Kuningatarnäytelmä – Kuningatar Kristiina on ajankohtainen 1600-luvulta aina tähän päivään
Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä palataan 1600-luvulle, mutta teemallisesti Kuningatarnäytelmä on tätä päivää. Queer-ikoniksi noussutta kuningatar Kristiinaa käsittelevä esitys nostaa esiin kysymyksiä muun muassa tasa-arvosta ja oman polun löytämisestä sekä tieteen ja taiteen kamppailusta konservatiivisia, kovia arvoja vastaan.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Ruotsia 1600-luvulla hallinneesta kuningatar Kristiinasta kertova Kuningatarnäytelmä on virkistävä muistutus siitä, että muiden odotuksia ja yhteiskunnan vaatimuksia ei ole pakko noudattaa. Kristiinan hallitsijanuran dramaattisesta lopusta alkava näytelmä siirtyy nopeasti kertomaan kuningattaren tarinan aivan alusta asti. Katsoja imeytyy mukaan heti, sillä jo Kristiinan syntymäkohtaus on vangitseva niin toteutukseltaan kuin sisällöltään.
Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä nähtävä näytelmä on on lähtenyt ohjaaja Sini Pesosen alkuperäisideasta ja sen on kirjoittanut Jussi Moila.
Kuningatarnäytelmä on toki fiktiivinen, mutta historialliset pääpiirteet ovat mukana. Kristiinasta toivottiin poikaa ja kuningas hänestä tulikin – nainen, joka kuin mies otti oman tilansa ja piti oman päänsä. Kristiina ei suostunut odotettuun rooliin eli poikalapsen synnyttäjäksi, vaan rakastui hovineito Ebba Sparreen (Aino Sirje), kieltäytyi avioliitosta ja lopulta omaa tietään etsiessään karkasi Damokleen miekan alta ja hylkäsi vallan.
Kuningatar Kristiina tuki taiteita, opiskeli kieliä, perehtyi tieteeseen ja kutsui luokseen tieteentekijöitä ja ajattelijoita, kuuluisimpana tietysti René Descartes (Alvari Stenbäck). Kristiinan aikana 30-vuotinen sota saatiin vihdoin päätökseen.
Hallitsijan ura oli kuitenkin lyhyt. 27-vuotiaana Kristiina luopui kruunusta ja muutti Italiaan, ja Ruotsi palasi sodan tielle. Kuten näytelmässä muistutetaan, Kristiinan elämä ja teot eivät toki loppuneet siihen. Myöhemmät vaiheet kuitenkin ohitetaan myös Kuningatarnäytelmässä varsin kursorisesti.
Ei ihme, että Kristiinaa on jo pitkään pidetty jonkinasteisena queer-ikonina. 1600-luvulla "kohdulliset" tapasivat tehdä lapsia ja "kohduttomat" historiaa. Omannäköisen elämän eläminen muiden mielipiteistä välittämättä oli siihen aikaan poikkeuksellista eikä toki täysin selvää vielä nykyäänkään!
Esityksessä on mehukkaita sivuhahmoja. Aino Sirje on oikein hyvä Ebba Sparrena ja Alvari Stenbäck vastaa huumoripuolesta Kristiinan elämän naurettavina miehinä Carl Gustavista Descartesiin. Tutut ensemble-tähdet Aino Seposta Rauno Ahoseen näyttelevät varmasti.
Elsi Sloan on tuttu Sydänpeto-elokuvasta ja Outo kesä -tv-sarjasta. Nyt Sloan tekee ensimmäisen suuren roolinsa ammattiteatterissa ja nousee Kristiinana muiden ylle. Fyysinen ja kevyesti liikkuva näyttelijä-muusikko on moniosaaja, joka kykenee vaivattomasti jopa akrobaattiseen liikekieleen ja seuraavassa hetkessä vaikuttavaan laulunumeroon.
Henna-Riikka Taskisen suunnittelema puvustus yhdistelee kiinnostavasti periodidraamaa modernimpaan tyyliin. Kristiina luo nahkaansa niin ajatustensa kuin ulkonäkönsä tasolla. Tinja Salmen lavastuksessa nähdään huomion varastavia elementtejä, ehkä hienoimpana esimerkkinä Kristiinan ja Ebban suihkulähdekohtaus soljuvine vesineen.
Kuningatarnäytelmän ajankohtaisuutta lisäävät nyt vallalla olevat arvot. Maailmassa on nähtävissä samanlaista kovien arvojen paluuta kuin Kristiinan valtakauden jälkeen, jolloin Ruotsi palasi sodan tielle. Myös kohtu ja sen puute tuntuvat palanneen puheeseen keskeisenä keinona määritellä, jakaa ja arvottaa ihmisiä.
