Apu

Koko maailman Kuningatar on poissa – Valtiovierailulla 1976 Elisabet II tutustui Kekkosen seurassa suomalaiseen ryteikköön

Koko maailman Kuningatar on poissa – Valtiovierailulla 1976 Elisabet II tutustui Kekkosen seurassa suomalaiseen ryteikköön
Kun kuningatar Elisabet II kuoli 96-vuotiaana syyskuisena iltapäivänä, hänen mukanaan maailmasta poistui jotakin, joka ei enää koskaan palaa, arvoi kuningattaresta vuosikymmeniä juttuja tehnyt Raila Kinnunen.
Julkaistu: 9.9.2022

Torstain iltapäivänä 8.9.2022 hän nukkui 96-vuotiaana pois rakkaassa kesälinnassaan Aberdeenshiressä, Skotlannissa lähiperheen ympäröimänä.

Kuningatar Elisabet II eli ja toimi niin kuin oli aina sanonut tekevänsä. Loppuun asti elämäntehtäväänsä hoitaen, kuten oli luvannut 21-vuotiaana. Vielä kaksi päivää ennen kuolemaansa hän teki töitä: tapasi tiistaina Balmoralin linnassa Britannian uuden pääministerin Liz Trussin ja virasta väistyvän Boris Johnsonin.

Kahdeksalla vuosikymmenellä hallinneesta kuningattaresta on jo nyt sanottu kaikki mitä sanoa voi. Kunnioitus, rakkaus, arvostus, kiitollisuus, elämäntyön ihmettely paisuvat mahtavaksi hymniksi. Jokainen tietää, että yhtäkään samanlaista tarinaa ei koskaan enää tule – ei lähimainkaan samanlaista.

Elisabetin mukana päättyy yksi aikakausi, yksi maailma liukuu verhon taakse, kääntyy uusi lehti. Niin tietysti kuuluukin tapahtua. Se lehti alkoi lopullisesti kääntyä puolitoista vuotta sitten, kun prinssi Philip kuoli ja 75 vuotta kestänyt avioliitto päättyi.

Kuningatar vietiin Toivakan Haukanmaalle luonnontilaiseen ryteikköön

Kuningatar Elisabet ja prinssi Philip kävivät valtiovierailulla Urho Kekkosen Suomessa toukokuussa 1976. He saapuivat Britannia-jahdilla ja järjestivät siellä vierailun viimeisenä päivänä cocktailkutsut lehdistölle. Parin vuoden päästä he matkasivat Ruotsiin tervehtimään uutta kuningatarta Silviaa, ja jälleen oli lehdistötapaaminen Britannialla. Olin paikalla.

Kuningatar oli 163 senttiä pitkä, valkoiseksi puuteroitu kuin mustavalkoisten filmien tähdet, harmaantuneet hiukset olivat tuuheat ja topakoilla kiharoilla. Käden puristus kuivakka ja nopea: montakohan miljoonaa hän oli kätellyt elämänsä aikana? Katse terävä ja neutraali, ääni hienostunut, mutta kaukana snobbailunhaluisten brittien honotuksesta.

Tungoksessa hänen ympärillään oli tilaa: kuulas, arvokas eristys.

Kuningatarta ei saanut haastatella eikä käyttää suoria sitaatteja hänen sanomisistaan. Silti oli pakko kysyä, mitä mo­narkille oli jäänyt parhaiten mieleen parin vuoden takaiselta Suomen-vierailulta.

Kuningattaren kasvoille levisi huvittunut hymy. Hän vastasi, että käynti metsässä, piknikki keskellä korpea, lämmöstä ja makeista herkuista hullaantuneet kimalaiset, ujot kukat ja harvesterikoneet.

Suomalaisisäntien rohkea veto oli ollut viedä kuningatar Toivakan Haukanmaalle luonnontilaiseen ryteikköön hirsipöydän äärelle herkuttelemaan. Se oli kannattanut: se oli ikimuistoinen vaihtoehto palatseille ja kristallikruunuille. Tosin lakeerikengillä sammalilla liukastellut kuningatar lankesi polvilleen, kypäräpakosta hän kieltäytyi. Mutta lohikeitto, lämmin maalaisleipä ja räiskäleet lakkahillolla maittoivat. Chablis-viinin ylentämä tunnelma oli välitön, ja hoviherra Moore yritti selvittää keväisen linnunherneen latinankielistä nimeä. Harvesterit tekivät kuningattaren edessä parissakymmenessä sekunnissa ryskyen selvää hongasta, jonka eteen luonto oli puurtanut sata vuotta.

Kuningattaren sitaatit Suomen-vierailultaan laitettiin näkyvästi Apu-lehteen. Muttei se vienytkään lehteä mustalle listalle: Apu sai myöhemmin kutsun sisälle kirkkoon todistamaan sekä Charlesin ja Dianan että Andrew’n ja Sarahin häitä. Sellaiset olivat ajat ja media silloin.

Prinssi Philip ja kuningatar Elisabet II vierailivat Suomessa toukokuussa 1976. Heitä isännöi presidentti Urho Kekkonen. Seuraavan kerran brittikuninkaalliset kävivät Suomessa vuonna 1994, jolloin heidät otti vastaan presidentti Martti Ahtisaari.

Mureneeko Kansanyhteisö?

Miten oudolta briteistä ja Kansanyhteisön kansalaisista mahtaa tuntua, kun pääministeri Truss päättää puheensa sanoihin God save the King, Jumala kuningasta siunatkoon.

Ehkä Kansainyhteisö murenee, kun sitä koossa pitänyt suuresti kunnioitettu hahmo poistuu. Kansainyhteisöön kuuluu 2,2 miljardia ihmistä – kolmannes maapallon asukkaista. Aurinko ei koskaan laske Kansainyhteisön mailla.

Kymmeniä kuninkaalliskirjoja kirjoittanut Andrew Morton mietti brittimonarkian tulevaisuutta kuningattaren kuoleman jälkeen Avulle maaliskuussa 2022.

– Silloin koittaa pysähtymisen, pohdiskelun ja muistelun, suuren surun aika. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa tullaan käymään tiukkaa keskustelua ja väittelyä niiden halusta jatkaa kuningas Charles keulakuvanaan. Englannissa odotetaan ja valmistaudutaan Williamin ja Catherinen aikaan valtaistuimella. Charlesin ja kuningatar Camillan aika nähdään lämmittelyesityksenä itse päätapahtumaa odotellessa.

Andrew Mortonin mukaan monarkia jatkuu ja kestää, mutta karsitussa muodossa.

– Päivät, jolloin Buckinghamin palatsin parveke kuhisi nuoria kuninkaallisia, ovat ohitse. Jäljelle jää vain ydinperhe.

Morton puhui haastattelussaan myös siitä, miten tärkeää huumorintaju on kuningattaren tehtävässä. Jos ei näe kuninkaallisten tilaisuuksien rutiinien absurdia luonnetta ja jollei voi naljailla siitä kenenkään kanssa, palaa pohjaan.

Kuningatar jakoi samanlaisen huumorintajun sisarensa prinsessa Margaretin kanssa. Morton arveli, että kuningattaren huumorintaju oli yhtä kuivaa kuin hänen iltamartininsa. Siitä kuningatar tosin joutui luopumaan terveyssyistä, mutta huumorista ei.

Mitä vanhemmaksi Elisabet tuli, sitä enemmän hän päästi irti varautuneisuudestaan, näytti huumorintajuaan, lempeyttään ja tunteitaan myös kaikkien maiden kansalaisille. Hän nauroi ja hymyili, kyynelehti muistotilaisuuksissa, vaikutti inhimillisemmältä mitään arvokkuudestaan menettämättä.

Hän säilyi vanhanaikaisena uskontoon, moraalikysymyksiin ja perhearvoihin liittyvissä kysymyksissä. Arvostettuna, menneen maailman ilmapuntarina, turvana.

Samalla tavalla luontevasti eteni vähittäinen, hienotunteinen ja lempeä vallansiirto seuraavalla sukupolvelle: pehmeä lasku, jonka kuningatar toivoi totuttavan kansalaiset tulevaan, ja hyväksyvän väistämättömän sitten kun se aika tulee.

Hän tuntui ajattelevan, että hänen onnistumisensa tehtävässään monarkkina pystytään arvioimaan vasta siinä, miten vallanvaihto onnistuu.

Elisabet on ollut ainutlaatuinen. Hän on ollut monarkki kolmen sukupolven muistoissa ja mielessä jokaisella mantereella. Pysähdys, sokki kestää Britanniassa ehkä pitkään, muu maailma kieppuu eteenpäin ongelmissaan ja muiden uutisten sokkihoidossa. Mutta ehkä syntyy sananparsia. Sellaisia kuin ”velvollisuudentuntoinen kuin Elisabet”, ”ikiaikainen kuin Hän” ja ”korvaamaton”.

Eteen tulee nyt järjestelyjen vyöry, tehtävien uusjako, elämän muutokset: kuka kuningashuoneessa muuttaa mihinkin linnaan, mikä on kenenkin elämäntilanteessa järkevintä.

Arvonimen Charles III saavan uuden kuninkaan, 73, elämä muuttuu eniten, ja paljon muuttuu myös prinssi Williamin elämässä. Hän on nyt virallinen kruununperijä, 40-vuotias kolmen lapsen isä, jolla on velvollisuuksia joka suuntaan.

Mutta kaikkeen on jo ehditty valmistautua kuningattaren toiveiden mukaisesti.

Kuningatar on kuollut: eläköön kuningas Charles!

Kommentoi »