa sitä katsotaan? Miksi juuri tämä elokuva uppoaa Suomen kansaan? Mitä kaikkea elokuvailtaan liittyy? Sipsipusseja ja Coca-Colaa? Armotonta nojatuolikritiikkiä? Rentoa yhdessäoloa? Laatuaikaa?
Tämä kaikki selviää pian.
Kuokkavieraat-dvd on päätynyt 29-vuotiaan Janin auton kojelaudalle. Jani kaasuttaa ylinopeutta pitkin Albertinkatua kohti Iso-Roban Kotipizzaa. Vieressä istuu tyttöystävä Heidi, 26. Elokuva on tarkoitus katsoa Heidin 25 neliön yksiössä Punavuoressa. Mutta ensin haetaan pepperonepitsat ja 1,5 litraa limua.
“Syötävää pitää aina olla, kun katsoo leffaa. Se ei ole muuten nautinto”, Jani sanoo. “Se voi olla mitä vaan, karkkia, jätskiä tai vaikka nakit ja muusi.”
Hissin ovella Heidi varoittelee sekasorrosta, joka asunnossa vallitsee. Hän on muuttanut sinne vastikään, eikä ole vielä ehtinyt järjestää paikkoja.
Mutta ei hätää, se tärkein on jo paikallaan. Suuri Nokian televisio on asetettu sängyn jalkopäähän, ikkunan eteen. Elokuva pyörimään.
Varoitus: seuraa juonipaljastuksia! Kuokkavieraat on siitä kiitollinen elokuva, että sen tapahtumat voi tiivistää alle tuhanteen kirjainmerkkiin ilman, että tekee suurta väkivaltaa käsikirjoittajatiimille tai että elokuvan draamalliset nyanssit kärsivät. Kas näin:
1. Keski-ikää lähestyvät John (Owen Wilson) ja Jeremy (Vince Vaughn) kuokkivat tuntemattomien ihmisten häissä tarkoituksenaan iskeä mahdollisimman paljon naisia.
2. Valtiovarainministeri Clearyn tyttären häissä John ihastuu morsiamen sisareen, ja sankarit kutsutaan jatkojuhlille Clearyn sukukartanolle.
3. Seuraa monenmoista häslinkiä: Johnin ihastus Claire on tietysti varattu. John järjestää poikaystävälle yrjötaudin silmätipoillaan. Jeremy joutuu omalla tahollaan hankaluuksiin. Hänen kimpussaan ovat sekä himokas Gloria (ministeri Clearyn kolmas tytär) että suvun musta lammas, taiteilijaksi haluava angstinen homopoika Todd, joka tulkitsee Jeremyn elekielen väärin.
4. Kuokkavieraille käy huonosti.
5. Lopuksi Jeremy päätyy yllättäen naimisiin Glorian kanssa. John tulee häihin bestmaniksi, tapaa ihastuksensa Clairen, joka ymmärtää vihdoin sen, minkä katsoja on tajunnut jo alkumetreillä: hän ei haluakaan tosikkomaista poikaystäväänsä vaan hassunhauskan ilveilijän, ystävämme Johnin.
Heidi käpertyy parisängyssä Janin kainaloon ja haukottelee. Pariskunta vuokraa keskimäärin neljä elokuvaa viikossa, ja usein käy niin, että Heidi nukahtaa kesken filmin.
Elektroniikkamyyjänä työskentelevä Jani tunnustautuu leffafriikiksi – hän on nähnyt Kuokkavieraatkin jo aiemmin.
“Katselen Hollywood-elokuvia laidasta laitaan. Suosikkilajityyppejäni ovat kauhu ja komedia. Heidi ei tykkää niin paljon kauhusta.”
Kuvaruudussa Jeremy sätkii sänkyyn köytettynä ja nuori homotaiteilija Todd makaa hänen päällään lempeä janoten.
Oveen koputetaan.
“Mene piiloon, mene piiloon”, Jeremy hätäilee. Todd menee kaappiin, minnepä muualle.
“Tulen ulos sopivalla hetkellä”, hän kuiskaa ovenraosta.
Ensimmäisen kerran elokuvan aikana Jani ja Heidi repeävät kovaääniseen nauruun. Hihittelyä ja tirskuntaa parisängystä on kuulunut tasaisin väliajoin.
Elokuvan päätyttyä on pyydettävä tarkemmat suusanalliset kritiikit.
“Jäi ihan hyvä ja positiivinen fiilis, mutta ehkä se oli vähän liian pitkä. Ei jaksanut kantaa joka kohdassa. Välillä vähän puutui”, Heidi sanoo.
Entä Jani?
“Mun mielestä tää on molempien näyttelijöiden paras elokuva. Näppärää sanailua. Näki, että ne on tykänneet tehdä tota elokuvaa. Parhaimmillaan ne olivat kohtauksissa, joissa saivat irrotella vapaasti.”
TORSTAI
Jan, 37, korkkaa olutpullon ja rojahtaa televisiotuoliinsa, mutta ei malta istua siinä kuin kaksi sekuntia.
“Hei, mun pitää näyttää teille kuva kaikkien aikojen kauneimmasta tyttöystävästäni!” hän sanoo ja alkaa plärätä valokuva-albumia. Ollaan 44 neliön yksiössä Etu-Töölössä. Poikamiehenä asusteleva Jan on vuokrannut tänään elokuvan, koska hän vuokraa elokuvia “silloin kun on kännäämässä”. Kuokkavieraisiin hän päätyi, koska muisti nähneensä elokuvissa siitä trailerin, joka nauratti.
“Missä se kuva nyt on? Mä haluun löytää Essin!” Jan sadattelee. Silmiin osuu kuva lihaksikkaasta miehestä, joka poseeraa ilman paitaa.
“Kattokaa kuinka hyvännäköisessä kunnossa meikäläinen on joskus ollut! Pelkkää rautaa. Pelasin lätkää. Voitin vaihto-oppilasvuonna Yhdysvalloissa osavaltion mestaruuden.”
Kävelymatkalla Makuunista Caloniuksenkadulle Jan on ehtinyt kertoa itsestään jo paljon muutakin. Ammatiltaan hän on keittiömestari, mutta 15 vuoden ravintolaura katkesi muutama vuosi sitten selkävammaan. Nyt hän kouluttautuu hammasteknikoksi.
Tiedämme, että vapaa-aikanaan hän lukee paljon, etenkin poliittinen historia ja sotahistoria kiinnostavat. Ja että hän on sinkku.
“Kirjoita siihen, että kaipaan naisseuraa. Kaveri, joka asuu yksin Töölössä haluaa seuraa. Koulutettu, huumorintajuinen, maailmaa nähnyt ja kokenut. Ei seikkailijoille. Piste.”
Essin kuva löytyy. Oli kuulemma missi. Seuraavaksi Jan esittelee vaihto-oppilasvuotensa päiväkirjan sekä lehtileikekansiot, joita hän on kerännyt olympialaisista ja jääkiekon MM-kisoista. Kirjahyllyssä on metrikaupalla mappeja, jotka alkavat vuoden 1984 Sarajevon talviolympialaisista.
Alahyllyllä on oma kansionsa Falklandin sodasta.
Kuokkavieraat-dvd on jo työnnetty pesään, mutta Jan haluaa vielä näyttää tekemänsä hammasproteesin (hän vilautti sitä myös Makuunin nuorelle naismyyjälle videota vuokratessaan).
“Ennen tein työkseni ruokaa, nyt teen tällaisia. On tämä elämä kummallista”, Jan sanoo. “Loistava idea, että musta tehdään juttu lehteen. Muista mainita, että olen ihan oikeasti sinkku. Kun ei löydy niin ei löydy. Mun teoria on, että nykyajan ihmiset on hirveän kranttuja ja ronkeleita, varsinkin naiset. Ne jahtaavat jotain sellaista, mitä ei ehkä ole edes olemassa, odottavat että sateenkaaren takaa löytyy pytyllinen kultaa. Miten tällaisten tavallisten miesten käy?”
Hyvä kysymys. Ehkä tästä romanttisesta komediasta voisi löytää kikkoja… Niin, että jos vaikka laitettaisiin filmi pyörimään…
“Mut hei! Onks teillä nälkä? Mä luulen, että te ette täältä syömättä lähde, mä olen kuitenkin ammatiltani keittiömestari”, Jan sanoo ja säntää keittiöön.
Pakko mennä perään toppuuttelemaan. Eiköhän mäyräkoirallinen keskiolutta riitä evääksi.
Jan ei oikein jaksa syventyä elokuvaan. Hän istuu tuolissaan ja suoltaa hajakommentteja:
“Miks toi pappi sanoi ‘man and wife’, eiks se ole ‘husband and wife’?”
“Hyvät munkit.”
“Toi on muuten George Washington Memorial. Se on aito obeliski.”
“Lammasta. Tolla lautasella on lammasta. Mä tunnistan kyllä.”
Neljänkymmenen minuutin kohdalla Jan ilmoittaa, että Kuokkavieraiden katselu on keskeytettävä. Neloselta alkaa Lost-sarjan toinen jakso. Katsomme Lostin. Sen jälkeen Jan valmistaa itselleen lohileivän.
Keskustelemme tovin Jyllands-Postenista ja Muhammed-kohusta ja avaamme uudet oluet. Jan kertoo isoisän isästään, joka tuli Puolasta Suomeen tsaarin armeijan sotilaaksi ja meni naimisiin savolaisen naisen kanssa.
“Ja lopputulos on tässä.”
Puhe kiertyy jälleen kumppanin löytämisen sattumanvaraisuuteen.
“Kun aloitin opiskelemaan hammasteknikoksi ja menin ekana päivänä kouluun, huomasin ruokalassa yhden järjettömän kauniin naisen. Harrastin siinä silmäpeliä kuten tapoihin kuuluu. Nyt näin sen puolitoista vuotta myöhemmin, ja sehän oli raskaana. Joku retku on sen napannut! Mun olisi pitänyt iskeä heti kiinni.”
Kuokkavieraat jatkuu. Ollaan jälleen kohtauksessa, jossa Jeremy rimpuilee köytettynä sänkyynsä ja Todd huohottaa vieressä. Jania ei naurata edes kaapistatulovitsi. Hän painaa stop-nappulaa, kun elokuva on vanhentunut tunnin ja kymmenen minuuttia.
“Tää jää nyt kyllä tähän. Tää ei ole kovin hauska, mä en ole edes hymyillyt kertaakaan. Mä luulen, että mä käyn nyt kylvyssä ja katson sen jälkeen ekan jakson Taistelutovereista. Mut otattekste vielä oluet?”
Ehkei. Jan saattelee ovelle ja kiittää illasta. Kivaa oli.
Niin oli.
“Tulkaa huomenna uudestaan!”
PERJANTAI
“Päätä sä!”
“Eiku päätä sä!”
“Mulle on ihan sama.”
“Niin mulleki.”
Johannes, 21, ja Heini, 20, eivät tiedä, haluavatko he Imagen kuokkavieraat todistamaan Kuokkavieraiden katselua. Pariskunta taipuu pienellä lahjonnalla – limua, sipsejä, pitsaa, mitä vaan haluatte! – ja suuntaamme heidän huippumoderniin ja -siistiin opiskelijakaksioonsa Pohjoiselle rautatiekadulle.
Johannes opiskelee kauppakorkeakoulussa, Heini teknillisessä korkeakoulussa. Videovuokraamoon he päätyivät siksi, että teki mieli nollata aivot raskaan viikon päätteeksi. Kuokkavieraat oli ensimmäinen silmiin osunut elokuva.
“Ei vaikuta miltään ihmeelliseltä”, Heini kommentoi puolen tunnin kohdalla.
Ei se siitä ihmeellisemmäksi muutu. Elokuva on itse asiassa täysi susi, jos oma arvio sallitaan näin kolmen katselukerran perusteellla. Tuntuu kuin tuotantotiimi ei olisi osannut päättää, ollaanko tekemässä pierukomediaa vai kevyttä viihderomantiikkaa. Lopputulos on kuin Il Divon levy – vähän sitä sun tätä, mutta ei kunnolla mitään.
Ja ne näyttelijät… Etenkin “Johnin” eli Owen Wilsonin (se Starsky&Hutchista tuttu pellavapää, joka näyttää Riki Sorsalta ja jolle on annettu syntymälahjana Lasse Norreksen nauru) maneerit rasittavat niin, että pumpusta ottaa.
Silti elokuvaa vuokrataan pelkästään Kampin Makuunista yli sata kertaa viikossa. Se on Suomen katsotuin dvd-elokuva. On vaikea kuvitella asiantilalle mitään muuta järjellistä syytä kuin top 30 -listan ykköstilan aiheuttama massapsykoosi (“toi on varmaan hyvä, kun se on ykkösenä”).
Anteeksi, kaikki te Kuokkavieraiden ystävät. Tämä on vain minun mielipiteeni.
Ja kuvaajan.
Luultavasti myös Tapani “*” Maskulan.
LAUANTAI
Juhan ja Susannan treffit ovat heidän toisensa. Juhan yksiön keittiön pöydälle on katettu nätisti kaksi lautasta ja lajitelma yhdessä valmistettuja sushi-rullia. Pöydällä palaa kynttilä. Olohuoneessa soi U2:n hittislovari: “One life/ You got to do what you should/ One life/ With each other/ Sisters, brothers…”
Juha, 27, on käynyt vuokraamassa iltaa varten kaksi elokuvaa, Kuokkavieraat ja toisen hääaiheisen komedian, Kreikkalaisen naimakaupan.
Sushin napostelun jälkeen voidaankin siirtyä television ääreen ja laittaa leffa pyörimään.
Kuokkavieraat alkaa kohtauksella, jossa Jeremy puhkeaa maaniseen monologiin treffeillä käymisen hankaluudesta:
“En halua miettiä, onko naamassani ruokaa, puhunko liikaa. Esitänkö kiinnostunutta vaikka en ole? Milloin suutelen? Ovellako? Halaanko kaukaa ja pyllistän, etten ole liian lähellä? Suutelenko huulille vai en ollenkaan…”
Diplomi-insinööriksi juuri valmistunut Juha ähkii samaan aikaan tietokoneen ääressä – hän pyörittää dvd:tä tietokoneeltaan, ja kuvassa on kuulemma jotain häikkää – eikä näe Jeremyn vuodatusta.
Ehkä niin on parempi. Kuka tahansa mies olisi vaivaantunut tilanteessa: katsoa nyt treffeillä naisten valloittamisesta kertovan Kuokkavieraat-elokuvan kohtausta, jossa vitsaillaan treffiahdistukselle ja vieläpä niin, että vieressä huseeraavat todelliset kuokkavieraat, joilla on kamera ja joiden tulosta naisseuralainen ei tiennyt etukäteen.
Hyvin Juha ja Susanna kuitenkin tilanteen ottavat. He istuvat söpösti vieritysten sohvalla ja siemailevat karpalovodka-drinkkejään, jotka Juha on juuri valmistanut.
Mutta miksi juuri Kuokkavieraat?
“Se olin ihan spontaani päätös. Ajattelin, että joku huumorileffa sopisi tähän tilanteeseen, että ei mitään pohdiskelevaa tällä kertaa. Tämä sattui olemaan ykkösenä”, Juha sanoo.
Psykologiaa opiskeleva 24-vuotias Susanna kertoo olevansa enemmän nyyhkyelokuvien ystävä.
“No, onks tää ollut yhtään hauska?” Juha kysyy.
“En mä tiiä”, Susanna nauraa ja sipaisee samalla Juhan olkapäätä.
Juha kulauttaa karpalovodkan kurkkuunsa ja poistuu keittiöön hakemaan uutta.
“Jos saan samalla mainostaa vähäsen, niin olen tehnyt sellaiset drinkkisivut nettiin. Drinkkiklubi.com. Ne on aika hyvät… Tai sanotaan suoraan, että ne on Suomen parhaat!” hän huikkaa keittiöstä.
Juha äityy kertomaan vuolassanaisesti drinkkiharrastuksestaan ja, herrasmies kun on, kyselee vierailta näiden työstä: Imagen kohderyhmä? Levikki? Onko työ kivaa? Miten juttuprosessi etenee? Keitä tähtiä olette haastatelleet?
Samaan aikaan Kuokkavieraat pyörii olohuoneessa. Siellä on myös Susanna. Ehkä on parasta, ettemme pidättele Juhaa pidempään, jotta treffit saavat jatkua rauhassa…
John ja Jeremykin ovat näköjään päässeet jo Clearyjen sukukartanolle, ja pian Jeremy saa viiriäisenmetsästysretkellä hauleja pyllyynsä.
SUNNUNTAI
No mutta. Täällähän on tuttuja. Viikon ensimmäiset uhrimme, Jani ja Heidi, seisovat taas Makuunin tiskillä dvd käsissään. Mitäs nyt tarttui mukaan?
“Kauhuleffa!” Heidi parahtaa.
“Mutta tällä kertaa te ette tule mukaan!” Jani lisää nauraen.
Puoli tuntia myöhemmin ovesta astuu Juha. Hän käy pudottamassa Kuokkavieraat palautusluukkuun ja tervehtii iloisena. Emme siis ainakaan pilanneet treffi-iltaa?
“Ihan hyvin meni. Tunnelma vähän rentoutui, kun ei ollut enää kameroita”, Juha kertoo.
Entä Kuokkavieraat?
“Olihan se ihan kiva, mutta erilainen kuin odotin. Jos olisin tiennyt, minkälainen elokuva on kyseessä, en olisi ehkä valinnut tuohon tilanteeseen, en ainakaan ekoille treffeille. Toisaalta tämä oli hyvä tapa testata toisen huumorintajua. Jos tolle leffalle ei pysty nauramaan, niin ei siitä sitten sen enempää.”
Toivotaan tuoreelle parille kaikkea hyvää.
Onpa Makuunissa tänään hiljaista. Luulisi, että sunnuntaisin ihmiset kaipaisivat juuri Kuokkavieraiden tapaista viihdykettä taltuttaakseen kohmelonsa. Mutta asiakkaita tuntuvat kiinnostavan enemmän irtokarkit, joita Kampin Makuunissa on tarjolla peräti 452:a erilaista laatua.
Kuluu tunti. Toinen. Kolmas.
No vihdoinkin! Noin kolmikymppinen mies marssii määrätietoisena hyllylle ja nappaa käteensä Kuokkavieraat. Esitämme asiamme.
“Joo, hauska idea! Ainoa ongelma on se, että mä haluisin vuokrata tän, mutta vaimo ei. Me puhuimme tästä eilen. Mun pitää mennä neuvottelemaan tonne”, Henriksi esittäytyvä mies sanoo ja harppoo voitonvarmana karkkihyllyjen suuntaan.
Vaimo ei innostu. Henri taipuu.
“Sori, ei kuulemma kiinnosta leffa eikä teidän seura”, hän pahoittelee.
Kuokkavieraiden sijaan pariskunta vuokraa ranskalaisen draamaelokuvan Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset. Ei päätöksestä oikein osaa olla pahoillaan: näinä maailmanpoliittisesti kimurantteina aikoina on ehkä parempi, että ihmiset katsovat juutalaispojan ja muslimimiehen ystävyydestä kertovaa sympaattista elokuvaa kuin Kuokkavieraita, jossa hauskuus syntyy vain tilanteissa, joissa joku toinen kärsii – aivan kuten Tipissä ja Sylvesterissä tai muissa kaavamaisissa piirretyissä.
Ehkä mekin luovutamme. Annetaan Johnin ja Jeremyn jatkaa urpoilujaan kenen hyvänsä tv-ruudussa. Jätetään esanssintuoksuinen Makuunin myymälä ja poistutaan kirpakkaan ulkoilmaan.
Mutta yksi asia vielä.
Jos joku mukava nainen on vailla pysyvää kumppania, niin Töölössä olisi vapaana 37-vuotias herrasmies nimeltä Jan.
Se on ihan hyvä tyyppi. Koulutettu, huumorintajuinen, maailmaa nähnyt. Ja kaiken lisäksi hyvä kokki! Torstai-iltana se puhui pikkaisen levottomia, mutta kukapa ei kaljoissa puhuisi. Sitäpaitsi elokuvan aikana Jan joi olutta maltillisesti, eikä lähtenyt sen jälkeen jatkamaan baariin, vaan meni kiltisti kylpyyn.
Yhteystiedot saa Imagen toimituksesta.
